”Hulluus” ei oikeuta huonoa käytöstä! Mutta miksi sitten kuitenkin sallimme työelämässä niin paljon huonoa käytöstä ja kohtelua toisiltamme?
Minulla on ollut etuoikeus työskennellä työurani ensimmäiset reilu 10 vuotta henkilöiden kanssa, joilla on ollut vakavia mielenterveyden häiriöitä. Johdin ja sain toimia osana terapeuttisia yhteisöjä. Yhteisöjen tavoitteena oli tarjota riittävän suuri turvallisuudentunne yksilöille, että heidän kuntoutumisensa oli mahdollista. Ilmiö on siis sama, kun puhumme organisaatioiden riittävästä psykologisesta turvallisuudesta. Tämä on ollut ammatillisen urani suurin oppikoulu ihmisyydestä ja yhteisöllisyyden mahdollisuuksista. Yhteisön toiminta oli mahdollista vain niissä tapauksissa, että kaikkien olo oli turvallinen huolimatta henkilöiden vakavista sairauksista. Tästä syystä pelkkä ”hulluus” ei oikeuttanut yhteisön jäsenen huonoa käytöstä. Tilanteet, joissa ihmisen todellisuudentaju, esimerkiksi psykoosin vuoksi, oli heikentynyt, olivat luonnollisesti asia erikseen.
Siirtyessäni työskentelemään työelämän ja organisaatioiden ilmiöiden pariin, yksi suurimpia ihmetyksen aiheitani onkin ollut työyhteisöissä, tiimeissä sekä johtamisessa vallitseva toisten huono käytös ja kohtelu. Miten tämä on mahdollista, kun lähtökohtaisesti kyseessä ajatellaan olevan ns. ”tolkkupäiset” ihmiset?
Yksi syistä on varmasti illuusio yksilöllisyydestä ja siitä, että ”minun tekemiseni ja sanomiseni eivät liity tai kosketa muita”. Kuten hyvin tiedämme, tämähän ei ole totta. Olemme kaikki osa suurempaa kokonaisuutta sekä työssä, että muussa elämässä. Tällöin yksikin pieni liikahdus kokonaisuudessa heijastelee laajasti ympärillä oleviin. Onneksi tämä yksilöllisyyden eetos on alkanut pikkuhiljaa murtua ja oman roolin merkitys työyhteisöissä on alkanut jälleen korostua.
Toinen syy on varmasti se, että ei kukaan uskalla puuttua tai sanoa, kun ihminen käyttäytyy huonosti tai sopimattomasti. Emme uskalla ottaa sitä riskiä, että puuttumisen jälkeen joudummekin itse yhteisön ulkopuolelle tai meitä syytetään kiusaajaksi. Lopulta kyse on siis yksilön rohkeudesta ja siitä, uskallammeko tehdä itsemme haavoittuvaksi muiden edessä.
Kolmas syy on ihmisten kokonaisvaltainen pahoinvointi. Kun voimme huonosti, niin riski siihen, että olemme ärtyisiä ja tiuskimme on huomattavan suuri. Vaikka keinot tunnistaa ihmisten pahoinvointia ja haasteita ovat kehittyneet valtavasti, niin suurin virhe tapahtuu, kun päädymme tarkastelemaan ihmisen tilannetta irrallaan niin työ- kuin muun elämänyhteisöistä. Kukaan meistä ei ole irrallinen ja yksinäinen saareke muista, jonka vuoksi katseen ja mahdollisten korjaavien toimenpiteiden pitäisi suuntautua myös sinne.
Mielestäni erään entisen asiakkaani kiteytys yhteisön toiminnasta sopii ohjenuoraksi mille tahansa työpaikalle: ”Meistä jokainen osaa jotain ja yhdessä osaamme mitä vain!”. Tämä kiteyttää erinomaisesti sen voiman ja rajattomat mahdollisuudet, jotka piilevät meidän jokaisen ympärillä olevissa yhteisöissä – kunhan vain muistamme olla ihmisiksi! Loppuviimeinen ihan peruskohteliaisuudella ja käytöstavoilla päästään jo pitkälle.
Jos tunnistatte, että teidän organisaatiossanne kaivataan apua työilmapiirin ja yhteistyötaitojen kohentamiseen, me Sitomolaiset autamme teitä mielellämme. Yhteistyötaito-valmennuksemme sopii tilanteisiin, joissa tiimit sekä yksilöt saavat apua ja tukea konfliktoituneisiin tilanteisiin tiimeissä tai organisaatioissa.
__
Sanna Miettinen, CCO & Well-being designer
sanna@sitomo.fi, 040 041 2021
