Etusivu
Sitouttaja on Valmennustoimisto Sitomo Oy:n ulkoiseen viestintään tarkoitettu yritysportaali. Portaali on luotu asiakkaidemme, yhteistyökumppaneidemme, työntekijöidemme sekä suuren yleisön iloksi, tietolähteeksi ja keskustelupaikaksi.

Oppimisen via dolorosa

Milloin viimeksi otti päähän oikein kunnolla? Kyrpi sanan varsinaisessa merkityksessä? Palautapa mieleesi tilanne kun joku esitti näkemyksensä/mielipiteensä/tunteensa/kokemuksensa mikä sai sinut jostain syystä ärsyyntymään. Mitä tilanteessa tapahtui? Mikä oikeastaan ärsytti?

Minä sain eteeni eilen tuon saman tehtävän ja yllätyin itsekin huomatessani, että olin ärsyyntynyt parin viimeisen viikon aikana suht useasti. Huomasin, että kaikkia ärsytyksen kokemuksia yhdisti kokemus epäoikeudenmukaisuutta tai epärehellisyyttä. Myös mustavalkoisuus ja asioiden näkeminen vain yhdestä näkökulmasta käsin, olivat saaneet minut usein näkemään punaista. Mutta hetkonen, jos ärsyynnyn kapeakatseisuudesta, olenko itsekin sellainen? Eikös se niin ole, että toisissa ihmisissä eniten ärsyttää se, mitä omassa toiminnassa ei näe… Hmmmm… Nyt tuntuu jo vähän epämiellyttävältä. Oikeesti.

Mutta onneksi voin lohduttautua sillä, että kun tuntuu epämiellyttävältä, olen todennäköisesti havahtumassa johonkin uuteen, olen oppimassa! Hämmennyshän on merkki oppimisesta; elimistömme haluaa automaattisesti pitää meidät mukavuusalueellamme ja  palauttaa meidät tuttuun ja turvalliseen. Jos olemme lähdössä sieltä pois, huutaa psyykkinen homeostaattinen järjestelmämme, että “PYSÄHDY PERKELE! Tule takaisin. Tule tänne lämpöiseen ja turvalliseen, älä mene pois”, ja aiheuttaa näin ollen meissä hämmennystä, jännitystä ja pelkoa.

Tämä on ollut jo selviytymisen kannalta olennaista evoluutiossamme ja tällä mielenkiintoisella järjestelmällä on paljon meitä suojaavia vaikutuksia, mutta toisinaan se tuntuu kääntyvän myös meitä vastaan. Erityisesti silloin kun haluamme saada muutoksen aikaan jollakin elämän osa-alueella ja mennä kohti uutta ja tuntematonta. Tärkeää onkin siis tunnistaa tuo kohta, hyväksyä kehon reaktio – ja sitten, antaa sille köniin ja ottaa askel uuteen.

On siis hyvä menettää hermonsa, on hyvä suuttua, on hyvä jos sattuu, on hyvä jos on epämiellyttävää, koska vain kivut kasvattavat. Silloin olemme todella jonkun uuden äärellä; oppimassa uutta, havahtumassa eri ajattelutapaan, ottamassa loikan mukavuusalueelta epämukavuusalueelle, kurkistamassa omasta laatikostamme toisen laatikkoon.

Mitä itse olet viimeksi oppinut? Mihin olet havahtunut? Mikä on satuttanut ja sitten vienyt loppupelissä toimintaasi aivan uudelle tasolle?

“Ei kipuu, ei hyötyy”, laulaa uusi nouseva rap-artistikin. Näinhän se on.

13 tuntia tien päällä

Meiltä kysytään usein, mikä on yhteistyön aluksi toteutettavan työyhteisön havainnoinnin ja haastatteluiden merkitys ennen valmennusta. Kysymys on todella hyvä, mutta vastaaminen siihen osittain hankalaa. Näin valmentajan roolista katsottuna on ollut vaikea kuvailla sanoin kaikkea sitä, mitä havainnointipäivän aikana tapahtuu. Niitä elämyksiä, kokemuksia, tunteita, oppimisen hetkiä, havahtumisia, ymmärryksen syventämistä, ajattelun avartamista… niitä on ollut vaikea pukea sanoiksi. Nyt kuitenkin kokeilen tehdä sen.

Olin viime keskiviikkona havainnoimassa Kuljetusliike Tyven rekkakuskin kyydissä heidän työtään. Tavoitteena oli oppia ymmärtämään rekka-auton kuljettajan työtä, jotta osaisin huomioida oikeat asiat, käytänteet ja toimintatavat myös valmennusta suunnitellessa.

Loppuviimein pääsin matkalle, joka vaikutti minuun henkilökohtaisestikin syvästi.

13 tuntia tien päällä kuljettajan kyydissä opetti, että…
…Rekkakuskin työ on fyysisesti raskasta: tunsin pitkän työpäivän seuraavana päivänä niskassa, selässä, jaloissa ja käsissä – vaikka en itse tehnyt muuta kuin istunut vieressä.
…Rekkakuskin työ on myös henkisesti raskasta: tarkkaakin tarkempia aikatauluja, joissa ON pysyttävä, hermojen hallintaa kun tavara ei ole tullutkaan ajallaan, toisinaan äärimmäisen kovaa kiirettä, toisinaan äärimmäisen kuluttavaa odottelua, nopeasti muuttuvia tilanteita ja kanssa-autoilijoiden tuottamia yllätyksiä.
…Työ on äärimmäisen tarkkaa ja vaatii huipputaitoja jo pelkästään ajoneuvon hallinnassa – en voinut kuin ihmetellä suu auki miten tuollainen reilu 20 metrinen täysperävaunu peruutetaan tilaan, johon hädin tuskin saisin henkilöautoni.
…Työ vaatii myös hyviä ihmissuhdetaitoja ja asiakaspalveluasennetta – kuskin käyttäytymisellä on suuri vaikutus siihen, miten häntä kohdellaan määränpäässä.

Havaitsin myös, että ei ole sama:
…mitä tavaraa kuljetat, miten tavarat on pakattu, miten ne lastataan ja puretaan
…mitä vuoroa ajat: päivävuoroa vai yövuoroa?
…mikä vuodenaika on menossa: kesän aurinkoiset ja kuivat kelit vai talven liukastamat tiet
…tai miten muut liikenteessä olijat käyttäytyvät. Sainkin ammattilaiselta erinomaisia vinkkejä vietäväksi meille kaikille henkilöautojen kuljettajille. Tässä tärkeät opit:
“Jos ohitat niin ohita reilusti, älä jää nokan eteen. Vaarannat ennen kaikkea itsesi ja kaikki ketkä autossasi ovat. 50 000 kg:n  painoinen järkäle ei pysähdy noin vaan.”
“Jos sinulla on tarve roikkua perässä kiinni – for god sake, don’t do it! Samasta syystä kuin edellinen.”
“Yritäthän ymmärtää, että rekalla liikkuminen ei ole hirveän nopeaa eikä ketterää. Liikkeellelähdöt ovat hitaanlaisia ja erityisesti talvella pysähtymistä mäen päälle pyritään välttämään, jotta päästään uudestaankin liikenteeseen. Fysiikan lait pätevät tässäkin.”

Voin sanoa rehellisesti, että matkan jälkeen silmäni avautuivat asioille, joita en ollut nähnyt ennen. Opin edes hieman ymmärtämään mitä rekkakuskin työ on. Vastaus siis alun kysymykseen on: me havainnoimme ja käymme jututtamassa työntekijöitä ennen valmennukseen ryhtymistä koska se auttaa meitä ymmärtämään asiakkaan maailmaa. Miten voisimme valmentaa ihmisiä, joiden työtä emme ymmärrä? Miten voisimme toteuttaa heistä lähtevän valmennuksen jos emme tiedä mitä he tekevät? Miten voisimme sanoa räätälöivämme valmennuksen jos emme tiedä kenelle sitä räätälöimme? Siksi.

Ja lopuksi: Ensi kerralla kun kiroamme “tien tukkoa” kokeillaanpa miettiä toista kautta: “jumankauta, onneksi tuo ajaa tuossa niin saan taas huomenaamulla näppärästi hyllystä leipää/vaatteita/maalia/ lannoitteita/ moottoripyöriä/ käsipyyhkeitä jne. jne.” Yleensä lähes kaikelle toiminnalle, joka ensisilmäyksellä vaikuttaa hitaalta, oudolta tai järjettömältä on syynsä ja selityksensä. Tämä pätee ammattiin kuin ammattiin. Siellä jossain se syy on. Piilossa. Joka vain niin kovin harvoin jää pelkästään kyseistä työtä tekevän nähtäväksi. Kurkataan sinne, koitetaan nähdä näkyvän taakse – ja yritetään ymmärtää.

Tuunaa työsi!

Kirpparilta löytää nykyisin upeita aarteita. Itse olen hullaantunut vanhoihin huonekaluihin, jotka tykkään entisöidä, tuunata, oman näköisekseni. Varsin mukavaa puuhaa ja ai että minkä nautinnon siitä saa kun on onnistunut tuunaamaan kirpparilöydön mieleisekseen! Sitä rupeaa uskomaan omiin kykyihin ja taiteelliseen silmään, se ilostuttaa, ilahduttaa ja antaa energiaa! Ja ne vaikutukset eivät katoa pitkänkään ajan kuluessa. Aina kun katson sitä vanhaa, kirkkaanpunaista ja haljennutta 60-luvun lasten kiikkutuolia, joka nyt on ihana, valkoinen, rosoinen yöpöytämme, tulee hymy kasvoille. Mä tein sen!

Viime tuunausprojektin jälkeen ja erityisesti sen myönteiset vaikutukset huomanneena rupesin pohtimaan tuunausta laajemmin. Miksei tuunausta voisi laajentaa koskemaan muitakin elämän osa-alueita? Mehän teemme sitä monessa asiassa ihan huomaamattakin, mutta on paljon myös asioita, joita emme ehkä ole tajunneet tuunata omannäköisiksi, paremmiksi.

Me Sitomolla autamme yrityksiä tuunaamaan itseään, havahdutamme organisaatioita oivaltamaan, mitä siitä syntyy kun kaikki potentiaali heidän ihmisissä saadaan vapautettua. Miten satsaus yksilön kasvuun saa myös yrityksen kasvamaan ja menestymään. Itse autan myös pariskuntia tuunaamaan suhdettaan parineuvonnassa. Ja lähes aina tuunauksen tulokset ovat kertakaikkisen voimaannuttavia, oivalluttavia ja upeita! Tuunausprojektiin kannatti lähteä.

Näistä ajatuksista syntyi idea oman työn tuunaamisesta. Ei ole sama miten kulutamme sen 8 tuntia, jonka vietämme työmme ääressä. Jos se jotenkin hiertää, ahdistaa, tuntuu jollain tavalla vaikealta, pahalta tai meillä on huono olla työssämme, on aika pysähtyä hetkeksi miettimään, voisimmeko itse tehdä jotain, mikä muuttaisi kokemustamme.

Työn tuunaus vaatii hieman panostusta ja kurkkausta itseensä ja toimintatyyleihinsä, mutta se kannattaa. Työn tuunaamisessa on kyse sen pohtimisesta, miten työtä tekee ja miten työstään ajattelee. Mitä toimintatapoja tai ajattelumalleja voisi muuttaa? Tuunauksen voi aloittaa hyvin pienistäkin asioista, kuten muutoksista fyysisessä ympäristössä. Mieti, mitä voisit tehdä työpöydällesi, että se helpottaisi sinua työssäsi, entä läppärille? Etene sitten tarkastelemaan tapaasi tehdä työtä. Voisitko tehdä jotain, edes jotain hyvin pientä, joka sinua helpottaisi? Jotain, joka säästäisi aikaa tai nopeuttaisi toimintaa? Kenties jotain, joka selkeyttäisi kaaoksen hallintaa? Jotain, joka auttaisi sinua pyrkimyksessäsi jättää työt työpaikalle ja rentoutua vapaa-ajalla? Jotain, joka helpottaisi työkuorman käsittelyä ja auttaisi stressissä?

Työn tuunaamista on myös uusien taitojen opettelu tai työn merkityksen näkeminen laaja-alaisemmin. Jos esimerkiksi työskentelee linja-auton kuljettajana, sillä on paljon vaikutusta näkeekö työnsä pisteen A ja pisteen B välisen etäisyyden kulkijana vai työnä, jossa mahdollistaa sen, että ihmiset pääsevät kulkemaan heille tärkeisiin paikkoihin tai jossa voi ilahduttaa heitä ja itseään tervehtimällä ja näin saattaa molemmat osapuolet paremmalle tuulelle.

Työn tuunaaminen on arjen innovatiivisuutta! Se saa meidät jaksamaan ja voimaan paremmin ja sen vaikutukset näkyvät myös vapaa-ajalla. Olemme energisempiä, onnellisempia ja selviämme takaiskuista helpommin. Työn tuunaus edesauttaa kokemaan työn imua, sitä aitoa innostusta työstä! Tartutaan siis melaan tai meisseliin!

(Lisää ajatuksia työn tuunauksesta voit lukea tämänkin blogitekstin ajatusten herättelijänä toimineesta Jari Hakasen artikkelista Työn imusta kipinää työpäivään.)

Lähde lenkille, niin että hiki irtoaa

Ihminen voi paremmin, kun hän liikkuu. Hän on myös älykkäämpi käytettyään kehoaan kunnolla. Tämän ei pitäisi tulla yllätyksenä kenellekään. Kuitenkin luettuani John J. Rateyn kirjan Spark tunsin piston sydämessäni ja halusin heti lähteä kunnon lenkille. Ja lähdinkin, useammin kuin ennen.

Nykypäivän ihmisen riskinä on syödä väärin, liikkua liian vähän ja unohtaa kehon ja mielen erottamaton vaikutus toisiinsa. Meillä on apuvälineitä, joiden vuoksi emme enää rehki ravintomme ja elämisemme eteen. Keho jää käyttämättä, ja seuraukset ovat hurjemmat, kuin tajuammekaan.

Kirja Spark kuvaa mm. tutkimusta, jolla amerikkalaisessa koulussa saatiin dramaattisia muutoksia oppimistuloksiin ja mielenterveyteen lisäämällä jokaiseen päivään liikuntaa. Siis sellaista liikuntaa jossa hiki pursuaa kehosta, ei vain köpöttelyä ulkona.

Ota riski ja lue kirja, saatat haluta lenkille ja näyttää myös ympäristöllesi mallia.

Lisää tietoa John J. Rateyn blogista. Kirjaa löytyy mm. Adlibriksestä.

Havahtuminen

Totesin eilen Aamulatauksessa, että mikään ei ole mahtavampaa kuin pysähtyä oman itsensä äärelle. Tiedättekö sen tunteen kun jokin herättää sinut niin, että pysähdyt? Herättäjänä voi toimia valmennuksen ohella esimerkiksi vaikuttava kirja tai biisi, puolisosi, työkaverisi tai ystäväsi käytös tai sinulle annettu ajatus. Jokin, joka liikauttaa sinussa jotain niin, että pysähdyt; näet kaikki ne mukavat tapahtumat ja haastavat tilanteet, kokemukset, jotka ovat tehneet sinusta Sinun. Näet ehkä asioita, joissa haluaisit kehittyä. Näet tavoitteita, jotka haluaisit saavuttaa. Näet, mitä olet tehnyt tärkeinä pitämiesi asioiden eteen.

Pysähtymisestä seuraa usein havahtuminen. Havahtuminen johonkin mitä on, mitä ei ole, mitä haluaisi olla, mitä ei uskalla, mitä pelkää, mitä rakastaa, minkä puolesta on valmis taistelemaan. Havahtuminen johtaa oppimiseen. Uskon, että tapahtuakseen aitoa oppimista, tarvitsemme pohjalle kokemuksen, joka on meille niin merkityksellinen, että se jättää jälkeensä jäljen, joka puolestaan on niin voimakas, että se synnyttää havahtumisen. Tämä prosessi johtaa liikkeeseen ja kasvuun.

Itsessäni liikahti Aamulatauksessa se, että osa asioista, jotka olin nimennyt tavoitteikseni jo jokin aikaa sitten, eivät olleetkaan menneet käytäntöön. Ai että sitä pientä kuristavaa tunnetta kurkussa, joka tästä havahtumisesta seurasi. Olin kirjannut kyllä tavoitteeni paperille, mutta ne olivat jääneet sinne. Ja näinhän siinä helposti käy. Unohdamme mitä haluamme ja mitä tavoittelemme, ellemme tee niistä päätöksiä. Päätöksiä, jotka ovat konkreettisia, yksityiskohtaisia ja jotka sisältävät päivämäärän milloin päätöksen vie käytäntöön. Opin jälleen, että ylös kirjatut tavoitteetkaan eivät muutu itsestään konkreettisiksi, ellei niiden eteen todella tee jotain.

Mitä tavoitteita sinulla on juuri nyt? Mitä konkreettisia päätöksiä olet tehnyt tavoitteidesi eteen? Oletko vienyt päätöksesi käytäntöön?

Näitä kysymyksiä voi lähestyä katsomalla Randy Pauschin tarinan. Hän herätti minut pohtimaan arvojani ja tavoitteitani kysymällä, mitä tekisit jos tietäisit elämäsi päättyvän 6 kuukauden päästä.

…Toimisitko Sinä samalla tavalla kuin nyt vai muuttaisitko elämässäsi jotain?

”Ei ole tärkeää elää pitkää elämää, vaan on tärkeää elää täyttä elämää” – Randy Pausch -

- Tarja Kivistö

Muutoksella mahdollisuuksia

Muutos. Oli kyseessä sitten muuttaminen uudelle paikkakunnalle tai toiseen työpaikkaan, opiskelupaikan, työtehtävän tai elämäntilanteen muuttuminen, on muutos aina ilmiö, joka ravisuttaa maanjäristyksen tavoin. Tutkimuksissa on todettu, että muutto uudelle paikkakunnalle saattaa olla yhtä stressaavaa ja kuormittavaa kuin vakava, äkillinen sairastuminen. Ei siis ole ihme, että puhuttaessa yrityksen muutoksesta ja uusiutumiskyvystä, monella nousee karvat pystyyn. Muutos voi kuulostaa pelottavalta.

On luonnollista, että kaikki uusi ja tuntematon pelottaa. Emmehän me tiedä mitä on vastassa! Tutuista rutiineista on pelottavaa päästää irti, omalta mukavuusalueelta on pelottavaa astua yli, uusi työtehtävä tuntuu pelottavalta, koska joudumme omaksumaan ja oppimaan paljon uusia asioita. Luopuminen voi tuoda surua ja ahdistusta sekä toisaalta mukavinta olisi vain jäädä paikoilleen… MUTTA mietipä, kuinka pelottavaa on jämähtää. Silloin vasta vaarallisilla vesillä ollaankin kun pelko ottaa vallan ja estää sinua kasvamasta, kehittymistä ja elämästä. Kuinka pelottavaa on jäädä paikalleen ja katsoa sivusta kun toiset kasvavat ja kehittyvät? Kuinka pelottavaa on huomata, että juna meni jo enkä ehtinyt mukaan? Kuinka kamalaa olisi havahtua siihen, että meidän olisi pitänyt ottaa askel eteenpäin uuteen ja tuntemattomaan kasvaaksemme, mutta emme tehneet sitä ja nyt kärsimme seuraukset. Koen, että pelottavampaa kuin suunnata kohti uutta, on sittenkin jäädä paikalleen.

“The best way to predict the future is to invent it.”

–Steve Jobs

Aamulatauksen tähtipuhuja Mika Saarinen-Jännes muistutti eilisessä Latauksessa, että muutos on aina prosessi. Ja muutoksen yhteydessä tapahtuu aina mielialan aaltoliikettä. On luonnollista pelätä ensiksi uutta ja saavuttaa sen jälkeen varsinainen Honeymoon uuden parissa, tila, jolloin kaikki sujuu kuin lentäen. Oi tätä auvoista arkea! Mutta hyvä on olla myös tietoinen siitä, että pohjakosketus on edessä. Niin se vaan menee. Lohdullista on kuitenkin tietää, että sieltäkin taas noustaan uuteen nousuun. Muutosprosessin läpikäyminen edellyttää kyseenalaistamista, epävarmuuden sietämistä, jatkuvaa itsetutkiskelua, rohkeutta ja järjestelmällisyyttä. Se ei ole helppoa, mutta se on pakollista. Ympäristö vaatii meitä jatkuvasti uusiutumaan. Ja jos emme uusiudu, putoamme kelkasta. Tämä on raadollinen lause, johon törmää kaikkialla. Vaikka se on totta, sen toitottaminen voi olla yksi tekijä, joka saa meidät pelkäämään muutosta – jopa niin paljon, että emme uskaltaudu muutosprosessiin.

Suhtaudutaan siis muutokseen täten. Nähdään muutos sisältäpäin tulevana mahdollisuutena ulkoisen pakon sijaan. Unelmoidaan mitä kaikkea muutos meille avaa. Valmistaudutaan rikkomaan rajoja ja oppimaan uutta. Ajatellaan miten voimme kehittyä ja luoda uusia, toimivampia käytäntöjä. Ajatellaan miten voimme vapautua aikaisemmista kahleista, jotka ovat  rajoittaneet. Nähdään mielessämme mitä kaikkia ovia onkaan vielä avaamatta! Eikö sinuakin kiinnosta katsoa mitä ovien takana on?

- Tarja Kivistö

Oletko hanhi mihin mikään ei tartu?

Olen tänään joutunut oman epämiellyttävän totuuteni eteen pohtiessani valmennusten vaikuttavuutta. Sitä viisasten kiveä, miten valmennus saadaan vaikuttamaan toivotulla tavalla (ja varmasti), ovat kaikki valmentajat etsineet ja etsivät yhä. Miten annetaan se, mitä asiakas tilaa ja vielä niin, että saadaan sellainen prosessi aikaan, että asiakas saa lopulta sen mitä oikeasti tarvitsee: omien, yrityksensä ja joukkueensa tavoitteiden saavuttamista varten.

Niin, miksi valmennusta ostetaan? Usein se ainakin selitetään tuottavuuden kasvun haulla, joka toteutetaan ajetun muutoksen tai kehittymisen voimin. Syyt voivat kuitenkin olla yhtä moninaiset kuin on ihmismieliäkin.

Sain tänään kokemusvuosissa vanhemmalta kollegalta neuvon: “Oppii ne lapsetkin lukemaan ilman opettajaa tarvittaessa.” Niin, miksi? Kun on halua ja tarvetta, niin kehitystä tulee. Eli valmentajan ensisijaisia taitoja on sytyttää halu ja tarve. Ja jopa pakko. Miten pitkälle näissä sitten voi mennä? Otanko riskin, että asiakas suuttuu ja loukkaantuu?

Keinoja on monia. Voidaan provosoida, herättää sopivaa tunneilmastoa ja luoda ulkoisia pakkoja. Ja pitää muistaa ettei kehittyminen ole aina kivaa. Asiakkaalle valmennus on aina matka. Matka omaan itseesi, matka pelkoihin, matka omien toimintatapojen ja näkemysten kyseenalaistamiseen, matka luovuuteen, matka vastaanottavaisuuteen ja uuden kohtaamiseen. Matka epävarmuuteen. Valmennus tarjoaa matkan myös valmentajalle hänen tukiessa asiakasta prosessissa pahimpien hetkien ylitse, seuratessaan asiakkaan kipuilua ja nähdessään lopuksi sen oivaltamisen ja havahtumisen hetken, kun muutosta alkaa tapahtua. Itse olen saanut kokea molemmat puolet ja siksi olen vakuuttunut valmennuksen toimivuudesta.

Omalle kohdalleni on sattunut useita valmentajia eri rooleissa. Heitä on tullut työkaverin, mentorin, esimiehen ja kollegan muodossa. Olenpa hakeutunut ihan ammattivalmentajienkin seuraan. Osa tielleni tulleista suurista ihmisistä on vaikuttanut ajatteluuni syvästi ja olen heille siitä ikuisesti kiitollinen. Tuskinpa tänä päivänä olisin puoliksikaan niin kohtuullinen puoliso, ystävä tai työtoveri ilman valmentautumista. Enkä varmaankaan viihtyisi itseni kanssa näin hyvin. Lisäksi en uskaltaisi katsoa taaksepäin ja todeta, että tulipahan mokailtua, ja että siitä opittiin. Kantaisin sisälläni häpeää ja syyllisyyttä suurina taakkoina ilman valmentautumista. Ja sillä, että olen mennyt ihmisenä eteenpäin ja oppinut ajattelun taitoja, on ollut varmasti tuottavuutta lisäävä vaikutus, ja ennen kaikkea elän parempaa elämää itseni ja läheisteni kannalta.

Tästä syystä haluan tarjota toisillekin saman mahdollisuuden.

Tässä lista asioita, joiden uskon vaikuttaneen itsessäni valmennuksen vaikuttavuuteen. Poimi itsellesi sopivin ennen seuraavaa tilaisuuttasi valmentautua:

  1. Halu kehittyä. Etsi paikkoja olla parempi siinä mitä teet ja kerro se ääneen.
  2. Kokeile oppimaasi, kuulemaasi ja lukemaasi käytäntöön. Heti. Mahdollisimman pian. Ja yritä useamman kerran.
  3. Katso peiliin ja pyydä palautetta. Vaikka sattuu, välillä kovaakin, ole armollinen itsellesi ja ota opiksesi. Kiitä palautteen antajaa. Ja älä syyllisty.

Matkallasi sinua auttaa vankka itsetuntemus. Kiinnitä huomiota seuraaviin seikkoihin:

  • Selvitä miten opit parhaiten? Mistä motivoidut?
  • Etsi estäviä tai auttavia uskomuksia itsestäsi. Sanotko ennen valmennusta: “Mä tiedän tämän jo” tai “ei tästä mitään pysyvää jää”. Vastaavat kommentit estävät oppimista. Sano mieluummin itsellesi; “Tähän on kätketty minulle jotain suurta, jotain mikä vie minua eteenpäin.”
  • Ota vastuu omasta oppimisestasi ja eteenpäin menostasi. Ole se lapsi, joka oppii lukemaan ilman opettajaa!

Palaute henkilökohtaisen kasvun välineenä

Koska olet viimeksi pyytänyt palautetta? Tai antanut? Koetko sen turhaksi?

Palautteen merkitystä oppimisessa ei voi liikaa nostaa esiin. Meillä jokaisella on ns. sokeita pisteitä tekemisessämme, saatamme toistaa vanhentuneita malleja vain tavan vuoksi. Joskus omat uskomuksemme saavat meidät näkemään asiat kapea-alaisesti ja toimimaan sen mukaisesti. Tällöin rohkeasti pyydetty, vastaanotettu ja annettu palaute on kultaakin kalliimpaa ja auttaa pysähtymään sekä oikaisemaan parempaa reittiä kohti maalia.

En tiedä montaakaan tapaa, jolla saisi organisaatioon positiivisempaa ja luottamuksellisempaa latausta aikaan. Tämän myötä palautteen antaminen ja saaminen arjessa on helpottunut.

Yksi tapa lisätä luottamusta tiimissä on järjestää yhteinen palautekierros. Tiimi vain ei saa olla liian suuri. Kesto alkaa venyä ajallisesti liian pitkäksi ja avoimuus voi heikentyä.

Muutamia vinkkejä palautekierroksen vetoon esimiehelle:
  1. Pelisäännöt on hyvä sopia etukäteen ja varmistaa kaikkien ymmärtäneen ne. Lisäksi on hyvä keskustella etukäteen ja myydä palautekierroksen ideaa yksilötasolla.
  2. Ole itse esimerkkinä. Ota palaute vastaan kypsästi, älä selittele ja osoita arjessa, että teet muutoksia palautteen vaatimaan suuntaan.
Palauteringin pelisäännöt:
  1. Valmistautuminen:
    • Jokainen miettii omaa toimintaansa etukäteen riittävän pitkän ajan taakse. Onnistumisia, sekä kehitettäviä asioita, jotka valmistautuu kertomaan oman vuoronsa alussa huomioina muille.
    • Jokainen miettii palauterinkiin muista tulevista 2-3 hyvää ja onnistunutta suoritetta, sekä 2-3 kehitettävää asiaa.
  2. Asennoituminen
    • Kaikki palautteet kohdistuvat toimintaan, ei persoonaan
    • Palaute on tarkoitettu kehittymiseen, toimivamman työyhteisön ja työnteon luomiseen. Palautekierros ei ole syyttelypaikka.
  3. Tilanteessa
    • Jokainen vuorollaan tekee yhteenvedon omasta tilanteestaan, ottaa tämän jälkeen vastaan palautteet, kommentoi tarvittaessa ja kiittää palautteesta.
    • Näin jatketaan kierros ympäri
    • Vetäjän vastuulla on päättää kierros ja tilanne ns. hyvään.
  4. Jälkihoito
    • Sovitaan tapaaminen riittävän ajan päähän
    • Arkitilanteessa tarkastellaan palautteeseen liittyviä tekemisiä, tällöin päästään kiittämään tai kannustamaan työkaveria.
Spontaani palautteen antaminen arjessa
  1. Pyydä aina lupa palautteen antamiselle, tee se yksityisesti
  2. Käytä ns. hampurilaismallia
    • Aluksi anna aito positiivinen palaute, jolla avaat vastaanottajan kanavat
    • Sitten pihvi, rakentava. Muista kohdistaa se aina tekemiseen ja kerro se positiivisesti esim: ”Pitäisin enemmän, jos yhdessä työskennellessämme kuuntelisit lauseeni loppuun.”
    • Muista aina päättää hyvään. Kiitä.
  3. Kiitos julkisesti
    • Voit joskus julkisestikin kiittää henkilöitä, joiden tiedät ”kestävän” sen. Ja aina, kun palautteesi on perusteltu, aiheellinen ja aito, ei muilla ole siihen mitään sanottavaa.

Ihminen joka “kerjää” palautetta; kehittyy työssään nopeasti.