Etusivu
Sitouttaja on Valmennustoimisto Sitomo Oy:n ulkoiseen viestintään tarkoitettu yritysportaali. Portaali on luotu asiakkaidemme, yhteistyökumppaneidemme, työntekijöidemme sekä suuren yleisön iloksi, tietolähteeksi ja keskustelupaikaksi.

Think Big!

Miksi jotkut menestyvät paremmin kuin toiset? Miksi toiset saavuttavat tavoitteensa ja toiset eivät? Kova työ ratkaisee varmasti paljon, mutta ydinsyy ulottunee jonnekin syvemmälle. “Kun näet itsesi sellaisena, joka haluat olla etkä sellaisena kuin olet nyt, alkaa tapahtumaan.” (Brian Tracy)

Tavoitteita saavuttavien ihmisten taustalla on yksinkertaisesti menestyjän mindset. He kykenevät näkemään itsensä sellaisen kaltaisena, joka he haluavat olla eivätkä piehtaroi siinä, mitä he ovat nyt; jollain tasolla tyytymättömiä johonkin itsessään/tavoissaan/elämässään. Kova työ palkitsee ja tuottaa tulosta, mutta mikään työmäärä ei auta meitä saamaan haluamaamme pysyvästi jos emme ole identifioituneet muutokseen. Tulokset ovat ohimeneviä ja väliaikaisia jos emme ole identiteetin tasolla valmiita muutokseen. Meidän on nähtävä itsemme isona: tavoitteiden saavuttajina ja onnistujina ja voimistaa näitä mielikuvia joka päivä kaikessa tekemisessämme – puheessa, asenteissa, tunteissa ja teoissa. Vain niin niistä tulee totta ja kestämme matkan varrella kohtaamiamme pettymyksiä.

Tiellä kohti tavoitteidemme saavuttamista, tarvitsemme myös ympärillemme menestystä tukevia asioita: elokuvia, kirjoja, valmennusta, artikkeleita, toisia ihmisiä – ihan mitä vaan mikä tukee meitä tiellämme! Erittäin hyvänä buustaajana tässä toimii menestysteos muutaman vuoden takaa: Brian Tracyn Menestys ja onnellinen elämä (1993). Tartuin kirjaan viime viikolla monen vuoden tauon jälkeen ja totesin, että mikään ei ole tässä teoksessa vanhentunut. Erittäin hyvä opus itsensä johtamisesta kohti menestyksekästä ja onnellista elämää konkreettisella tasolla. Jos et ole tarttunut siihen pitkään aikaan, tee se nyt.

“If we only walk on sunny days, we will never reach our destination.”

Menestyksen mind set

Olin taannoin kuuntelemassa erästä bisnesenkeliä ja hänen esitystään kasvuyrityksistä, jotka ovat myös hyviä sijoituskohteita. Kun juttu, kuten niin monen muunkin suusta aiemmin, siirtyi vaiheeseen, jossa päädyttiin hehkuttamaan jenkkiyhteiskunnan epäonnistumisen hyväksyvää ja jopa glorifioivaa ilmapiiriä, en halunnut enää kuunnella hiljaa. Kun on tehnyt kerran konkurssin ja käynyt pohjalla, on nöyryyttä ja edellytyksiä menestyä. Ja niin edelleen. Tiedätte tarinan.

Nostin käteni ja pyysin saada keskeyttää ja kysyä yhden kysymyksen:
“Kumpi mielestäsi on parempi edellytys onnistumiselle: se, että on epäonnistunut kerran vai se, että on onnistunut kerran aiemmin?”

Työelämässä olen itse monialasarjayrittäjänä tehnyt molempia, useamman kerran, joten halusin testata mitä mieltä sijoittajanäkökulmaa edustava herra oli kysymyksestäni.

Puhuja vastasi: “Hyvä kysymys. En itse asiassa osaa sanoa. Mitä mieltä itse olet asiasta?”

Perustelematta omaa vastaustani mielessäni sen pidemmälle, vastasin intuitiivisesti:
“Se joka on onnistunut, koska epäonnistuminen ei opeta onnistumaan, vaan välttämään uutta epäonnistumista.”

Aloin pohtia asiaa kunnolla oikeastaan vasta tämän jälkeen. On totta, että epäonnistuminen, todennäköisemmin kuin onnistuminen, muokkaa asenteen nöyräksi ja antaa tervettä suhteellisuudentajua. Motivaatio on erilainen kuin menestykseen jo tottuneilla. Monilla toistuvasti onnistuneilla on havaittavissa ylitsevuotavaa itseluottamusta ja hiukan hämärtynyttä todellisuudentajua. Toisaalta kyse on myös siitä, että kun taloudelliset realiteetit eivät ole ensi- eivätkä toissijainen kriteeri valinnoille, ihminen alkaa toimia vapautuneemmin ja tekeminen ohjautumaan vapaammin kohti asioita, joihin ihmisellä on luonnollinen mielenkiinto.

Kuitenkin, olen sitä mieltä, että voittamaan, tai menestymään, oppii vain voittamalla. Voittamalla monta kertaa peräkkäin. Todellinen menestys ei ole kertaluontoista onnistumista, vaan uudelleen ja uudelleen toistuva sarja onnistumisia. Kertaalleen, tai ehkä parikin kertaa, voi onnistua myös tuurilla, mutta toistuvasti ei.

Urheilussa puhutaan usein voittamaan oppimisesta. Konkurssi-ajattelun analogiallahan häviäminen opettaisi voittamaan. En oikein usko siihen. Urheilussa tappion välttäminen tarkoittaa sitä paitsi tasapeliä. Tasapelejä pelaamalla emme kuitenkaan pitkällä tähtäimellä saavuta menestystä. Todellisia menestyjiä ovat ne, jotka oppivat voittamaan toistuvasti, ja vielä senkin jälkeen kun ovat jo voittaneet kaiken. Ja tällä ei tarvitse olla mitään tekemistä ahneuden kanssa sen enempää urheilussa kuin liike-elämässäkään.

Ei pidä unohtaa, että voittamisessa, kuten kaikessa muussakin ihmisten välisessä toiminnassa jaetaan “tyylipisteitä” mukana olijoiden ja sivusta seuraajien keskuudessa. On mahdollista voittaa ja menestyä synnyttämättä fiilistä, että se tapahtuisi jonkun toisen kustannuksella tai olisi joltakin toiselta pois. Voittaa voi toki myös häikäilemättömästi ajattelematta seurauksia. Sen vuoksi toisia myös arvostetaan enemmän kuin toisia.

Kokemukseni mukaan ajattelemme liian harvoin omaa suhtautumistamme asioihin ja erityisesti näkökulmaa menestymisen lähkökohtista ajatellen. Jos vain hiukan kärjistetään, heikkouksien kehittämiseen keskittyminen on tappion välttämistä ja vahvuuksien kehittäminen todellisten menestymisen edellytysten luomista. Asetamme riman yleensä tasolle, johon johtavan polun kykenemme hahmottamaan. Kuitenkin, poikkeukselliset menestystarinat syntyvät kerta toisena jälkeen sellaisista tilanteista, joissa visio on ollut selkeä mutta polku kohti visiota varsin kivinen ja alkuvaiheessa hämärän peitossa. Riman asettaminen “ihan ok” -tasolle on helppoa, jotta emme ainakaan joka kerta sitä tiputtaisi. Joskus olisi ehkä kuitenkin paikallaan yrittää myös ennätystä. Ja ennen kaikkea uskoa siihen, että ennätys voi syntyä koska tahansa, jos todella yrittää.

Mielestäni paras kiteytys tästä asiasta löytyy jälleen rakastamistani quoteista kysymyksen muotoon käännettynä. Tätä voi jokainen hiljaa mielessään miettiä ja pohtia miten se näkyy meidän itse kunkin päivittäisissä valinnoissa:

“Do you really play for not to lose or do you play to win?”

Powered by passion

Kiteytimme muutama viikko sitten Sitomon palveluita ja maailmankuvaa ja suustani putkahti aiemmin kuulemani lause:

“Menestyjä, olipa menestys millaista tahansa, on ihminen, joka uskaltaa
sallia omien tunteidensa tuen sille, mitä on tekemässä.”

Mutustelimme ajatusta porukalla hetken. Kävimme sen läpi uudelleen. Näinhän se itse asiassa on. Mutta mikä siinä on niin vaikeaa, tai oikeastaan kai pelottavaa?

Kuinka moni meistä voi sanoa tunteneensaa intohimoa viimeisen kuukauden aikana? Millaista se olikaan? Mitä kohtaan tunsit intohimoa? Tarkkaa tilastotietoa minulla ei tästä ole mutta väittäisin, että merkittävä osa meistä ei ole aikoihin tuntenut intohimoa, tai uskaltanut tuntea sitä. Uskon sen liittyvän siihen, mihin uskallamme antaa itsellemme luvan. Hyvin monilla meistä on voimakas käsitys siitä, miten asioiden pitäisi mennä. Ja ääripäät eivät kuulu siihen. Emme ole varmoja pystymmekö hallitsemaan itseämme, jos annamme tunteillemme enemmän valtaa. Emmehän me nyt herranjestas voi kaiken muun kustannuksella heittäytyä yhden asian pariin totaalisesti. Tarvitseeko ensimmäisen reaktion olla kuitenkaan vastakkainasettelu jonkin muun asian kanssa? Ei kai intohimo automaattisesti ole pois jostakin muusta.

Yhteiskuntammekin tykkää keskiverrosta. Se on näennäishelppoa ja mukavaa. Ei tarvitse erottua, riittää kun on riittävän samanlainen kuin ympäröivät ihmiset. Käyttäytymistämme ohjaa usein enemmän epäonnistumisen pelko kuin menestyksen halu. Kuinka monta menestynyttä (enkä tarkoita tällä pelkästään taloudellista menestystä) ihmistä tunnet, joista et voi sanoa, että he ovat melkoisia persoonia? Itselleni ei tule mieleen ketään. Neutraalius ja menestys eivät kulje käsi kädessä.

Eikö sitten riitä, että on onnellinen?

Riittää. Jos on sitä aidosti eikä väkisin yrittämällä. Onnellisuus ei synny tyytymällä, vaan kasvulla ja itsensä hyväksymisellä. Voiko olla onnellinen tuntematta intohimoa mitään kohtaan? En usko. En usko, että voi olla onnellinen sallimatta tunteidensa tukea ja niiden sisäistä vilpitöntä hyväksyntää omaa tekemistään ja elämistään kohtaan. Ja jos tunteille ei ole kohdetta, en usko, että onnellisuuden kokemuskaan on kovin voimakas.

Olen lukenut viime aikoina useita eri alojen menestyjien elämänkertoja. Kaikissa tapauksissa kyseessä on ollut tavalla tai toisella loputon ja kyltymätön kiinnostus jotain kohtaan. Sama tarina toistuu muusikoiden, taiteilijoiden, urheilijoiden ja liike-elämässä menestyneiden elämäntarinoissa. Kiteytys suhtautumiselle on intohimo. Intohimossa on kyse loputtomasta ja varauksettomasta kiinnostuksesta valittua asiaa kohtaan ilman itsesensuuria tai tarvetta ennalta asettaa itselleen hyväksyttyjen tunnereaktioiden hiekkalaatikkoa.

Mistä intohimo sitten syntyy? Se syntyy siitä, kun itsesensuuri antaa tunteille periksi ja sallii vilpittömän, sensuroimattoman kiinnostuksen ja voimakkaan tunnereaktion jotakin kohtaan. Se syntyy siitä, kun ihminen uskaltaa antaa tunteillensa luvan tukea sitä, mitä ensin salaa ja sitten julkisesti haluaa. Se on viime kädessä itsensä toteuttamisen tunnetäyttymys kullekin ykilöllisellä tavalla.

Intohimoa ei voi tuntea käsijarru päällä. Käsijarru ovat omat pelkosi.

Kerro, kerro kuvastin…

Yrityksen näkyvä kulttuuri heijastaa organisaation syvintä olemusta. Se on peili organisaation sisälle. Kulttuuri kertoo tavoistamme, toiminnastamme, arvoistamme, tunteistamme ja tekemisestämme. Jos katsomme peiliin, mitä näemme? Tuijottaako vastaan sellainen yrityskulttuuri, josta olemme onnellisia ja johon todella voimme olla tyytyväisiä? Vai kenties sellainen, joka vielä vaatii jotain tullakseen kauniiksi? Mitä se olisi?

Esimiehen on aika ajoin katsottava peiliin rehellisesti ja reilusti. Pysähdyttävä sen äärelle, miten me toimimme yhdessä, millainen palautekulttuuri meillä vallitsee, olemmeko sitoutuneita, jaammeko samat arvot, vallitseeko välillämme luottamus. Teemme tulosta juuri sen takia, että panostamme ihmisiin – emme ”siitä huolimatta”. Se, miten paljon viivan alle jää, kertoo luottamuksen, avoimuuden, sitoutumisen ja vastuunottamisen asteesta. Se kertoo siitä, miten ihmiset työskentelevät yhdessä. Se kertoo hyvästä olosta ja motivaatiosta. Vanha lause: “yrityksen tärkein voimavara on ihmiset”, pitää edelleen paikkansa ja siksi siihen on panostettava. Mutta kuinka usein muistamme tämän kiireen keskellä? Ja vielä tärkeämpää, kuinka usein toimimme niin, että se välittyy toiminnastamme?

Yksi mahdollisuus pysähtyä oman organisaatiokulttuurin ja ihmisten äärelle ja tarkastella peilistä vastaan heijastuvaa kuvaa, on kysyä itseltä oikeat kysymykset. Se usein havahduttaa ja herättää – ehkä sen kautta muistaa antaa itselleen kiitosta onnistuneesta työstä ja pystyy löytämään jälleen ne kohdat, joihin kiinnittää huomiota. Ota itsellesi aikaa 30 min tästä päivästä ja kysy itseltäsi seuraavat kysymykset:

  1. Tietävätkö työntekijäsi mitä odotat heiltä? (Kirjoita mitä odotat)
  2. Onko työntekijöilläsi oikeat materiaalit ja työkalut töiden hoitamiseen?
  3. Onko heillä mahdollisuus tehdä sitä mitä he parhaiten osaavat? (Mitä he sitten osaavat parhaiten?)
  4. Oletko antanut viimeisen 7:n päivän aikana konkreettista tunnustusta tai kehuja hyvästä työstä? (Kerro esimerkki)
  5. Välitätkö? (Miten se näkyy?)
  6. Kannustatko kehittymään? (Miten muka?)
  7. Onko työntekijöidesi mielipiteillä väliä? Siis oikeasti?
  8. Oletko onnistunut luomaan kulttuurin, jossa ihmiset omistautuvat laatutyön tekemiseen?
  9. Oletko keskustellut työntekijöidesi kanssa viimeisen 6:n kuukauden aikana heidän edistymisestään? (Henkilökohtaisesti)
  10. Mikä edustaa työntekijöidesi työssä oppimisen ja kasvamisen mahdollisuutta?

…No, mitä peilistä näkyi?

Jaettu innostus

Sanotaan, että ihminen toimii inspiraation ajamana tai pakon edessä. PYSÄHDY! Mietipä tätä hetki.

Kun viimeksi sait jotain sellaista aikaan, josta koit ylpeyttä ja tunsit saavuttamisen tunnetta; pystytkö jäljittämään jommankumman alkutunteen asialle? Oliko kyseessä inspiroitumisen ihana vetovoima vai annetun lupauksen, pelon tai sitoumuksen tuoma pakko? Toki matka tuo muitakin tunteita mukaan, mutta sanonnan mukaan jompikumpi näistä on alkuun paneva voima. Inspiraatio tai pakko.

Itse pidän hyvinkin paljon siitä, että asetan itselleni sitoumuksia, koska tiedän sen avulla tekeväni vaikeitakin asioita. Otetaan esimerkiksi juoksulenkki; lupaan kaverille, että lähden mukaan kahden tunnin juoksulenkille. Tiedän, että jos tekisin sen yksin, se jäisi puoleentoista tuntiin. No, mitä saavutan puolen tunnin lisäjuoksemisella? Kunnonnousua. Yksin paikkoja alkaisi särkeä ja valehtelisin itselleni, että puolitoista tuntia riittää. Kun vierellä on henkilö, jolle on luvannut kaksi tuntia, olen sitoutunut siihen ja sen lupauksen aion pitää. Itseään on helppo huijata, toista ei edes halua huijata.

Sitoutuminen on erinomainen eteenpäin vievä voima, mutta myönnetään, että inspiroitumisen tunne on huikeimpia kokemuksia elämässä. Mieleen ikään kuin avautuu uusi ikkuna. Aiemmin vaivalloiselta tuntuneet asiat sujuvat kuin ”vettä vaan”. Vuorokauden tunnit eivät tunnu riittävän, aamulla nousen ylös odottavaa intoa puhkuen. Tuntuu, että flow jatkuu jatkumistaan.

Mitä luulet tapahtuvan työpaikalla, jossa useampi ihminen kokee samaa tunnetta yhteisesti, samaan aikaan ja samanmielisesti? Tästä syntyy pysäyttämätön luonnonvoima, maailmoja muuttavaa toimintaa, ilmiö, jota ei voi enää vain yritykseksi kutsua.

Mitä ihmiset tarvitsevat siihen, että tällaisia kokemuksia ja tunteita voi syntyä?

  • Yhteisen, kirkkaan ja yhdessä ymmärretyn tarinan. Jotain syvää, joka perustuu palvelemiseen, uuden luomiseen tai vaikka toisten elämän helpottamiseen.
  • Sisäisen luottamuksen, hyväksynnän- ja arvostuksen tunteen. Tästä syntyy kykyä olla eri mieltä, josta taas voi jalostua uutta.
  • Näistä syntyy kollektiivista halua sitoutua yhteiseen tekemiseen ja tarinaan, joista taas seuraa mahdollisuus saavuttaa huipputuloksia.

Kääntäen, mitkä ovat suurimmat esteet yhteisen inspiroitumisen syntymiselle?

  • Kaukainen johto, joka ei ota ihmisiä/heidän mielipiteitään mukaan suunnitteluun ja päätöksentekoon.
  • Johdon egot ja itsekkäät tavoitteet, jotka menevät muun edelle.
  • Viestinnän epäselvyys ja salaisten (ihmisten välisten) sopimusten suosiminen.
  • Yhteisen tarinan ja tarkoituksen puute tai epäselvyys; ihmisten odotetaan tekevän tulosta ilman, että yhteistä tarinaa ja tarkoitusta on kirkastettu.
  • Luottamuksellisen tunnelman vaalimatta jättäminen.

Tähän on hyvä pysähtyä hetkeksi. Mitä muita inspiraation lähteitä tai esteitä löydät yrityksestäsi? Entä miten kutakin kohtaa luodaan tai vältetään omassa porukassa? Ota kynää ja paperia ja kirjoita ajatuksesi ylös. Näin ne myös varmemmin jäävät alitajuntaasi.

Apukysymyksiä ajattelullesi:

  • Mitä ihmiset tarvitsevat jaettuun innostukseen?
  • Miksi? Mitä hyötyä on jaetusta innostuksesta?
  • Mitä siitä syntyy?
  • Miten jaetun innostuksen voi luoda? Miten jaettu innostus pääsee syntymään?
  • Miksi koen aiheen läheiseksi ja tärkeäksi itselleni?
  • Mikä meillä mahdollistaa yhteisen innostuksen syntymisen?
  • Mikä estää?
  • Tukevatko työskentelytilamme ja -rutiinimme inspiraation syntymistä?

Lupaan sinulle johtajana ja esimiehenä lihavia ja ihania aikoja, jos saat ihmiset puolellesi ja yhteisen inspiraation syntymään. Se kaikki on vaivan arvoista!

Inspiraation lähteillä

“Most people play not to lose. Some play to win. Only few play to win and to have fun.”

Mietelause syöpyi mieleeni, kun luin sen ties kuinka monennen kerran muistiinpanoistani, joita olin kasannut vuosien varrella. Ajattelin jälleen kerran, että tämä on yksi nerokkaimmista kiteytyksistä yksilön riskinottokykyyn ja -haluun liittyen. Se sai minut taas kerran katsomaan peiliin ja miettimään olenko wannabe vai todella sellainen mitä haluaisin.

Mistä erotan ihmisen, joka toimii oman filosofiansa mukaisesti. Millainen on oikeastaan voittajatyyppi? Pohdin tätä hetken ja mieleeni alkoi pulpahdella ehdokkaita. En kuitenkaan oikein vakuuttunut omista ehdotuksistani. Voittajatyyppi on jollakin tavalla myyttinen. Urheilussa on helppo osoittaa teknisesti taitavia tai muutoin lahjakkaita yksilöitä, mikä ei kuitenkaan useinkaan tee heistä vielä voittajatyyppejä. Henkiset kyvyt ratkaisevat. Palaan ajatuksissani jääkiekkoon. Mikael Granlund.

Miksi? Vastauksen saa näistä kahdesta videosta.

Suoritus ja jälkireaktio. Kun katsoo herran haastattelua, ei voi kuin ihailla nuoren miehen asennetta rakastamaansa lajia kohtaan. Herralla on hiukan vaivaantunut olo tasan niin kauan, kun puhutaan ilmaveivistä. Kun keskustelu kääntyy kohti MM-finaalia ja Ruotsia vastustajana, naama vääntyy näkkärille, hehku nousee silmiin ja tekstiä alkaa tulla kiihtyvään tahtiin. Ei ole vaikea arvata, mistä mies syttyy ja mikä vie polulla eteenpäin. Päänupissa on piuhat paikoillaan ja terve asenne peliä kohtaan paistaa läpi kaikesta.

Ajatuskulkuni vie kohti todellista menestystä. Mitä se on? Todellinen menestys on sarja toistuvia onnistumisia. Todelliset menestyjät onnistuvat kerta toisensa jälkeen, eivät satunnaisesti tai kerran tai kaksi. Mieleeni nousee spontaanisti eräs jalkapalloilija Kataloniasta. Mies joka on pelannut lähes 400 ottelua espanjan liigassa ja yli 100 maaottelua. Hän on hallitseva Maailman, Euroopan, Mestareiden liigan ja Espanjan mestari. Hän on kolmatta kertaa peräkkäin maailman kolmen parhaan jalkapalloilijan joukossa. Ja kaikesta tästä menestyksestä huolimatta, hän dominoi suoritustasollaan jalkapallokenttiä illasta ja vuodesta toiseen. Xavi Hernandez on pelaaja, jonka syöttöjen onnistumisprosentti (sen lisäksi että niiden määrä on suurempi kuin kenelläkään muulla) on toistuvasti täysin suvereeni siitäkin huolimatta, että hän antaa ratkaisevia syöttöjä kentällä enemmän kuin kukaan muu. Nautin saadessani katsella Barcelonan palloilunerojen peliä. Kun onnistut työssäsi korkeimmalla mahdollisella tasolla keskimäärin yhdeksän kertaa kymmenestä voit sanoa olevasi todellinen menestyjä.

Joskus on vaikea ymmärtää, mistä joidenkin ihmisten motivaatio asioiden tekemiseen, tuttuihin rutiineihin, samoihin toistuviin askareihin, löytyy. Joskus se on esimerkki. Joskus se on muisto. Joskus se on tavoite, jonka vuoksi on valmis tekemään töitä miten paljon tahansa. Huikea omanlaisensa esimerkki on norjalainen base-hyppyammattilainen Karina Hollekim, jonka elämä muuttui kertaheitolla kesken hyppynäytöksen Sveitsin Lausannessa 2006. Vastoin kaikkia ennusteita ja diagnooseja Karina osoitti, mitä sitkeys, usko ja kova työ voivat merkitä kaikista ennusteista huolimatta.

Resurrection, katso: Klikkaa

Tyydymme usein katselemaan maailmaa niiden niin tutuksi käyneiden lasien, oman tutun lähiympäristömme, läpi. Katsomme vain lähelle, etsimme luontaisesti helppoja samaistumisen kohteita. Kuitenkin, ne hiukan omaa arkea kauempana olevat esimerkit voisivat avata näkökulmiamme ennakoimattoman paljon ja kääntää katsettamme täysin uusiin asentoihin. Kun joku tulee ja kertoo meille hyvän tarinan, jokin sisällämme liikahtaa. Saamme uuden inspiraation, koemme tunteen, jota emme osanneet olettaa. Sisäinen liike saa aikaan myös ulkoisen liikkeen.

Joillekin meistä inspiraation lähde on urheilu, joillekin musiikki, joillekin taide. Myös bisnesmaailmasta löytyy lukuisia huikeita tarinoita. Esimerkkien ei tarvitse olla läheltä eikä edes omien mielenkiinnonkohteiden piiristä. Oikeastaan vain sisällöllä ja tarinalla on väliä. Jos se koskettaa jostakin näkökulmasta, on lukeminen, kuunteleminen tai katsominen paikallaan. Pidän hiukan erikoisena, jos jompi kumpi seuraavista videoista jättää kylmäksi riippumatta siitä, tiedätkö urheilusta tai kyseisitä herroista etukäteen mitään.

(Saku Koivun paluu kentille syövän jälkeen rakastettuna Montrealin kapteenina. Lähes yhdeksän minuuttia kestäneet seisovat suosionosoitukset täpötäydessä Montrealin kotihallissa. Huikeaa.)

(Muhammad Ali saa uudelleen kertaalleen kadonneen mitalinsa olympialaisissa vuonna 1996 Dream Team 2:n koripallo-ottelun väliajalla. Parkinsonin taudin runteleman herran silmistä ja pienistä eleistä näkee kuitenkin, mitä mielessä myllertää.)

Urheilun inspiraationlähteenä voi nähdä yhteiskuntamme miniatyyrinä, minimaailmana, jossa tunnetilat laidasta laitaan, yhteisöllisyys ja elämykset ovat kiteytettävissä ohikiitäviin hetkiin ja uskomattomiin tarinoihin.

T. Tero

Kuka olen? Mitä haluan?

Oletko pohtinut mikä on niin kutsuttu “sydämen ääni”? Onko se aito ja todellinen tietämys sisälläsi siitä, mikä on sinun tiesi ja olemuksesi? Onko se aina läsnäoleva, jotta sen voi kuulla? Kuinka sen kuulee? Voiko sen selittää järjellä, vai tapahtuuko se vain tunteen tasolla? Vai sellaisella tasolla mitä ei voi sanoilla selittää ja se on vain olemassa?

Itse uskon, että jokainen pohtii moisia ainakin jossain vaiheessa elämää, joillakin sanoilla. Toiset luottavat enemmän kokonaisvaltaiseen tietoisuuteen ja antavat sen ohjata elämäänsä. Vain loogiseen järkeilyyn keskittyvät lakkasivat lukemasta jo ensimmäisen kysymyksen jälkeen tätä kirjoitusta. Deepak Chopra kuvaa teoksessaan Salaisuuksien kirja asiaa näin:

“Tuntemasi elämä on ohut tapahtumien pintakerros, joka peittää syvemmän todellisuuden. Syvemmässä todellisuudessa olet osa jokaista tapahtumaa, joka tapahtuu nyt, on koskaan tapahtunut tai tulee koskaan tapahtumaan. Syvemmässä todellisuudessa tiedät tarkkaan, kuka olet ja mikä on tarkoituksesi.

Maailmassa ei kaivata eniten ruokaa, rahaa, menestystä, asemaa, turvallisuutta tai seksiä eikä edes rakkautta. Kerran toisensa jälkeen ihmiset ovat saavuttaneet kaiken tämän, mutta päätyneet tuntemaan vain tyytymättömyyttä – usein jopa entistä voimakkaampaa. Elämän syvimmän nälän aiheuttaa salaisuus, joka paljastuu vasta, kun ihminen suostuu avaamaan minuuden piilevän osan.

Sisäinen ihminen tahtoo elämän merkitystä, kärsimyksen päättymistä ja vastauksia elämän ja sielun, hyvän ja pahan arvoitukseen. Pinnallisesti eletty elämä ei koskaan vastaa näihin kysymyksiin eikä tyydytä tarpeita, jotka pakottavat meidät kysymään.”

Pakottamalla ja vaatimalla nämä kysymykset jäävät vastauksetta. Hyväksymällä elämän, tilanteet ja tunteet hetkessä, voit olla, hiljentyä ja kuulla. Kaikkialla itsessämme, luonnossa, toisissamme ja yhteydessä on vastaus kaikkeen, tässä ja nyt. Hyväksy, rauhoitu ja rentoudu, anna elämän kantaa. Kaikki mikä on tullakseen, tulee ja tässä hetkessä on kaikki mitä tarvitset.

Tässä sinulle pieni harjoitus:

Ota tänään puoli tuntia omaa aikaa ja makoile paikallaan tekemättä mitään. Hengitä välillä syvään ja koita vapauttaa uloshengitys niin kevyesti ja vaivatta, kuin mahdollista. Anna ajatusten harhailla, toivota kaikki ajatukset ja tunteet tervetulleeksi ja päästä kaikki menemään, jotka haluavat mennä. Makoile rauhassa ja kuvittele, kuinka maapallo pyörii raukeasti.