Etusivu
Sitouttaja on Valmennustoimisto Sitomo Oy:n ulkoiseen viestintään tarkoitettu yritysportaali. Portaali on luotu asiakkaidemme, yhteistyökumppaneidemme, työntekijöidemme sekä suuren yleisön iloksi, tietolähteeksi ja keskustelupaikaksi.

Vain tämä hetki on totta

Kuinka helposti me käytämme ajatuksiamme ja aikaamme joko eilisen tai huomisen pohtimiseen, vaikka samaan aikaan tiedämme, että ainoa hetki joka on totta on tämä, tässä ja juuri nyt.

Eilisen kokemukset  vaivaavat  ja niistä on vaikeaa päästää irti. Pohdittavaa riittää mm. Siinä, miksi siinä kävi niin, miten ihmeessä minä käyttäydyin tuolla lailla, mitä olisi voitu tehdä toisin, mitä se toinen oikein ajatteli. Listaa voi jatkaa loputtomiin.

Miten paljon reflektoimme asioita, jotka on jo tapahtuneet? Aika paljon, väitän itse pohjaten tämän ajatuksen kokemuksiin lukuisten ihmisten kanssa jo pitkän aikaa työskennelleenä.

Onko mahdollista hyväksyä se, mikä on jo tapahtunut.  Todeta, että näin kävi. Miettiä vain, että jos kohdatessaan samankaltaisen tilanteen uudestaan, voi kokeilla toisenlaista toimintatapaa.

Ja päästää irti.

Entäs se huominen, ensi viikko ja koko tulevaisuus? Kuinka paljon murehdimme asioita riskien ja ei-toivottujen tapahtumien kuvitelmien kautta?

Voisiko joskus miettiä, mitä itse voi tehdä niille asioille juuri nyt?

Eilinen meni jo. Huominen ei ole vielä täällä. Ainoa, mikä on aidosti totta, on tämä hetki, tässä ja nyt.

Mistä asioista voimme iloita juuri nyt? Onko minulla oikeasti jotain hätää tällä hetkellä? Mikä on tämä läsnä oleva tilanne? Keitä tähän kuuluu? Miten voisin nauttia juuri tästä hetkestä ja tuottaa muillekin mukavia kokemuksia?

Uskon, että maailma tapahtumineen pitää kyllä huolen siitä, että saamme riittävästi haasteita ja huolia kohdataksemme. Sen vuoksi on tärkeää osata tunnistaa ne arjen pienet ilot, tämä hetki tässä ja nyt, samoin kuin se mikä on kaikkein tärkeintä.

Tärkeintä on tämä hetki.

On kiitoksen aika

Mistä Sinä olet kiitollinen? Mitä Sinä arvostat elämässäsi? Ketä tai mitä haluaisit kiittää? Nyt, kuluvan vuoden lähestyessä loppuaan ja uuden tehdessä tuloaan, on mainio hetki pysähtyä miettimään mistä kaikesta on kiitollinen…

Itse olen pohtinut viimeisten vuosien aikana enemmän kiitollisuutta kuin aikaisemmin. Olen miettinyt paljon, mitä minä arvostan ja mistä haluan lausua kiitokseni ilmoille. Olen havahtunut siihen, että elämässäni on paljon asioita, joista olen syvästi kiitollinen. Osa niistä on kovin pieniä, mutta merkityksellisiä, osa suuria, oikeita onnenkantamoisia. Pohdintojeni aikana olen myös havahtunut siihen, että aina en ole muistanut arvostaa tarpeeksi asioita, joita minulla on ollut. Niistä ihanista, pienistä, arkisista asioista en ole osannut olla tarpeeksi kiitollinen – ennen kuin olen ne menettänyt.

Muutama vuosi sitten koin tapaturman, jonka seurauksena kuntoutin itseäni kolme vuotta sairasvuoteelta terveeksi. Nämä vuodet muuttivat suuresti suhtautumistani myös kiitollisuuteen. Tapahtunut opetti arvostamaan pieniä iloja ja saamaan niistä esiin suuria tunteita. Kuntouttaessani itseäni työ- ja opiskelukykyiseksi, ns. ”normaalielämää” viettäväksi naiseksi, havahduin siihen, että liian harvaa asiaa osaa arvostaa silloin kun sen omistaa ja kun kaikki on hyvin. Se, että osaa olla syvästi kiitollinen, vaatii usein ensiksi kokemuksen menettämisestä. ”Vasta kun menettää, osaa arvostaa.”

Tapaturman jälkeisten vuosien aikana opin itse arvostamaan aivan uudella tavalla mahdollisuutta käydä kävelylenkillä, elokuvissa, tavata kavereita, leipoa, siivota, hoitaa opiskeluja ja tehdä työtä. Jopa vihaamani kotityö, tiskaus, tuntui taivaalliselta kun pystyin siihen ensimmäistä kertaa kuukausiin. Opin arvostamaan entistä enemmän normaaliarkea, kaikkea sitä, mistä aikaisemmin saatoin valittaa. Puhumattakaan siitä, paljonko opin arvostamaan ja kunnioittamaan läheisiäni; rakastavaa ja suurena tukena ollutta puolisoani, parempaan huomiseen uskonutta perhettäni ja korvaamattomina ilonlähteinä toimineita ystäviäni. Ja juuri näiden tärkeiden oivallusten johdosta, olen todella kiitollinen omalle kohdalleni osuneesta kriisistä. Vaikka tie on ollut ajoittain jyrkkä ja kivinen niin nyt huomaan sen arvon. Se on sittenkin antanut huomattavasti enemmän kuin on ottanut.

Mistä vaikeista tapahtumista oman elämäsi varrella Sinä koet nykyisin kiitollisuutta? Mikä on kenties avannut silmäsi ja saanut Sinut arvostamaan pieniä ilonhetkiä? Olisin kovin kiitollinen jos jakaisit sen kanssani täällä blogissa. Uskon, että kiitollisuus kasvattaa kiitollisuutta. Sen takia tarinoilla kiitollisuudesta, on suurta arvoa.

Uskon myös, että kiitollisuudessa on jotain maagista voimaa. Oletko Sinä huomannut sen? Itse olen havainnut, että kiitollisuus on varsin opettavaista; se suuntaa huomion pois epäonnistumisista ja pettymyksistä ja vahvistaa itsetuntoa ja omanarvontuntoa. Lisäksi kiitollisuus toimii erinomaisena suojana: stressaavien ja vaikeiden elämänkokemusten ja kriisien keskellä kiitollisuudentunteet antavat suojan, jonka tarvitsee jaksaakseen eteenpäin.

Kiitollisuus myös parantaa ihmissuhteita; kun keskittyy pahantahtoisuuden sijasta kiitollisuuteen, negatiiviset tunteet, kuten kateus, viha, katkeruus ja ahneus toisia kohtaan vähenevät. Kiitollisuus saa meidät yksinkertaisesti arvostamaan toisiamme enemmän ja näkemään toisemme kauniimpina. Kiitollisuus saa meidät huomaamaan kuinka upeita puolisoita, ystäviä, perheenjäseniä, työkavereita ja tuttavia meillä on vierellämme. Tämä vain liian usein unohtuu. Ollaan siis niistä onnellisia ja kiitollisia! Ja yritetään arvostaa asioita, joita meillä jo on, ilman, että joudumme ne ensiksi menettämään.

Kiittäen sekä lämmintä joulua ja onnellista uutta vuotta toivottaen,

Tarja


Tuumasta toimeen

Marraskuun ensimmäisessä Aamulataus –valmennuksessa aiheena oli ”suunnittelu vs. tekeminen” eli miten tartumme toimeen ja viemme hyvät suunnitelmat toteutukseen. Teema sopii loistavasti marraskuun alkuun, koska näin pimeään aikaan ainakin itse huomaan tarvitsevani extra annoksen energiaa ja tekemisen meininkiä.

Kaikki ehkä tietävät tunteen, kun edessä olisi suuri päätös, vuori tekemätöntä työtä tai iso haaste ja toimeen on vaikea tarttua. Käytämme valtavasti aikaa jahkaamiseen, tekosyiden keksimiseen ja asian välttelyyn, kunnes jokin saa meidät tarttumaan toimeen. Kipinä toimeen tarttumiseen voi lähteä meistä itsestämme tai yksinkertaisesti jokin ulkoinen syy pakottaa meidät ratkaisemaan haasteen.

Edessä oleva päätös voi olla hieman epämiellyttävä ja se voi vaatia epämukavuusasteelle menemistä, siksi ehkä jäämme monesti suunnitteluasteelle tai keksimme mitä moninaisempia tekosyitä miksi emme vain ryhdy tekemään. Verukkeena voi olla, että se on liian vaikeaa, liian vaarallista, liian suurta tai liian pelottavaa. Oma mielemme keksii nämä tekosyyt, joten siis voimme myös itse keksiä tekosyille vastaväitteet. Päättämättömyys aiheuttaa myös kärsimystä ja vie energiaa, joten tuleekin pohtia kumpi kärsimys vie eteenpäin? Peloista emme koskaan pääse ja pelkoja voi hallita vain kohtaamalla ne. Päätös on aina hieman riskinottoa ja suuretkin haasteet on mahdollista selättää, kun pilkkoo ne palasiksi.

Kun päätöstä on lähtenyt toteuttamaan ja vaikka kuinka on luvannut itselleen pysyvänsä tavoitteessa, tulee jossain vaiheessa hairahdus. Siinä vaiheessa tulee olla armollinen itselleen ja keskittyä itsensä soimaamisen sijaan uudelleen aloittamiseen. Lipsahduksen jälkeen pahinta on lopettaa suunnitelman toteuttaminen ja siksi tulisikin keskittyä miettimään pitävä suunnitelma uudelleen aloittamiseen. Sillä yksi poikkeama tieltä on vienyt sinut vain hetkeksi sivuraiteille, mutta paalaaminen alkuperäiseen tavoitteeseen on vielä mahdollista. Hyväksy tosiasiat, mutta älä silti menetä toivoasi!

Päätöksen teossa ja siinä pysymisessä voi auttaa, että sen sanoo ääneen toiselle tai kirjoittaa paperille. Päätös konkretisoituu ja kuin huomaamatta ensimmäinen askel on jo otettu. Näin järjestät itsesi pulaan ja loppu on selviämistä! Ja kysy rohkeasti apua ja tukea läheisiltäsi tai työkavereiltasi. He varmasti auttavat, kun kerrot kuinka tärkeä tavoite on sinulle. Huomasinpas valmennuksen jälkeen itsekin sanoneeni eräälle ystävälle saattavani loppuun kauan keskeneräisenä olleen projektin tämän kuun loppuun mennessä, joten nyt on myös itse ryhdyttävä tuumasta toimeen!

Päätösten edessä pitää nöyrtyä ja haasteelle antautua. Kun uskoo asioitten olevan mahdollisia, ne myös ovat sitä. Henry Fordin sanoin: ”Whether you think you can or can’t, either way you’re right.”

- Kaisa Seppo

Kuka olen? Mitä haluan?

Oletko pohtinut mikä on niin kutsuttu “sydämen ääni”? Onko se aito ja todellinen tietämys sisälläsi siitä, mikä on sinun tiesi ja olemuksesi? Onko se aina läsnäoleva, jotta sen voi kuulla? Kuinka sen kuulee? Voiko sen selittää järjellä, vai tapahtuuko se vain tunteen tasolla? Vai sellaisella tasolla mitä ei voi sanoilla selittää ja se on vain olemassa?

Itse uskon, että jokainen pohtii moisia ainakin jossain vaiheessa elämää, joillakin sanoilla. Toiset luottavat enemmän kokonaisvaltaiseen tietoisuuteen ja antavat sen ohjata elämäänsä. Vain loogiseen järkeilyyn keskittyvät lakkasivat lukemasta jo ensimmäisen kysymyksen jälkeen tätä kirjoitusta. Deepak Chopra kuvaa teoksessaan Salaisuuksien kirja asiaa näin:

“Tuntemasi elämä on ohut tapahtumien pintakerros, joka peittää syvemmän todellisuuden. Syvemmässä todellisuudessa olet osa jokaista tapahtumaa, joka tapahtuu nyt, on koskaan tapahtunut tai tulee koskaan tapahtumaan. Syvemmässä todellisuudessa tiedät tarkkaan, kuka olet ja mikä on tarkoituksesi.

Maailmassa ei kaivata eniten ruokaa, rahaa, menestystä, asemaa, turvallisuutta tai seksiä eikä edes rakkautta. Kerran toisensa jälkeen ihmiset ovat saavuttaneet kaiken tämän, mutta päätyneet tuntemaan vain tyytymättömyyttä – usein jopa entistä voimakkaampaa. Elämän syvimmän nälän aiheuttaa salaisuus, joka paljastuu vasta, kun ihminen suostuu avaamaan minuuden piilevän osan.

Sisäinen ihminen tahtoo elämän merkitystä, kärsimyksen päättymistä ja vastauksia elämän ja sielun, hyvän ja pahan arvoitukseen. Pinnallisesti eletty elämä ei koskaan vastaa näihin kysymyksiin eikä tyydytä tarpeita, jotka pakottavat meidät kysymään.”

Pakottamalla ja vaatimalla nämä kysymykset jäävät vastauksetta. Hyväksymällä elämän, tilanteet ja tunteet hetkessä, voit olla, hiljentyä ja kuulla. Kaikkialla itsessämme, luonnossa, toisissamme ja yhteydessä on vastaus kaikkeen, tässä ja nyt. Hyväksy, rauhoitu ja rentoudu, anna elämän kantaa. Kaikki mikä on tullakseen, tulee ja tässä hetkessä on kaikki mitä tarvitset.

Tässä sinulle pieni harjoitus:

Ota tänään puoli tuntia omaa aikaa ja makoile paikallaan tekemättä mitään. Hengitä välillä syvään ja koita vapauttaa uloshengitys niin kevyesti ja vaivatta, kuin mahdollista. Anna ajatusten harhailla, toivota kaikki ajatukset ja tunteet tervetulleeksi ja päästä kaikki menemään, jotka haluavat mennä. Makoile rauhassa ja kuvittele, kuinka maapallo pyörii raukeasti.



Myötätunto ja mielen alkemia

Häpeiletkö, jos sinua kiitetään? Nolostutko saadessasi lahjoja? Koetko usein kiusallisia häpeän tunteita? Oletko positiivinen ja hyvä itsetuntoinen yleensä, mutta epäonnistumisten tulessa kohtelet itseäsi armottomasti?

Me ihmiset saatamme olla positiivisia suurimman osan arkea, mutta kohtelemme itseämme ja toisia armottomasti epäonnistumisten kohdatessa. Vastaus tähän on tutkimusten mukaan (Mark Leary) myötätunto tai sen puute

Onko meillä Suomessa kasvanut -40 / -50 luvulla sukupolvi, joka ei ole saanut yleisesti ottaen tarpeeksi mytötuntoa ja myönteisyyttä osakseen? Sotamme jälkeinen aika on saattanut, voimakkaasti yleistäen, tuottaa sukupolven jolta on vaadittu sydämen kovuutta. Ja tämä kovuus aiheuttaa ihmisessä tylyä asennetta itseä kohtaan ja joskus armotomuuttakin. Tällaisten tunteiden vastakohta on ysävällisyys ja myötätunto itseä kohtaan, sekä inhimillisyyden tunteet; sen tajuamista että emme ole ainoita, jotka virheitä tekevät, ajattelevat joskus pahoja-ajatuksia tai käymme vastoinkäymisiä lävitse.

Otteita Juhani Laakson kirjasta Mielen Taito:

“Tapamme kohdella itseämme juontavat kaikista niistä suhteessa olemisen malleista, joita olemme keränneet lapsuudestamme alken. Miten olemme tulleet kohdatuksi silloin kun olimme täysin toisen antaman hoivan varassa? Vastattiinko pienen vauvan tarpeisiin eläytyvästi, lempein ottein ja rakkaudella?

“Tapa jolla loimme turvallisen kiintymyksen omiin vanhempiimme, vakiintuu suhteessa olemisen perusmalliksi, joka toistuu myöhemmin elämässä, suhteessa muihin ihmisiin ja itseemme. Siitä rakentuu mielen taito, jota voimme kutsua monilla eri termeillä: rakastavaksi huolenpidoksi, myötätunnoksi tai ystävälliseksi läsnäoloksi.

“Myötätunto itseä kohtaan on usein ensimmäinen lääke, jota tarvitsemme, kun asiat menevät vikaan ja tulevaisuuden toivomme katoaa. Myötätunto on jakamattoman ja ymmärtäväisen huomion antamista kärsivälle osalle itsessämme. Se on kuin kannatteleva käsi tai lämmin syli, jonka avaamme itsellemme silloin, kun emme saa tarvitsemaamme inhimillistä tukea keneltäkään muulta.”

Myötätuntoa itseään kohtaan voi harjoitella mielikuvaharjoitteilla, palaamalla ajatuksissaan menneisyyteen ja leikkimielisesti korvaamalla vanhoja muistoja uusilla ja ylipäätään tiedostamalla.

“Mielen taitoja voi verrata muinaiseen alkemiaan, jossa romuraudasta yritettiin tehdä jalometallia. Myötätunto on se alkemistinen taito, joka muuttaa kovettuneet tunteet – itsevihan, armottoman tuomion, inhon ja  mitättömyyden – pehmeiksi emootioiksi: suruksi, armahtavuudeksi, sietämiseksi ja terveeksi itserakkaudeksi.”

Myötätunto edistää positiivista suhtautumista elämään ja toisiin ihmisiin. Se voi antaa hetkellisiä mielen herkutteluhetkiä ja elämänilon kokemuksia. Tämä ei vaadi teennäistä hymyä tai väkisin puristettua kiltteyttä, vaan sitä, että antaa luontaisen ja terveen “hyvänmielen” ajattelun nousta pinnalle ja kykyä katsoa itseään lempein ja ymmärtäväisin silmin.

Mark Leary: “Self-Compassion”