Etusivu
Sitouttaja on Valmennustoimisto Sitomo Oy:n ulkoiseen viestintään tarkoitettu yritysportaali. Portaali on luotu asiakkaidemme, yhteistyökumppaneidemme, työntekijöidemme sekä suuren yleisön iloksi, tietolähteeksi ja keskustelupaikaksi.

Tämänhetkiset ajatukset määräävät tulevaisuuden

Me tuppaamme ajattelemaan tuttuja ratoja pitkin. Tutkimuksessa on todettu, että ajattelemme päivittäin 50 000-60 000 ajatusta ja niistä 90% on samoja kuin eilen. Useat kertovatkin kokemuksista ajatusten vangiksi jäämisestä. Vellomisesta. Siitä kun ajatuksia ei saa katki, vaikka haluaisi. Jos 90% ajatuksistamme on samoja kuin eilen, en ihmettele tätä kokemusta. Miten tätä prosenttiosuutta saisi pienennettyä? Miten saisi uudistettua itseään päästämällä irti kuluttavista ajatuksista tai rajoittavista uskomuksista? Miten pystyisi lopettamaan vellomisen?

Kuluttavista ajatuksista irti päästämisessä on varmastikin oleellista hyväksyminen, luottamus ja yksinkertaisesti uusien, eteenpäinvievien ajatusten ja uskomusten luominen vanhojen, jo meitä tarpeeksi palvelleiden ajatusten tilalle. Tiedämme kaikki, että ajatusten kieltäminen ja lopettamaan pakottaminen ei tuota pysyvää ratkaisua. Itse asiassa kielletyt asiat muuttuvat sillä siunaamalla superhaluttaviksi kun kiellämme ne itseltämme. Kuinka monesti olemmekaan kieltäneet itseltämme esim. herkuttelun – ja mihin kielto valtaosalla meistä on johtanut? Niinpä. Siksi ei auta kuin hyväksyä tilanne.

Oleellista on myös luottaa siihen, että asiat selkiytyvät ja lopulta kaikki kääntyy hyväksi. Ilman luottamusta parempaan, meidän on todella vaikea suggestoida itsemme ajattelemaan toisin. Kun luotamme, rauhoitumme – ja vapautamme tilaa pääkopasta. Hokiessamme “kiire, kiire, kiire” tai “ei tästä tuu mitään”, ei siitä varmasti tulekaan mitään. Rauhoittuminen, oli keino mikä hyvänsä, on viisauden alku. Lenkki, meditaatio, kupillinen kuumaa, potkunyrkkeily – mikä vaan, mikä tuottaa meille iloa ja saa meidät hetkeksi unohtamaan ajatusten sekamelskan, vie meitä eteenpäin.

Tärkeää on myös päivittää vanhoja uskomuksia uusilla. Joskus on hyvä pysähtyä ja tarkastella mitä uskomuksia meillä on itsestämme äitinä/puolisona/työntekijänä/esimiehenä jne. Tai otetaanpa kollektiivinen näkökulma: mitä uskomuksia meillä on yrityksestämme? Johtuuko se, ettemme mene eteenpäin itseasiassa siitä, että olemme naulinneet itsemme tiettyyn ruutuun? Jos meillä on tietoa, taitoa ja osaamista, mutta ei haluttuja tuloksia, johtuuko se siitä, mitä ajattelemme itsestämme ja toisistamme tai minkä uskomme olevan mahdollista ja minkä ei? Näemmekö itsemme/toisemme/asiakkaamme samojen silmälasien läpi viikosta toiseen? Voisimmeko nähdä erilailla? Ja mihin se meidät veisi?

Ajatukset ja uskomukset ovat kaiken tekemisen moottori, siksi niiden äärelle on tärkeää pysähtyä. Se mitä saamme aikaan, on aina jonkin uskomuksen ohjaamaa. Minkä? Palveleeko se meitä todella?

Ajatukset tänään, määräävät tulevaisuuden huomenna.

Pakko luo maailmamme

Maailmamme on sellainen, kun ajattelemme sen olevan. “Luomme ajatuksilla maailmamme” sanoi jo Buddhakin aikoinaan. Vaikka tämän tiedän ja koen tehneeni ajatuksiani kehittämällä elämääni paljon lisää sävyjä, laatua ja helmeilevää ihanuutta, täytyy tähän palata aina uudelleen.

Kun esimerkiksi olen jonkin uuden asian äärellä alkaa nisäkkään aivoni syöttää turvallisuushakuisia ajatuksia, paniikinomaista suhtautumista ja pöyristyttäviä pelkofantasioita. En pääse liikkeelle ajatusteni velloessa mielikuvissa katastrofissa ja vaanivassa tuhossa. Rakkaat hallitsemattomat aivoni ovat pahin viholliseni ja paras kaverini, jos Buddhaa on uskominen.

Jo tuttujen asioiden parissa olen loistava ajattelija ja positiivisen optimistinen suhtautuja, mutta uuden kiimaisen haasteen edessä romahdan, nöyrryn ja tuskastun. KUNNES, edessäni on pakote liikkua. PAKKO, jolloin ei voi enää jäädä paikalleen, koska tuska siinä on suurempi kuin nautinto mitä voin edessäni saavuttaa, vaikka joudun sielläkin kulkemaan läpi kiirastulen.

Uusi sanontani on siis PAKKO LUO MAAILMAMME; polta sillat takana ja lähde liikkeelle. Polta laivat satamaan ja syöksy viidakkoon. Minulla on yksi siunaus. Sisäinen pakkoni on nopeampi kuin maailman pakko, jossa elän. Siksi onnistun ja pääsen eteenpäin. Mutta perkele, että matkalla pelottaa.

Pelosta rohkeuteen, pimeydestä valoon!

Viimeisimmässä Sitomon Aamulatauksessa käsittelimme pelkoa ja rohkeutta. Valmentajana toimineen Nina Rinteen ensimmäisiin lauseisiin kuului: ”Ihmisellä on 50 000-60 000 ajatusta päivässä. Näistä 90 % on samoja.” Ajatus tuntui suorastaan tyrmäävältä! Onko tämä tieto omalla kohdallani pelottava vai rohkaiseva? Ruokinko mieltäni lannistavilla, negatiivisilla ajatuksilla, valinnoilla ja teoilla, vai ovatko liittolaisiani voimaannuttavat, elämään luottavat ajatukset?

Omassa elämässäni pelot olivat aiemmin valitettavan läheistä seuraa.  Pelko ja siitä seuraava epävarmuus eivät ole olleet minua suojelevia kumppaneitani vaan pikimmiten hidastavia ja lannistavia seuralaisia. Nyt kun aikuiselämää on n. 20 vuotta takana, minusta tuntuu, että olen pelkojeni  kanssa hyvinkin sinut. Paras keinoni päästä eroon ei-rakentavista ajatuksistani on ollut se, että olen tunnistanut ja rehellisesti tunnustanut pelkoni itselleni. Yhtä tärkeää on ollut tietoisesti olla tottelematta pelkojani ja tehdä asioita, joiden kautta olen voinut todistaa itselleni, etteivät ne toteudu.

Itselleni silmiä avaavin huomio on ollut se, että itse asiassa pelkäsin kauan onnistumista ja koin, etten ansaitse sitä. Olin jo hyvin nuoresta tyypillinen suorittaja, joka ei onnistumisen jälkeen tuntenut iloa vaan lähinnä huojennusta. En koskaan pysähtynyt tuulettamaan itselleni vaan välitön ajatus tietyn tason saavuttamisen jälkeen oli: ”Mitäs sitten, missä on seuraava tavoite?” Itseensä luottava ei ollut niiden adjektiivien joukossa, joilla olisin itseäni kuvaillut. Lukioaikana olin hyvin kiinnostunut mainosalasta, mutta koska sitä ei voinut opiskella pääaineena Suomen yliopistoissa, niin hylkäsin kaupallisen alan opiskeluhaaveet kokonaan, sillä älyni ei mielestäni riittänyt pääsykokeisiin. Pikakelauksella kolme vuotta eteenpäin ja löysinkin itseni pänttäämässä kauppatieteellisen tiedekunnan pääsykoekirjoja. Sinä keväänä jouduin kokonaan uudelleen ohjelmoimaan ajatukseni. Parhaiten prosessia kuvasi se, että tunsin kirjaimellisen kliseisesti olevani kalliolla, jolta oli pakko hypätä ja uskoa, että minua kannatteleva varjo aukeaa ajoissa. Jouduin myös käsittelemään sisäistä pelkoani siitä, etten kestä onnistumista (tässä tapauksessa opiskelupaikan saamista) vaan pääni hajoaa. Onneksi minulla oli mahdollisuus todistaa itselleni, että saadessani myöntävän opiskelupaikkatiedon yliopistosta, kestin sen –toki liikuttuen, mutta en hajoten. Suurena apuna tässä oli Esa Saarisen ja Curt Lindströmin ”Poppamies” –kirja, joka kertoo Suomen jääkiekkojoukkueen v. 1995 voittamasta kullasta. Suosittelen kirjaa todella lämpimästi; teos kertoo upealla tavalla sitoutumisesta, yksilön ja joukkueen onnistumisesta eikä sisältö ole vanhentunut tippaakaan 18 vuoden aikana.

Onnistumisen pelkooni on vaikuttanut myös se, että olen joutunut tietyssä vaiheessa ns. himmaamaan eli pitämään kynttilää vakan alla. Pelkäsin, että onnistumalla, olemalla itse parempi  pahoittaisin toisen mielen. Tästä ajattelutavasta ei seurannut mitään hyvää itselleni eikä toiselle. Seuraava Marianne Williamsonin ajatus on hyvin voimaannuttava; olemalla täysin oma itsensä, vapauttaa myös toiset loistamaan.

Onnistumisen esteistä kertoo hyvin myös seuraava tarina ruotsalaisesta golflegendasta, Annika Sörenstamista. Annikan uran alussa hänen valmentajansa kiinnitti huomiota siihen, että vaikka kilpailu oli sujunut hyvin, niin kierroksen loppuvaiheessa Annikan taso laski selvästi. Keskustelujen pohjalta valmentaja sai selville, että Annikaa hirvitti puheosuus, jonka voittaja joutuu pitämään kilpailun jälkeen. Tällä erittäin lahjakkaalla pelaajalla oli siis itse peliin liittymätön pelko, joka esti häntä onnistumasta. Voittopuhetta harjoiteltiin, jolloin myös uskallus voittamiseen kasvoi. Naisten 72 PGA-turnausvoittoa ja kymmenen major-titteliä kertovat omaa kieltään Annikan voittamisen taidosta.

Yksi pelkoon liittyvistä huomiostani on ollut se, että tietyissä tilanteissa toiset saattavat projisoida omia pelkojaan meihin. Usein he tarkoittavat hyvää eivätkä halua meidän epäonnistuvan. Ajattelisin kuitenkin niin, että meillä jokaisella on oma polkumme maailmassa, ja suurta lähimmäisen rakkautta on valaa toisiimme uskoa ja rohkeutta kulkea sitä pitkin. Arnold Schwartzenegger on viitannut asiaan hiukan ronskimmin: “If I had listened to the naysayers I would still be in the Austrian Alps yodeling.”

Nina esitti mielenkiintoisen ajatuksen siitä, että suurimmat pelkomme saattavat edustaa juuri niitä asioita, joita eniten haluamme. Vaatii rohkeutta myöntää itselleen, että on valmis suurempiin työhaasteisiin tai vaikkapa vaihtamaan kokonaan alaa. Samalla pelkää kaiken saavutetun menettämistä; mitä enemmän on saanut, sitä pahemmalta menettäminen tuntuu.

Omassa elämässäni olen kokenut myös päinvastaisesti eli olen saanut juuri sitä, mitä olen eniten pelännyt. Taloudellisten asioiden suhteen erittäin turvallisuushakuisena menetin työpaikkani tuotannollisten ja taloudellisten seikkojen takia. Samalla odotin esikoistani. Myöhemmin kahden lapsen äitinä mieheni aloittaessa omaa yritystään minut lomautettiin. Yllättävintä oli kuitenkin se, että kuinka suurimpien pelkojen toteutuminen toikin elämääni valtavasti positiivisia kokemuksia. Irtisanomisen jälkeen tein työtä markkinoinnin opettajana pääsykokeisiin valmentavassa yrityksessä. Työkokemus osoittautui yhdeksi elämäni antoisimmista –arvaattehan, että opetin myös rohkeudesta uskoa ja kestää oma onnistuminen? Lomautuksen aikana havahduin siihen, että raivoisasti uutta työtä hakemalla, verkostoitumalla ja keksimällä itselleni ”Haen työtä” –käyntikortin, tunsin olevani enemmän elossa kuin pitkään aikaan.  Aloin pohtia alan vaihtoa, joka myöhemmin toteutuikin. Ja mitä taloudelliseen turvallisuuteen tuli, rahat eivät loppuneet missään vaiheessa. Itse asiassa intouduin jopa kirjoittamaan blogikirjoituksen siitä, kuinka lapsiperhe pärjää kesälomalla pienemmällä budjetilla.

Lopuksi eniten mieleeni jääneitä Ninan ajatussyötteitä: ”Vähän päivässä on paljon elämässä. Taito voittaa taistelematta. Ihminen on ainoa olento, joka rakentaa itse ajatuksillaan kalterit itselleen. Kiitollisuus on viisain tunne missä tilanteessa tahansa. Rohkeutta rakkaudesta käsin. On eri asia tehdä päätöksiä pelosta kuin ilosta. Maailma resonoi sitä, mitä ajattelemme itsestämme. Mikä salainen pelko tai ajatus estää omaa kehittymistäni? Mikä olisi parempi ajatus niiden tilalle? Maailma järjestää asioita, mutta voisinko itse nopeuttaa tapahtumia omalla toiminnallani?”

- Marinka Wieru

Marinka Wieru toimii asiakkuuspäällikkönä Kotosalla Säätiössä. Marinka on ollut kiinnostunut itsensä kehittämisestä lukioajoista saakka, jolloin hän luki Ritva Enäkosken kirjan: “Hinku, halu ja haba – miten bodaan henkisen kantin kestäväksi.” Seniorimarkkinoiden lisäksi hänen intohimoihinsa kuuluvat aikakausilehdet, toiminnallinen treeni ja elokuvat.


Mitä ajatuksia itsellesi syötät?

Ajatusten voima on tunnetusti ihmeellinen. Se, mitä syötämme itsellemme ajatusten muodossa vaikuttaa tekemiseemme, toimintaamme ja omaan kuvaamme itsestämme. Ajatuksissahan on todella kyse ruuasta, jota pääkopalle syötämme. Siksi sen laatuun on hyvä kiinnittää huomiota; millaisia ne ovat ne lauseet, joita itselle kerromme?

Luin mielenkiintoisen blogitekstin ajatusten ja sanojen merkityksestä. Siinä kerrottiin tutkimuksesta, jossa oli havaittu, että ihminen käy keskimäärin 50 000 keskustelua itsensä kanssa päivittäin. Siis 50 000! Pelottavaa on se, että jopa 80% kaikista näistä “self talk”-keskusteluista on luonteeltaan jollain tavalla rajoittavaa, kielteistä tai negatiivista. Tämä ei voi olla vaikuttamatta toimintaamme ja näkemykseen itsestämme.

Jäin blogin siivittämänä miettimään omia sanojani, millä itselleni puhun. Havahduin, että pyrin ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa aina miettimään tarkaan mitä kieltä käytän, millä äänenpainolla tuon asiat esille ja miten elekieleni tukee viestiäni… Silti kun puhun itselleni, en ole näin tarkka. Myönnän. Self talk-puheeni on joskus hyvinkin aliarvioivaa, epäilevää tai rajoittavaa. Ja ihan suotta! Vastaavasti olen äärimmäisen hyvä sietämään toisilta töksäyttelyjä, ilkeitä äänenpainoja tai sanoja, jotka loukkaavat. Miksi? Tässä taitanee olla oiva itsetutkiskelun paikka.

Lähde: http://ajatustaikaksi.blogspot.fi/2012/09/valjaissa.html

…..