Etusivu
Sitouttaja on Valmennustoimisto Sitomo Oy:n ulkoiseen viestintään tarkoitettu yritysportaali. Portaali on luotu asiakkaidemme, yhteistyökumppaneidemme, työntekijöidemme sekä suuren yleisön iloksi, tietolähteeksi ja keskustelupaikaksi.

Lopusta uuden alkuun

Kiitos kuluneesta vuodesta rakkaat asiakkaat, kumppanit ja lukijat! Sitomon vuosi on ollut vauhdikas ja matkalla on tullut eteen paljon asioita, joita ei osannut ennustaa. Ja myös niitä ennustuksia, joita vuosi sitten teimme, saimme kiinni ja maaliin.

Olemme saaneet olla mukana usean upean yrityksen kehityksessä! Olemme saaneet olla sanansaattajana ennakkoluulottoman ja rohkean esimiestyön äärellä Solitalla, potkaisemassa käyntiin uutta toimintakautta IKEA:n palvelukeskuksessa, vahvistamassa asiakaslähtöisyyttä Acuten asiakaspalvelussa, vauhdittamassa sujuvampaa liikennettä Kuljetusliike Tyvillä ja lukuisia muita unohtumattomia yhteisiä matkoja. Olemme syvästi kiitollisia kaikista näistä mieleen jääneistä matkoista, ihmisistä, tarinoista ja kokemuksista.

Ensi vuosi on varmasti meillä monella kehittymisen ja kasvun vuosi. Niin myös Sitomolla. Vuosi 2014 starttaa valmiimpana kuin koskaan, jos valmentajien kalentereista katsoo. Muun muassa RAY ja Elenia haastavat kevään aikana valmentajamme uudelle tasolle! Lisäksi alkamassa on monia mielenkiintoisia, yhteisiä matkoja, joista kuulette vuoden kuluessa.

Me haluamme jatkaa tulevaa vuotta vaalien tekemisen nöyryyttä ja kehittääksemme itseämme aina vain uudelle tasolle. Haluamme olla lisäämässä Suomeen asiakaskeskeisyyttä ja vauhdittamassa ihmisten ja bisnesten kehittymistä. Haluamme ottaa rohkeasti uusia askeleita ja suuntia, mutta lupaamme samalla säilyttää oman itsemme. Lupaamme, että pidämme kaksi kysymystä kirkkaana mielessä myös kiireisen arjen keskellä: “Mitä voimme tehdä paremmin?” ja “Missä olemme onnistuneet?”. Nämä auttanevat näkemään jatkuvasti kehityksen mahdollisuuksia arjessa sekä toisaalta vahvistavat tietoisuutta onnistumisista. Muistetaan siis haastaa itseämme, mutta myös juhlia. Jack Welchin sanoin “Celebrate each other. Celebrate everyone who is doing incredible stuff ’cause then they will do the athmosphere and athmosphere does the result.”

Näin vuoden vaihtumisen kynnyksellä haluammekin toivottaa teille kaikille menestyksekästä tulevaa vuotta ja onnistunutta matkaa kohti päämääräänne ja tavoitteitanne! Vieköön tämä joulutervehdyksemme teidät ilon kautta joulurauhaan.

Jouluisin terveisin,
Sitomolaiset

Joulun toivotuin lahja

Koin tällä viikolla parituntisen hetken, joka lukeutuu oman elämäni tähtihetkiin. Niihin tilanteisiin, jossa ajantaju katoaa, jossa sydämen täyttää niin suuri hyvän olon tunne, että se tuntuu joka solussa, jossa on aidosti läsnä koko kehollaan ja mielellään ja jonka painaa syvästi muistiinsa ihan vain siksi, että pystyy palauttamaan tämän tunteen mieliin kerta toisensa jälkeen.

Tämä hetki syntyi Taysin Lasten hematologian ja onkologian yksikössä, osastolla 6. Me Sitomossa halusimme tänäkin vuonna käyttää joulukorttirahat konkreettiseen hyvään. Tänä vuonna se tarkoitti lukuisia pieniä paketteja Taysin lasten syöpäosaston pikkupotilaille ja heidän perheilleen. Viedessämme joulutervehdyksen lahjan saajille, koimme jotain, jota on vaikea sanoin selittää.

Pääsimme ainutlaatuiselle matkalle (työ)yhteisöön, jonka lämpö ja energia oli sanoinkuvaamatonta. Meitä vastassa ei ollutkaan kylmät, kolkot ja pelottavat sairaalahuoneet vaan värikkäät seinät ja verhot, lukuisat piirroshahmojen kuvat ikkunoissa, iloinen puheensorina ja nauru. Suurimman lämmön ja energian tilaan toi ihmiset, joita siellä tapasimme. Näimme kymmeniä hymyileviä kasvoja: potilaita, vanhempia, lääkäreitä ja hoitajia. Meidät vastaanotti kaksi mitä ystävällisintä, nauravaisinta ja lämpimintä hoitajaa, joiden kanssa saimme vaihtaa ajatuksia heidän työstään ja yhteisöstään, jossa he päivittäin antavat korvaamattoman panoksensa pienten potilaiden eteen. En yhtään liioittele jos sanon, että tämä juttutuokio oli yksi suurimmista oppikokemuksistani.

Tapasimme vierailun aikana myös pieniä potilaita, joista kuvan 3-vuotias Minttu oli lupautunut mannekiiniksemme prinsessahameineen, sukkahousuineen ja lakattuine kynsineen. Pääsimme juttelemaan hänen kanssaan ja tutustumaan tämän valloittavan neidin ja hänen perheensä elämään. Tämä juttutuokio meni syvälle ihon alle, se oli yksi vaikuttavimmista hetkistä, joita olen saanut kokea.

Osastolla viettämäni hetket saivat minut miettimään oman elämäni arvojärjestystä ja sitä, mistä tässä kaikessa on kyse. Jos vain saisimme yritykset, asiakkaat, yhteistyökumppanit, ystävät, perheenjäsenet, esimiehet ja työntekijät innostumaan perheestään, puolisostaan, työstään tai harrastuksestaan edes murto-osan siitä, miten Minttu innostui ilmapallosta, jonka hänelle toimme tai saippuakuplista, joita yhdessä puhalsimme sairaalaklovnien kanssa, uskon, että sillä olisi pitkälle menevät positiiviset seuraukset. Se, että muistaisimme pysähtyä pienten onnistumisten ääreen, saisi meidät paremmalle tuulelle. Se, että löytäisimme iloa sieltä, missä sitä on vaikea nähdä, saisi meidät voimaan paremmin. Se, että arvostaisimme niitä perusasioita, jotka meillä on hyvin, lisäisi meissä kiitollisuutta. Se, että näkisimme toiset ihmiset hyvinä ja kauniina, saisi meidät puhaltamaan yhteen hiileen.  Se, että puhuisimme vaikeista asioista, saisi meidät luottamaan…. Kun vain näkisimme kaiken sen hyvän, mitä meillä on ympärillämme, antaisi se meille enemmän mitä osaammekaan kuvitella. Niin kotona kuin työssä.

Emme me ole luomassa vain bisnestä ja toimivia työyhteisöjä, olemme vahvistamassa ihmisyyttä, iloa, innostumista, merkityksen löytämistä ja luottamusta ihmisiin. Sitä kautta syntyy paremminvoivia ihmisiä, paremminvoivia perheitä ja paremminvoivia työyhteisöjä. Tämä konkretisoitui Taysin vierailulla.

Koko Sitomon väki haluaa kiittää syvästi Taysin osaston 6:n henkilökuntaa ja erityisesti Sirpa Bambergia ja Marja-Leena Löyttyniemeä oman maailmansa näyttämisestä meille. Erityiskiitos ihastuttavalle pikku-Mintulle ainutkertaisesta hetkestä! Tämä oli meille joulun toivotuin lahja. Kiitos.

On kiitoksen aika

Mistä Sinä olet kiitollinen? Mitä Sinä arvostat elämässäsi? Ketä tai mitä haluaisit kiittää? Nyt, kuluvan vuoden lähestyessä loppuaan ja uuden tehdessä tuloaan, on mainio hetki pysähtyä miettimään mistä kaikesta on kiitollinen…

Itse olen pohtinut viimeisten vuosien aikana enemmän kiitollisuutta kuin aikaisemmin. Olen miettinyt paljon, mitä minä arvostan ja mistä haluan lausua kiitokseni ilmoille. Olen havahtunut siihen, että elämässäni on paljon asioita, joista olen syvästi kiitollinen. Osa niistä on kovin pieniä, mutta merkityksellisiä, osa suuria, oikeita onnenkantamoisia. Pohdintojeni aikana olen myös havahtunut siihen, että aina en ole muistanut arvostaa tarpeeksi asioita, joita minulla on ollut. Niistä ihanista, pienistä, arkisista asioista en ole osannut olla tarpeeksi kiitollinen – ennen kuin olen ne menettänyt.

Muutama vuosi sitten koin tapaturman, jonka seurauksena kuntoutin itseäni kolme vuotta sairasvuoteelta terveeksi. Nämä vuodet muuttivat suuresti suhtautumistani myös kiitollisuuteen. Tapahtunut opetti arvostamaan pieniä iloja ja saamaan niistä esiin suuria tunteita. Kuntouttaessani itseäni työ- ja opiskelukykyiseksi, ns. ”normaalielämää” viettäväksi naiseksi, havahduin siihen, että liian harvaa asiaa osaa arvostaa silloin kun sen omistaa ja kun kaikki on hyvin. Se, että osaa olla syvästi kiitollinen, vaatii usein ensiksi kokemuksen menettämisestä. ”Vasta kun menettää, osaa arvostaa.”

Tapaturman jälkeisten vuosien aikana opin itse arvostamaan aivan uudella tavalla mahdollisuutta käydä kävelylenkillä, elokuvissa, tavata kavereita, leipoa, siivota, hoitaa opiskeluja ja tehdä työtä. Jopa vihaamani kotityö, tiskaus, tuntui taivaalliselta kun pystyin siihen ensimmäistä kertaa kuukausiin. Opin arvostamaan entistä enemmän normaaliarkea, kaikkea sitä, mistä aikaisemmin saatoin valittaa. Puhumattakaan siitä, paljonko opin arvostamaan ja kunnioittamaan läheisiäni; rakastavaa ja suurena tukena ollutta puolisoani, parempaan huomiseen uskonutta perhettäni ja korvaamattomina ilonlähteinä toimineita ystäviäni. Ja juuri näiden tärkeiden oivallusten johdosta, olen todella kiitollinen omalle kohdalleni osuneesta kriisistä. Vaikka tie on ollut ajoittain jyrkkä ja kivinen niin nyt huomaan sen arvon. Se on sittenkin antanut huomattavasti enemmän kuin on ottanut.

Mistä vaikeista tapahtumista oman elämäsi varrella Sinä koet nykyisin kiitollisuutta? Mikä on kenties avannut silmäsi ja saanut Sinut arvostamaan pieniä ilonhetkiä? Olisin kovin kiitollinen jos jakaisit sen kanssani täällä blogissa. Uskon, että kiitollisuus kasvattaa kiitollisuutta. Sen takia tarinoilla kiitollisuudesta, on suurta arvoa.

Uskon myös, että kiitollisuudessa on jotain maagista voimaa. Oletko Sinä huomannut sen? Itse olen havainnut, että kiitollisuus on varsin opettavaista; se suuntaa huomion pois epäonnistumisista ja pettymyksistä ja vahvistaa itsetuntoa ja omanarvontuntoa. Lisäksi kiitollisuus toimii erinomaisena suojana: stressaavien ja vaikeiden elämänkokemusten ja kriisien keskellä kiitollisuudentunteet antavat suojan, jonka tarvitsee jaksaakseen eteenpäin.

Kiitollisuus myös parantaa ihmissuhteita; kun keskittyy pahantahtoisuuden sijasta kiitollisuuteen, negatiiviset tunteet, kuten kateus, viha, katkeruus ja ahneus toisia kohtaan vähenevät. Kiitollisuus saa meidät yksinkertaisesti arvostamaan toisiamme enemmän ja näkemään toisemme kauniimpina. Kiitollisuus saa meidät huomaamaan kuinka upeita puolisoita, ystäviä, perheenjäseniä, työkavereita ja tuttavia meillä on vierellämme. Tämä vain liian usein unohtuu. Ollaan siis niistä onnellisia ja kiitollisia! Ja yritetään arvostaa asioita, joita meillä jo on, ilman, että joudumme ne ensiksi menettämään.

Kiittäen sekä lämmintä joulua ja onnellista uutta vuotta toivottaen,

Tarja


Oletko hanhi mihin mikään ei tartu?

Olen tänään joutunut oman epämiellyttävän totuuteni eteen pohtiessani valmennusten vaikuttavuutta. Sitä viisasten kiveä, miten valmennus saadaan vaikuttamaan toivotulla tavalla (ja varmasti), ovat kaikki valmentajat etsineet ja etsivät yhä. Miten annetaan se, mitä asiakas tilaa ja vielä niin, että saadaan sellainen prosessi aikaan, että asiakas saa lopulta sen mitä oikeasti tarvitsee: omien, yrityksensä ja joukkueensa tavoitteiden saavuttamista varten.

Niin, miksi valmennusta ostetaan? Usein se ainakin selitetään tuottavuuden kasvun haulla, joka toteutetaan ajetun muutoksen tai kehittymisen voimin. Syyt voivat kuitenkin olla yhtä moninaiset kuin on ihmismieliäkin.

Sain tänään kokemusvuosissa vanhemmalta kollegalta neuvon: “Oppii ne lapsetkin lukemaan ilman opettajaa tarvittaessa.” Niin, miksi? Kun on halua ja tarvetta, niin kehitystä tulee. Eli valmentajan ensisijaisia taitoja on sytyttää halu ja tarve. Ja jopa pakko. Miten pitkälle näissä sitten voi mennä? Otanko riskin, että asiakas suuttuu ja loukkaantuu?

Keinoja on monia. Voidaan provosoida, herättää sopivaa tunneilmastoa ja luoda ulkoisia pakkoja. Ja pitää muistaa ettei kehittyminen ole aina kivaa. Asiakkaalle valmennus on aina matka. Matka omaan itseesi, matka pelkoihin, matka omien toimintatapojen ja näkemysten kyseenalaistamiseen, matka luovuuteen, matka vastaanottavaisuuteen ja uuden kohtaamiseen. Matka epävarmuuteen. Valmennus tarjoaa matkan myös valmentajalle hänen tukiessa asiakasta prosessissa pahimpien hetkien ylitse, seuratessaan asiakkaan kipuilua ja nähdessään lopuksi sen oivaltamisen ja havahtumisen hetken, kun muutosta alkaa tapahtua. Itse olen saanut kokea molemmat puolet ja siksi olen vakuuttunut valmennuksen toimivuudesta.

Omalle kohdalleni on sattunut useita valmentajia eri rooleissa. Heitä on tullut työkaverin, mentorin, esimiehen ja kollegan muodossa. Olenpa hakeutunut ihan ammattivalmentajienkin seuraan. Osa tielleni tulleista suurista ihmisistä on vaikuttanut ajatteluuni syvästi ja olen heille siitä ikuisesti kiitollinen. Tuskinpa tänä päivänä olisin puoliksikaan niin kohtuullinen puoliso, ystävä tai työtoveri ilman valmentautumista. Enkä varmaankaan viihtyisi itseni kanssa näin hyvin. Lisäksi en uskaltaisi katsoa taaksepäin ja todeta, että tulipahan mokailtua, ja että siitä opittiin. Kantaisin sisälläni häpeää ja syyllisyyttä suurina taakkoina ilman valmentautumista. Ja sillä, että olen mennyt ihmisenä eteenpäin ja oppinut ajattelun taitoja, on ollut varmasti tuottavuutta lisäävä vaikutus, ja ennen kaikkea elän parempaa elämää itseni ja läheisteni kannalta.

Tästä syystä haluan tarjota toisillekin saman mahdollisuuden.

Tässä lista asioita, joiden uskon vaikuttaneen itsessäni valmennuksen vaikuttavuuteen. Poimi itsellesi sopivin ennen seuraavaa tilaisuuttasi valmentautua:

  1. Halu kehittyä. Etsi paikkoja olla parempi siinä mitä teet ja kerro se ääneen.
  2. Kokeile oppimaasi, kuulemaasi ja lukemaasi käytäntöön. Heti. Mahdollisimman pian. Ja yritä useamman kerran.
  3. Katso peiliin ja pyydä palautetta. Vaikka sattuu, välillä kovaakin, ole armollinen itsellesi ja ota opiksesi. Kiitä palautteen antajaa. Ja älä syyllisty.

Matkallasi sinua auttaa vankka itsetuntemus. Kiinnitä huomiota seuraaviin seikkoihin:

  • Selvitä miten opit parhaiten? Mistä motivoidut?
  • Etsi estäviä tai auttavia uskomuksia itsestäsi. Sanotko ennen valmennusta: “Mä tiedän tämän jo” tai “ei tästä mitään pysyvää jää”. Vastaavat kommentit estävät oppimista. Sano mieluummin itsellesi; “Tähän on kätketty minulle jotain suurta, jotain mikä vie minua eteenpäin.”
  • Ota vastuu omasta oppimisestasi ja eteenpäin menostasi. Ole se lapsi, joka oppii lukemaan ilman opettajaa!

Kiitollisuus vs. kunnianhimo

Itseä kehittävää kirjallisuutta lukiessa ja valmentajia kuunnellessa tulee toistuvasti esiin kiitollisuus. Vilpitön kiitos siitä, mitä olemme saaneet tehdä, tuntea ja kokea. Kiitollisuus myös vaikeuksista. Kiitollisuuden tunteminen saa nöyräksi.

Samaan aikaan meitä kehotetaan itsemme toteuttamiseen, unelmointiin ja tavoitteiden asettamiseen riittävän korkealle, koska pystymme kuitenkin paljon enempään kuin yleensä kuvittelemme.

Näitä näkökulmia vuorotellen ja rinnakkain kuunnellessani syntyi ajatuksiini paradoksi. Miten olla samaan aikaan kiitollinen ja kunnianhimoinen? Eikö kiitollisuus tarkoitakaan sitä, että olen jo saanut paljon, ehkä jopa tarpeeksi? Eikö kiitollisuus koskekaan myös tulevaa? Eikö tyytyminen ja jo saavutetun arvostaminen olekaan osoitus juuri kiitollisuudesta? Toisaalta eikö loputon kunnianhimo osoita arvostuksen puutetta jo saavutettua kohtaan?

Luin lisää ja rakentelin ajatuskulkujani uudelleen. Anthony de Mellon Havahtuminen helpotti minua paradoksini hahmottamisessa.

Eivät kiitollisuus ja kunniahimo ole vaihtoehtoisia. Ne ovat itse asiassa enemmänkin toisiaan täydentäviä tunteita. Kiitollisuus tekee nöyräksi. Nöyräksi myös siten, että ymmärtää mitä tavoitteiden saavuttaminen vaatii. Se luo edellytykset terveelle kunnianhimolle ilman ylimääräistä ylpeyttä. Nöyryyden kautta saavutetut kunnianhimoiset tavoitteet synnyttävät kiitollisuutta, koska ei niitä kukaan yksin saavuta. Eivät ne muut, jotka matkan varrella ovat auttaneet, kuitenkaan omista saavutuksiani, tavoitteitani tai minua. Ei minun kuulu katua tai hävetä kunnianhimoani kunhan sen lähde on terveissä, itsestä kumpuavissa lähtökohdissa ja kestää myös moraalisen ja eettisen tarkastelun. Kunnianhimoni ei mitätöi kiitollisuuttani millään tavalla.

Olen itse asiassa erittäin kiitollinen ensimmäiselle varsinaiselle työnantajalleni erinomaisesta oppimismahdollisuudesta, vaikka kunnianhimoisesti halusinkin jatkaa uraani muualla. Ei kyeiseen työpaikkaan jääminen olisi ollut mikään osoitus kiitollisuudesta. En siirtynyt aikanaan muualle siksi etten olisi arvostanut tai ollut kiitollinen, vaan siksi, että tapa toteuttaa itseäni oli jossain muualla.

Olen hyvin kiitollinen myös ex-avopuolisolleni. En siksi, että olisin alkanut tuntea sisäistä epävarmuutta tai katua ratkaisua eromme jälkeen. Tunnen näin siksi, että opin häneltä paljon ja sain tuntea hyvin monenlaisia tunteita, jotka opettivat minulle paljon itsestäni. Tunne-elämään ja parisuhteeseen kohdistuva kunnianhimoni ja toisaalta suhteen myötä kehittynyt itsetuntemukseni sai minut kuitenkin uskomaan johonkin muuhun. Halusin elää myös tunne-elämäni unelmat todeksi enkä uskonut sen tapahtuvan silloisessa suhteessani. Selittämällä asian näin itselleni pystyin suhtautumaan omaan ja myös toisen osapuolen pettymykseen ja suruun.

Joskus on parempi pohtia paradoksia hetken aikaa kuin valita jompi kumpi ääripää. Ääripäät pompottelevat meitä edes takaisin niin kauan kunnes löydämme oman tulkintamme paradoksi-kiikkulaudan painopisteestä. Aina se ei ole keskellä mutta harvoin se on kummassakaan ääripäässäkään. Maailma ei ole ihan niin mustavalkoinen kuin välillä ensiyrittämällä tulee tulkittua.

PEILAAJA

Myötätunto ja mielen alkemia

Häpeiletkö, jos sinua kiitetään? Nolostutko saadessasi lahjoja? Koetko usein kiusallisia häpeän tunteita? Oletko positiivinen ja hyvä itsetuntoinen yleensä, mutta epäonnistumisten tulessa kohtelet itseäsi armottomasti?

Me ihmiset saatamme olla positiivisia suurimman osan arkea, mutta kohtelemme itseämme ja toisia armottomasti epäonnistumisten kohdatessa. Vastaus tähän on tutkimusten mukaan (Mark Leary) myötätunto tai sen puute

Onko meillä Suomessa kasvanut -40 / -50 luvulla sukupolvi, joka ei ole saanut yleisesti ottaen tarpeeksi mytötuntoa ja myönteisyyttä osakseen? Sotamme jälkeinen aika on saattanut, voimakkaasti yleistäen, tuottaa sukupolven jolta on vaadittu sydämen kovuutta. Ja tämä kovuus aiheuttaa ihmisessä tylyä asennetta itseä kohtaan ja joskus armotomuuttakin. Tällaisten tunteiden vastakohta on ysävällisyys ja myötätunto itseä kohtaan, sekä inhimillisyyden tunteet; sen tajuamista että emme ole ainoita, jotka virheitä tekevät, ajattelevat joskus pahoja-ajatuksia tai käymme vastoinkäymisiä lävitse.

Otteita Juhani Laakson kirjasta Mielen Taito:

“Tapamme kohdella itseämme juontavat kaikista niistä suhteessa olemisen malleista, joita olemme keränneet lapsuudestamme alken. Miten olemme tulleet kohdatuksi silloin kun olimme täysin toisen antaman hoivan varassa? Vastattiinko pienen vauvan tarpeisiin eläytyvästi, lempein ottein ja rakkaudella?

“Tapa jolla loimme turvallisen kiintymyksen omiin vanhempiimme, vakiintuu suhteessa olemisen perusmalliksi, joka toistuu myöhemmin elämässä, suhteessa muihin ihmisiin ja itseemme. Siitä rakentuu mielen taito, jota voimme kutsua monilla eri termeillä: rakastavaksi huolenpidoksi, myötätunnoksi tai ystävälliseksi läsnäoloksi.

“Myötätunto itseä kohtaan on usein ensimmäinen lääke, jota tarvitsemme, kun asiat menevät vikaan ja tulevaisuuden toivomme katoaa. Myötätunto on jakamattoman ja ymmärtäväisen huomion antamista kärsivälle osalle itsessämme. Se on kuin kannatteleva käsi tai lämmin syli, jonka avaamme itsellemme silloin, kun emme saa tarvitsemaamme inhimillistä tukea keneltäkään muulta.”

Myötätuntoa itseään kohtaan voi harjoitella mielikuvaharjoitteilla, palaamalla ajatuksissaan menneisyyteen ja leikkimielisesti korvaamalla vanhoja muistoja uusilla ja ylipäätään tiedostamalla.

“Mielen taitoja voi verrata muinaiseen alkemiaan, jossa romuraudasta yritettiin tehdä jalometallia. Myötätunto on se alkemistinen taito, joka muuttaa kovettuneet tunteet – itsevihan, armottoman tuomion, inhon ja  mitättömyyden – pehmeiksi emootioiksi: suruksi, armahtavuudeksi, sietämiseksi ja terveeksi itserakkaudeksi.”

Myötätunto edistää positiivista suhtautumista elämään ja toisiin ihmisiin. Se voi antaa hetkellisiä mielen herkutteluhetkiä ja elämänilon kokemuksia. Tämä ei vaadi teennäistä hymyä tai väkisin puristettua kiltteyttä, vaan sitä, että antaa luontaisen ja terveen “hyvänmielen” ajattelun nousta pinnalle ja kykyä katsoa itseään lempein ja ymmärtäväisin silmin.

Mark Leary: “Self-Compassion”

Kiitollisuuden mystiikka

Miten sinä kuvailisit kiitollisuuden tunnetta? Pääsetkö helposti kiitollisuuden tunteeseen? Onko kiitollisuus arkipäivääsi?

Lämmin ja melkein valaistunut tunne täyttää sydämen. Olo tuntuu jotenkin suurelta ja sydän avaralta. Haluan elää kaikilla aisteilla, nähdä juuri nyt rakkaani mielessäni, haistaa kodissa tuoksuvan tutun tuoksun, kuulla poikani nauravan ja tuntea kesätuulen ihollani. Tunnen rakkautta koko maailmaa kohtaan. Jotenkin tuntuu siltä, että kaikki on täydellisen hyvin tässä ja nyt. En halua muuttaa mitään. Haikeakin olo on, pehmeästi kaipaavalla tavalla.

Kiitos, että minulla on …

Kiitollisuudella on oikeasti parantava voima, sen tulviessa mieleen näkökulmat muuttuvat. Kapeaa ja vihaista tunnetta laukaisevasta asiasta voi tulla hyväksyvää ja lämpöä tuottava asia.

Kiitollisuus on aidosti järkevä tunne missä tahansa tilanteessa, oikeasti. Pohdi asiaa hetki. Voisitko löytää kiitollisuutta vaikeimmassakin tilanteessa ja miten se muuttaisi olosuhteiden kehystä ja lopulta tunteitasi. Pysähdy miettimään, NYT!