Etusivu
Sitouttaja on Valmennustoimisto Sitomo Oy:n ulkoiseen viestintään tarkoitettu yritysportaali. Portaali on luotu asiakkaidemme, yhteistyökumppaneidemme, työntekijöidemme sekä suuren yleisön iloksi, tietolähteeksi ja keskustelupaikaksi.

Tämänhetkiset ajatukset määräävät tulevaisuuden

Me tuppaamme ajattelemaan tuttuja ratoja pitkin. Tutkimuksessa on todettu, että ajattelemme päivittäin 50 000-60 000 ajatusta ja niistä 90% on samoja kuin eilen. Useat kertovatkin kokemuksista ajatusten vangiksi jäämisestä. Vellomisesta. Siitä kun ajatuksia ei saa katki, vaikka haluaisi. Jos 90% ajatuksistamme on samoja kuin eilen, en ihmettele tätä kokemusta. Miten tätä prosenttiosuutta saisi pienennettyä? Miten saisi uudistettua itseään päästämällä irti kuluttavista ajatuksista tai rajoittavista uskomuksista? Miten pystyisi lopettamaan vellomisen?

Kuluttavista ajatuksista irti päästämisessä on varmastikin oleellista hyväksyminen, luottamus ja yksinkertaisesti uusien, eteenpäinvievien ajatusten ja uskomusten luominen vanhojen, jo meitä tarpeeksi palvelleiden ajatusten tilalle. Tiedämme kaikki, että ajatusten kieltäminen ja lopettamaan pakottaminen ei tuota pysyvää ratkaisua. Itse asiassa kielletyt asiat muuttuvat sillä siunaamalla superhaluttaviksi kun kiellämme ne itseltämme. Kuinka monesti olemmekaan kieltäneet itseltämme esim. herkuttelun – ja mihin kielto valtaosalla meistä on johtanut? Niinpä. Siksi ei auta kuin hyväksyä tilanne.

Oleellista on myös luottaa siihen, että asiat selkiytyvät ja lopulta kaikki kääntyy hyväksi. Ilman luottamusta parempaan, meidän on todella vaikea suggestoida itsemme ajattelemaan toisin. Kun luotamme, rauhoitumme – ja vapautamme tilaa pääkopasta. Hokiessamme “kiire, kiire, kiire” tai “ei tästä tuu mitään”, ei siitä varmasti tulekaan mitään. Rauhoittuminen, oli keino mikä hyvänsä, on viisauden alku. Lenkki, meditaatio, kupillinen kuumaa, potkunyrkkeily – mikä vaan, mikä tuottaa meille iloa ja saa meidät hetkeksi unohtamaan ajatusten sekamelskan, vie meitä eteenpäin.

Tärkeää on myös päivittää vanhoja uskomuksia uusilla. Joskus on hyvä pysähtyä ja tarkastella mitä uskomuksia meillä on itsestämme äitinä/puolisona/työntekijänä/esimiehenä jne. Tai otetaanpa kollektiivinen näkökulma: mitä uskomuksia meillä on yrityksestämme? Johtuuko se, ettemme mene eteenpäin itseasiassa siitä, että olemme naulinneet itsemme tiettyyn ruutuun? Jos meillä on tietoa, taitoa ja osaamista, mutta ei haluttuja tuloksia, johtuuko se siitä, mitä ajattelemme itsestämme ja toisistamme tai minkä uskomme olevan mahdollista ja minkä ei? Näemmekö itsemme/toisemme/asiakkaamme samojen silmälasien läpi viikosta toiseen? Voisimmeko nähdä erilailla? Ja mihin se meidät veisi?

Ajatukset ja uskomukset ovat kaiken tekemisen moottori, siksi niiden äärelle on tärkeää pysähtyä. Se mitä saamme aikaan, on aina jonkin uskomuksen ohjaamaa. Minkä? Palveleeko se meitä todella?

Ajatukset tänään, määräävät tulevaisuuden huomenna.

Bisneksen kesäkausi tulee – oletko valmis?

”Heinäkuussa Suomi on kiinni.” Olen törmännyt tähän lauseeseen useasti. Tunnumme hyvin kollektiivisesti jakavan ajatuksen siitä, että heinäkuussa kaikki on kiinni, myynti hiljenee ja kauppaa ei tule. Välillä ajatuksissamme heinäkuu laajenee myös koskemaan osaa kesäkuusta ja osaa elokuusta… Tällöin Suomen ajatellaan olevan jopa kaksi kuukautta kiinni. Pitääkö tämä paikkaansa? Asiaa on mielestäni hyvä mutustella, varsinkin koska saman yrityksen seinien sisäpuolella ihmisillä saattaa olla hyvin erilainen näkemys asiasta. On viisautta nostaa uskomukset tarkastelun alle ja katsoa kesäkauden toimintaa laajemmasta perspektiivistä.

Myös meillä Sitomolla on totuttu pitämään heinäkuuta lomakuukautena, jolloin talo todella on kiinni. Tämä on tapa, josta varmasti keskustellaan ja jota myös kyseenalaistetaan. Olemme kuitenkin huomanneet, että tämä tapa toimii meille varsin hyvin. Jokaisella yrityksellä on oma tapansa ratkoa ja handlata kesäkausi. Ainoa tapa selvittää omat mahdollisuudet on kerätä ideat yhteen laariin, ja poimia niistä se, joka on tarkoituksenmukaisin ja juuri meille sopivin.

Näin kesän kynnyksellä onkin hyvä pysähtyä haastamaan omia uskomuksia ja löytää uusia tapoja kesäkauden toimintaan. Miten voimme kääntää usein lomakautta leimaavan haasteen, henkilöstön vähyyden, mahdollisuudeksi? Ehkäpä näin:

  • Haetaan merkitys tekemiselle! On se sitten toimiston suursiivo tai myynnin kampanja
  • Annetaan aidosti mahdollisuus/vastuu sijaiselle, hän voi yllättää meidät positiivisesti
  • Luodaan tunnelma, joka ruokkii tekemistä. Heinäkuussa voidaan leikitellä ja kokeilla rohkeasti uutta!
  • Laitetaan myös itsemme likoon, vain niin voimme odottaa sitä muilta
  • Worst case scenario – kriitikko meissä löytää kuopat, mutta estääkö pelko jopa tekemisen?
  • Viestitään selvästi mitä haluamme tapahtuvan, minkä haluamme olevan lopputulos. Tämä siivittää meidät siihen.

Yksi hyvä keino uskomusten haastamiseen on myös sanoittaa ajattelua eri tavoilla. Voit sanallistaa ”omaa heinäkuutasi” uusiksi esimerkiksi näin:

” Heinäkuussa ei kauppa käy”
” Usein kauppa ei käy heinäkuussa”
” Toisinaan kauppa ei käy heinäkuussa”
” Kauppa käy toisinaan heinäkuussa”
” Usein kauppa käy heinäkuussa”
” Heinäkuu on huippukuukausi myynnissämme”

Mikä vaikutus lauseen muuttamisella on ajattelullemme ja toiminnallamme? Uskallammeko kokeilla – vai annammeko kriitikon jyrätä koko heinäkuun?

”Anna inspiraation iskeä hetkessä”, sanoi Salvador Dalikin. Kesä on mitä mahtavin hetki toteuttaa inspiraatiota! Let’s do it!

Henkilökohtaisesta kasvusta Aamulatauksessa

Huikaisevan kirkkaana keskiviikkoaamuna minulla oli ilo olla yksi kolmestakymmenestä, joka oli saapunut Valmennustoimisto Sitomoon kuulemaan, oppimaan ja jakamaan kokemuksia henkilökohtaisesta kasvusta. Näin kevään kynnyksellä, luonnonkin pikku hiljaa herätessä aihe tuntui hyvinkin sopivalta. Uudenvuoden lupauksetkin saivat uutta ”kevätlannoitetta” kun niitä sai möyhiä uudella mullalla. Tänä vuonna on vielä kolme kvartaalia aikaa kasvaa!

Aluksi kävimme läpi kasvuun liittyviä määritelmäsisältöjä aamun valmentajana toimineen Tarja Kivistön johdolla. Kasvuun liittyy aina 1) luopumista; joudumme jättämään taaksemme tutut ajatusmallit ja vanhat toimintatavat.  Kasvuun kuuluu myös 2) kärsimys, kipu ja epämukavuusalueella oleminen. Lisäksi 3) itsensä johtaminen on välttämätöntä –on otettava henkilökohtaista vastuuta omista ajatuksistaan, tunteistaan ja niitä ohjaavista rajoitteista. Mielestäni lasten uhmaiät kuvaavat hyvin kasvua –olemme matkalla kohti uutta, osaavampaa, parempaa minua vaikka tie voi ajoittain olla kivikkoinenkin ja olo vähemmän seesteinen.

Tarja esitteli meille puuesimerkin voimin sitä alustaa, jossa jokaisen kasvu voi tapahtua ja mitkä tekijät mahdollistavat tai estävät kasvun. Syntymässä saadut geenit sekä kasvuympäristö muodostavat puun juuret, jotka edustavat ihmisen arvoja ja ns. syvintä minuuden tasoa. Puun runko kuvaa minuutta tällä hetkellä eli jokaisen omaa käsitystä vahvuuksistaan ja heikkouksistaan. Lehdet edustavat tavoitteita, jotka voivat liittyä elämän eri osa-alueisiin, esim. työhön, perheeseen tai harrastuksiin. Kuvaan piirtyivät kasvun ulkoisina tekijöinä myös aurinko ja pilvet. Auringon säteet ovat energisoivia, kuten esim. toiset ihmiset, tsemppaava kirja tai elokuva; mikä tahansa, mikä antaa lisädraivia ja uskoa tavoitteiden saavuttamiseen. Tummat pilvet kuvaavat vastakkaisena voimana kasvun horjuttajia ja niitä voivat olla esim. lannistavat ihmiset ja epäonnistumiset.

Seuraavaksi keskityimme puun lehtiä edustaviin tavoitteisiin. Tarja kertoi, että tavoitteet on usein ladattu hyvinkin erilaisilla asioilla ja uskomuksilla. Syynä tähän on se, että katsomme todellisuutta aina itsestämme käsin. Tähän ”todellisuuteen” vaikuttavat aiemmat kokemuksemme sekä ulkopuolelta tulevat havainnot, joiden kanssa käymme jatkuvaa, tiedostamatonta keskustelua.  Tarja kehottikin meitä haastamaan uskomuksiamme sen sijaan, että lähtisimme toteuttamaan niitä.

Uskomuksista johtuen en ihmettele, että oma todellisuuteni on välillä suorastaan sokerikuorrutettua tai vastakohtana läheiset saattavat epäuskoen kysyä, mistä ihmeestä olen saanut negatiivisia ajatusmalleja tiettyjä asioita kohtaan. Mieleeni tuli myös se, kuinka tärkeää johdon olisi avata ja sanoittaa yrityksen tavoitteita mahdollisimman laajasti ja monipuolisesti – toisille esim. kasvutavoitteet saattavat merkitä uutta ja innostavaa tapaa toimia, kun taas toiset voivat lamaantua vuorelta tuntuvien haasteiden edessä.

Aamupäivän kipein kysymys oli: ”Kuinka monelle teistä on joskus kerrottu, ettette ole hyvä jossakin?” Terapeuttisin anti oli osallistujien reaktio, jossa melkein kaikkien käsi nousi pystyyn – omani mukaan lukien. Yksi satuttavimmista kokemukseni liittyy ala-asteeseen, jolloin muutoin loistava opettaja käytti seinällä ollutta piirrostani esimerkkinä siitä, miten neljäsluokkalaisen ei enää kuuluisi piirtää. Kun tähän muistoon liittyy vielä suuri häpeä, niin ”Minä en osaa piirtää” –muistijälki on kuin tatuointi mielessäni. Lisäksi lapsen mielen tulkinta tästä oli se, että olen huono, en osaa, en pysty, en kelpaa. Tosin näin aikuisena terapoin itseni ostamalla tämän kirjan http://www.atenakustannus.fi/kirjat/kirja/436 ,  jonka piirrosohjeiden lisäksi ymmärsin, ettei koskaan -Ben Furmanin ajatusta myötäillen- ole liian myöhäistä saada itselleen onnellisia kuvaamataidon tunteja.

Kävimme pienryhmissä läpi myös seuraavia uskomuksia:

1. Jokaiseen ongelmaan on olemassa ratkaisu eikä ole ongelmaa ilman, että sillä olisi joku lahja sinulle.
2. Energia virtaa huomion suuntaan. Missä huomiosi on?
3. Teemme koko ajan parhaamme. Valinta on juuri niin hyvä kuin sillä hetkellä pystymme tekemään, ajattelemaan ja uskomaan.
4. Kaiken käyttäytymisen takana on myönteinen tarkoitus. Sinun vain pitää löytää se.
5. Joustavuus on menestyksen avain. Jos se mitä teet, ei toimi, tee jotain muuta.

Osa edellä mainituista ajatuksista aiheutti sen, että ryhmämme jäsenet innostuivat melkein puhumaan toistensa päälle (suomalaiset tuppisuut täytyy todellakin olla aikansa elänyt uskomus). Jotkut uskomuksista herättivät toisaalta-toisaalta –tulkintoja, toiset vastalauseita ja provosointiepäilyjä.  Hyvin mielenkiintoinen aspekti ryhmätyöosiossa oli se, ettemme tunteneet toisiamme entuudestaan emmekä tienneet esim. toistemme aloista tai ammattinimikkeistä mitään. Tajusin tämän myötä sen, kuinka nopeasti ja ehkä valitettavan virheellisesti saatan uskomusteni mukaisesti tulkita toisia koulutuksen tai työpaikan perusteella – en tarkoita tätä arvostelumielessä vaan enemmänkin niin, että kaikki tiettyä alaa edustavat ihmiset olisivat muka samanlaisia. Yritystasolla tällainen harjoitus voisi olla hyvin hedelmällinen niin, että eri osastoilla työtä tekevät muodostaisivat yhden ryhmän. Uskoisin, että molemminpuolinen ymmärrys ja arvostus voisivat hyvinkin kasvaa –ja väärät uskomukset samalla hälvetä.

Tarja esitteli meille innostavan kuvion siitä, kuinka uskomus vaikuttaa kykyyn tehdä työtä:

Kapasiteetti –> Ponnistelu eli työ –> Tulos –> Uskomus –> Kapasiteetti –> Ponnistelu eli työ jne.

Mielestäni kuviossa on erityisen rohkaisevaa se, että kykyyn eli kapasiteettiin tehdä työtä voi todellakin vaikuttaa. Tekemällä työtä ja onnistumalla siinä kasvaa itseluottamus, joka puolestaan vaikuttaa uskommeko itseemme vai emme (eli mikä on uskomus itsestämme). Kun uskomus on positiivinen, niin samalla nousee kykymme tehdä työtä. Tätä puoltavat myös ne psykologiset havainnot siitä, että ihmiset, jotka ns. uskovat olevansa parempia kuin todellisuudessa ovat, onnistuvat paremmin kuin ne, joilla on pessimistinen ja negatiivinen kuva omasta osaamisestaan. Toisin sanoen itseensä luottavat ovat positiivisella, itseään ruokkivalla kehällä, mistä johtuen he toteuttavat joka vaiheessa positiivista uskomustaan itsestään ja onnistumisestaan.

En usko pakonomaiseen ”nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin” –ajatteluun. Uskon jokaisen rajattomaan kykyyn kasvaa, kehittyä ja tulla parhaaksi omaksi itsekseen – jos ei muun niin tämän sattumalta Aamulatauksen päivänä inboxiini tulleen ajatuksen vuoksi: ”Happiness is neither virtue nor pleasure not this or that, but simply growth. We are happy when we are growing.” - William Butler Yeats – (http://www.happiness-project.com/)

/ Marinka Wieru

Marinka Wieru toimii asiakkuuspäällikkönä Kotosalla Säätiössä. Marinka on ollut kiinnostunut itsensä kehittämisestä lukioajoista saakka, jolloin hän luki Ritva Enäkosken kirjan: “Hinku, halu ja haba – miten bodaan henkisen kantin kestäväksi.” Seniorimarkkinoiden lisäksi hänen intohimoihinsa kuuluvat aikakausilehdet, toiminnallinen treeni ja elokuvat.

Tuunaa työsi!

Kirpparilta löytää nykyisin upeita aarteita. Itse olen hullaantunut vanhoihin huonekaluihin, jotka tykkään entisöidä, tuunata, oman näköisekseni. Varsin mukavaa puuhaa ja ai että minkä nautinnon siitä saa kun on onnistunut tuunaamaan kirpparilöydön mieleisekseen! Sitä rupeaa uskomaan omiin kykyihin ja taiteelliseen silmään, se ilostuttaa, ilahduttaa ja antaa energiaa! Ja ne vaikutukset eivät katoa pitkänkään ajan kuluessa. Aina kun katson sitä vanhaa, kirkkaanpunaista ja haljennutta 60-luvun lasten kiikkutuolia, joka nyt on ihana, valkoinen, rosoinen yöpöytämme, tulee hymy kasvoille. Mä tein sen!

Viime tuunausprojektin jälkeen ja erityisesti sen myönteiset vaikutukset huomanneena rupesin pohtimaan tuunausta laajemmin. Miksei tuunausta voisi laajentaa koskemaan muitakin elämän osa-alueita? Mehän teemme sitä monessa asiassa ihan huomaamattakin, mutta on paljon myös asioita, joita emme ehkä ole tajunneet tuunata omannäköisiksi, paremmiksi.

Me Sitomolla autamme yrityksiä tuunaamaan itseään, havahdutamme organisaatioita oivaltamaan, mitä siitä syntyy kun kaikki potentiaali heidän ihmisissä saadaan vapautettua. Miten satsaus yksilön kasvuun saa myös yrityksen kasvamaan ja menestymään. Itse autan myös pariskuntia tuunaamaan suhdettaan parineuvonnassa. Ja lähes aina tuunauksen tulokset ovat kertakaikkisen voimaannuttavia, oivalluttavia ja upeita! Tuunausprojektiin kannatti lähteä.

Näistä ajatuksista syntyi idea oman työn tuunaamisesta. Ei ole sama miten kulutamme sen 8 tuntia, jonka vietämme työmme ääressä. Jos se jotenkin hiertää, ahdistaa, tuntuu jollain tavalla vaikealta, pahalta tai meillä on huono olla työssämme, on aika pysähtyä hetkeksi miettimään, voisimmeko itse tehdä jotain, mikä muuttaisi kokemustamme.

Työn tuunaus vaatii hieman panostusta ja kurkkausta itseensä ja toimintatyyleihinsä, mutta se kannattaa. Työn tuunaamisessa on kyse sen pohtimisesta, miten työtä tekee ja miten työstään ajattelee. Mitä toimintatapoja tai ajattelumalleja voisi muuttaa? Tuunauksen voi aloittaa hyvin pienistäkin asioista, kuten muutoksista fyysisessä ympäristössä. Mieti, mitä voisit tehdä työpöydällesi, että se helpottaisi sinua työssäsi, entä läppärille? Etene sitten tarkastelemaan tapaasi tehdä työtä. Voisitko tehdä jotain, edes jotain hyvin pientä, joka sinua helpottaisi? Jotain, joka säästäisi aikaa tai nopeuttaisi toimintaa? Kenties jotain, joka selkeyttäisi kaaoksen hallintaa? Jotain, joka auttaisi sinua pyrkimyksessäsi jättää työt työpaikalle ja rentoutua vapaa-ajalla? Jotain, joka helpottaisi työkuorman käsittelyä ja auttaisi stressissä?

Työn tuunaamista on myös uusien taitojen opettelu tai työn merkityksen näkeminen laaja-alaisemmin. Jos esimerkiksi työskentelee linja-auton kuljettajana, sillä on paljon vaikutusta näkeekö työnsä pisteen A ja pisteen B välisen etäisyyden kulkijana vai työnä, jossa mahdollistaa sen, että ihmiset pääsevät kulkemaan heille tärkeisiin paikkoihin tai jossa voi ilahduttaa heitä ja itseään tervehtimällä ja näin saattaa molemmat osapuolet paremmalle tuulelle.

Työn tuunaaminen on arjen innovatiivisuutta! Se saa meidät jaksamaan ja voimaan paremmin ja sen vaikutukset näkyvät myös vapaa-ajalla. Olemme energisempiä, onnellisempia ja selviämme takaiskuista helpommin. Työn tuunaus edesauttaa kokemaan työn imua, sitä aitoa innostusta työstä! Tartutaan siis melaan tai meisseliin!

(Lisää ajatuksia työn tuunauksesta voit lukea tämänkin blogitekstin ajatusten herättelijänä toimineesta Jari Hakasen artikkelista Työn imusta kipinää työpäivään.)

Kyle Maynard – No excuses

Aina löytyy syy, miksi jotain asiaa ei voi toteuttaa/tehdä/ajatella.

Ovatko kaikki syyt itse itsellemme luotuja esteitä ja raja-aitoja, tekosyitä? Kyle Maynard, puhuja, esikuva ja huippu-urheilija on saavuttanut kaikki tittelinsä siitä huolimatta, ettei hänellä ole käsiä eikä jalkoja. Kylen tarina saa pohtimaan, mitä syitä me itsellemme syötämme ja kuinka monet niistä on ”päteviä”? Olemmeko itse oman menestymisemme esteitä?

Ihmisyydestä

Ihminen on ihanan monimutkainen olento. Tätä monimutkaisuutta tulee vain liian harvoin pohtineeksi. Kiireen keskellä painamme menemään ja unohdamme pysähtyä. Juoksemme palaverista palaveriin, vastaamme sähköpostiin ja puheluihin, haemme lapset tarhasta, hoidamme kotitöitä, yritämme myös jossain vaiheessa urheilla, nähdä ystäviä ja tavata sukulaisia. Tämän kaiken keskellä unohtuu helposti se tärkein – itsemme kuuntelu.

Unohdamme kuunnella kehoamme, ajatuksiamme ja tunteitamme. Unohdamme pysähtyä katsomaan taakse päin ja kurkkaamaan kohti tulevaa. Unohdamme katsoa itseämme. Menemme vain – kovaa ja korkealta. Silti jossain syvällä korvien välissä soi: ”tiedän, että minun pitäisi pysähtyä, MUTTA KUN…” Viime keskiviikon Aamulataus sai minut pysähtymään ja miettimään missä minä olen nyt. Mikä minut on tähän tuonut? Mitä koen, tunnen ja ajattelen juuri nyt? Mitä kehoni kertoo minulle minusta itsestäni? Pysähdyin.

Tunnustan; jäin kiinni lievästä itsepetoksesta. Havahduin, että positiivisten uskomusten lisäksi olin syöttänyt itselleni myös muutaman negatiivisen uskomuksen, joihin olen ruvennut uskomaan ja pitämään niitä totena. Olin uskotellut, että on ok tukea ja kuunnella kaikkia, mutta unohtaa se tärkein – itsensä kuunteleminen. Olin uskotellut, että on ok, etten ehdi liikkumaan niin paljon kuin tarvitsisi tai näkemään ystäviä niin paljon kuin haluaisi. Olin uskotellut, että on ok sanoa kaikkeen ”kyllä” vaikka todellisuudessa olisi pitänyt sanoa ”ei.” Havahduin, että eihän se näin mene! Itseäni eteenpäin vievien uskomusten rinnalle oli ilmestynyt pieni lastillinen uskomuskuonaa. En ollut kuunnellut kehoni merkkejä tai alitajuntani viestejä tarpeeksi tarkkaan muutamaan kuukauteen… Niinpä lähdin kuona-astian tyhjennystalkoisiin.

Jos Sinä pysähdyt miettimään itseäsi niin mitä huomaat? Oletko sinä kerryttänyt itsellesi uskomuskuonaa? Onko sinulla uskomuksia, jotka ovat palvelleet sinua ehkä joskus, mutta et ole tarkastanut niitä enää aikoihin? Milloin olet viimeksi pohtinut, palveleeko uskomuksesi enää sinua? Ovatko uskomuksesi relevantteja? Vievätkö ne sinua eteenpäin?

Me kannamme mukanamme luontaista temperamenttia, lapsuuden oppeja ja tapoja, ympäristön muokkaamia arvoja ja toimintamalleja sekä geeneissä kulkevia viisauksia. Me luomme itsellemme uskomuksia, toimintatapoja ja ajattelumalleja. Ja meidän on mahdollista muuttaa niitä. Se juuri ihmisyydessä on niin tavattoman hienoa. Meillä on kyky oppia! Kuinka upeaa onkaan kokea jotain, joka jättää jäljen ja jonka johdosta rupeamme pohtimaan, havahtumaan ja heräämään. Ja siitä seurannutta oppimisen tunnetta ei voita mikään! Minä opin tällä viikolla tarkastelemaan omia, itselleni syöttämiä uskomuksia uusin silmin. Uskomukset vievät parhaimmillaan meitä eteenpäin, mutta pahimmillaan ne jarruttavat meitä. Pidän Kyle Maynardin koskettavaa tarinaa erinomaisena esimerkkinä siitä, mikä voima eteenpäin vievillä uskomuksilla on. Niitä meidän tulee syöttää itsellemme.

“Kun uskot, kaikki on mahdollista.”

- Tarja Kivistö


Tarinankerronta muutoksenjohtamisen työkaluna

Olen saanut kunnian olla mukana usean yrityksen muutoksessa tänä syksynä. Eräs hyvin kokenut toimitusjohtaja sanoi minulle viime viikolla eräässä keskustelussa, että hän on ymmärtänyt nyt, että yrityksen identiteettiä täytyy muuttaa, jotta tavoitellut asiat voisivat muuttua. Olen pohtinut tätä siitä saakka, kunnes seuraava ajatuskulku pälkähti minulle päähän lukiessani erästä opusta. Yritän avata sitä tässä.

Yrityksemme muodostaa lopulta siellä olevat ihmiset. Heidän mielessään on sovitut ja opitut toimintamallit. Heidän mielessään on käsitys siitä mitä me olemme ja mihin me pystymme ja syvimmälle menneessään nämä asiat muodostavat yrityksemme identiteetin.

Käsityksemme voi olla todellisuuteen pohjautuvaa tietoutta tai uskomuksia. Uskomus on siis tällainen “käsitys”, joka korvaa todellisuuden. Tämä on nyt tärkeä kohta. Uskomus korvaa todellisuuden. Eli se on käsitys, johon ihminen uskoo totena, mutta se ei ole totta. Toki sillä on paljon vaikutuksia todelliseen maailman, mutta se ei ole tosi.

Näinollen identiteettitason uskomukseen ei voida vaikuttaa todellisuudella. Ihmiset ovat korvanneet todellisuuden uskomuksella, jolloin sitä ei voida korvata toteen näytetyilla faktoilla.

Vanha tarina aiheesta menee näin:

“Psykiatri tapasi miehen joka uskoi olevansa kuollut. Psykiatri kysyi mieheltä; “Vuotavatko kuolleet verta?” hetken mietittyään mies vastasi: “Ei.” Lääkäri kysyi:” Eli, jos minä teen sinulle haavan sormeen veitsellä ja sinä vuodat verta, sinä et voi olla kuollut?”. Mies ei tietenkään voinut vastustella, koska oli olevinaan kuollut ja antoi lääkärin viiltää itseään. Nähdessään lopulta veren valuvan sormestaan mies huudahti:” Voi siunaus sentään, vuotavathan kuolleetkin verta.”

Tarina kuvaa hyvin sitä uskomusten maailmaa, joka meillä saattaa mielessämme olla.

Meillä ihmisillä on uskomuksia usealla tasolla. Ne voivat tekemiseen ja taitoihin liittyviä, kuten: “Minä en osaa” tai  “Minä pystyn mihin vain.” Tai ne voivat olla identiteettiin liittyviä: “Minä olen tällainen.” Ja näistä toiminnan tasoon voimme vaikuttaa helpommin, mutta identiteettitasoon voimme vaikuttaa vain epäsuorasti.

Ajatellaanpa, että yritys on valmistanut kaksikymmentävuotta kopiokoneita. Toimitusjohtaja oivaltaa käydessään toisessa yrityksessä vierailulla, jossa ei näy papereita pöydällä, että tulevaisuus onkin muualla, kuin paperisessa maailmassa. Hän päättääkin, että keskitytään tietokoneiden valmistamiseen ja  tietokoneiden käyttäjäystävällisyyden kehittämiseen kopiokoneiden sijaan. Yrityksen insinöörit ovat kaksikymmentävuotta kuvitelleet olevansa kuin munkkeja, jotka kopioivat maailman arvokkaimpia teoksia tuleville jälkipolville säilytettäväksi. Heidän maailmassaan paperi ja kopio ovat pyhiä. Aivan aluksi toimitusjohtajan on saatava insinöörit ymmärtämään oma visionsa. Ja paras konsti tähän on tarinankerronta. Palataan tähän pian.

Tarina on tosi. Tarinan yritys on Xerox vuosikymmenien takaa. Xeroxin toimitusjohtaja ymmärsi jo ennen Applea ja Macintoshia, että ihmiset tulevat tarvitsemaan käyttäjäystävällisen koneen ja paperittoman mahdollisuuden tiedon jakamiseen. He eivät vain lopulta saaneet sitä sopimaan identiteettiinsä, yhtiönsä uskomusjärjestelmään tai edes siellä vallitsevaan osaamiseen. Xeroxin logo oli tuolloin munkki, joka vaihdettiinkin Leonardo Da Vinciin, joka voitiin paremmin liittää keksijyyteen ja edelläkävijyyteen. Siltikään he eivät päätyneet valmistamaan tietokoneita kopiokoneiden sijaan.

Kun me alamme muuttaa omaa identiteettiämme, se tapahtuu  minäpuheen avulla. Niiden tarinoiden avulla, joita me itsellemme syötämme. Vaikka tapahtuisi mitä, me katsomme sitä omien uskomustemme ja odotuksiemme, kokemustemme ja muistojemme kautta. Johtaja ei voi suoraan käskemällä, prosesseja muuttamalla tai pelottelemalla saada ihmisiä halukkaasti mukaansa silloin, kun on kyse identiteettitason muutoksesta. Ihmisiä voi houkutella, ja heille voi näyttää vaihtoehtoja, mutta he lopulta itse päättävät miten muutokseen suhtautuvat. Parhaiten me liikautamme toisissamme näitä syviä identiteetin tasoja kertomalla tarinoita.

Hyvä johtaja ymmärtää oman yrityksensä syvän tarinan ja sen vaiheet. Näistä hän kertoo tarinoita, jotka koskettavat ihmistä. Ja tämä taas vaatii yhteistä aikaa.

ELI

Jos nyt nousi karvat käsissä pystyyn ja totesit, että: “Ei minulla ole aikaa kuljeskella horinoimassa.” Voin vakuuttaa, että tämä on arvokkainta mihin aikaasi voit käyttää. Kautta aikojen ihmisten tietoutta, arvomaailmoja, kulttuuria ja viisautta on jaettu tarinoiden kautta. Ihmisillä on tarinoille “omat korvat”. Tämä tapa puhuttelee meitä syvemmin, kuin ymmärrämmekään. Ja taitoa voi harjoitella; ota kahvikuppi ja istahda ihmisen viereen ja kerro tarina esimerkiksi elämästäsi, kun opit jotain tai yritykseesi liittyvästä asiakaskohtaamisesta tai kauppatilanteesta. Tai kerro mitä opit siltä vanhalta herralta ennen hänen eläkkeelle jäämistään. Eläydy ja antaudu kokemukselle siinä hetkessä ja luo se uudelleen esiin.

Näillä tarinoilla osoitat ihmisille mitä arvostat ja pidät tärkeänä. Ja näin fiksu ihminen saa mahdollisuuden oivaltaa itse syyt muutokselle. Muutos edellyttää yksilöltä vanhan tiedon purkamista, joka on useimmiten epämukavaa. “Minä olinkin väärässä” voi ottaa ylpeyden päälle. Tarinoiden kautta yksilöt saavat rauhassa omaksua itsenäisesti tietoa, tarkastella sen sopivuutta maailmankuvaan ja lopulta hyväksyminen voi tapahtua.

Tarinoilla saat siirrettyä muutoksen siemenet ihmisten mieliin ja identiteetti alkaa hitaasti muuttua. Silloin prosessit, toimintasuunnitelmat ja tekeminen ja lopulta muutos voivat tulla mukaan kuvioihin täysipainoisesti.

Kokeile edes.

Omat rajat vai Rajaton?

Etsitkö koskaan tietoisesti omia rajojasi? Jos, niin millä elämän osa-alueilla? Millaisia metodeja käytät? Sitoutatko itseäsi ottamalla muita mukaan poinnisteluihisi?

Nyt jo kansankieleenkin tarttunut mukavuusalue ei ehkä kaipaa selityksiä. Se on kuitenkin sellainen ominaisuuksiltaan, että se tuppaa kutistumaan ilman ponnisteluja. Tästä taas seuraa omien uskomusten, odotusten ja lopulta mahdollisuuksien kapeneminen.

Muistan katsoneeni noin kaksitoistavuotiaana ensimmäisen kerran klassikkoelokuvan Rockyn. Hahmo on oivallinen nuorelle samaistumiseen (myös tytölle). Nöyryys, taistelutahto ja ponnistelu liikautti minussa jotain vahvasti. Ainakin niin, että muistan lähteneeni samalla hetkellä ulos lenkille, kun elokuvan lopputekstit alkoivat. :)

Omien rajojen venyttäminen onnistuu, kun olemme valmiita muuttamaan odotuksia ja uskomuksia itsestämme. Toisinaan uudet asiat; paikkakunnan tai työn vaihtuminen tekee tämän helpommaksi ja joskus pakolliseksi.

Pysähdy hetkeksi miettimään millä alueilla päästät itsesi helpolla toistuvasti, sellaisilla joiden miettimistä välttelet, joiden tiedät pitkässä juoksussa haittaavaan terveyttäsi, suhteitasi tai muuta elämän tärkeää osa-aluetta.

Julia Prusi: Omat Rajat, Galleria Kapriisi, Tampere

(Teos sai minut kirjoittamaan tämän postauksen).


Mitä häviäisit, jos koittaisit joskus rajojasi myös tällä ajattelemallasi vaikealla osa-alueella? Mitä jos koittaisit tosissasi ponnistella?

Aina voimme palata vanhaan tapaan. Mieti hetki, kuinka hyvältä tuntuisikaan saavuttaa edes pientä kehitystä. Jo yhden askelen ottamisella me voimme muuttaa näkökulmaa asiaan ja saavuttaa voimaa sen toisen askelen ottamiseen. Ensimmäinen askel on kuitenkin aina vaikein. Ja muista, on odotettavissa yksi tai kaksi repsahdusta, joten, kun tiedät tämän jo; älä jää niihin repsahduksiin makaamaan; vaan käytä energiasi uuden aloituksen tekemiseen. Näin onnistut!


Rajaton: Butterfly