Toimin aiemmin pitkään esihenkilö- ja johtamistehtävissä vaativalla, mutta todella antoisalla toimialalla, lastensuojelun sijaishuollossa. Vuodet opettivat lähes kaiken sen, minkä tällä hetkellä ymmärrän ihmisyydestä, inhimillisyydestä, vuorovaikutuksesta, katseista ja eleistä, tunteista, onnistumisista ja epäonnistumisista sekä hyväksymisestä ja hylkäämisestä. Olen kiitollinen näistä opeista ja samalla tunnustan, että liian pitkään itse pidättelin omaa inhimillisyyttäni asiantuntijaroolin uumenissa ajatuksella, että työrooliini kuuluu toisten kannattelu ja että pitää olla vahva eikä omien tunteiden näyttämiselle siinä kohdin ole kovin paljon tilaa. Kannustin ja tsemppasin niin työntekijöitäni kuin nuoria ja heidän läheisiään tunteiden näyttämiseen, avoimeen keskusteluun, omien epäonnistumisten sanottamiseen ja hokemaan, että ole armollinen itsellesi. Pyrin luomaan ilmapiiriä, jossa olisi mahdollista katsoa itseään hyväksyvästi mutta katsoinko minä itseäni hyväksyvästi?
Itsemyötätunto sanana ei ole ehkä ihan kaikista mediaseksikkäin, vaikka sen puuttumisen seurauksista saammekin lukea monenlaisia otsikoita julkisuuden henkilöiden burnouteista ja elämän täyskäännöksistä. Haluamme lukea ja olla sitä kautta osana tarinoita, joissa on isoja tunteita ja isoja päätöksiä. Tarinoita, joissa kerrotaan selviytymisestä ja siitä, miten itsensä voi hyväksyä ja, että mikä vain on mahdollista. On niin paljon helpompi samaistua toisten tarinoihin kuin lähteä itse kirjoittamaan omaa tarinaa. Itsemyötätunto tarkoittaa lempeyttä itseä kohtaan, itsensä hyväksymistä sellaisena kuin on ja sen ymmärtämistä, että myös minä olen rakastettava. Näiden teemojen sisäistäminen tarkoittaa työn tekemistä itsensä kanssa ja se on monesti hankalampaa kuin tehdä töitä toisten eteen. Et voi kuitenkaan antaa toisille sitä, mitä sinulla ei ole. Tuomitsevuus itseä kohtaan heijastuu ympärille ja luo vaativuuden ilmapiiriä.
Missä sitten omassa tarinassani oli armollisuus itseäni kohtaan? Piilossa vahvan suorittajan roolin takana. Olin suojannut itseni panssarilla ajatellen ja toivoen, että eihän se muille näy. Ympäriltä kaikuneet viestit siitä, että ”olet vahva ja kyllähän sinä, jos joku pärjäät”, vahvisti uskomustani siitä, että näin tosiaan on. Vahvan ihmisen vahvat olkapäät kestävät mitä vain – aina siihen asti, kun lopulta tuleekin pysähdys. Itselläni tuo tarkoitti ylirasitustilaa ja usean kuukauden ajan täydellistä pysähtymistä. Näin jälkikäteen tuo pysähdys oli käänteentekevää oikeastaan kaikilla elämän osa-alueilla ja se oli myös täysin välttämätöntä. Aloin ymmärtämään hieman paremmin itseäni suhteessa toisiin ihmisiin, mutta ennen kaikkea suhteessa itseeni. Ja lopulta kykenin taputtamaan itseäni olkapäälle ja toteamaan, että ihan hyvä tyyppi oot!
Vahvan ihmisen vahvat olkapäät kestävät mitä vain – aina siihen asti, kun lopulta tuleekin pysähdys.
Valmennuksissa ja työnohjauksissa itsemyötätunto nousee usein yhdeksi teemaksi hieman vaivihkaa. Puhumme ennemminkin palautteen annosta ja saannista, työn kehittämisestä sekä työssä onnistumisesta, tulevan vuoden/kauden tavoitteista, organisaation strategiasta, ihmisten johtamisesta – oikeastaan mistä vain työhön liittyvästä teemasta ja lopulta sivuamme myös sitä, miten itse suhtaudun asioihin sekä millaisena työntekijänä/esihenkilönä/johtajana/ihmisenä itseni näen ja koen. Kaadunko saadun palautteen alle tai viekö epäonnistumiset sivuraiteille? Entä, missä lopulta menee rajani työajan ja työmäärän suhteen? Kelpaanko työyhteisön jäseneksi sellaisena kuin olen? Ja ennen kaikkea kelpaanko itselleni?
Omaa työtapaa on vaikea tarkastella ilman kosketuspintaa omaan itseen. Jotta pääsemme eteenpäin epäonnistumisista – joita vääjäämättä työelämässä eteen tulee – meidän on hyväksyttävä se, että emme ole täydellisiä ja silti voimme nähdä itsemme osaavana, oman työn asiantuntijana. Se, millainen meidän minäpuhe on, vaikuttaa siihen, miten hyvin pääsemme epäonnistumisista eteenpäin, millaisia mahdollisuuksia ympärillämme näemme sekä miten menestyn työelämässä. On tutkittu, että myönteinen minäpuhe on yhteydessä menestymiseen urheilumaailmassa ja näin se varmasti on myös muilla toimialueilla. Myönteinen minäpuhe vapauttaa ja suuntaa energian kohti mahdollisuuksia, kun taas ankara ja itseä kritisoiva puhe peittää tuon energian alleen.
Itsemyötätunnossa on lopulta kyse häpeän tunteen kohtaamisesta empaattisesti. Brave New Leader™-valmennuksissa käsittelemme rohkean johtamisen näkökulmasta haavoittuvuutta, häpeää sekä sen vastavoimaa empatiaa ja lopulta itsemyötätuntoa. On vaikuttavaa saada olla mukana keskusteluissa, joissa itsemyötätunto koetaan ehkäpä koko valmennuksen tärkeimpänä ja pysäyttävämpänä aiheena. Ja mikä parasta, itsemyötätunto on taito, jota voi harjoitella! Ensin vain pitää tehdä päätös siitä, että ootko itsesi puolella vai itseäsi vastaan? Kumman sä valitset?
__
Maikku Siren, Valmentaja & Työnohjaaja
+358 40 820 7707, maikku@sitomo.fi
