Sitomon tarina

Kirjoittaja: Nina Rinne

Huh huh, tuntuu siltä kuin olisimme saaneet uuden mahdollisuuden. En ole vielä kauheasti ennen tätä viikkoa uskaltanut huudella siitä, mitä mahdollisesti tullaan tekemään, kun taustalla on pari huolellista turpaan ottoa tavasta elää ja yrittää. Nyt tuntuu kuitenkin jo siltä, että ollaan oikeilla jäljillä ja hyvillä voimavaroilla varustettuna. Siksi tekee mieli kirjoittaa, miten tähän on oikein päädytty.

Tämä on Sitomon tarina tähän mennessä, sekä tarina siitä miten minusta ja Riikasta tuli yhtiökumppaneita.

On pakko peruuttaa hetkeen, kun eräässä tilaisuudessa kohtasin vanhan kollegani. Hän muisteli, miten olen vuonna 2003 sanonut, että minusta tulee ”isona” myyntivalmentaja. Silloin elettiin Sarasvuohypen aikaa, jonka ajatuksista imettiin aika paljon voimaa ja oppeja silloiseen telemarkkinointiliiketoimintaan, joka oli juuri perustettu. Rakensimme käytännössä tyhjästä myyntiorganisaation parissa vuodessa hyvän porukan kanssa.

Nina siloposkisena toimarina Soldemilla (Silloin Suomen Telecenter Oy)

Yrityksen kasvaessa lisääntyi ymmärrys hyvän johtamisen ja kulttuurin merkityksestä sekä siitä, että onnistuminen on usein kiinni ihmisten yhteisestä oppimiskyvystä ja kulttuurista, joka yritykseen luodaan. Näiden melkein kymmenen vuoden aikana käänsin Suomessa kivet ja kannot ja osallistuin kymmeniin johtamisen ja myynnin valmennuksiin kotimaassa ja vähän ulkomaillakin, sekä kävin CBA:n (vrt. MBA). Kehitimme kaikesta materiaalista ja omista uskomuksista valmennusmallin tukemaan myynninjohtamista, myyntiä ja itsensä johtamista. Kokeilimme käytännössä menetelmiä ja keräsimme palautetta. Yhdenkin ”Mindventure” – itsensä johtamisen valmennusmallin aloitimme siten, että pyysimme henkilöstöämme koeasiakkaiksi. Ensin tilaisuudessa oli viisi ihmistä, seuraavassa kymmenen ja taas seuraavassa viisikymmentä kunnes lopulta 90% henkilöstöstä halusi osallistua näihin säännöllisesti. Oli huikeaa nähdä miten monet ihmiset innostuivat itsensä kehittämisestä ja sai itselleen tärkeitä asioita aikaan elämässä ja työssä. Muistan, kun eräs nuori tuli kaupungilla kadulla vastaan ja kertoi miten työpaikka oli pelastanut hänen elämänsä, sekä miten hän oli löytänyt työssään uskon itseensä ja omiin mahdollisuuksiinsa kehittyä. Tuli työlle merkitystä. Tulokset puhuivat puolestaan myös liiketaloudellisesti (toki siihen johtaneista syistä voisi kirjoittaa kokonaisen oman blogitekstin).

Vuonna 2011 yrityksestämme tehtiin vimpat kaupat osaltani ja sain mahdollisuuden unelmoida tulevaisuudesta. Vanha kollegani Sanna Rantasalo lähti rohkeasti yrittämään kanssani valmennusliiketoimintaa – Sitomo 1.0 sai alkutahdit.

Nina ja Sanna kauppatilaisuudessa. Vuosi taitaa olla 2011.

Olimme testanneet paljon erilaisia johtajuuden ja kulttuurin luomisen tapoja sekä valmennusmenetelmiä ja -ajatuksia  edellisessä yrityksessämme. Nyt pääsimme testaamaan kokemaamme käytännössä muissa yrityksissä. Jälkeenpäin ajateltuna olimme aikaamme edellä, kun puhuimme silloin paljon yrityskulttuurin merkityksestä, empatiasta osana johtajuutta sekä johtajien itsensä kehittämisen merkityksestä. Silti saimme varhaisia muuttujia markkinasta mukaan samaan maailmaan kanssamme. Eräältäkin asiakkaalta kysyttiin, että kuinka syvälle saamme kätemme toimintaan työntää ja vastaus oli, että antaa palaa vaan. Vuodessa autoimme kehittämään asiakaspalvelun johtamisjärjestelmää ja -tapoja sekä asiakaspalvelumallia siten, että tulokset hyppäsivät kaikilla mittareilla useita pykäliä ylöspäin ja lopulta mallit vietiin organisaatiossa globaalisti läpi.

Yksi parhaista muistoistani liittyy aivan Sitomon alkuun, kun meillä ei ollut vielä fyysistä työtilaa, istuimme Sannan kanssa meidän olohuoneen lattialla ja teimme kylmäsoittoja yrityksiin. Käsissämme oli ensimmäinen konsepti; Aamulataus, jota tarjosimme yrityksille. Nauroimme kippurassa jälkeenpäin ”segmentoinnillemme”, jota ei siis alussa ollut. Hurjin oli puhelu autokorjaamolle. Mutta usko oli kova.

Sanna teki ensimmäisen vuoden aikana hurjaa työtä saaden meidän Aamulataukset täyteen perinteisen myynnin keinoin. Minä valmensin hulluna ja Sanna möi. Soitimme Pirkanmaan kaikki potentiaaliset yritykset läpi käsipelillä. Yritystoiminnassa oli enemmän intohimoa ja liikettä, kuin järkeä. Mutta se kannatti. Saimme todentaa ajatuksiamme reaalimaailmassa ja kasasimme ensimmäisenä vuonna liikevaihtoa melkein 300.000e. Silloin emme sitä osanneet arvostaa, koska kasvun visio oli liian jumiutunut päähämme.

Sitomon ensimmäinen toimistotila Pienteollisuustalossa odottaa kalusteita.

Pari vuotta teimme kovaa duunia Suomen ollessa silloin taantumassa ja pysyimme hengissä. Loimme pohjaa tekemiselle ja saimme luotua pitkiä asiakassuhteita. Sitomon kolmannella vuodella perheessämme sattui tragedia eli läheisen poismeno, samaan aikaan olimme remontoimassa taloamme ”pikkulapsiarjessa” ja yrittäminen oli tasapainoilua osaamisen, kassavirran ja konseptoinnin suhteen. Istuin kesälomalla lentokoneessa matkalla kotiin, kun sain ensimmäisen paniikkikohtauksen. En tietenkään tajunnut mistä on kyse. Syksyn aikana tajusin palaneeni loppuun. Mietin, että miten minä; joka olen valmentanut itsensä johtamista päädyn tähän. Seuraavana keväänä oli pakko hyväksyä tilanne ja hiljentää. Melkein vuoden vietin toipilaana sekä mietin tuleeko tästä yrittämisestä mitään. Kokeilin muita juttuja, mutta aina sydän veti takaisin valmennuksen ja liiketoiminnan kehittämisen maailmaan. Lopulta tein rajun arvotyön päässäni ja totesin tämän nykyisen työn olevan itselleni sellaisenaan niin tärkeää, että haluan sitä tehdä. Tajusin myös jossain vaiheessa, että loppuun palaminen oli huikea oppikoulu itsetuntemukseen, itsesäätelyyn ja armollisuuteen. Maailma sai uusia sävyjä ja värejä. Aloitin varovaisesti haaveilemaan Sitomo 2.0:sta.

Tältä näyttää loppuunpalaminen. Nina Tukholmassa ehkä väsymyksen pahimmassa vaiheessa.

Polku tähän hetkeen ei ollut mitenkään helppo. Kirjoitin konsepteja ja verkkovalmennuksia, mutten uskaltanut tulla ulos minkään kanssa. Tein kaikessa hiljaisuudessa koko ajan töitä, valmensin ja konsultoin tiimejä ja johtajia. Lopulta tapasin pari vuotta sitten aivan uskomattoman ihmisen, jonka kanssa synkkasi satasella. Hänen intonsa ja energiansa oli tarttuvaa ja hän sai minut innostumaan palvelumuotoilusta. Aloin nähdä kehitystyön uusin silmin. Matkalla haaveilimme yhteisestä firmasta ja testasimme uusia lähestymiskulmia konsultointiin. Lopulta kuitenkin meillä molemmilla oli vahva visio siitä mitä tulisimme tekemään ja miten. Kuitenkin ”miten” erosi meillä ratkaisevasti ja päätimme pitää firmamme ominaan. Hänen kautta kuitenkin tutustuin Riikkaan, joka lopulta kesällä 2018 kertoi minulle unelmastaan valmennustyön parissa.

Riikan työ sisältömarkkinoinnin parissa oli edennyt enemmän ja enemmän valmennukselliseen suuntaan. Hänen syvällinen ymmärrys asiakaslähtöisen liiketoiminnan rakentamisesta sekä osaaminen markkinoinnin parhaasta työkalusta – ihmisten tarpeiden ja motivaatioiden tunnistamisesta, on suuri hyöty muutoksen johtamisessa, jossa tavoitteena on saada ihmiset toimimaan uudella tavalla. Näin meidän maailmamme yhdistyivät, kun Sitomon työn kulmasta pääsee auttamaan konkreettisen muutoksen tukemisessa. Ja lisäksi meillä kemiat toimi ainutlaatuisella tavalla. Se oli sitten siinä.

Koemme Sitomossa tällä hetkellä jakavamme todella vahvasti yhteisen arvomaailman.

Lopulta löimme päämme yhteen ja lähdimme miettimään asiakastarpeen ja omien intohimojemme kautta uutta yhteistä unelmaa. Intensiivinen ajanjakso piti sisällään satoja viestejä eri kanavissa ja lukuisia pitkiä keskusteluja mitä omituisimissakin paikoissa. Työstössä vahvistui koko ajan tunne siitä, että näin tämän kaiken onkin pitänyt mennä. Historian aikana koetut opit, meidän yhdessä jakamamme maailmankuva sekä riittävän erilaiset osaamiset ovat loisto kombo yrittää yhdessä. Muotoilu— ja muutosviestinnän osaaminen ja ihan mieletön molempien jakama kiinnostus ihmisten, asiakkaiden ja henkilöstön tarpeiden ymmärtämiseen, yhdistettynä valmentamiseen, joka lähtee aina psykologisten vaikuttamien tunnistamisesta, on yhdistelmä jolla me haluamme olla mukana uudistamassa suomalaista johtajuutta. Ensimmäiset merkit siitä, että valinnat ovat olleet oikeita, on jo nähtävillä – verkoston voima toimii ja asiakkaat luottavat tekemiseemme.

Riikka tutustumassa työn alla olevaan uuteen toimistoon (tai sen työmaahaan 🙂 ) Ratinan MOW supernovassa.

Tässä vaiheessa tekee mieli kiittää tosi montaa ihmistä ja, jos kiittäisin kaikkia nimeltä, jotka ovat matkalla auttaneet, tulisi tästä tosi pitkä lista. Joten teen sen kollektiivisesti. Tiedät kyllä. Ilman teitä en olisi ja emme olisi tässä. <3

Nina ja Riikka kuvauksissa uusia nettisivuja varten.

Syksy on meille molemmille uuden opettelun aikaa. Paitsi että olemme käyneet kiihkeää ja lennokasta ajatustenvaihtoa sekä oppineet syvällisesti tuntemaan toisemme yhtiökumppaneina, olemme myös intohimoilla rakentaneet uutta. Läpi syksyn olemme asiakkaiden antamien signaalien mukaan konseptoineet uutta tekemistä, mallintaneet uusia työkaluja johtajuuden tueksi ja uudistaneet verkkosivuja vastaamaan sitä uutta aikaa, joka paitsi meillä myös kaikilla asiakkailla, on tässä ja nyt.

Me molemmat myös elämme pikkulapsiaikaa, perhe-elämää ja innostumme työnteosta sekä yrittämisestä täysillä. Kuitenkin huomaamme molemmat jo osaavamme säädellä arkea tärkeimpien asioiden mukaan. Riikan erityislapsi haastaa ja opettaa keinoja turvalliseen kohtaamiseen ja rakentavaan vuorovaikutukseen. Nämä taidot tuovat ”hyödyn” myös työelämään – olipa kyseessä iso tai pieni mieli, samojen teemojen äärellä me sielläkin pyörimme.

Tässä juhlistetaan uutta kumppanuutta illallisen merkeissä ja mietitään yhteistä tiekarttaa joilla suomalaiset yritykset pelastetaan.

Yhteinen unelmamme on siis pelastaa yrityksiä. Uskomme vahvan liikeidean ja rahallisten pääomien tarvitsevan kasvualustakseen vahvaa luottamusta yrityksen ihmisten välisissä suhteissa sekä asiakkaiden luottamusta yrityksiin. Me olemme yritysten kumppaneina luottamuksen vahvistajina ja ihan pian pääsette näkemään meidän konseptoiman mallin, jolla asiakaskokemus ja työntekijäkokemus tuodaan oikeasti johtoryhmän ohjureiksi. Kuulette myös erilaisista työkaluista, jolla näitä kehitetään organisaatiossa.

Meidän molempien ymmärrys liiketoiminnasta yhdistettynä ihmisymmärrykseen on jäätävä kombo. Tämän vaatimustason pidämme kaikille työntekijöillemme sekä kumppaneillemme, joiden kanssa palvelemme asiakkaita.

Nina ja Riikka työn touhussa uusissa toimitiloissa.

Sitomo siis pelastaa yrityksiä – What ever it takes!

Terkuin: Nina

Nyt olemme viemässä Sitomoa täyttä häkää kohti uutta aikaa. Sinä voit tehdä samoin omassa yrityksessäsi. Nappaa avuksi kirjoittamamme Muutosjohtajan Käsikirja. Ja muista nauttia matkasta! 

Jaa kirjoitus:

Designing strong & resilient organisations

Rakennetaan yhdessä hyvää johtajuutta! Pysy kuulolla ja tilaa uusimmat muutosvinkit suoraan s-postiisi!

Onnistui!