Meillä on edellisen vuosisadan vaihteessa syntynyt ja sodissa vahvistunut kansallinen arvo: suomalainen sisu.

Yleisesti tuntuu, että suomalainen sisu terminä on kokenut inflaation, varsinkin nuoremmissa polvissa. Kun aiheen googlaa, löytyy Wikipedian kommentit aiheesta, muutama talouspainoitteinen lehtijuttu ja pari kansallismielistä artikkelia. Nyt, kun sisua juuri tarvitaan, on sen sisältämä lataus hiipumassa. Voisiko siis suomalaisen sisun päivittää nykyaikaan. Kokeillaanpa, otetaan vaikka leikkisästi kirjaimien S-U-O-M-A-L-A-I-N-E-N-S-I-S-U kautta.

Sitkeyttä. Ei anneta heti periksi, jos ei onnistuta. Kurkataan vielä kulman taakse. Kouluun kannattaa hakea useamman kerran, osaamistaan päivittää. Monta juttua oppii vasta vuosien työn jälkeen. Myyntityö vaatii sitkeyttä ja yrittäjyys vie välillä äärimmilleen. Parisuhteessakin tulee pahoja paikkoja eteen, silti ei anneta periksi. Suomalaisen sisun tarinat viidenkymmenen vuoden takaa kuuluu näin: “minäkin hiihdin kymmeniä kilometrejä suuntaansa joka päivä kouluun ja koulusta kotiin.” Mitä viidenkymmenen vuoden päästä kirjoitetaan tämän päivän sisusta? Ei ainakaan, että joku jaksoi istua BB talossa. Toivottavasti.

Uskotaan tulevaisuuteen. Luotetaan, että elämä kantaa. Uskotaan itseen, toisiimme ja siihen että hyveet voittavat maan päällä. Yksi hyvä teko ja ihminen vastaa viittä huonoa. Uskotaan, että osaamme valita oikean tien väliaikaisesta sumusta huolimatta. Uskotaan, että isovanhempamme ja vanhempamme ovat tehneet aina parhaansa niillä tiedoilla ja taidoilla mitä heillä oli. Nyt on meidän vuoro.

Opitaan virheistä. Menneisyys on vankila tai oppikoulu. Ihminen itse määrittää rajoitteensa uskomuksillaan. Annetaan toisillekin mahdollisuus oppia virheistä, muuttua ja mennä eteenpäin. Ei lukita muita omilla uskomuksilla ja oletuksillamme paikalleen. Yksi konkurssin tehnyt yrittäjä on yhtä oppia viisaampi ja onnistuu seuraavalla yrittämällä paremmin. Suomi tarvitsee nyt yrittäjyyttä.

Muistetaan perusasiat. Perusasiat työssä, ihmisyydessä ja arjessa. Lapset kaipaavat vanhempiaan kotona, hyvää perusruokaa ja turvallisuutta. Me ihmiset tarvitsemme liikuntaa voidaksemme hyvin, kohtuullisuutta nautinnoissa ja riittävästi lepoa. Työssä meillä on perustehtävä, jonka voit myös juuri nyt palauttaa mieleesi ja löytää siihen hohtoa omalla asennoitumisellasi.

Autetaan toisiamme ja lähimmäisiä. Me emme ole yksi vaan me, olemme monikko. Me olemme me. Maailman jokainen ihminen on meille lähimmäinen ja asuttamamme pallo on meille yhteinen. Suomalainen sisu voi olla myös välittämistä ja lähimmäisen rakkautta, oikeamielisyyttä ja avarakatseisuutta.

Lempeyttä ja viisautta. Lempeyttä toisiamme ja itseämme kohtaan. Otetaan asiat riittävän vakavasti, mutta muistetaan kaikkien olevan epätäydellisen täydellisiä. Nyt kaivataan rakentavaa keskustelua yhteisistä asioista; oma uhriutuminen ja toisten agressiivinen syyttely ei ole sitä.

Avarakatseisuutta. Nyt, jos koskaan tarvitaan kykyä nähdä asioita laajemmin. Jos toisaalla mahdollisuudet vähenevät, ne varmasti lisääntyvät toisaalla. Huutia apatialle ja masentavalle medialla. Tilaa sivistykselle, näkökulmille ja uteliaisuudelle. Siellä missä on hämmennys, on uusi oppi lähellä.

Ihmisyyden nostamista rakenteiden edelle. Rajut rakenteet, säännöt ja ohjaus tukahduttaa elämän. Nyt on aika antaa vastuuta ihmisille. Vammautamme valtavan potentiaalin, jos nyt lisäämme kyttäystä tai valvontaa yrityksissä ja yhteisössämme.

Notkeutta. Liittyy myös edelliseen. On aika purkaa rohkeasti vanhoja järjestelmiä ja uudistua. Nykymaailma vaatii sitä kipeästi ja me pystymme siihen.

Ennakkoluulottomuutta. Ja vieläkin jatkoa edelliseen. Tähän voisi lisätä vielä sen, että meidän on avattava rajojamme Suomeen, jotta selviämme tulevasta ikäjakauman muutoksesta. Aihetta sivuaa hiukan seuraava Hans Roslingin esitys; joka ottaa kantaa siihen miten väestönkehitys maapallolla kokonaisuutena lopulta pysähtynee…

Nöyryyttä. Nöyryys on ylpeyden vastakohta ja kuuluu luonnollisena osana menestyvään kulttuuriin. Se on sitä, että ensin tehdään duuni ja sitten korjataan sato, ei toisinpäin. Elämää ei opi kokonaan koulussa, vaikka sieltä hyvät lähtökohdat saakin. Nöyryys on yhteisen edun asettamista oman edun edelle, ja johtaa usein parempaan lopputulokseen kuin ylpeyden kautta tehdyt teot.

Syrjäytymisen ehkäisyä. Syrjäytymisen ehkäisyyn kannattaa panostaa nyt, eikä kymmenen vuoden kuluttua. Lapset ovat yhä vähemmän aikaa lapsia ja kurkistavat nuoruuden verhojen taakse yhä aiemmin. Aikuisuus sen sijaan ei tule yhtään nopeammin, vaan nuoruusaika pitenee. Varhaista työkokemusta ei saa, sillä nykyään ei alle 18-vuotiasta oteta kesähessuksi ja näin nuori tarvitsee tukea, aktiviteetteja, ohjausta ja läsnäoloa entisaikoja enemmän.

Innokkuutta ja inspiroitumista. Muutos pitää potkaista liikkeelle ja pitää se siinä. Ilman jatkuvaa uudelleen innostumista tämä on melko haastavaa. Inspiraatio tarvitsee syntyäkseen aikaa, tilaa ja arjesta irrottautumista. Tietotyö ja vuorovaikutustyö eivät itsekseen takaa inspiraation hetkiä ja innostusta. Varataan niille aikaa, joka viikko. Tämä maksaa itsensä takaisin moninkertaisesti, sillä innostunut ja inspiroitunut väki saa muita enemmän aikaan.

Suostumista. Muutokseen täytyy suostua, antautua kaikelle sille uudelle, jota se tuo mukanaan. Lapsemme eivät koskaan tule elämään samanlaisessa maailmassa kuin me aikoinaan kasvoimme. Suostuminen vaatii irtipäästämistä, vanhoista ajattelutavoista luopumista ja ennakkoluulotonta asennetta, meiltä kaikilta.

Uusiutumiskykyä. Uusiudumme koko ajan ja kannattaa antaa itselleen lupa uusiutua ja hakea uusia näkökulmia, tietoa ja tutkimuksia. Uusiutumiskyky vaatii keskittymistä ja läsnäoloa, maailman vastaanottamista ja intuition kuuntelemista, ei se niin mahdotonta ole, kun vain jaksaa yrittää.