Etusivu
Sitouttaja on Valmennustoimisto Sitomo Oy:n ulkoiseen viestintään tarkoitettu yritysportaali. Portaali on luotu asiakkaidemme, yhteistyökumppaneidemme, työntekijöidemme sekä suuren yleisön iloksi, tietolähteeksi ja keskustelupaikaksi.

Onnellisuus ei tapahdu, se tehdään

Kerromme usein tavoittelevamme menestystä. Mutta mitä oikeastaan silloin tavoittelemme? Mitä menestys on? Se tarkoittanee meille kaikille hieman eri asiaa. Jos seuraa menestys-käsitteen käyttöä mediassa, huomaa varsin pian, että menestyneillä ihmisillä viitataan lähes yksinomaan taloudellisesti tai urallaan menestyneisiin ihmisiin. Itse näen menestyksen laajemmin.

“Menestystä ei ole ilman täyttymyksen tunnetta”. Se, mistä täyttymyksen kokemus itselle tulee, on jokaisen itse löydettävä. Toiselle kokemuksen menestymisestä antaa onnistuminen äitinä/isänä, toiselle onnistuminen johtajana/työntekijänä/yrittäjänä, kolmannelle menestys tulee tyydytyksen tunteesta tilinauhaa katsellessa, neljännelle oman talon rakentamisesta ja viidennelle näistä kaikista. Mitä ikinä menestyminen meille tarkoittaakin, yksi asia tuntunee yhdistävän kokemusta menestyksestä – ja se on onnellisuus. Menestys ilman onnellisuuden kokemusta, on tyhjää ja jopa arvotonta. Todellinen menestys on synonyymi onnellisuudelle.

Menestyksen eli onnellisuuden pohjalla on aina onnistunut itsensä johtaminen. Onnellisuutta ei tapahdu vahingossa, se tehdään. Se tehdään joka päivä päämme sisällä ja ulos näkyvinä tekoina. Se tehdään joka kerta kun opimme laajentamaan näkökulmaa, päästämään irti meitä rajoittavista uskomuksista ja korvaamaan ne eteenpäin vievillä. Tai kun opimme käsittelemään tunteita ja oppimaan niistä. Tai kun valitsemme lenkkipolun tunnin nettisurffailun sijasta. Mitä ikinä se kenelle onkin.

Hyvin harvoin meidän itseasiassa on perusteltua syyttää ympäristötekijöitä tai geenejä jos emme saavuta haluamaamme. Tutkimustulokset ovat osoittaneet, että onnellisuuteen vaikuttaa 10% olosuhteet, 50 % geenit ja 40% omat ajattelutaidot. Meillä on siis iso mahdollisuus saavuttaa onnellisuus, tasapaino ja täyttymyksen tunne vain suuntaamalla ajatteluamme. Tämä tieto on toisaalta lohduttavaa, ja toisaalta kirpaisevaa. Lohduttavaa siksi, että se vahvistaa käsitystä siitä, että olen tosiaan itse oman elämäni ruorissa, mutta kirpaisevaa siksi, että en voi piiloutua niiden ah, niin mukavien syiden taakse kun en ensi kerralla saavuta tavoitettani. Auts!

Ennen kuin tänään menet nukkumaan, ota omaa aikaa puolisen tuntia. Ota rauhallinen tila ja vastaa allaoleviin kysymyksiin edeten järjestyksessä vasemmalta oikealle. Pysähdy kysymyksen ääreen ja kirjoita vastaukset paperille. Kun olet saanut tämän valmiiksi, lue vastauksesi uudelleen ja tarkastele, mitä ne opettavat sinulle.

Ensimmäisenä tulevat kysymykset johdattavat sinut itsesi ääreen tässä ja nyt. Jälkimmäiset kysymykset herättelevät pohtimaan tavoitteita ja muutoksen mahdollisuutta:

  • Kuka minä olen? – Kuka minä voisin olla?
  • Miten toimin? – Miten voisin toimia?
  • Mitä osaan ja tiedän? – Mitä voisin vielä oppia?
  • Mitä saan nyt aikaan konkreettisina tekoina ja lopputuloksina? – Mitä voisin saada aikaan?

Powered by passion

Kiteytimme muutama viikko sitten Sitomon palveluita ja maailmankuvaa ja suustani putkahti aiemmin kuulemani lause:

“Menestyjä, olipa menestys millaista tahansa, on ihminen, joka uskaltaa
sallia omien tunteidensa tuen sille, mitä on tekemässä.”

Mutustelimme ajatusta porukalla hetken. Kävimme sen läpi uudelleen. Näinhän se itse asiassa on. Mutta mikä siinä on niin vaikeaa, tai oikeastaan kai pelottavaa?

Kuinka moni meistä voi sanoa tunteneensaa intohimoa viimeisen kuukauden aikana? Millaista se olikaan? Mitä kohtaan tunsit intohimoa? Tarkkaa tilastotietoa minulla ei tästä ole mutta väittäisin, että merkittävä osa meistä ei ole aikoihin tuntenut intohimoa, tai uskaltanut tuntea sitä. Uskon sen liittyvän siihen, mihin uskallamme antaa itsellemme luvan. Hyvin monilla meistä on voimakas käsitys siitä, miten asioiden pitäisi mennä. Ja ääripäät eivät kuulu siihen. Emme ole varmoja pystymmekö hallitsemaan itseämme, jos annamme tunteillemme enemmän valtaa. Emmehän me nyt herranjestas voi kaiken muun kustannuksella heittäytyä yhden asian pariin totaalisesti. Tarvitseeko ensimmäisen reaktion olla kuitenkaan vastakkainasettelu jonkin muun asian kanssa? Ei kai intohimo automaattisesti ole pois jostakin muusta.

Yhteiskuntammekin tykkää keskiverrosta. Se on näennäishelppoa ja mukavaa. Ei tarvitse erottua, riittää kun on riittävän samanlainen kuin ympäröivät ihmiset. Käyttäytymistämme ohjaa usein enemmän epäonnistumisen pelko kuin menestyksen halu. Kuinka monta menestynyttä (enkä tarkoita tällä pelkästään taloudellista menestystä) ihmistä tunnet, joista et voi sanoa, että he ovat melkoisia persoonia? Itselleni ei tule mieleen ketään. Neutraalius ja menestys eivät kulje käsi kädessä.

Eikö sitten riitä, että on onnellinen?

Riittää. Jos on sitä aidosti eikä väkisin yrittämällä. Onnellisuus ei synny tyytymällä, vaan kasvulla ja itsensä hyväksymisellä. Voiko olla onnellinen tuntematta intohimoa mitään kohtaan? En usko. En usko, että voi olla onnellinen sallimatta tunteidensa tukea ja niiden sisäistä vilpitöntä hyväksyntää omaa tekemistään ja elämistään kohtaan. Ja jos tunteille ei ole kohdetta, en usko, että onnellisuuden kokemuskaan on kovin voimakas.

Olen lukenut viime aikoina useita eri alojen menestyjien elämänkertoja. Kaikissa tapauksissa kyseessä on ollut tavalla tai toisella loputon ja kyltymätön kiinnostus jotain kohtaan. Sama tarina toistuu muusikoiden, taiteilijoiden, urheilijoiden ja liike-elämässä menestyneiden elämäntarinoissa. Kiteytys suhtautumiselle on intohimo. Intohimossa on kyse loputtomasta ja varauksettomasta kiinnostuksesta valittua asiaa kohtaan ilman itsesensuuria tai tarvetta ennalta asettaa itselleen hyväksyttyjen tunnereaktioiden hiekkalaatikkoa.

Mistä intohimo sitten syntyy? Se syntyy siitä, kun itsesensuuri antaa tunteille periksi ja sallii vilpittömän, sensuroimattoman kiinnostuksen ja voimakkaan tunnereaktion jotakin kohtaan. Se syntyy siitä, kun ihminen uskaltaa antaa tunteillensa luvan tukea sitä, mitä ensin salaa ja sitten julkisesti haluaa. Se on viime kädessä itsensä toteuttamisen tunnetäyttymys kullekin ykilöllisellä tavalla.

Intohimoa ei voi tuntea käsijarru päällä. Käsijarru ovat omat pelkosi.

Joulun toivotuin lahja

Koin tällä viikolla parituntisen hetken, joka lukeutuu oman elämäni tähtihetkiin. Niihin tilanteisiin, jossa ajantaju katoaa, jossa sydämen täyttää niin suuri hyvän olon tunne, että se tuntuu joka solussa, jossa on aidosti läsnä koko kehollaan ja mielellään ja jonka painaa syvästi muistiinsa ihan vain siksi, että pystyy palauttamaan tämän tunteen mieliin kerta toisensa jälkeen.

Tämä hetki syntyi Taysin Lasten hematologian ja onkologian yksikössä, osastolla 6. Me Sitomossa halusimme tänäkin vuonna käyttää joulukorttirahat konkreettiseen hyvään. Tänä vuonna se tarkoitti lukuisia pieniä paketteja Taysin lasten syöpäosaston pikkupotilaille ja heidän perheilleen. Viedessämme joulutervehdyksen lahjan saajille, koimme jotain, jota on vaikea sanoin selittää.

Pääsimme ainutlaatuiselle matkalle (työ)yhteisöön, jonka lämpö ja energia oli sanoinkuvaamatonta. Meitä vastassa ei ollutkaan kylmät, kolkot ja pelottavat sairaalahuoneet vaan värikkäät seinät ja verhot, lukuisat piirroshahmojen kuvat ikkunoissa, iloinen puheensorina ja nauru. Suurimman lämmön ja energian tilaan toi ihmiset, joita siellä tapasimme. Näimme kymmeniä hymyileviä kasvoja: potilaita, vanhempia, lääkäreitä ja hoitajia. Meidät vastaanotti kaksi mitä ystävällisintä, nauravaisinta ja lämpimintä hoitajaa, joiden kanssa saimme vaihtaa ajatuksia heidän työstään ja yhteisöstään, jossa he päivittäin antavat korvaamattoman panoksensa pienten potilaiden eteen. En yhtään liioittele jos sanon, että tämä juttutuokio oli yksi suurimmista oppikokemuksistani.

Tapasimme vierailun aikana myös pieniä potilaita, joista kuvan 3-vuotias Minttu oli lupautunut mannekiiniksemme prinsessahameineen, sukkahousuineen ja lakattuine kynsineen. Pääsimme juttelemaan hänen kanssaan ja tutustumaan tämän valloittavan neidin ja hänen perheensä elämään. Tämä juttutuokio meni syvälle ihon alle, se oli yksi vaikuttavimmista hetkistä, joita olen saanut kokea.

Osastolla viettämäni hetket saivat minut miettimään oman elämäni arvojärjestystä ja sitä, mistä tässä kaikessa on kyse. Jos vain saisimme yritykset, asiakkaat, yhteistyökumppanit, ystävät, perheenjäsenet, esimiehet ja työntekijät innostumaan perheestään, puolisostaan, työstään tai harrastuksestaan edes murto-osan siitä, miten Minttu innostui ilmapallosta, jonka hänelle toimme tai saippuakuplista, joita yhdessä puhalsimme sairaalaklovnien kanssa, uskon, että sillä olisi pitkälle menevät positiiviset seuraukset. Se, että muistaisimme pysähtyä pienten onnistumisten ääreen, saisi meidät paremmalle tuulelle. Se, että löytäisimme iloa sieltä, missä sitä on vaikea nähdä, saisi meidät voimaan paremmin. Se, että arvostaisimme niitä perusasioita, jotka meillä on hyvin, lisäisi meissä kiitollisuutta. Se, että näkisimme toiset ihmiset hyvinä ja kauniina, saisi meidät puhaltamaan yhteen hiileen.  Se, että puhuisimme vaikeista asioista, saisi meidät luottamaan…. Kun vain näkisimme kaiken sen hyvän, mitä meillä on ympärillämme, antaisi se meille enemmän mitä osaammekaan kuvitella. Niin kotona kuin työssä.

Emme me ole luomassa vain bisnestä ja toimivia työyhteisöjä, olemme vahvistamassa ihmisyyttä, iloa, innostumista, merkityksen löytämistä ja luottamusta ihmisiin. Sitä kautta syntyy paremminvoivia ihmisiä, paremminvoivia perheitä ja paremminvoivia työyhteisöjä. Tämä konkretisoitui Taysin vierailulla.

Koko Sitomon väki haluaa kiittää syvästi Taysin osaston 6:n henkilökuntaa ja erityisesti Sirpa Bambergia ja Marja-Leena Löyttyniemeä oman maailmansa näyttämisestä meille. Erityiskiitos ihastuttavalle pikku-Mintulle ainutkertaisesta hetkestä! Tämä oli meille joulun toivotuin lahja. Kiitos.

Kell’ onni on, sen kätkeköön

Nykyajan ilmiö on kiire. Kysytpä lähes keneltä tahansa kuulumisia, saat vastauksen: kiirettä pitää, hirveä kiire tai jotain tuohon viittaavaa.

Positiivisimmat tapaukset vastaavat ensin: hyvää kuuluu, kiitos, kiirettä on kuitenkin.

Mikä ihmeen kiire meitä vaivaa? Onko se liikoja lupauksia, todellista hetkellistä painetta vai vaan totuttu tapa tehdä itsensä jollain lailla tärkeäksi yhteiskunnassa?

Jos nyt joku jostain syystä päästää suustaan sanoja onnellisuus, tasapaino, hyvä olo tai rauha, on henkilöllä oltava joku syy valehdella. Sillä onnihan ei ole totta nyky-yhteiskunnassa. Se on valetta, vastuuden välttelemistä tai suunnan ja tavoitteiden eksymistä. Ollakseen jotain on oltava kovin kiireinen, sillä muutoin on arvoton hylkiö.

Havahduin tähän kiireilmiöön muutama vuosi sitten silloisen kollegani sparrauksella. Kollegani Olli kertoi omia kokemuksiaan yritysmaailman kiireistä ja siitä, että hän oli päättänyt poistaa kyseisen sanan sanavarastostaan.

Kuuntelin aikani hämilläni, mutta päätin kuitenkin kokeilla.

Harjoittelin työtovereideni lähestymisiä varten uudenlaista puhetta. Kysyttäessä kuinka kiireinen viikkoni tai päiväni oli, aloin vastaamaan kysymyksellä: Mitä apua tarvitset? Ja sen jälkeen etsin sopivan ajan yhteiselle tuokiolle.

Minulla ei ole ollut kiire viimeiseen kolmeen vuoteen. Koen, että minulla on aikaa kaikelle tärkeälle. Enemmän on kyse siitä, mitä kulloinkin koen niin tärkeäksi, että käytän siihen aikaani.

Olen oppinut, että oma aikani on kaikkein arvokkain pääoma. Jokaisena vuorokautena minulla on yli 1400 minuuttia käytettävissä, ja niiden jakaminen tärkeiden asioiden kesken auttaa minua kokemaan syvää rauhaa sisimmässäni.

Olen onnellinen. Haittaaxe?