Etusivu
Sitouttaja on Valmennustoimisto Sitomo Oy:n ulkoiseen viestintään tarkoitettu yritysportaali. Portaali on luotu asiakkaidemme, yhteistyökumppaneidemme, työntekijöidemme sekä suuren yleisön iloksi, tietolähteeksi ja keskustelupaikaksi.

Henkilökohtaisesta kasvusta Aamulatauksessa

Huikaisevan kirkkaana keskiviikkoaamuna minulla oli ilo olla yksi kolmestakymmenestä, joka oli saapunut Valmennustoimisto Sitomoon kuulemaan, oppimaan ja jakamaan kokemuksia henkilökohtaisesta kasvusta. Näin kevään kynnyksellä, luonnonkin pikku hiljaa herätessä aihe tuntui hyvinkin sopivalta. Uudenvuoden lupauksetkin saivat uutta ”kevätlannoitetta” kun niitä sai möyhiä uudella mullalla. Tänä vuonna on vielä kolme kvartaalia aikaa kasvaa!

Aluksi kävimme läpi kasvuun liittyviä määritelmäsisältöjä aamun valmentajana toimineen Tarja Kivistön johdolla. Kasvuun liittyy aina 1) luopumista; joudumme jättämään taaksemme tutut ajatusmallit ja vanhat toimintatavat.  Kasvuun kuuluu myös 2) kärsimys, kipu ja epämukavuusalueella oleminen. Lisäksi 3) itsensä johtaminen on välttämätöntä –on otettava henkilökohtaista vastuuta omista ajatuksistaan, tunteistaan ja niitä ohjaavista rajoitteista. Mielestäni lasten uhmaiät kuvaavat hyvin kasvua –olemme matkalla kohti uutta, osaavampaa, parempaa minua vaikka tie voi ajoittain olla kivikkoinenkin ja olo vähemmän seesteinen.

Tarja esitteli meille puuesimerkin voimin sitä alustaa, jossa jokaisen kasvu voi tapahtua ja mitkä tekijät mahdollistavat tai estävät kasvun. Syntymässä saadut geenit sekä kasvuympäristö muodostavat puun juuret, jotka edustavat ihmisen arvoja ja ns. syvintä minuuden tasoa. Puun runko kuvaa minuutta tällä hetkellä eli jokaisen omaa käsitystä vahvuuksistaan ja heikkouksistaan. Lehdet edustavat tavoitteita, jotka voivat liittyä elämän eri osa-alueisiin, esim. työhön, perheeseen tai harrastuksiin. Kuvaan piirtyivät kasvun ulkoisina tekijöinä myös aurinko ja pilvet. Auringon säteet ovat energisoivia, kuten esim. toiset ihmiset, tsemppaava kirja tai elokuva; mikä tahansa, mikä antaa lisädraivia ja uskoa tavoitteiden saavuttamiseen. Tummat pilvet kuvaavat vastakkaisena voimana kasvun horjuttajia ja niitä voivat olla esim. lannistavat ihmiset ja epäonnistumiset.

Seuraavaksi keskityimme puun lehtiä edustaviin tavoitteisiin. Tarja kertoi, että tavoitteet on usein ladattu hyvinkin erilaisilla asioilla ja uskomuksilla. Syynä tähän on se, että katsomme todellisuutta aina itsestämme käsin. Tähän ”todellisuuteen” vaikuttavat aiemmat kokemuksemme sekä ulkopuolelta tulevat havainnot, joiden kanssa käymme jatkuvaa, tiedostamatonta keskustelua.  Tarja kehottikin meitä haastamaan uskomuksiamme sen sijaan, että lähtisimme toteuttamaan niitä.

Uskomuksista johtuen en ihmettele, että oma todellisuuteni on välillä suorastaan sokerikuorrutettua tai vastakohtana läheiset saattavat epäuskoen kysyä, mistä ihmeestä olen saanut negatiivisia ajatusmalleja tiettyjä asioita kohtaan. Mieleeni tuli myös se, kuinka tärkeää johdon olisi avata ja sanoittaa yrityksen tavoitteita mahdollisimman laajasti ja monipuolisesti – toisille esim. kasvutavoitteet saattavat merkitä uutta ja innostavaa tapaa toimia, kun taas toiset voivat lamaantua vuorelta tuntuvien haasteiden edessä.

Aamupäivän kipein kysymys oli: ”Kuinka monelle teistä on joskus kerrottu, ettette ole hyvä jossakin?” Terapeuttisin anti oli osallistujien reaktio, jossa melkein kaikkien käsi nousi pystyyn – omani mukaan lukien. Yksi satuttavimmista kokemukseni liittyy ala-asteeseen, jolloin muutoin loistava opettaja käytti seinällä ollutta piirrostani esimerkkinä siitä, miten neljäsluokkalaisen ei enää kuuluisi piirtää. Kun tähän muistoon liittyy vielä suuri häpeä, niin ”Minä en osaa piirtää” –muistijälki on kuin tatuointi mielessäni. Lisäksi lapsen mielen tulkinta tästä oli se, että olen huono, en osaa, en pysty, en kelpaa. Tosin näin aikuisena terapoin itseni ostamalla tämän kirjan http://www.atenakustannus.fi/kirjat/kirja/436 ,  jonka piirrosohjeiden lisäksi ymmärsin, ettei koskaan -Ben Furmanin ajatusta myötäillen- ole liian myöhäistä saada itselleen onnellisia kuvaamataidon tunteja.

Kävimme pienryhmissä läpi myös seuraavia uskomuksia:

1. Jokaiseen ongelmaan on olemassa ratkaisu eikä ole ongelmaa ilman, että sillä olisi joku lahja sinulle.
2. Energia virtaa huomion suuntaan. Missä huomiosi on?
3. Teemme koko ajan parhaamme. Valinta on juuri niin hyvä kuin sillä hetkellä pystymme tekemään, ajattelemaan ja uskomaan.
4. Kaiken käyttäytymisen takana on myönteinen tarkoitus. Sinun vain pitää löytää se.
5. Joustavuus on menestyksen avain. Jos se mitä teet, ei toimi, tee jotain muuta.

Osa edellä mainituista ajatuksista aiheutti sen, että ryhmämme jäsenet innostuivat melkein puhumaan toistensa päälle (suomalaiset tuppisuut täytyy todellakin olla aikansa elänyt uskomus). Jotkut uskomuksista herättivät toisaalta-toisaalta –tulkintoja, toiset vastalauseita ja provosointiepäilyjä.  Hyvin mielenkiintoinen aspekti ryhmätyöosiossa oli se, ettemme tunteneet toisiamme entuudestaan emmekä tienneet esim. toistemme aloista tai ammattinimikkeistä mitään. Tajusin tämän myötä sen, kuinka nopeasti ja ehkä valitettavan virheellisesti saatan uskomusteni mukaisesti tulkita toisia koulutuksen tai työpaikan perusteella – en tarkoita tätä arvostelumielessä vaan enemmänkin niin, että kaikki tiettyä alaa edustavat ihmiset olisivat muka samanlaisia. Yritystasolla tällainen harjoitus voisi olla hyvin hedelmällinen niin, että eri osastoilla työtä tekevät muodostaisivat yhden ryhmän. Uskoisin, että molemminpuolinen ymmärrys ja arvostus voisivat hyvinkin kasvaa –ja väärät uskomukset samalla hälvetä.

Tarja esitteli meille innostavan kuvion siitä, kuinka uskomus vaikuttaa kykyyn tehdä työtä:

Kapasiteetti –> Ponnistelu eli työ –> Tulos –> Uskomus –> Kapasiteetti –> Ponnistelu eli työ jne.

Mielestäni kuviossa on erityisen rohkaisevaa se, että kykyyn eli kapasiteettiin tehdä työtä voi todellakin vaikuttaa. Tekemällä työtä ja onnistumalla siinä kasvaa itseluottamus, joka puolestaan vaikuttaa uskommeko itseemme vai emme (eli mikä on uskomus itsestämme). Kun uskomus on positiivinen, niin samalla nousee kykymme tehdä työtä. Tätä puoltavat myös ne psykologiset havainnot siitä, että ihmiset, jotka ns. uskovat olevansa parempia kuin todellisuudessa ovat, onnistuvat paremmin kuin ne, joilla on pessimistinen ja negatiivinen kuva omasta osaamisestaan. Toisin sanoen itseensä luottavat ovat positiivisella, itseään ruokkivalla kehällä, mistä johtuen he toteuttavat joka vaiheessa positiivista uskomustaan itsestään ja onnistumisestaan.

En usko pakonomaiseen ”nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin” –ajatteluun. Uskon jokaisen rajattomaan kykyyn kasvaa, kehittyä ja tulla parhaaksi omaksi itsekseen – jos ei muun niin tämän sattumalta Aamulatauksen päivänä inboxiini tulleen ajatuksen vuoksi: ”Happiness is neither virtue nor pleasure not this or that, but simply growth. We are happy when we are growing.” - William Butler Yeats – (http://www.happiness-project.com/)

/ Marinka Wieru

Marinka Wieru toimii asiakkuuspäällikkönä Kotosalla Säätiössä. Marinka on ollut kiinnostunut itsensä kehittämisestä lukioajoista saakka, jolloin hän luki Ritva Enäkosken kirjan: “Hinku, halu ja haba – miten bodaan henkisen kantin kestäväksi.” Seniorimarkkinoiden lisäksi hänen intohimoihinsa kuuluvat aikakausilehdet, toiminnallinen treeni ja elokuvat.

Muutoksella mahdollisuuksia

Muutos. Oli kyseessä sitten muuttaminen uudelle paikkakunnalle tai toiseen työpaikkaan, opiskelupaikan, työtehtävän tai elämäntilanteen muuttuminen, on muutos aina ilmiö, joka ravisuttaa maanjäristyksen tavoin. Tutkimuksissa on todettu, että muutto uudelle paikkakunnalle saattaa olla yhtä stressaavaa ja kuormittavaa kuin vakava, äkillinen sairastuminen. Ei siis ole ihme, että puhuttaessa yrityksen muutoksesta ja uusiutumiskyvystä, monella nousee karvat pystyyn. Muutos voi kuulostaa pelottavalta.

On luonnollista, että kaikki uusi ja tuntematon pelottaa. Emmehän me tiedä mitä on vastassa! Tutuista rutiineista on pelottavaa päästää irti, omalta mukavuusalueelta on pelottavaa astua yli, uusi työtehtävä tuntuu pelottavalta, koska joudumme omaksumaan ja oppimaan paljon uusia asioita. Luopuminen voi tuoda surua ja ahdistusta sekä toisaalta mukavinta olisi vain jäädä paikoilleen… MUTTA mietipä, kuinka pelottavaa on jämähtää. Silloin vasta vaarallisilla vesillä ollaankin kun pelko ottaa vallan ja estää sinua kasvamasta, kehittymistä ja elämästä. Kuinka pelottavaa on jäädä paikalleen ja katsoa sivusta kun toiset kasvavat ja kehittyvät? Kuinka pelottavaa on huomata, että juna meni jo enkä ehtinyt mukaan? Kuinka kamalaa olisi havahtua siihen, että meidän olisi pitänyt ottaa askel eteenpäin uuteen ja tuntemattomaan kasvaaksemme, mutta emme tehneet sitä ja nyt kärsimme seuraukset. Koen, että pelottavampaa kuin suunnata kohti uutta, on sittenkin jäädä paikalleen.

“The best way to predict the future is to invent it.”

–Steve Jobs

Aamulatauksen tähtipuhuja Mika Saarinen-Jännes muistutti eilisessä Latauksessa, että muutos on aina prosessi. Ja muutoksen yhteydessä tapahtuu aina mielialan aaltoliikettä. On luonnollista pelätä ensiksi uutta ja saavuttaa sen jälkeen varsinainen Honeymoon uuden parissa, tila, jolloin kaikki sujuu kuin lentäen. Oi tätä auvoista arkea! Mutta hyvä on olla myös tietoinen siitä, että pohjakosketus on edessä. Niin se vaan menee. Lohdullista on kuitenkin tietää, että sieltäkin taas noustaan uuteen nousuun. Muutosprosessin läpikäyminen edellyttää kyseenalaistamista, epävarmuuden sietämistä, jatkuvaa itsetutkiskelua, rohkeutta ja järjestelmällisyyttä. Se ei ole helppoa, mutta se on pakollista. Ympäristö vaatii meitä jatkuvasti uusiutumaan. Ja jos emme uusiudu, putoamme kelkasta. Tämä on raadollinen lause, johon törmää kaikkialla. Vaikka se on totta, sen toitottaminen voi olla yksi tekijä, joka saa meidät pelkäämään muutosta – jopa niin paljon, että emme uskaltaudu muutosprosessiin.

Suhtaudutaan siis muutokseen täten. Nähdään muutos sisältäpäin tulevana mahdollisuutena ulkoisen pakon sijaan. Unelmoidaan mitä kaikkea muutos meille avaa. Valmistaudutaan rikkomaan rajoja ja oppimaan uutta. Ajatellaan miten voimme kehittyä ja luoda uusia, toimivampia käytäntöjä. Ajatellaan miten voimme vapautua aikaisemmista kahleista, jotka ovat  rajoittaneet. Nähdään mielessämme mitä kaikkia ovia onkaan vielä avaamatta! Eikö sinuakin kiinnosta katsoa mitä ovien takana on?

- Tarja Kivistö

Sisäinen yrittäjyys

Sitomon Aamulatauksessa oli 25.1.2012 aiheena “Sisäinen yrittäjyys”. Mitä sinulle tulee mieleen sanaparista?

Sisäinen yrittäjyys on tullut viime vuosina vastaan terminä julkisten laitosten ja koulumaailman julkaisujen sekä siellä käytävän keskustelun yhteydessä. Halusimme herättää keskustelun aiheen tarkemmaksi määrittelyksi. Tässä ehkäpä jopa yli-inhimillinen tuloksemme.

Sisäinen yrittäjä: Itseohjautuva, sisäisen motivaation omaava tavoitteenasetantaan kykenevä omilla aivoilla ajatteleva vastuunkantaja. Hänellä on kirkas kuva kokonaisuudesta ja hän kykenee näkemään syy-seuraussuhteita. Lisäksi hän kokee yrittäjämäistä tuskaa nauttiessaan huomisen epävarmuudesta.

Tällaisia ihmisiä suurin osa työnantajista haluaisi palkata. Miksi tällaisia tuntuu olevan liian vähän nykyisen työelämän tarpeisiin? Kasvaako nykyperheistä isän ja äidin esimerkillä, koululaitoksen tukemana sisäisiä yrittäjiä?

Nina

Ps. Onnellisena yrittäjänä voin jakaa seuraavan: tässä erään työntekijämme kirjoitus henkilökohtaisesta kokemuksesta sisäisestä yrittäjyydestä.

—–

Sisäinen yrittäjyys tarkoittaa minulle oma-aloitteellisuutta, vastuullisuutta ja halua kehittää itseäni. Se näkyy toiminnassani asenteessa, joka kertoo, että ”hei, teen tätä työtä yhtä suurella sydämellä ja yhtä suurella draivilla kuin tekisin tätä jos tämä olisi oma yritykseni!” Sisäisenä yrittäjänä koen tekeväni työtä itselleni. Olen tässä täysillä mukana. Haluan antaa paljon ja vielä enemmän. Olen valmis ottamaan vastuuta. Olen valmis kantamaan korteni kekoon. Olen täällä, koska uskon siihen mitä teen. Olen täällä, koska koen tämän omakseni. Olen täällä, koska haluan kehittyä ja oppia. Tämä, vahva sitoutuminen ja kova halu, vastuunottaminen ja työhön täysillä uskominen, on minulle sisäistä yrittäjyyttä. Haastankin sinut nyt pohtimaan mitä sisäinen yrittäjyys merkitsee Sinulle ja miten sitä toteutat nykyisessä työssäsi – Vai toteutatko?

Valtaako sinut tekemisen meininki kun avaat työpaikkasi oven? Otatko vastuuta työpaikalla? Tunnetko paloa työtäsi kohtaan? Oletko innokas ja aloitteellinen? Kestätkö myös epämiellyttäviä asioita, kuten epävarmuutta? Oletko ajoittain valmis astumaan ulos mukavuusalueeltasi? Mitä edelliset kysymykset aiheuttavat sinussa? Pystytkö vastaamaan niihin ”kyllä”, vai tuovatko ne ihollesi kylmät hikikarpalot tai tunnetko outoja vatsanväänteitä? Jos tunnet, niin mieti mistä kokemuksesi johtuu. Koetko todella tekeväsi työtä, johon olet valmis sitoutumaan, josta olet valmis ottamaan vastuuta ja jossa siedät myös epämiellyttäviä asioita?

Uskon, että sisäinen yrittäjyys on tietyllä tapaa sisäsyntyinen tekijä, mutta uskon myös siihen, että sitä voi kehittää. Sisäisessä yrittäjyydessä kun on yksinkertaisesti kyse asenteesta. Henkisestä asenteesta. Ja asennetta voi aina muuttaa. Se kuitenkin vaatii työtä ja panostusta. Jos haluaa kasvaa, pitää sietää kasvun kipua. Ja jos sitä sietää, on tie avoin.

Haastan Sinut! Lähde matkalle sisäiseksi yrittäjäksi. Tutki itseäsi, selvitä mitä haluat, mitä tunnet, mitä ajattelet. Ota rohkeasti vastuuta ja kanna kortesi kekoon. Saat varmasti enemmän kuin annat.

Kokeilepa!

- Tarja

Oletko hanhi mihin mikään ei tartu?

Olen tänään joutunut oman epämiellyttävän totuuteni eteen pohtiessani valmennusten vaikuttavuutta. Sitä viisasten kiveä, miten valmennus saadaan vaikuttamaan toivotulla tavalla (ja varmasti), ovat kaikki valmentajat etsineet ja etsivät yhä. Miten annetaan se, mitä asiakas tilaa ja vielä niin, että saadaan sellainen prosessi aikaan, että asiakas saa lopulta sen mitä oikeasti tarvitsee: omien, yrityksensä ja joukkueensa tavoitteiden saavuttamista varten.

Niin, miksi valmennusta ostetaan? Usein se ainakin selitetään tuottavuuden kasvun haulla, joka toteutetaan ajetun muutoksen tai kehittymisen voimin. Syyt voivat kuitenkin olla yhtä moninaiset kuin on ihmismieliäkin.

Sain tänään kokemusvuosissa vanhemmalta kollegalta neuvon: “Oppii ne lapsetkin lukemaan ilman opettajaa tarvittaessa.” Niin, miksi? Kun on halua ja tarvetta, niin kehitystä tulee. Eli valmentajan ensisijaisia taitoja on sytyttää halu ja tarve. Ja jopa pakko. Miten pitkälle näissä sitten voi mennä? Otanko riskin, että asiakas suuttuu ja loukkaantuu?

Keinoja on monia. Voidaan provosoida, herättää sopivaa tunneilmastoa ja luoda ulkoisia pakkoja. Ja pitää muistaa ettei kehittyminen ole aina kivaa. Asiakkaalle valmennus on aina matka. Matka omaan itseesi, matka pelkoihin, matka omien toimintatapojen ja näkemysten kyseenalaistamiseen, matka luovuuteen, matka vastaanottavaisuuteen ja uuden kohtaamiseen. Matka epävarmuuteen. Valmennus tarjoaa matkan myös valmentajalle hänen tukiessa asiakasta prosessissa pahimpien hetkien ylitse, seuratessaan asiakkaan kipuilua ja nähdessään lopuksi sen oivaltamisen ja havahtumisen hetken, kun muutosta alkaa tapahtua. Itse olen saanut kokea molemmat puolet ja siksi olen vakuuttunut valmennuksen toimivuudesta.

Omalle kohdalleni on sattunut useita valmentajia eri rooleissa. Heitä on tullut työkaverin, mentorin, esimiehen ja kollegan muodossa. Olenpa hakeutunut ihan ammattivalmentajienkin seuraan. Osa tielleni tulleista suurista ihmisistä on vaikuttanut ajatteluuni syvästi ja olen heille siitä ikuisesti kiitollinen. Tuskinpa tänä päivänä olisin puoliksikaan niin kohtuullinen puoliso, ystävä tai työtoveri ilman valmentautumista. Enkä varmaankaan viihtyisi itseni kanssa näin hyvin. Lisäksi en uskaltaisi katsoa taaksepäin ja todeta, että tulipahan mokailtua, ja että siitä opittiin. Kantaisin sisälläni häpeää ja syyllisyyttä suurina taakkoina ilman valmentautumista. Ja sillä, että olen mennyt ihmisenä eteenpäin ja oppinut ajattelun taitoja, on ollut varmasti tuottavuutta lisäävä vaikutus, ja ennen kaikkea elän parempaa elämää itseni ja läheisteni kannalta.

Tästä syystä haluan tarjota toisillekin saman mahdollisuuden.

Tässä lista asioita, joiden uskon vaikuttaneen itsessäni valmennuksen vaikuttavuuteen. Poimi itsellesi sopivin ennen seuraavaa tilaisuuttasi valmentautua:

  1. Halu kehittyä. Etsi paikkoja olla parempi siinä mitä teet ja kerro se ääneen.
  2. Kokeile oppimaasi, kuulemaasi ja lukemaasi käytäntöön. Heti. Mahdollisimman pian. Ja yritä useamman kerran.
  3. Katso peiliin ja pyydä palautetta. Vaikka sattuu, välillä kovaakin, ole armollinen itsellesi ja ota opiksesi. Kiitä palautteen antajaa. Ja älä syyllisty.

Matkallasi sinua auttaa vankka itsetuntemus. Kiinnitä huomiota seuraaviin seikkoihin:

  • Selvitä miten opit parhaiten? Mistä motivoidut?
  • Etsi estäviä tai auttavia uskomuksia itsestäsi. Sanotko ennen valmennusta: “Mä tiedän tämän jo” tai “ei tästä mitään pysyvää jää”. Vastaavat kommentit estävät oppimista. Sano mieluummin itsellesi; “Tähän on kätketty minulle jotain suurta, jotain mikä vie minua eteenpäin.”
  • Ota vastuu omasta oppimisestasi ja eteenpäin menostasi. Ole se lapsi, joka oppii lukemaan ilman opettajaa!

Tuumasta toimeen

Marraskuun ensimmäisessä Aamulataus –valmennuksessa aiheena oli ”suunnittelu vs. tekeminen” eli miten tartumme toimeen ja viemme hyvät suunnitelmat toteutukseen. Teema sopii loistavasti marraskuun alkuun, koska näin pimeään aikaan ainakin itse huomaan tarvitsevani extra annoksen energiaa ja tekemisen meininkiä.

Kaikki ehkä tietävät tunteen, kun edessä olisi suuri päätös, vuori tekemätöntä työtä tai iso haaste ja toimeen on vaikea tarttua. Käytämme valtavasti aikaa jahkaamiseen, tekosyiden keksimiseen ja asian välttelyyn, kunnes jokin saa meidät tarttumaan toimeen. Kipinä toimeen tarttumiseen voi lähteä meistä itsestämme tai yksinkertaisesti jokin ulkoinen syy pakottaa meidät ratkaisemaan haasteen.

Edessä oleva päätös voi olla hieman epämiellyttävä ja se voi vaatia epämukavuusasteelle menemistä, siksi ehkä jäämme monesti suunnitteluasteelle tai keksimme mitä moninaisempia tekosyitä miksi emme vain ryhdy tekemään. Verukkeena voi olla, että se on liian vaikeaa, liian vaarallista, liian suurta tai liian pelottavaa. Oma mielemme keksii nämä tekosyyt, joten siis voimme myös itse keksiä tekosyille vastaväitteet. Päättämättömyys aiheuttaa myös kärsimystä ja vie energiaa, joten tuleekin pohtia kumpi kärsimys vie eteenpäin? Peloista emme koskaan pääse ja pelkoja voi hallita vain kohtaamalla ne. Päätös on aina hieman riskinottoa ja suuretkin haasteet on mahdollista selättää, kun pilkkoo ne palasiksi.

Kun päätöstä on lähtenyt toteuttamaan ja vaikka kuinka on luvannut itselleen pysyvänsä tavoitteessa, tulee jossain vaiheessa hairahdus. Siinä vaiheessa tulee olla armollinen itselleen ja keskittyä itsensä soimaamisen sijaan uudelleen aloittamiseen. Lipsahduksen jälkeen pahinta on lopettaa suunnitelman toteuttaminen ja siksi tulisikin keskittyä miettimään pitävä suunnitelma uudelleen aloittamiseen. Sillä yksi poikkeama tieltä on vienyt sinut vain hetkeksi sivuraiteille, mutta paalaaminen alkuperäiseen tavoitteeseen on vielä mahdollista. Hyväksy tosiasiat, mutta älä silti menetä toivoasi!

Päätöksen teossa ja siinä pysymisessä voi auttaa, että sen sanoo ääneen toiselle tai kirjoittaa paperille. Päätös konkretisoituu ja kuin huomaamatta ensimmäinen askel on jo otettu. Näin järjestät itsesi pulaan ja loppu on selviämistä! Ja kysy rohkeasti apua ja tukea läheisiltäsi tai työkavereiltasi. He varmasti auttavat, kun kerrot kuinka tärkeä tavoite on sinulle. Huomasinpas valmennuksen jälkeen itsekin sanoneeni eräälle ystävälle saattavani loppuun kauan keskeneräisenä olleen projektin tämän kuun loppuun mennessä, joten nyt on myös itse ryhdyttävä tuumasta toimeen!

Päätösten edessä pitää nöyrtyä ja haasteelle antautua. Kun uskoo asioitten olevan mahdollisia, ne myös ovat sitä. Henry Fordin sanoin: ”Whether you think you can or can’t, either way you’re right.”

- Kaisa Seppo

On helppoa olla rohkea, kun ei pelkää

“Muista aina, että asiakas pelkää tekevänsä huonot kaupat ja myyjä pelkää, ettei asiakas osta. Sun tehtävä myyjänä on vakuuttaa asiakas omalla uskollasi niin, että hän korvaa pelkonsa uskollasi”.

Näillä sanoilla evästi eräs vanha kollega minut aikanaan myyntityöhön. Tästä asti olen pohtinut enemmän tai vähemmän pelon roolia tunnearsenaalissamme. Pelko on kuitenkin hyvin hyödyllinen tunne evoluutiossamme, tosin jotkut primäärireaktiot ovat täysin ylimitoitettuja nykypäivän haasteisiin. Ennen pelko piti meidät hengissä suojelukeinona, mutta nykypäivänä esimerkiksi pelosta kumpuava vihareaktio työyhteisössä ei vie asioita rakentavasti eteenpäin.

Joissain elämäntilanteissa voi käydä niin, että pelko alkaa hallita elämäämme ja se asettaa käytöksellemme haitalliset rajat. Alisuoriudumme pelätessämme jonkin asian menettämistä tai emme pyydä itsellemme kuuluvaa osuutta, emme pyydä anteeksi tekojamme tai annamme toisten käyttää meitä hyväksi.

Kannustankin tällaisena hetkenä määrittelemään pelon mahdollisimman tarkasti; vaikka paperille kuvin ja sanoin. Tunteiden kieltäminen vahvistaa niiden otetta meistä. Pelko on kuitenkin tarpeellisena tunteena aina varastossamme läsnä, joten sen olemassaolo tulee hyväksyä. Sen ei kuitenkaan tarvitse ottaa päällimmäistä otetta meistä.

Suurin osa ihmisistä pelkää useimmiten hyvin samankaltaisia asioita. Meillä voi olla vain hyvin yksilölliset voimakkuudet tuntemisessa ja pelot näyttäytyvät eri ihmisillä eri tavoin. Joku voi suorittaa työelämässä työtään omien voimiensa äärirajoille pelätessään hyväksynnän menetystä, toisinaan esiintymiseen ja esilläoloon liittyvä pelko voi tekeyttää meidät sairaaksi tai auktoriteetteihin liittyvä pelko takelluttaa sanat kurkkuumme.

Harrastin nuorena uimahyppyjä. Olin ihan hyvä lajissa, kunhan hypimme matalalta, pelkäsin nimittäin korkealta hyppäämistä. Silloinen valmentajamme houkutteli minua treeneistä toisiin korkeammalle, onnistumatta. Lopulta hän sai minut kiipeämään torniin ylimmälle tasanteelle, seitsemään metriin sillä, että lupasi meidän vain istuskelevan ja juttelevan siellä. Kiipesimme yhdessä ylimälle tasanteelle. Tärisin ja pidin kaiteesta kaksin käsin kiinni. Istuskelimme siellä tovin ja laskeuduimme yhdessä kolmen metrin tasanteelle. Enää se ei näyttänyt lainkaan korkealta ja uskaltauduin hyppäämään. Olin päässyt pelostani ainakin kolmen metrin kohdalla.

Tässä tarinassa on myös siemen arkeemme. Yksi keino pelon käsittelyyn on suhteuttaa pelkäämämme asia isompaan kokonaisuuteen. Jos esimerkiksi jännitän jonkin henkilön tapaamista, saatan ajatella ettei tässä nyt ole kuitenkaan hengenlähtö kyseessä. Sama saattaa toimia isompiinkin juttuihin. Kokeile.

Kerro oma tarinasi pelon kanssa elämisestä, tunteen hyödyllisyydestä tai rohkeudestasi!

Pelkojen kohtaaminen

Tänään Aamulatauksemme aiheena oli “Oivalla ja Uskalla”. Kiitos kaikille mukanaolleille. Aamumme oli yhteinen matka loistavaan päivään. Toivotan myös kaikille lukijoillemme antoisaa päivää!

Haluatko kasvaa nykypäivän johtajaksi?

Nykypäivän työelämässä reaktiokyky on tarkkaa suunnitelmallisuutta tärkeämpää ja keskeneräisyyden sietäminen asioissa, suunnitelmissa, itsessä ja toisissa on elinehto. Loppuun hinkkaaminen tappaa yrittäjämäisen otteen työhön ja seurauksena on “juna meni jo” tilanne.

Muutosnopeus ympäristössä on nopeaa ja ennakoinnilla ei voida teilata kaikkia tilanteita. En nyt sano, että suunnitelmallisuus olisi huono asia. Vaan, että pelkästään siihen luottaminen koituu turmioksi. Sattumalle pitää jättää tilaa ja luovuuden on voitava kukoistaa.

Positiivista energiaa on hyvä olla, sekä rohkeutta tarttua asioihin. Ai miten niin? Ympäri maailman uudet ihmiset työelämässä suunnittelevat innoissaan uusia sovelluksia, tuotteita ja järjestelmiä. He saavat idean illalla ja se on aamulla tuotannossa. Amerikkalainen sijoittaja kestää ideoiden epävarmuuden.

Palautteen kulttuuri on elinehto yrityksissä. Liikaa tuntemista ei pidä varoa. Kun tunteet yritetään painaa pois, niillä on tapana räjähtää ja purskahdella. Kunhan tunteiden näyttäminen on aitoa ja sallittua; se ei organisaatiota vahingoita. Palautteenkulttuurin motto voisi olla: “ei ole virheitä; on vain oppia”. Ja jokainen kehittyy nopeammin saadessaan reilua palautetta.

Myöskin nykypäivän työelämässä kaikenlainen turhanpäiväinen pönötys on kukkua. Nuoret eivät enää motivoidu statusilmaisua korostavista johtajista, pelkistä palkkioista tai pelkkään viihteeseen keskittyvästä työilmapiiristä. He haluavat yhteistä viestintää, yhteistä tekemisen kulttuuria, matalaa hierarkiaa, yhteisiä innostavia tavoitteita ja yhteisöllisyyden tunnetta. Ne nuoret pi***atti lähtevät lätkimään ilman näitä ja lisäksi vihaavat kellokorttia.

Kaikki nämä edellämainitut asiat vaativat useimmilta johtajilta jatkuvaa arjen valmentautumista. Tunnetko itsesi oppijana? Miten suhtaudut oppimiseen? Mitä uutta opettelit viimeksi? Koetko iloa oivaltamisesta? Uskallatko oppia uutta?

Valmennettavaksi suostuminen vaatii rohkeutta kohdata jotain uutta ja epämukaviakin asioita. Kun valmennus onnistuu, ihminen muuttuu identiteetin tasolla ja muuttaa käytöstään haluamaansa suuntaan. Hyvästä valmennuksesta jää käyttöön riittävän yksinkertaisia ja helposti käyttöön otettavia työkaluja.

Omat rajat vai Rajaton?

Etsitkö koskaan tietoisesti omia rajojasi? Jos, niin millä elämän osa-alueilla? Millaisia metodeja käytät? Sitoutatko itseäsi ottamalla muita mukaan poinnisteluihisi?

Nyt jo kansankieleenkin tarttunut mukavuusalue ei ehkä kaipaa selityksiä. Se on kuitenkin sellainen ominaisuuksiltaan, että se tuppaa kutistumaan ilman ponnisteluja. Tästä taas seuraa omien uskomusten, odotusten ja lopulta mahdollisuuksien kapeneminen.

Muistan katsoneeni noin kaksitoistavuotiaana ensimmäisen kerran klassikkoelokuvan Rockyn. Hahmo on oivallinen nuorelle samaistumiseen (myös tytölle). Nöyryys, taistelutahto ja ponnistelu liikautti minussa jotain vahvasti. Ainakin niin, että muistan lähteneeni samalla hetkellä ulos lenkille, kun elokuvan lopputekstit alkoivat. :)

Omien rajojen venyttäminen onnistuu, kun olemme valmiita muuttamaan odotuksia ja uskomuksia itsestämme. Toisinaan uudet asiat; paikkakunnan tai työn vaihtuminen tekee tämän helpommaksi ja joskus pakolliseksi.

Pysähdy hetkeksi miettimään millä alueilla päästät itsesi helpolla toistuvasti, sellaisilla joiden miettimistä välttelet, joiden tiedät pitkässä juoksussa haittaavaan terveyttäsi, suhteitasi tai muuta elämän tärkeää osa-aluetta.

Julia Prusi: Omat Rajat, Galleria Kapriisi, Tampere

(Teos sai minut kirjoittamaan tämän postauksen).


Mitä häviäisit, jos koittaisit joskus rajojasi myös tällä ajattelemallasi vaikealla osa-alueella? Mitä jos koittaisit tosissasi ponnistella?

Aina voimme palata vanhaan tapaan. Mieti hetki, kuinka hyvältä tuntuisikaan saavuttaa edes pientä kehitystä. Jo yhden askelen ottamisella me voimme muuttaa näkökulmaa asiaan ja saavuttaa voimaa sen toisen askelen ottamiseen. Ensimmäinen askel on kuitenkin aina vaikein. Ja muista, on odotettavissa yksi tai kaksi repsahdusta, joten, kun tiedät tämän jo; älä jää niihin repsahduksiin makaamaan; vaan käytä energiasi uuden aloituksen tekemiseen. Näin onnistut!


Rajaton: Butterfly