Liian kiltti johtajaksi?

Kirjoittaja: Vieraskynä

Kirjoittaja: Johanna Koskimies. Kirjoitus on alunperin julkaistu Rohkeusjohtaa.fi sivustolla.

”Minun on pakko löytää jotain muuta, en jaksa tätä enää!”

Näin käynnistyi ensimmäinen uracoaching-keskusteluni Kirsin kanssa, joka oli kolme kuukautta kestäneen uupumislomansa aikana tullut siihen tulokseen, että hän haluaa lähteä miettimään itselleen uutta urasuuntaa. Nykyinen työ viiden hengen esimiehenä koulutusorganisaatiossa oli uuvuttanut Kirsin ja romahduttanut hänen ammatillisen itsetuntonsa. Kirsin aikaisemmin työstään kokemat ilon ja mielekkyyden tunteet olivat haihtuneet kuin tuhka tuuleen.

Unelma yhteen hiileen puhaltavasta tiimistä

Kirsi oli noussut asiantuntijan roolista tiiminsä esimieheksi noin vuotta aikaisemmin edellisen pomon siirryttyä uusiin tehtäviin. Tilaisuus tuntui hyvin jännittävältä, hiukan Kirsiä jopa pelotti, mutta hän uskaltautui tarttumaan tilaisuuteen. Kirsi oli kiitollinen häntä kohtaan osoitetusta luottamuksesta, ja ajatus siitä että pääsisi vihdoin oikein todella vaikuttamaan asioihin ja muuttamaan maailmaa tuntui hänestä huikean inspiroivalta. Hän elätteli mielessään ihania mielikuvia siitä, miten hän yhdessä yhtä inspiroituneen tiiminsä kanssa toteuttaa kehittelemiään loistavia ideoita yrityksen prosessien ja toimintatapojen kehittämisestä. Ajatus oman tiimin kanssa yhteen hiileen puhaltamisesta, hedelmällisestä yhteistyöstä ja sen seurauksena entistä tyytyväisemmistä ja sitoutuneemmista asiakkaista sai Kirsin hehkumaan, ja hän astui uuteen tehtäväänsä intoa uhkuen.

Todellisuus onkin toisenlainen

Alun kuherruskauden aikana kaikki sujuikin mallikkaasti. Muutaman kuukauden kuluttua todellisuus alkoi kuitenkin osoittautua Kirsin valoisiin mielikuviin verraten hyvin erilaiseksi. Hänen alaisensa alkoivat vähitellen luistaa töistään. Heidän aikataulunsa venyivät venymistään monenlaisten tekosyiden varjolla. Kirsi yritti ansaita alaistensa hyväksynnän olemalla loputtoman kiltti, kärsivällinen, ymmärtäväinen ja hyväksyvä heitä ja heidän aikaansaamattomuutensa syitä kohtaan. Uutena esimiehenä Kirsillä oli luonnollisesti myös kova paine todistaa pätevyytensä toimitusjohtajalle ja muulle johdolle, ja tähän päästäkseen hän ajautui itse tekemään alaisilleen kuuluvia tehtäviä. Alaiset oppivat nopeasti käyttämään Kirsin kiltteyttä hyväkseen, ja hyvin pian tämän työkuorma kasvoi kohtuuttomaksi.

Kävi myös ilmi, että yksi Kirsin tiimin jäsen – henkilö, joka olisi halunnut tulla nimitetyksi Kirsin paikalle – oli ryhtynyt mustamaalaamaan Kirsiä muille ja tarjoilemaan heille omia ideoitaan. Tämä henkilö nautti muun tiimin kunnioitusta ja nämä seurasivat hänen ”ohijohtamistaan” mieluummin kuin Kirsin, jonka elämä ryhmän vetäjänä muuttui päivä päivältä ahdistavammaksi ja vaikeammaksi. Lopulta edessä oli uupuminen ja sairausloma.

Stressi ottaa vallan…

Kun kuuntelin Kirsin kertomusta koulutusalansa valinnasta, koko parinkymmenen vuoden työurastaan, esimieheksi nimittämisestään ja nykytilanteeseen johtaneista tapahtumista, kiinnostustani herätti erityisesti se vilpitön innostus ja palo, joka loisti Kirsin kasvoilla hänen kertoessaan työstään. Hän oli erinomaisen pätevä ja osaava, ja koki työnsä erittäin merkitykselliseksi ja itselleen tärkeäksi. Kirsi ei ollut koskaan edes harkinnut muita uravaihtoehtoja, vaan valinta oli ollut alusta alkaen täysin selvä. Nyt ankean todellisuuden puristuksessa Kirsin näkökenttä oli kuitenkin kapeutunut ja hänen ammatillinen itsetuntonsa romahtanut. Stressin kasvaessa Kirsi oli joutunut turvautumaan jo lapsena oppimaansa selviytymisstrategiaan – liialliseen kiltteyteen – eikä hän enää nähnyt tilanteestaan muuta ulospääsyä kuin uudelleenkouluttautumisen jollekin aivan toiselle alalle – kunhan sen vain löytäisi!

Nähtyäni ja kuultuani Kirsin innostuksen nykyistä työtään kohtaan ehdotin hänelle, että käyttäisimme hieman aikaa nykytilanteen läpikäymiseen ennen uusien uravaihtojen pohdintaan sukeltautumista. Tähän Kirsi suostuikin, ja niin sitten uppouduimme pohtimaan ja purkamaan uupumiseen johtaneiden tapahtumien vyyhtiä. Kirsi kuvaili, miten hän väsyi väsymistään työkuormansa alla, miten hän oli huolissaan omasta kyvystään koskaan toimia esimiehenä, ja miten hänen suuttumuksensa kasvoi jatkuvasti, samalla kun hän yritti ansaita tiimiltään hyväksyntää ja kunnioitusta piilottamalla kiukkunsa hymyn taakse ja olemalla ylen määrin suvaitsevainen ja kiltti.

… ja heijastuu ulospäin…

Kirsin stressaantunut olotila ei voinut olla heijastumatta hänen tapaansa delegoida ja keskustella alaistensa kanssa. Tämä puolestaan herätti tiimissä luonnollisesti ja ansaitusti jyrkkää vastustusta. Tiimin jäsenet olivat asiansa osaavia, päteviä ammattilaisia, jotka aivan oikeutetusti odottivat esimieheltään kunnioitusta, luottamusta ja arvostusta. Kirsi ei osannut nähdä oman, stressin, huolen ja väsymyksen saneleman vuorovaikutustyylinsä vaikutusta muihin, vaan tulkitsi näiden vastustavan johtajuuttaan lähinnä kateudesta.

Kirsi oli kadottanut kosketuksen jämäkkään, itseään kunnioittavaan ja arvostavaan ja itseensä luottavaan johtajanminäänsä. Etsiskelimme hänen menneisyydestään muistoja tilanteista, joissa hän on tuntenut itsensä vahvaksi ja luottavaiseksi. Kirsi kertoi hyvinkin luottavansa itseensä ja kykyihinsä perheenäitinä, ja muisti myös olleensa nuorempana useita vuosia partiossa, jossa hän oli saanut toimia ryhmänjohtajana. Myös aikaisemmissa työtehtävissään Kirsin itseluottamus oli ollut hyvä. Hän oli tuntenut itsensä päteväksi ja arvostetuksi. Hän oli ollut useissa jämäkkyyttä vaativissa rooleissa, ja onnistunut niissä hyvin. Näitä rooleja ja tilanteita muistellessaan Kirsi löysi uudelleen kosketuksen noihin luottavaisen jämäkkyyden ja voiman tunteisiin ja tunnisti eron niiden ja nykyisen stressikäyttäytymisensä välillä.

Luottamus löytyy uudelleen

Siitä lähtien Kirsi haki tietoisesti kehoonsa tämän johtajalle kuuluvan olotilan töihin mennessään, ja aina kun havaitsi aran, ylikiltin ja hyväksyntää kerjäävän minänsä yrittävän hiipiä pintaan. Kun Kirsi näin alkoi rauhoittua uudelleen sisäistämäänsä voimaan ja luottamukseen, hänen uusi vireensä alkoi säteillä ympäristöön, ja muuttaa sekä hänen omaa vuorovaikutustyyliään että tiimin suhtautumista häneen. Aikaisemmat ärtyneet ”sinun täytyy” ja ”sinä et saa” -lauseet korvautuivat kyselevämmällä ja muut mukaan ottavammalla keskustelutavalla ja ”minä toivon” ja ”minä haluan” -lauseilla. Tämä itseään kunnioittavampi asenne herätti kunnioitusta myös tiimissä. Kirsi oppi pyytämään ja ottamaan vastaan apua ja tukea sekä omalta tiimiltään että esimieheltään, johon hän ei ollut uskaltanut tukeutua aiemmin pelätessään että esimies pitää häntä epäpätevänä tehtäväänsä. Kun Kirsi ryhtyi osoittamaan kunnioitusta ja luottamusta tiimiään kohtaan, nämä alkoivat ottaa enemmän vastuuta omista työtehtävistään, mikä kasvatti koko ryhmän keskinäistä luottamusta ja yhteishenkeä.

Kirsi keskusteli paljon myös häntä muille mustamaalanneen ja epävirallista johtajuutta nauttineen ”ohijohtajan” kanssa. Tämä erittäin pätevä, kehittymishaluinen ja kunnianhimoinenkin henkilö oli kokenut oman esimieheksi nimittämättä jättämisensä arvostuksen puutteena, ja oli tästä hyvin ymmärrettävästi loukkaantunut ja pettynyt. Kirsi päätti osoittaa omaa arvostustaan tälle henkilölle antamalla hänen vastuulleen merkittävän kehitysprojektin. Tämän luottamuksen osoituksen ja projektin myötä saamansa oppimistilaisuuden myötä alainen löysi oman kadonneen työmotivaationsa uudelleen, ja tietenkin Kirsin oma työtaakka keveni samalla huomattavasti.

Oppiminen jatkuu…

Kun coaching-prosessimme puolen vuoden päästä alkoi lähestyä loppuaan, emme kumpikaan enää meinanneet muistaakaan, mikä Kirsin oli alun perin puheilleni tuonut. Hän oli silminnähden energisempi, elävämpi ja vahvempi, eikä hänelle enää olisi tullut mieleenkään lähteä etsimään uusia uria muualta. ”Tämähän on minulle melkein kuin kutsumustehtävä. Johtajuudessa on paljon opittavaa edelleen, mutta en aio antaa periksi. Olemme tiimini kanssa edistyneet huimasti, ja uskon, että tilanne muuttuu ajan myötä vain paremmaksi. Tärkein asia mitä olen tässä prosessissa oppinut on se, että toisten kunnioitusta ei ansaita kiltteydellä vaan itseä kunnioittamalla.”

Jaa kirjoitus: