Vedin viime viikolla asiakkaan esimiesporukan kanssa 6 osaisen valmennuspaketin viimeistä päivää teemalla ”Mistä imu itsensä johtamiseen”. Päivän keskeinen löydös oli se, miten helposti itsensä johtamisessa ajautuu arjen & taktiikan johtamiseen: ajanhallinnaksi, prioriteettilistojen rustaamiseksi & kanban taulujen pyörittämiseksi. Mutta tunteet jää paitsioon, vaikka ne meidän moottorina lopulta toimivatkin?
Päivän alussa pyysin esimiehiä:
1. Kirjoittamaan, mitä itsensä johtaminen toi heille mieleen.
2. Sijoittamaan kirjoitetut asiat asia/tunne kategorioiden alle.
Arvaatko mitä tapahtui?
Tunnepuoli ammotti tyhjyyttä.
Ihmettelimme yhdessä tätä havaintoa & esimiehet pysähtyivät pohtimaan, sitä:
Miten toisten tunteiden johtamisen mieltää ihan luonnolliseksi osaksi työtään, mutta kun itsestä on kyse, omat tunteet hautautuvat jonnekin syvälle post-it lappujen uumeniin. Siitäkin huolimatta siis, että me olemme täysin niiden vietävissä.
Miten toisten tunteiden johtamisen mieltää ihan luonnolliseksi osaksi työtään, mutta kun itsestä on kyse, omat tunteet hautautuvat jonnekin syvälle post-it lappujen uumeniin.
Vain pysähtyminen mahdollistaa eteenpäin menon.
Lähdimme porukalla tunnistamaan millaiset ajatukset, tunteet ja rajoittavat uskomukset oman toiminnan & esimiehisyyden taustalla vaikuttavat. Eli siis käytännön tasolla mikä himmaa leadershipiä?
Tällaisia asioita löysimme:
”Pelkään ottaa puheeksi alisuoriutumista, joka aiheuttaa närää tiimissä, koska en halua loukata tai pahoittaa toisen mieltä.”
”Pidän kynsin & hampain kiinni kaikista naruista yltiöpäisesti mikromanageeraamalla, koska pelkään että vastuuta jakamalla menetän itse kontrollin ja mokan sattuessa menetän kasvoni.”
”Minulta puuttuu rohkeus ja jämäkkyys haastaa ylintä johtoa vaihtamaan näkökulmaa ja katsomaan asioita myös tiimini viitekehyksen kautta.”
”Ihan kohta kaikille paljastuu, etten oikeasti ole pätevä esimieheksi, eihän mulla ole virallista koulutustakaan, vaikka olenkin yksi talossa pisimpään olleista.”
”Milloinkohan ihmiset näkevät minusta läpi sen uupumuksen, johon organisaatiomuutos on minut ajanut.”
Näiden kaikkien rajoittavien uskomusten takaa löytyy häpeä, joka estää sinua olemasta paras mahdollinen tuki omalle joukollesi.
* Pelko siitä, että suoraan puhumisella aiheutankin toiselle kipeää häpeää.
* Pelko siitä, että epäonnistuessani joudun kasvokkain omat riittämättömyyden tunteen kanssa & sen etten ole tarpeeksi, en pysty, en osaa.
* Pelko siitä, että ihmiset näkevät lävitseni, etten ole ansainnut heidän arvostustaan.
Mieti, millaista leadershippisi voisi olla, jos pelko ei rajoittaisi sitä? Jos haluat ottaa asiasta selvää, lähde mukaan Brave New Leader TM valmennukseen.
Riikka Seppälä I riikka.seppala@sitomo.fi I 050 371 2000
SITOMO
”Designing strong & resilient organizations”
