Etusivu
Sitouttaja on Valmennustoimisto Sitomo Oy:n ulkoiseen viestintään tarkoitettu yritysportaali. Portaali on luotu asiakkaidemme, yhteistyökumppaneidemme, työntekijöidemme sekä suuren yleisön iloksi, tietolähteeksi ja keskustelupaikaksi.

Oppimisen via dolorosa

Milloin viimeksi otti päähän oikein kunnolla? Kyrpi sanan varsinaisessa merkityksessä? Palautapa mieleesi tilanne kun joku esitti näkemyksensä/mielipiteensä/tunteensa/kokemuksensa mikä sai sinut jostain syystä ärsyyntymään. Mitä tilanteessa tapahtui? Mikä oikeastaan ärsytti?

Minä sain eteeni eilen tuon saman tehtävän ja yllätyin itsekin huomatessani, että olin ärsyyntynyt parin viimeisen viikon aikana suht useasti. Huomasin, että kaikkia ärsytyksen kokemuksia yhdisti kokemus epäoikeudenmukaisuutta tai epärehellisyyttä. Myös mustavalkoisuus ja asioiden näkeminen vain yhdestä näkökulmasta käsin, olivat saaneet minut usein näkemään punaista. Mutta hetkonen, jos ärsyynnyn kapeakatseisuudesta, olenko itsekin sellainen? Eikös se niin ole, että toisissa ihmisissä eniten ärsyttää se, mitä omassa toiminnassa ei näe… Hmmmm… Nyt tuntuu jo vähän epämiellyttävältä. Oikeesti.

Mutta onneksi voin lohduttautua sillä, että kun tuntuu epämiellyttävältä, olen todennäköisesti havahtumassa johonkin uuteen, olen oppimassa! Hämmennyshän on merkki oppimisesta; elimistömme haluaa automaattisesti pitää meidät mukavuusalueellamme ja  palauttaa meidät tuttuun ja turvalliseen. Jos olemme lähdössä sieltä pois, huutaa psyykkinen homeostaattinen järjestelmämme, että “PYSÄHDY PERKELE! Tule takaisin. Tule tänne lämpöiseen ja turvalliseen, älä mene pois”, ja aiheuttaa näin ollen meissä hämmennystä, jännitystä ja pelkoa.

Tämä on ollut jo selviytymisen kannalta olennaista evoluutiossamme ja tällä mielenkiintoisella järjestelmällä on paljon meitä suojaavia vaikutuksia, mutta toisinaan se tuntuu kääntyvän myös meitä vastaan. Erityisesti silloin kun haluamme saada muutoksen aikaan jollakin elämän osa-alueella ja mennä kohti uutta ja tuntematonta. Tärkeää onkin siis tunnistaa tuo kohta, hyväksyä kehon reaktio – ja sitten, antaa sille köniin ja ottaa askel uuteen.

On siis hyvä menettää hermonsa, on hyvä suuttua, on hyvä jos sattuu, on hyvä jos on epämiellyttävää, koska vain kivut kasvattavat. Silloin olemme todella jonkun uuden äärellä; oppimassa uutta, havahtumassa eri ajattelutapaan, ottamassa loikan mukavuusalueelta epämukavuusalueelle, kurkistamassa omasta laatikostamme toisen laatikkoon.

Mitä itse olet viimeksi oppinut? Mihin olet havahtunut? Mikä on satuttanut ja sitten vienyt loppupelissä toimintaasi aivan uudelle tasolle?

“Ei kipuu, ei hyötyy”, laulaa uusi nouseva rap-artistikin. Näinhän se on.

Oletko hanhi mihin mikään ei tartu?

Olen tänään joutunut oman epämiellyttävän totuuteni eteen pohtiessani valmennusten vaikuttavuutta. Sitä viisasten kiveä, miten valmennus saadaan vaikuttamaan toivotulla tavalla (ja varmasti), ovat kaikki valmentajat etsineet ja etsivät yhä. Miten annetaan se, mitä asiakas tilaa ja vielä niin, että saadaan sellainen prosessi aikaan, että asiakas saa lopulta sen mitä oikeasti tarvitsee: omien, yrityksensä ja joukkueensa tavoitteiden saavuttamista varten.

Niin, miksi valmennusta ostetaan? Usein se ainakin selitetään tuottavuuden kasvun haulla, joka toteutetaan ajetun muutoksen tai kehittymisen voimin. Syyt voivat kuitenkin olla yhtä moninaiset kuin on ihmismieliäkin.

Sain tänään kokemusvuosissa vanhemmalta kollegalta neuvon: “Oppii ne lapsetkin lukemaan ilman opettajaa tarvittaessa.” Niin, miksi? Kun on halua ja tarvetta, niin kehitystä tulee. Eli valmentajan ensisijaisia taitoja on sytyttää halu ja tarve. Ja jopa pakko. Miten pitkälle näissä sitten voi mennä? Otanko riskin, että asiakas suuttuu ja loukkaantuu?

Keinoja on monia. Voidaan provosoida, herättää sopivaa tunneilmastoa ja luoda ulkoisia pakkoja. Ja pitää muistaa ettei kehittyminen ole aina kivaa. Asiakkaalle valmennus on aina matka. Matka omaan itseesi, matka pelkoihin, matka omien toimintatapojen ja näkemysten kyseenalaistamiseen, matka luovuuteen, matka vastaanottavaisuuteen ja uuden kohtaamiseen. Matka epävarmuuteen. Valmennus tarjoaa matkan myös valmentajalle hänen tukiessa asiakasta prosessissa pahimpien hetkien ylitse, seuratessaan asiakkaan kipuilua ja nähdessään lopuksi sen oivaltamisen ja havahtumisen hetken, kun muutosta alkaa tapahtua. Itse olen saanut kokea molemmat puolet ja siksi olen vakuuttunut valmennuksen toimivuudesta.

Omalle kohdalleni on sattunut useita valmentajia eri rooleissa. Heitä on tullut työkaverin, mentorin, esimiehen ja kollegan muodossa. Olenpa hakeutunut ihan ammattivalmentajienkin seuraan. Osa tielleni tulleista suurista ihmisistä on vaikuttanut ajatteluuni syvästi ja olen heille siitä ikuisesti kiitollinen. Tuskinpa tänä päivänä olisin puoliksikaan niin kohtuullinen puoliso, ystävä tai työtoveri ilman valmentautumista. Enkä varmaankaan viihtyisi itseni kanssa näin hyvin. Lisäksi en uskaltaisi katsoa taaksepäin ja todeta, että tulipahan mokailtua, ja että siitä opittiin. Kantaisin sisälläni häpeää ja syyllisyyttä suurina taakkoina ilman valmentautumista. Ja sillä, että olen mennyt ihmisenä eteenpäin ja oppinut ajattelun taitoja, on ollut varmasti tuottavuutta lisäävä vaikutus, ja ennen kaikkea elän parempaa elämää itseni ja läheisteni kannalta.

Tästä syystä haluan tarjota toisillekin saman mahdollisuuden.

Tässä lista asioita, joiden uskon vaikuttaneen itsessäni valmennuksen vaikuttavuuteen. Poimi itsellesi sopivin ennen seuraavaa tilaisuuttasi valmentautua:

  1. Halu kehittyä. Etsi paikkoja olla parempi siinä mitä teet ja kerro se ääneen.
  2. Kokeile oppimaasi, kuulemaasi ja lukemaasi käytäntöön. Heti. Mahdollisimman pian. Ja yritä useamman kerran.
  3. Katso peiliin ja pyydä palautetta. Vaikka sattuu, välillä kovaakin, ole armollinen itsellesi ja ota opiksesi. Kiitä palautteen antajaa. Ja älä syyllisty.

Matkallasi sinua auttaa vankka itsetuntemus. Kiinnitä huomiota seuraaviin seikkoihin:

  • Selvitä miten opit parhaiten? Mistä motivoidut?
  • Etsi estäviä tai auttavia uskomuksia itsestäsi. Sanotko ennen valmennusta: “Mä tiedän tämän jo” tai “ei tästä mitään pysyvää jää”. Vastaavat kommentit estävät oppimista. Sano mieluummin itsellesi; “Tähän on kätketty minulle jotain suurta, jotain mikä vie minua eteenpäin.”
  • Ota vastuu omasta oppimisestasi ja eteenpäin menostasi. Ole se lapsi, joka oppii lukemaan ilman opettajaa!

Tuumasta toimeen

Marraskuun ensimmäisessä Aamulataus –valmennuksessa aiheena oli ”suunnittelu vs. tekeminen” eli miten tartumme toimeen ja viemme hyvät suunnitelmat toteutukseen. Teema sopii loistavasti marraskuun alkuun, koska näin pimeään aikaan ainakin itse huomaan tarvitsevani extra annoksen energiaa ja tekemisen meininkiä.

Kaikki ehkä tietävät tunteen, kun edessä olisi suuri päätös, vuori tekemätöntä työtä tai iso haaste ja toimeen on vaikea tarttua. Käytämme valtavasti aikaa jahkaamiseen, tekosyiden keksimiseen ja asian välttelyyn, kunnes jokin saa meidät tarttumaan toimeen. Kipinä toimeen tarttumiseen voi lähteä meistä itsestämme tai yksinkertaisesti jokin ulkoinen syy pakottaa meidät ratkaisemaan haasteen.

Edessä oleva päätös voi olla hieman epämiellyttävä ja se voi vaatia epämukavuusasteelle menemistä, siksi ehkä jäämme monesti suunnitteluasteelle tai keksimme mitä moninaisempia tekosyitä miksi emme vain ryhdy tekemään. Verukkeena voi olla, että se on liian vaikeaa, liian vaarallista, liian suurta tai liian pelottavaa. Oma mielemme keksii nämä tekosyyt, joten siis voimme myös itse keksiä tekosyille vastaväitteet. Päättämättömyys aiheuttaa myös kärsimystä ja vie energiaa, joten tuleekin pohtia kumpi kärsimys vie eteenpäin? Peloista emme koskaan pääse ja pelkoja voi hallita vain kohtaamalla ne. Päätös on aina hieman riskinottoa ja suuretkin haasteet on mahdollista selättää, kun pilkkoo ne palasiksi.

Kun päätöstä on lähtenyt toteuttamaan ja vaikka kuinka on luvannut itselleen pysyvänsä tavoitteessa, tulee jossain vaiheessa hairahdus. Siinä vaiheessa tulee olla armollinen itselleen ja keskittyä itsensä soimaamisen sijaan uudelleen aloittamiseen. Lipsahduksen jälkeen pahinta on lopettaa suunnitelman toteuttaminen ja siksi tulisikin keskittyä miettimään pitävä suunnitelma uudelleen aloittamiseen. Sillä yksi poikkeama tieltä on vienyt sinut vain hetkeksi sivuraiteille, mutta paalaaminen alkuperäiseen tavoitteeseen on vielä mahdollista. Hyväksy tosiasiat, mutta älä silti menetä toivoasi!

Päätöksen teossa ja siinä pysymisessä voi auttaa, että sen sanoo ääneen toiselle tai kirjoittaa paperille. Päätös konkretisoituu ja kuin huomaamatta ensimmäinen askel on jo otettu. Näin järjestät itsesi pulaan ja loppu on selviämistä! Ja kysy rohkeasti apua ja tukea läheisiltäsi tai työkavereiltasi. He varmasti auttavat, kun kerrot kuinka tärkeä tavoite on sinulle. Huomasinpas valmennuksen jälkeen itsekin sanoneeni eräälle ystävälle saattavani loppuun kauan keskeneräisenä olleen projektin tämän kuun loppuun mennessä, joten nyt on myös itse ryhdyttävä tuumasta toimeen!

Päätösten edessä pitää nöyrtyä ja haasteelle antautua. Kun uskoo asioitten olevan mahdollisia, ne myös ovat sitä. Henry Fordin sanoin: ”Whether you think you can or can’t, either way you’re right.”

- Kaisa Seppo

On helppoa olla rohkea, kun ei pelkää

“Muista aina, että asiakas pelkää tekevänsä huonot kaupat ja myyjä pelkää, ettei asiakas osta. Sun tehtävä myyjänä on vakuuttaa asiakas omalla uskollasi niin, että hän korvaa pelkonsa uskollasi”.

Näillä sanoilla evästi eräs vanha kollega minut aikanaan myyntityöhön. Tästä asti olen pohtinut enemmän tai vähemmän pelon roolia tunnearsenaalissamme. Pelko on kuitenkin hyvin hyödyllinen tunne evoluutiossamme, tosin jotkut primäärireaktiot ovat täysin ylimitoitettuja nykypäivän haasteisiin. Ennen pelko piti meidät hengissä suojelukeinona, mutta nykypäivänä esimerkiksi pelosta kumpuava vihareaktio työyhteisössä ei vie asioita rakentavasti eteenpäin.

Joissain elämäntilanteissa voi käydä niin, että pelko alkaa hallita elämäämme ja se asettaa käytöksellemme haitalliset rajat. Alisuoriudumme pelätessämme jonkin asian menettämistä tai emme pyydä itsellemme kuuluvaa osuutta, emme pyydä anteeksi tekojamme tai annamme toisten käyttää meitä hyväksi.

Kannustankin tällaisena hetkenä määrittelemään pelon mahdollisimman tarkasti; vaikka paperille kuvin ja sanoin. Tunteiden kieltäminen vahvistaa niiden otetta meistä. Pelko on kuitenkin tarpeellisena tunteena aina varastossamme läsnä, joten sen olemassaolo tulee hyväksyä. Sen ei kuitenkaan tarvitse ottaa päällimmäistä otetta meistä.

Suurin osa ihmisistä pelkää useimmiten hyvin samankaltaisia asioita. Meillä voi olla vain hyvin yksilölliset voimakkuudet tuntemisessa ja pelot näyttäytyvät eri ihmisillä eri tavoin. Joku voi suorittaa työelämässä työtään omien voimiensa äärirajoille pelätessään hyväksynnän menetystä, toisinaan esiintymiseen ja esilläoloon liittyvä pelko voi tekeyttää meidät sairaaksi tai auktoriteetteihin liittyvä pelko takelluttaa sanat kurkkuumme.

Harrastin nuorena uimahyppyjä. Olin ihan hyvä lajissa, kunhan hypimme matalalta, pelkäsin nimittäin korkealta hyppäämistä. Silloinen valmentajamme houkutteli minua treeneistä toisiin korkeammalle, onnistumatta. Lopulta hän sai minut kiipeämään torniin ylimmälle tasanteelle, seitsemään metriin sillä, että lupasi meidän vain istuskelevan ja juttelevan siellä. Kiipesimme yhdessä ylimälle tasanteelle. Tärisin ja pidin kaiteesta kaksin käsin kiinni. Istuskelimme siellä tovin ja laskeuduimme yhdessä kolmen metrin tasanteelle. Enää se ei näyttänyt lainkaan korkealta ja uskaltauduin hyppäämään. Olin päässyt pelostani ainakin kolmen metrin kohdalla.

Tässä tarinassa on myös siemen arkeemme. Yksi keino pelon käsittelyyn on suhteuttaa pelkäämämme asia isompaan kokonaisuuteen. Jos esimerkiksi jännitän jonkin henkilön tapaamista, saatan ajatella ettei tässä nyt ole kuitenkaan hengenlähtö kyseessä. Sama saattaa toimia isompiinkin juttuihin. Kokeile.

Kerro oma tarinasi pelon kanssa elämisestä, tunteen hyödyllisyydestä tai rohkeudestasi!

Pelkojen kohtaaminen

Tänään Aamulatauksemme aiheena oli “Oivalla ja Uskalla”. Kiitos kaikille mukanaolleille. Aamumme oli yhteinen matka loistavaan päivään. Toivotan myös kaikille lukijoillemme antoisaa päivää!

Haluatko kasvaa nykypäivän johtajaksi?

Nykypäivän työelämässä reaktiokyky on tarkkaa suunnitelmallisuutta tärkeämpää ja keskeneräisyyden sietäminen asioissa, suunnitelmissa, itsessä ja toisissa on elinehto. Loppuun hinkkaaminen tappaa yrittäjämäisen otteen työhön ja seurauksena on “juna meni jo” tilanne.

Muutosnopeus ympäristössä on nopeaa ja ennakoinnilla ei voida teilata kaikkia tilanteita. En nyt sano, että suunnitelmallisuus olisi huono asia. Vaan, että pelkästään siihen luottaminen koituu turmioksi. Sattumalle pitää jättää tilaa ja luovuuden on voitava kukoistaa.

Positiivista energiaa on hyvä olla, sekä rohkeutta tarttua asioihin. Ai miten niin? Ympäri maailman uudet ihmiset työelämässä suunnittelevat innoissaan uusia sovelluksia, tuotteita ja järjestelmiä. He saavat idean illalla ja se on aamulla tuotannossa. Amerikkalainen sijoittaja kestää ideoiden epävarmuuden.

Palautteen kulttuuri on elinehto yrityksissä. Liikaa tuntemista ei pidä varoa. Kun tunteet yritetään painaa pois, niillä on tapana räjähtää ja purskahdella. Kunhan tunteiden näyttäminen on aitoa ja sallittua; se ei organisaatiota vahingoita. Palautteenkulttuurin motto voisi olla: “ei ole virheitä; on vain oppia”. Ja jokainen kehittyy nopeammin saadessaan reilua palautetta.

Myöskin nykypäivän työelämässä kaikenlainen turhanpäiväinen pönötys on kukkua. Nuoret eivät enää motivoidu statusilmaisua korostavista johtajista, pelkistä palkkioista tai pelkkään viihteeseen keskittyvästä työilmapiiristä. He haluavat yhteistä viestintää, yhteistä tekemisen kulttuuria, matalaa hierarkiaa, yhteisiä innostavia tavoitteita ja yhteisöllisyyden tunnetta. Ne nuoret pi***atti lähtevät lätkimään ilman näitä ja lisäksi vihaavat kellokorttia.

Kaikki nämä edellämainitut asiat vaativat useimmilta johtajilta jatkuvaa arjen valmentautumista. Tunnetko itsesi oppijana? Miten suhtaudut oppimiseen? Mitä uutta opettelit viimeksi? Koetko iloa oivaltamisesta? Uskallatko oppia uutta?

Valmennettavaksi suostuminen vaatii rohkeutta kohdata jotain uutta ja epämukaviakin asioita. Kun valmennus onnistuu, ihminen muuttuu identiteetin tasolla ja muuttaa käytöstään haluamaansa suuntaan. Hyvästä valmennuksesta jää käyttöön riittävän yksinkertaisia ja helposti käyttöön otettavia työkaluja.

Omat rajat vai Rajaton?

Etsitkö koskaan tietoisesti omia rajojasi? Jos, niin millä elämän osa-alueilla? Millaisia metodeja käytät? Sitoutatko itseäsi ottamalla muita mukaan poinnisteluihisi?

Nyt jo kansankieleenkin tarttunut mukavuusalue ei ehkä kaipaa selityksiä. Se on kuitenkin sellainen ominaisuuksiltaan, että se tuppaa kutistumaan ilman ponnisteluja. Tästä taas seuraa omien uskomusten, odotusten ja lopulta mahdollisuuksien kapeneminen.

Muistan katsoneeni noin kaksitoistavuotiaana ensimmäisen kerran klassikkoelokuvan Rockyn. Hahmo on oivallinen nuorelle samaistumiseen (myös tytölle). Nöyryys, taistelutahto ja ponnistelu liikautti minussa jotain vahvasti. Ainakin niin, että muistan lähteneeni samalla hetkellä ulos lenkille, kun elokuvan lopputekstit alkoivat. :)

Omien rajojen venyttäminen onnistuu, kun olemme valmiita muuttamaan odotuksia ja uskomuksia itsestämme. Toisinaan uudet asiat; paikkakunnan tai työn vaihtuminen tekee tämän helpommaksi ja joskus pakolliseksi.

Pysähdy hetkeksi miettimään millä alueilla päästät itsesi helpolla toistuvasti, sellaisilla joiden miettimistä välttelet, joiden tiedät pitkässä juoksussa haittaavaan terveyttäsi, suhteitasi tai muuta elämän tärkeää osa-aluetta.

Julia Prusi: Omat Rajat, Galleria Kapriisi, Tampere

(Teos sai minut kirjoittamaan tämän postauksen).


Mitä häviäisit, jos koittaisit joskus rajojasi myös tällä ajattelemallasi vaikealla osa-alueella? Mitä jos koittaisit tosissasi ponnistella?

Aina voimme palata vanhaan tapaan. Mieti hetki, kuinka hyvältä tuntuisikaan saavuttaa edes pientä kehitystä. Jo yhden askelen ottamisella me voimme muuttaa näkökulmaa asiaan ja saavuttaa voimaa sen toisen askelen ottamiseen. Ensimmäinen askel on kuitenkin aina vaikein. Ja muista, on odotettavissa yksi tai kaksi repsahdusta, joten, kun tiedät tämän jo; älä jää niihin repsahduksiin makaamaan; vaan käytä energiasi uuden aloituksen tekemiseen. Näin onnistut!


Rajaton: Butterfly