Asiakas­tarinoita

Esimiestyön kehittämisellä nopeita tuloksia koko VaBen henkilöstön hyvinvoinnille 

Asiakastarinoita

VaBe valmistaa betonielementtejä rakentamisen tarpeeseen. Yrityksessä  lähdettiin viime keväänä tietoisesti satsaamaan esimiestyön kehittämiseen. Tiimien välistä yhteistyötä haluttiin lujittaa ja ihmisten välinen luottamus juurruttaa osaksi Vaben johtajuuskulttuuria.

Kyllä ihmisten välinen luottamus on ihan kaiken onnistumisemme perusta. Kun johtajuus saadaan kohdilleen, myös luottamus kasvaa ja ihmiset uskaltavat eri tavalla nostaa esiin eriäväkin mielipiteitä. Tämä näkyy meillä jo nyt henkilöstön keskuudessa, vain muutama kuukausi viimeisen valmennuspäivän jälkeen, kertoo Noora Savolainen, VaBen henkilöstöpäällikkö, tyytyväisenä.

Meillä ei VaBen historiassa ole vielä kovin vahvaa esimiestyön kehittämisen kulttuuria, mutta nyt tehty valmennuskokonaisuus reilulle 10 esimiehelle otettiin todella hyvin vastaan ja se koettiin hyödyllisenä, jatkaa Noora.

Yhdessä Sitomon valmentajan, Ninan Rinteen kanssa määrittelimme valmennuksille tavoitteet ja linjasimme että haluamme sen avulla:

  1. Lisätä esimiehen itsetuntemusta ja innostusta itsensä kehittämiseen
  2. Auttaa tunnistamaan oman toiminnan vaikuttimia
  3. Antaa viitekehys esimiestyölle ja itsensäjohtamiselle
  4. Tarjota tukea stressinhallintaan
  5. Lisätä työhyvinvointia

Kaikki valmennukselle asetetut tavoitteet täyttyivät ja ylittyivätkin. Valmennukseen osallistuneet esimiehet kertoivat olevansa erityisen kiitollisia valmennuksen avulla vahvistuneesta itsetuntemuksesta. Myös erilaisuuden ymmärtäminen kasvoi ja kommunikaatiotaidot paranivat. Valmennukseen osallistuvat henkilöt myös kokivat, että heidän rohkeus tarttua vaikeisiin asioihin ja haastaviin tilanteisiin kasvoi valmennuksen myötä.

– Ja sen lisäksi, että opimme itsestämme ja toisistamme paljon tärkeää uutta, meillä oli niin hauskaa yhdessä, että välillä nauroimme valmennuksissa mahat ihan kippuralla, kertoo Noora ja jatkaa; siitä iso kiitos kuuluu Ninalle, joka ei todellakaan ollut vain valmentajamme, vain ikään kuin yksi meistä. Hän tuli jokaisen luo, katsoi ihmisiä silmiin ja rakensi luottamuksen yksitellen kaikkien kanssa heti ensimmäisestä päivästä lähtien.

Heti ensi tapaamisen jälkeen olin vakuuttunut siitä, että Nina on meille juuri oikea valmentaja. Meillä oli jo keskustelut pitkällä erään toisen kumppanin kanssa, mutta Ninan tavattuamme tiesimme, että haluamme juuri hänet. Ninassa vakuutti hänen kykynsä kohdata ihmiset ja sitä seurannut taito innostaa ihmiset mukaan.

Sitomon tavassa toimia arvostamme myös heidän kykyään räätälöidä valmennuksia aina asiakkaan tilanteiden mukaan. Valmennuksia voi toteuttaa niinkin että ”kirjan kannet lyödään kiinni ja sitten edetään niin kuin kirjassa sanotaan” mutta Nina muokkasi valmennuksia aina jokaisen päivän vireystasoon ja ihmisten olotilaan vastaavaksi. Siitä olemme todella kiitollisia, toteaa Noora ja suunnittelee jo seuraavan vuoden valmennuksia, joilla halutaan tukea esimiehiä entistä henkilökohtaisemmalla tasolla.

Jaa kirjoitus: