Etusivu
Sitouttaja on Valmennustoimisto Sitomo Oy:n ulkoiseen viestintään tarkoitettu yritysportaali. Portaali on luotu asiakkaidemme, yhteistyökumppaneidemme, työntekijöidemme sekä suuren yleisön iloksi, tietolähteeksi ja keskustelupaikaksi.

Pakko luo maailmamme

Maailmamme on sellainen, kun ajattelemme sen olevan. “Luomme ajatuksilla maailmamme” sanoi jo Buddhakin aikoinaan. Vaikka tämän tiedän ja koen tehneeni ajatuksiani kehittämällä elämääni paljon lisää sävyjä, laatua ja helmeilevää ihanuutta, täytyy tähän palata aina uudelleen.

Kun esimerkiksi olen jonkin uuden asian äärellä alkaa nisäkkään aivoni syöttää turvallisuushakuisia ajatuksia, paniikinomaista suhtautumista ja pöyristyttäviä pelkofantasioita. En pääse liikkeelle ajatusteni velloessa mielikuvissa katastrofissa ja vaanivassa tuhossa. Rakkaat hallitsemattomat aivoni ovat pahin viholliseni ja paras kaverini, jos Buddhaa on uskominen.

Jo tuttujen asioiden parissa olen loistava ajattelija ja positiivisen optimistinen suhtautuja, mutta uuden kiimaisen haasteen edessä romahdan, nöyrryn ja tuskastun. KUNNES, edessäni on pakote liikkua. PAKKO, jolloin ei voi enää jäädä paikalleen, koska tuska siinä on suurempi kuin nautinto mitä voin edessäni saavuttaa, vaikka joudun sielläkin kulkemaan läpi kiirastulen.

Uusi sanontani on siis PAKKO LUO MAAILMAMME; polta sillat takana ja lähde liikkeelle. Polta laivat satamaan ja syöksy viidakkoon. Minulla on yksi siunaus. Sisäinen pakkoni on nopeampi kuin maailman pakko, jossa elän. Siksi onnistun ja pääsen eteenpäin. Mutta perkele, että matkalla pelottaa.

Yhteistyössä on supervoimaa

Kahden minuutin herätys motivaatiosta ja yhteistyön voimasta. Olisipa näitä rohkeita poikia enemmän, jotka aloittavat vaikeita asioita uskoen omiin kykyihin.

Pelastaako jooga meidät?

Sain tänään sunnuntaiaamuna aikamoisen ajatuksenjuoksun. Katsotaan osaanko jäsentää sitä.

Lueskelin aamusella tuttavani Jaakko Savolaisen blogia, jossa hän pohdiskeli syitä yhteiskuntamme nykytilaan. WOW! Sain ajatusorgasmin! Pysy mukana. Jaakko kirjoitti aiheesta: “miksi Länsi on sortumassa (syyt eivät ole ne, joita luet uutisista), miksi sivilisaatiot tuhoutuvat ja mitä asialle voidaan nyt Lännessä tehdä”.

Me murehdimme sitä, kuinka Kreikka vie meidän kovalla työllä ansaitut rahat. Luemme kauppareissulla keltaisen lehdistön kylvämää epävarmuutta, pelkoa, ja ahdistusta aiheesta. Todellisuudessa ongelma on muualla, meidän sivilisaatiomme sisältäkäsin alkaneesta rapautumisesta. Tämä sama ilmiö on nähty jo historian saatossa aiemminkin mm. Antiikin Roomassa.

Suora lainaus Jaakon blogista: “Ymmärtääksemme ilmiöiden todellisen luonteen, johdatan lukijani huomion 1300-luvun islamilaiseen ajattelijaan nimeltä Ibn Khaldun.

Me emme Lännessä tunne Ibn Khaldunia, vaikka meidän pitäisi. Hän oli yksi keskiajan todella suurista ajattelijoista. Häntä voitaneen kaikin perustein kutsua maailman ensimmäiseksi sosiologiksi. Vasta 300 vuotta myöhemmin Länsi tuotti vastaavan ajattelijan nimetä Giambattista Vico. Molemmat esittivät älykkäitä ajatuksia yhteiskuntien noususta ja tuhosta. Molemmat tiesivät sen, mitä valtaosa meistä unohtaa valtaosan aikaa: Suuret sivilisaatiot lopulta tuhoutuvat, ja syy siihen ei ole perimmiltään niinkään vahvemman vallan nousu kuin yhteiskunnan oma sisäinen rapautuminen.

Ibn Khaldunin teoria oli, että kaikki urbaanit sivilisaatiot tulevat haavoittuvaisiksi, kun ne rapautuvat sisältä. Ihmiset asuvat lähiöissä ja tottuvat luksukseen. Rikkaista tulee itsepintaisia. Köyhistä tulee katkeria. Yhteiskunnasta alkaa jatkuvasti enemmän puuttua asabiyah – Khaldunin avainsana – joka nykyisin käännettäisiin sosiaaliseksi koheesioksi tai yhteiskunnan eheydeksi.

Mikä on sosiaalisen koheesion puutetta? Annan esimerkkejä. Ihmiset eivät enää toimi yhteisen hyvän eteen. He eivät ole enää valmiita tekemään uhrauksia toinen toistensa puolesta. He eivät enää uskalla ottaa riskiä ja yrittää. Lopulta he menettävät tahdon puolustaa itseään. Heistä tulee helppo kohde vaikeaan elämään tottuneille ja vähemmän sivistyneille kansoille”.

Uskon, että yhteiskunnassamme useat ihmiset tajuavat tämän. Sieltä täältä nousee pintaan eheyttämiseen pyrkiviä trendejä. Monet kaipaavat hitaampaa elämää, jotta eivät kuluttaisi niin paljon, lopettaisivat tämän ainaisen kasvun hakemisen. Toiset vihertyvät ja tulevat luonnonsuojelun tai yksilön absoluuttisen terveyden tavoittelun kautta samaan asiaan. Yksi ryhmä vannoo mielenrauhan, joogan ja kollektiivisen rakkauden tuomaan pelastavaan maailmankuvaan.

Haluan uskoa, että nämä kaikkia trendejä ajavat lopulta omasta kulmasta käsin sama voima; tahto muutokseen. Tahto parempaan maailmaan, yhteiskuntaan ja terveempiin ihmisiin.

Yksi asia, joka tuntuu tästä yläotsikkona puuttuvan on sanat siitä mitä tämä kaikki yksilöltä ja ihmisiltä kollektiivisesti vaatii. Yläotsikko voisi olla ihmisten pyrkimys oppia elämään hyveellisesti. Tässä otan vapauden ilman mitään oppeja soveltaa hyveitä.

Itsehillintä; tarkoittaa itsensä hallitsemista. Tehdään asioita, jotka ovat aidosti ja pitkäkestoisesti hyväksi meille ja ympäristölle. Ei anneta tunteiden heitellä laidasta laitaan. Emme voi saada kaikkea nyt ja heti, saadaksemme aidosti arvokkaita asioita on meidän luovuttava lyhytkestoisista ja välittömistä nautinnoista. Me itse myös päätämme miten puhumme toisillemme ja mitä viljelemme ympäristöömme.

Työ ja ahkeruus, on tehtävä ilmaista työtä toistemme ja oman elämämme eteen. Ja kova työ on opetettava eteenpäin uudelle sukupolvelle. Kova työ on ahkeruutta ja ahkeruus uutteruutta ja kaiken antamista kaikissa tehtävissä. Ilman ahkeruutta ihmiset ovat laiskoja, eivätkä saa paljoakaan aikaan. He toimivat, kuin heidän panoksellaan ei olisi merkitystä ja tekevät työnsä hutiloiden.

Anteliaisuus, on antamista ja jakamista. Se on vapaaehtoista antamista odottamatta vastalahjaa. Anteliaisuus on syvää tajua siitä, että kaikille riittää tarpeeksi. Anteliaisuus on yksi parhaista keinoista osoittaa välittämistä. Ihmisen luonne myös vahvistuu anteliaisuudesta, erityisesti silloin, jos se vaatii uhrauksia.

Rohkeus, on urheutta pelon tunteen hyökyessä ylitse. Se on sitä, että tekee mitä täytyy vaikka se olisi pelottavaa. Rohkea puskee eteenpäin, vaikka tekisi mieli antaa periksi. Ilman rohkeutta ihminen valitsee lyhyen ja helpon tien – vaikka tietäisi tekevänsä väärin. Rohkeutta vaatii jatkaa yrittämistä epäonnistumisista huolimatta.

Listaa voisi jatkaa vielä pitkäänkin, mutta pointtini tuli varmaankin selväksi. ON lopetettava syllistämästä muita ja otettava vastuu omasta elämästä. Ihailemani ihmiset yrittävät vielä omankin elämänsä lisäksi toimia inspiraation lähteinä muillekin, jotta saisivat heitä mukaansa paremman maailman eteen. En nyt keksi muuta määritelmää, kuin “parempi maailma”; itse ainakin ajattelen asiaa jatkuvuuden kautta, oman poikani ja jälkipolvien. Että tuntemassamme Suomessa on edelleen mahdollisuuksia valintoihin ja, että ympärillämme vallitsisi ennemminkin hyveellinen ilmasto. Voisimmeko olla edelleen kuuluisia suomalaisesta Sisusta ja samalla sivistyneitä? Seuraavassa postauksessa konkretiaa vastuunottamisesta.

On helppoa olla rohkea, kun ei pelkää

“Muista aina, että asiakas pelkää tekevänsä huonot kaupat ja myyjä pelkää, ettei asiakas osta. Sun tehtävä myyjänä on vakuuttaa asiakas omalla uskollasi niin, että hän korvaa pelkonsa uskollasi”.

Näillä sanoilla evästi eräs vanha kollega minut aikanaan myyntityöhön. Tästä asti olen pohtinut enemmän tai vähemmän pelon roolia tunnearsenaalissamme. Pelko on kuitenkin hyvin hyödyllinen tunne evoluutiossamme, tosin jotkut primäärireaktiot ovat täysin ylimitoitettuja nykypäivän haasteisiin. Ennen pelko piti meidät hengissä suojelukeinona, mutta nykypäivänä esimerkiksi pelosta kumpuava vihareaktio työyhteisössä ei vie asioita rakentavasti eteenpäin.

Joissain elämäntilanteissa voi käydä niin, että pelko alkaa hallita elämäämme ja se asettaa käytöksellemme haitalliset rajat. Alisuoriudumme pelätessämme jonkin asian menettämistä tai emme pyydä itsellemme kuuluvaa osuutta, emme pyydä anteeksi tekojamme tai annamme toisten käyttää meitä hyväksi.

Kannustankin tällaisena hetkenä määrittelemään pelon mahdollisimman tarkasti; vaikka paperille kuvin ja sanoin. Tunteiden kieltäminen vahvistaa niiden otetta meistä. Pelko on kuitenkin tarpeellisena tunteena aina varastossamme läsnä, joten sen olemassaolo tulee hyväksyä. Sen ei kuitenkaan tarvitse ottaa päällimmäistä otetta meistä.

Suurin osa ihmisistä pelkää useimmiten hyvin samankaltaisia asioita. Meillä voi olla vain hyvin yksilölliset voimakkuudet tuntemisessa ja pelot näyttäytyvät eri ihmisillä eri tavoin. Joku voi suorittaa työelämässä työtään omien voimiensa äärirajoille pelätessään hyväksynnän menetystä, toisinaan esiintymiseen ja esilläoloon liittyvä pelko voi tekeyttää meidät sairaaksi tai auktoriteetteihin liittyvä pelko takelluttaa sanat kurkkuumme.

Harrastin nuorena uimahyppyjä. Olin ihan hyvä lajissa, kunhan hypimme matalalta, pelkäsin nimittäin korkealta hyppäämistä. Silloinen valmentajamme houkutteli minua treeneistä toisiin korkeammalle, onnistumatta. Lopulta hän sai minut kiipeämään torniin ylimmälle tasanteelle, seitsemään metriin sillä, että lupasi meidän vain istuskelevan ja juttelevan siellä. Kiipesimme yhdessä ylimälle tasanteelle. Tärisin ja pidin kaiteesta kaksin käsin kiinni. Istuskelimme siellä tovin ja laskeuduimme yhdessä kolmen metrin tasanteelle. Enää se ei näyttänyt lainkaan korkealta ja uskaltauduin hyppäämään. Olin päässyt pelostani ainakin kolmen metrin kohdalla.

Tässä tarinassa on myös siemen arkeemme. Yksi keino pelon käsittelyyn on suhteuttaa pelkäämämme asia isompaan kokonaisuuteen. Jos esimerkiksi jännitän jonkin henkilön tapaamista, saatan ajatella ettei tässä nyt ole kuitenkaan hengenlähtö kyseessä. Sama saattaa toimia isompiinkin juttuihin. Kokeile.

Kerro oma tarinasi pelon kanssa elämisestä, tunteen hyödyllisyydestä tai rohkeudestasi!

Pelkojen kohtaaminen

Tänään Aamulatauksemme aiheena oli “Oivalla ja Uskalla”. Kiitos kaikille mukanaolleille. Aamumme oli yhteinen matka loistavaan päivään. Toivotan myös kaikille lukijoillemme antoisaa päivää!