Kirjoittaja: Anu Kuistiala. Kirjoitus on alunperin julkaistu Rohkeusjohtaa.fi sivustolla.
Olen urani aikana monta kertaa törmännyt siihen, etteivät naiset aina usko itseensä vaan ovat liian itsekriittisiä. Luetellaan sujuvasti mitä kaikkea ei osata, mikä voi mennä pieleen ja kuka toinen on parempi.
Vaikka olisi kuinka pätevä nainen, hän kyllä nopeasti keksii mitä ei osaa tai vähintään epäilee kykyjään salaa muilta. Me rakennamme esteet etukäteen mieleemme miettimättä ovatko ajatuksemme totta. Varmistelemme, epäilemme, pelkäämme. Välillä niin kauan, että toivomamme tilaisuus menee sivu suun.
Johtaminen on sietämistä
Kirjoittamani Johtajanaiset-kirja ilmestyi lokakuussa. Motiivi kirjan kirjoittamiseen oli halu kannustaa naisia rohkeammin vaativiin tehtäviin. Toivoisin, että naiset lopettaisivat itsensä vähättelyn ja näkisivät mahdollisuudet.
Kirjassa kuusi suomalaista naisjohtajaa (Hille Korhonen, Merja Ylä-Anttila, Paula Lehtomäki, Susanna Pettersson, Marianne Vikkula sekä Leena Niemistö) kertovat rehellisiä ja avoimia tarinoita urasta, valinnoista, pettymyksistä, raskaiden aikojen sietämisestä sekä uran ja perheen ristipaineista. Kerron kirjassa myös itsestäni. Miten selvitä kriisien keskellä ja voittaa oman mielen esteet.
Haluan tuoda esiin, että jokainen merkittävässä päättävässä asemassa oleva on joutunut käymään läpi vaikeita asioita. Johtajaksi kasvetaan, eikä kivulta välty kukaan.
Kyse on ennen kaikkea sisusta ja sinnikkyydestä sekä epämukavien asioiden ja tunteiden sietämisestä.
Ura voi jälkikäteen katsottuna näyttää helpolta ja suoraviivaiselta, kun poseerataan kauniiksi laitettuna lehden kannessa, mutta todellisuus on harvoin sitä. Olen halunnut murtaa johtajuuden myyttejä ja tuoda ihmisyyden ja inhimilliset kokemukset näkyviksi.
Ei tarvitse olla aina kympin tyttö
Itsekriittisyyden lisäksi moni nainen on hyvin vaativa itseään kohtaan. Pitäisi olla aina kympin suoritus, ennen kuin voi olla tyytyväinen itseensä. Ja sittenkin löytyy vielä jotain korjattavaa. Täydellisyyden tavoittelu ei ole ihailtavaa vaan se on pelkoa, ettei kelpaa sellaisena kuin on.
Me tarkerrumme helposti virheisiin ja luulemme kaikkien muidenkin näkevän vain virheemme. Totuus on kuitenkin, ettei kukaan halua pomokseen ylikireää niuhoa. Hyvä esimies on rento, suvaitseva ja avarakatseinen.
Meidän pitäisi olla armollisempia itseämme kohtaan. Vapauttaa itsemme turhista rajoittavista ajatusmalleista. Päästää päänsisäinen kriitikko lomalle ja kutsua tilalle lempeämpi kannustaja. Omia ajatuksiaan ei kannata aina uskoa. Kysy vaikka kaverilta ja todennäköisesti myös hänellä on oma sisäinen riivaaja, jonka voisi vapauttaa tehtävistään.
Kyse on ennen kaikkea siitä, miten näet itsesi. Oletko vahva osaaja, päättäjä ja suunnannäyttäjä? Määritätkö itse oman suuntasi vai odotatko, että joku vie sinut jonnekin? Pyydätkö mitä haluat vai odotatko, että prinssi hakee kotoa?
On hyvä tiedostaa alitajuiset ajatusmallinsa. Miksi ajattelen niin kuin ajattelen? Mistä olen nämä ajatukset saanut? Ovatko ne omiani vai olenko perinyt ne jostain?
Sitkeys tekee johtajanaisen
Kirjan johtajanaiset ovat jokainen joutuneet tekemään vaikeita ratkaisuja ja painimaan riittämättömyyden tunteen kanssa. Mutta jokainen on myös osannut kaivaa itsestään tarvittavan päättäväisyyden, kun on vaan pitänyt jaksaa.
Sitkeys on lopulta se, joka kantaa pisimmälle. Kyky löytää uusia ratkaisuja ja uutta voimaa, kun pöydällä on vain raskaita asioita.
Pitää myös mennä rohkeasti kohti pelkoja. Rohkeutta ja itseluottamusta saa tekemällä asioita, joita ei omasta mielestään osaa.
Kun eteen tulee ainutlaatuinen tilaisuus, tartu siihen. Jos sinulle tarjotaan esimiestehtävää, ylennystä tai loikkaa kohti uusia mahdollisuuksia, ota se vastaan.
Sellaisissa hetkissä oppii eniten, jotka tuntuvat tavalla tai toisella vähän pelottavilta. Samalla oma rohkeus kasvaa. Mitään ei saa, ellei mitään pyydä.
Jos haluaa muutosta, täytyy ensin muuttaa oma asenteensa. Asiat pitää uskaltaa ottaa omiin käsiin, eikä tyytyä istumaan takapenkillä.
Anu Kuistiala