Sitä saat, mitä mittaat.
Muistan ensimmäiset valmennukset, joissa jouduimme tiimini kanssa asettamaan tavoitteita ja määrittämään, miten tavoitteen saavuttamista voidaan mitata. Tehtävä oli yllättävän vaikea ja se teki näkyväksi sen, kuinka osasimme puhua asioista ansiokkaasti ja visioida innostavaakin tulevaisuutta ilman kykyä pilkkoa tätä kaikkea käytännön teoiksi. Osittain meiltä saattoi myös puuttua pohjimmainen halu kantaa vastuuta kehityksestä.
Näistä kokemuksista on kohta kaksikymmentä vuotta ja vaikka omakin kyky asettaa selkeitä, mitattavia tavoitteita on kehittynyt, on kokemus paljastanut myös sen, kuinka kompleksista mittareiden rakentaminen lopulta on. Tieto ja tiedolla johtaminen ovat ehdottoman hyviä työkaluja toiminnan arvioinnissa, kehittämisessä ja johtamisessa, mutta jos emme ole tarkkoja, saatamme synnyttää mittareita, joilla rakennamme organisaatioon häpeää ja pelkoa. Selkeä ja konkreettinen peilikuva toiminnan tuloksista, muuttuu irvokkaaksi motivaatiota ja sitoutumista rapauttavaksi vallanvälineeksi.
Omakohtaisten kokemusten lisäksi, olen käynyt useita keskusteluita asiasta myös asiakkaidemme kanssa Sitomossa. Erilaiset, hyvääkin tarkoittaneet mittarit ovat kääntyneet itseään vastaan, kun ihmiset alkavat ohjautua välttääkseen epätoivotun tuloksen. Saatat ajatella, että eikö se ole osin mittareiden tehtävä – osittain näin onkin. Mutta silloin, kun hyvät aikeet johtavat epätoivottuihin tuloksiin, on syytä pysähtyä miettimään, mihin mittaaminen johtaa. Erityisesti niiden mittareiden osalta, joihin on kytketty jonkinlainen palkitsemisjärjestelmä. Jättääkö ihminen kertomatta työtapaturmasta kaunistellakseen tilastoa ja saadakseen tulospalkkion siitä hyvästä, vai toimiiko tapaturmatilasto peilinä sille, että panostuksemme turvallisuuden lisäämiseen, ovat tuottaneet tulosta?
Not everything that can be counted counts, and not everything that counts can be counted.
– William Bruce Cameron
Törmäsin hiljattain William B. Cameronin sitaattiin ”Not everything that can be counted counts, and not everything that counts can be counted”. Miltä mittarimme näyttäisivätkään, jos niissä olisi otettu tämä ajatus huomioon? Mitä jos mittareidemme tuottama tieto olisi oppimista tukevaa eikä sitä lannistavaa? Tukea tarvitsevien asioiden näkyväksi tekemistä ja tuen antamista – ei vallankäyttöä, leimaamista ja vertailua.
Me Sitomolla olemme tehneet ja teemme töitä sen eteen, että löydämme toimivan tavan mitata niitä asioita, joita valmennuksissamme tavoittelemme, eli psykologista turvallisuutta ja rohkeutta. Uskomme vahvasti siihen, että psykologinen turvallisuus ja rohkeus ovat avaintekijöitä hyvän tuloksen ja hyvinvoinnin taustalla. Uskomme myös siihen, että näitä asioita voidaan mitata. Se edellyttää kuitenkin halukkuutta sekä kykyä kuulla ja nähdä, mikä on turvan tila organisaatiossa. Lisäksi organisaatiolta vaaditaan sitoutumista siihen, että pyritään yhdessä luomaan psykologisen turvallisuuden kehittymiselle suotuisat olosuhteet, esimerkiksi valmentamalla tiimejä siitä, miten he voivat itse kehittää ja ylläpitää turvan tunnetta.
Mittari on hyvä vain silloin, kun se ohjaa meitä toivotunlaiseen käytökseen. Mitä teillä mitataan?
__
Outi Stüber, Coach & Learning Designer
outi@sitomo.fi, +358 40 159 0111
