“Mikä sinua pelottaa?”
Tämä kysymys esitettiin minulle jokunen aika sitten. Kysymys johdatti syvemmälle, kun olisin koskaan uskonut. Vastausta pohtiessani huomasin, että kovin peloton sitä ei itseasiassa enää ole. Elämä on tuonut eteen kokemuksia, jotka ovat nostaneet aivan uudenlaisia pelkoja esiin. Toisaalta, monista peloista on myös oppinut päästämään irti – juurikin eletyn elämän ja asioiden systemaattisen työstämisen ansiosta niin henkilöhtaisessa elämässä kuin osana työyhteisöä. Ja kun omia pelkona on oppinut katsomaan silmästä silmään, niitä on myös johtajana ja esimiehenä oppinut käsittelemään yhdessä tiimin kanssa. Omista ja yhteisistä pelkotiloista on oppinut puhumaan ja niille on yhdessä raivattu tilaa.
Erään tutkimuksen mukaan meillä on maailmaan tullessamme vain kaksi synnynnäistä pelkoa: kovan äänen pelko ja korkealta putoamisen pelko. Lisäksi ihmisellä on biologiaan pohjautuen taipumus pelätä herkemmin asioita, joita esi-isämme ovat pelänneet. Nämä ovat pelkoja, jotka ovat tulleet evoluution mukana geeneihimme, kuten uhkaavien tilanteiden, käärmeiden ja hämähäkkien pelko. Mutta kaiken muun me opimme. Kaikki muut pelot olemme hankkineet itsellemme toisten ihmisten mallin avustuksella tai koettujen tilanteiden kautta.
Me kaikki pelkäämme jotain. Pelon kohde vain vaihtelee. Yhteistä monelle meistä on sosiaalinen pelko kasvojen menettämisestä ja omasta riittävyydeestä suhteessa toisiin. Kuinka moni meistä on esimerkiksi jakanut johonkin työn osa-alueeseen liittyvän pelkonsa kollegansa kanssa? Ja kuinka moni on puolestaan valinnut vaikenemisen. Kovin monista peloista vaietaan, koska ihminen pelkää niiden jakamisen vaikutusta siihen, miten muut sinut näkevät, miten kohtelevat ja mitä sinusta ajattelet. Tai vielä pahempaa, mihin he jatkossa uskovat sinun pystyvän. Mieli ajautuu pelon vallassa väkisinkin miettimään:
”Jos kerron pelkoni, käyttääkö joku sitä hyväksi?
”Jos kerron pelkoni, uskotaanko minuun enää?”
”Jos kerron pelkoni, paljastanko liikaa itsestäni?”
Näiden kysymysten esittäjinä me kaikki olemme varmasti jossakin elämän vaiheessa olleet. Ja samaa kertoo Työelämä 2020- tutkimushankkeen raportti, josta piirtää kuvaa siitä, että liian monessa suomalaisessa työpaikassa tehdään töitä pelon ilmapiirissä. Ja on meidän yhteinen tehtävä muuttaa tämä.
Luottamus sammuttaa pelon
Monesti jo pelon ääneen sanominen helpottaa, puhumattakaan toisten ihmisten tuen merkityksestä. Valmennuksissa törmäämme usein ilmiöön, jossa organisaatio tai tiimi jakaa yhteisen pelon, josta ei kuitenkaan osata puhua ääneen. Pelko voi kohdistua esimerkiksi johonkin organisaation erityiseen muutostilanteeseen, ihmiseen, toimintatapaan, menneisyyteen, tulevaan – mihin vain. Ja vaikka pelko voi jossakin tilanteessa antaakin tarvittavan adrealiiniruiskeen toimeentarttumisen tueksi, se on siinä mielessä ikävä kaveri, että pelko myös kasvaa ja paisuu ihmisten vältellessä sitä. Ja jos väistöliikettä jatkuu riittävän pitkään, se väkisinkin kaivertaa sisintä ihmisissä syöden samalla tiimin tehokkuutta.
Kun lopulta uskallamme sanallistaa pelon ja rohkenemme ottaa sen esiin, on kuin valtava kivireki olisi irroitettu harteilta. Energiaa vapautuu ja fokus suuntautuu jälleen oikeisiin, niihin tuottaviin, asioihin.
Yhteisesti jaettu pelko pitää pahimmillaan koko organisaatiota aloillaan estäen eteenpäin menon.
Pelko saa energiaa vievät tunteet valloilleen ja ihmiset varpailleen. Tunnistatko sinä työyhteisöstäsi jotakin ehkä yhteisestikin jaettua pelkoa, josta te yhdessä vaikenette? Mitä tapahtuisi jos se nostettaisiin pöydälle?
“Pelkoja kohti” on kivulias, mutta loppuviimein antoisa reittivalinta. Liikkeelle pääsee vaikkapa yhdellä tiimin yhteisellä aamupäivällä, jossa tiimin pelkotilat piirretään auki ja kuvataan millaisena ne tiimin eri jäsenille näyttäytyvät. Kun tällaisen harjoituksen tekee yhdessä osaavan fasilitoijan kanssa, kaikilla on hyvä ja turvallinen olo olla mukana. Päivän tuloksena useimmin päästään yhdessä toteamaan, miten jaamme lopulta paljon yhteisiä pelon aiheita, joista ei vain tule puhuttua ääneen. Usein pysähtyminen näiden ensisilmäyksellä epämiellyttäviksi koettujen asioiden äärelle, tuottaakin positiivisen lopputuloksen vapauttaessaan lisää tilaa pääkoppaamme.
Ottakaa siis hetki aikaa ja kysykää toisiltanne seuraavat kysymykset:
– Mitä sinä/te tällä hetkellä pelkäätte?
– Rajoittaako pelko jotenkin toimintaanne? Miten se näkyy?
– Jos ette pelkäisi tätä tiettyä asiaa, miten elämänne/toimintanne tiiminä muuttuisi? Mitä jäisi pois? Mitä tulisi tilalle?
– Kenen apua tarvitsisit/tarvitsette päästääksenne pelosta irti?
– Mikä estää teitä päästämästä pelosta irti?– Mitä juuri voisit itse tehdä juuri nyt vapautuaksesi pelosta? Mikä olisi pienin mahdollinen step, jonka voisit ottaa tänään?
Ota se.
Jos kaipaatte tiimillenne apua tiimissä vallitsevien pelkojen tunnistamiseen ja niistä irti päästämiseen, meistä olisi ihana fasilitoida teille esimerkiksi Pelkoja kohti – työpaja.
Ota yhteyttä ja kysy rohkeasti lisätietoja!
Voit myös tutustua Sitomon omaan tarinaan, jossa kuvaamme meidän matkantekoa kohti ja yli omien pelkojen. Siitä seurasi paljon hyvää!
Nina Rinne, Sitomo Oy
p. 0400 784 227 /nina.rinne@sitomo.fi
”Autamme muotoilemaan menestyviä organisaatioita.”