Haavoittuvuuden osoittaminen on lippu luottamukseen
Kun ihmisiltä kysyy, mikä saa heidät luottamaan toisiin, vastaukset ovat linjakkaita. Se, että tekee toistuvasti kuten sanoo, se, että on teot ja puheet ovat linjassa. Se, että ihminen vaikuttaa aidolta, se, että ihmiset pitävät heille kerrotut asiat omana tietonaan. Se, että toinen on jotenkin inhimillinen, kertoo jotain itsestään – osoittaa haavoittuvuutensa.
Haavoittuvuus saa ajattelemaan avointa haavaa, mutta sillä kuitenkin tarkoitetaan paljastumista. ”Olla haavoittuva” – paljastan itsestäni sinulle jotain, jota sinä voit käyttää minua vastaan.
Suojausstrategiat haavoittuvuuden tiellä
Me kehitämme erilaisia suojausstrategioita elämämme varrella – kun lapsena kaverit nauravat harmittoman oloiselle kiusanteolle, lapsi oppii nauramaan mukana vaikka sisäisesti harmittaa. Kun kaverit sulkevat oven kasvojen edestä kiinni, eivätkä ota leikkiin; opetellaan olemaan välittämättä. Kun kerran kaveri käyttää tietojaan minua vastaan; opitaan olemaan kertomatta juurikaan mitään henkilökohtaista itsestä.
Nämä haarniskat ovat selviytymisstrategioita, joilla selvitään joutumatta kohtaamaan kovaa kipua uudelleen. Suojastrategiat ovat toimivia, mutta eivät aikuisena enää auta joka paikassa. Silloin, kun olisi hyvä paljastaa itsestään enemmän rakkaalleen tai silloin, kun pitäisi yrittäjänä pyytää apua tai kun pitäisi osoittaa luottamusta toisiin, jotta saisi sitä suhteeseen lisää; strategiat kääntyvätkin meitä vastaan.
Koska haavoittuvuus on poistunut muodista Suomessa. Vai onko se muodissa koskaan ollutkaan.
Suomi on vain sata vuotta sitten elänyt niukkuudessa. Lapsikuolleisuus on ollut korkea. Se, ettei ole kiintynyt tai osoittanut kiintymystä, on ollut suojastrategia vanhemmuudessa. Sota-aika on lisännyt menetyksiä ja ankaruus on ollut selviytymistä vaikeassa ajassa. Tällaista tunnekovuuden ”jälkikulttuuria” meillä elellään jonkin verran edelleenkin. Suomalaiset sananlaskut ”sääli on sairautta”, ”kel´ onni on se onnen kätkeköön” ja ”itku pitkästä ilosta” sentään jo naurattaa nykylukijaa.
Moderni johtaja on inhimillinen
Johtajan pysyessä etäisenä ja omassa työssään ”täydellisenä” voi tiimiläisistä tuntua ristiriitaiselta, jos edellytetään ketterää kulttuuria, itseohjautuvuutta tai vahvaa yhdessä tekemistä. Kulttuuri, joka selviää nopeasti muuttuvassa maailmassa, edellyttää kuitenkin kaikkea edellistä ja vahvaa luottamuksen rakentamista päivittäin. Kun vaatimuskulttuuri muuttuu, on kulttuurinkin kehityttävä ja sen myötä johtajuuden. Moderni johtaja onkin inhimillinen, hän kykenee haavoittuvuuteen ja laittaa muodolliset statukset romukoppaan.
Inhimillistä johtamista tutkitaan myös Sitomon Brave New Leader valmennuksessa, josta voit lukea lisää täältä.
Nina Rinne
Nina@sitomo.fi/ puh.+358 400 784 227
SITOMO Designing strong & resilient organizations
