Usko unelmiisi!

Kirjoittaja: Vieraskynä

Kirjoittaja: Maarit Tiililä. Kirjoitus on alunperin julkaistu Rohkeusjohtaa.fi sivustolla.

Ivalolainen Sara Wesslin valittiin tänä vuonna ainoana suomalaisena Britannian yleisradioyhtiö BBC:n sadan vaikutusvaltaisimman ja innoittavimman naisen listalle. Kaikista maailman yli 3,8 miljardista naisesta, kuten Helsingin Sanomien artikkeli asian asettaa mittakaavaansa.

Kun lukee tuota Hesarin artikkelia, ei voi välttyä tekemästä johtopäätöstä siitä, miten tärkeää meidän on uskoa omiin unelmiimme. Silloinkin, kun ihmiset ympärillä eivät usko ja jopa nauravat ajatuksillemme. Unelmia kohti eteneminen vaatii silloin aivan erityistä rohkeutta ja toivoa sopii, että tuolla tiellä vastaan tulee edes yksi ihminen, joka rohkaisee. Kun joku muukin uskoo sinuun, unelmasi saavat siivet alleen.

”En pelkää virheitä.
Ne eivät ole enää mikään maailmanloppu, vaan olen ymmärtänyt,
että niiden tekeminen on osa elämää.”

– Sara Wesslin

Kuuntelin äskettäin Leadcast-podcastistä hallitusammattilainen Leena Saarisen haastattelun. Leena kertoo haastattelussa avoimesti ja rehellisesti kaksista potkuistaan ja myös niistä vaikeuksista, mitä hän naisena niiden jälkeen on kohdannut. Miehet jalostuvat pienessä Suomessa potkuistaan, mutta naiset saavat Leenan kokemuksen mukaan ”leiman”, jota aletaan karttaa. Silloin on aivan erityisesti uskottava itseensä, uskottava unelmiinsa, nähtävä elämässä se muukin kuin työ ja luotettava siihen, että uutta tulee aina. Niin on tullut myös Leenalle.

Yksilön kunnioittaminen on Leenan tärkein arvo. Hän kertoo johtajana saavansa ”kiksit” siitä, että näkee ihmisten kehittyvän. Tuon kaiken voin allekirjoittaa. Sain näet itse kasvaa niin ihmisenä kuin johtajana Leenan kannustavan johtamisen mahdollistamana noiden muutaman Altian vuoden aikana, joihin Leenakin podcastissa palaa.

Kuka on se esimies, joka on opettanut sinulle hyvästä johtamisesta eniten?
Oletko muistanut kertoa sen myös hänelle?

Maria Wasastjerna ja Essi Weseri kertovat Fakta-lehden haastattelussa Leadcast-podcastin tavoitteeksi havainnollistaa, kuinka erilaiset ihmiset päätyvät johtajiksi ja vieläpä hyvin erilaisten urapolkujen kautta. Ota podcast seurantaasi, sukella johtajien tarinoihin ja rohkaistu!

Iloa syksyyn,
Maarit

Teksti on julkaistu ensimmäisen kerran 30.10.2019 lokakuun uutiskirjeessäni. Halutessasi voit tilata uutiskirjeeni tämän sivun alapalkista.

Photo by bruce mars from Pexels

Jaa kirjoitus: