Palaan ajatuksissani viime kesään: Istuin ystäväni kanssa kesämökin saunassa. Oli kaunis heinäkuinen kesäyö ja tuijotimme miedoissa löylyissä tyynelle öiselle järvelle. Ystäväni kertoi minulle hiljattain teologiystävänsä kanssa käymästään syvällisestä keskustelusta. Teologiystävä oli kysynyt ystävältäni pysäyttävän kysymyksen: ”Miksi olet helvetissä yksin?”
Tästä oli seurannut merkityksellinen keskustelu yhteydestä toisiin ihmisiin. Yhteyteen, jossa rakkaus on läsnä, mutta myös sellaiseen yhteyteen, joka on täynnä tuskaa, torjunnan vaaraa, epäoikeudenmukaisuutta ja julmuutta. Teologi oli myös sanonut ystävälleni, että hän ymmärtää hyvin, että ihminen jää mieluummin yksin, kuin kurottaa yhteyteen, jos kokemukset yhteydestä ovat hirveitä.
Jäin miettimään kysymystä näin pitkäksi aikaa.
Miksi me tosiaan jäämme helvettiin yksin, miksi emme kurota ja pyydä avuksi muita kantajia?
”Miksi me tosiaan jäämme helvettiin yksin, miksi emme kurota ja pyydä avuksi muita kantajia?”
Samoihin aikoihin kesällä huomasin artikkelin, johon oli haastateltu menestyneitä johtajia. Artikkelissa avattiin heidän hyväksi kokemiaan menetelmiä kovan paineen ja stressin hallintaan.
Ensimmäiseksi keinoksi nousi – yllätys yllätys – avun pyytäminen eli yksi yhteyden avaamisen muodoista. Eräs heistä kuvasi miten pyrkii mahdollisimman pian nostamaan painetta aiheuttavat haasteet johtoryhmälle realistisesti esiin ja rakentavasti keskusteluun, jotta johtoryhmä voi etsiä yhdessä ratkaisua tilanteeseen. Tuoko menestystä erityisesti se, ettei jää yksin – helvettiin?
Kiinnostavaa on se, miten nämä johtajat ovat oppineet jakamaan taakkansa? Yhteyteen voi oppia, jos sitä ei ole vielä synnyinkodistaan tai kouluajoiltaan saanut. Yhteyden suurin este on tunteistamme häpeä. Juuri häpeä estää yhteyden syntymisen. Ego yrittää suojata meitä tuskalta kertoessaan ettei saa olla heikko eikä apua saa pyytää, mutta tekeekin meille lopulta päinvastoin.
Millaisia ajatuksia häpeä mieleemme sitten tuottaa?
Tässä muutama esimerkki:
”Näin on käynyt aiemminkin, opin tämän silloin jo johtajana. Tilanne on toinen nyt, ei meidän tulos laske tänä vuonna niin paljon, kun nyt näyttää.” Silti sisäisesti ahdistaa ja sisuskaluja syö tunne, että pitäisi tehdä jotain. Tai: ”Mutta, jos nyt vielä hetki katellaan, niin ehkä tämä tästä.” Toivoo, että tilanne menisi itsestään ohitse.
Tai ”Ei me voida epäonnistua nyt, nyt täytyy tehdä tosi tarkka suunnitelma ja sitten vaan pusketaan läpi. Kukaan ei saa tietää koskaan, miten vaikeassa tilanteessa me oltiin.”
Kohdatun ja käsitellyn häpeän jälkeen puhe voisi olla realistisempaa, kuten: ”Tilanne näyttää kriittiseltä. Olen saattanut tehdä vääriä valintoja, nyt meidän täytyy tehdä kriittinen tilannekatsaus.”
Häpeä saa meidät siis piilottelemaan asioita. Ego paisuu häpeän rinnalla ja saa meidät pahimmillaan jopa kaikkivoipaisuuskuvitelmiin. Molemmat ovat vaarallisia yrityksen liiketoiminnan kannalta, mutta ennen kaikkea ne ovat muurina johtajan hyvinvoinnille.
Meillä ei ole sisäsiistiä prosessia häpeän ja vaikeiden tunteiden kohtaamiselle työssä. Ja siltikin, ihminen on kokonaisuus siellä ja siviilissä. Se, miten ihminen kykenee havaitsemaan omat opitut strategiansa kohdata vaikeita tunteita vaikuttaa siihen miten niitä voi kehittää sellaiseen muotoon, että ne muodostuvat oman toiminnan kannalta vahvuuksiksi eikä esteiksi. Johtajan kyvyt syvälle itsetuntemukselle ennustaa parempaa bisnestä ja ennen kaikkea tyydyttävämpää elämää. En taida tuntea ainoatakaan menestynyttä johtajaa, jolla ei itsetuntemus olisi syvällä ja rikkaalla tasolla.
Sitomon Brave New Leader™ valmennuksessa opitaan miten luodaan sellaista rohkeaa kulttuuria, jolla tulevaisuus rakennetaan. Samalla on mahdollista tulla tietoisemmaksi omasta käyttäytymisestään paineisissa tilanteissa ja rakentaa niitä sellaiseen suuntaan, jossa ne muodostuvat vahvuuksiksi. Lähde mukaan!
Lue myös mikä Brené Brownin mukaan estää yhteyden työyhteisössä?
Nina Rinne
nina@sitomo.fi / puh. + 358 400 784 227
SITOMO Designing strong & resilient organizations
