Jatkuvan oppimisen palvelut on laajan korkeakouluyhteistyön ja uuden yliopiston muodostumisen jälkeen muodostettu uusi yksikkö. ”Halusimme osaavaa tukea yhteisen kulttuurin synnyttämiseen ja vahvistamiseen, joten hankimme Sitomon asiantuntijat fasilitoimaan ja valmentamaan yhdistymisprosessia.”

Yhteistyömme tavoitteena oli vahvistaa yksikön yhteistä tapaa toimia. Tätä kautta vahvistamme myös henkilöstön hyvinvointia ja jaksamista. Toiseksi tavoitteeksi määrittelimme  rohkeuden vahvistamisen toimintakulttuurissa entisestäänkin siten, että luovuus ja innovaatiot mahdollistuvat.  ”Sitomon ymmärrys rohkean kulttuurin syntytekijöistä törmäytettiin mielestämme juuri meille sopivalla tavalla omaan arkeemme. Lähes puoli vuotta kestänyt ryhmäprosessi räätälöitiin onnistuneesti meidän näköiseksi. Yhteistyöllä saavutimme lisää avoimuutta, arvopohjamme jäsentymistä ja konkretisoitunutta muutoksen ymmärrystä meille jokaiselle. Saimme jokainen käytännön työkaluja, joilla elää muutosta arjessa todeksi. On ilo huomata, että rohkeus todella koostuu taidoista, joita voimme yhdessä havaita, harjoitella ja elää todeksi yhdessä.

”Sitomon ymmärrys rohkean kulttuurin syntytekijöistä törmäytettiin mielestämme juuri meille sopivalla tavalla omaan arkeemme.” 

 Sitomo oli huippu valinta uuden alkumme valmentajaksi

 Ei ole aivan helppoa hahmottaa miten erilaiset yksiköt ja yksilöt saadaan näkemään yhteinen tulevaisuus epävarmassa tilanteessa. Monella meillä on pitkä historia omassa roolissamme ja nyt yhdistymisen myötä moni asia muuttui kerralla. Halusimme varmistaa, että valitsemamme kumppani ymmärtää historiaamme ja yksilöiden erilaisia tapoja suhtautua muutokseen, osaa fasilitoida laadukkaasti ryhmän yhteistä muutosmatkaa ja tukee meitä jämäkästi matkan aikana tarvittavassa kovassa työssä. Suosittelen lämmöllä Sitomoa vastaavanlaisiin hankkeisiin, jossa ihmisiä tuetaan löytämään yhteinen kieli ja mieli yhdistymisen tai muutoksen aikaansaamiseksi.” 

Outi Stüber, Koulutusasiantuntija, Jatkuvan oppimisen palvelut, Työelämäyhteydet ja jatkuva oppiminen, Tampereen Yliopisto 

Lue lisää Sitomon johtajuuden ja psykologisesti turvallisen yrityskulttuurin kehittämisen palveluista.