Etusivu
Sitouttaja on Valmennustoimisto Sitomo Oy:n ulkoiseen viestintään tarkoitettu yritysportaali. Portaali on luotu asiakkaidemme, yhteistyökumppaneidemme, työntekijöidemme sekä suuren yleisön iloksi, tietolähteeksi ja keskustelupaikaksi.

Asiakasfokus – hokkuspokkus?

Perinteinen vähittäiskauppa on murroksessa, tämän me kaikki tiedämme. Markkinoiden rakenne on muuttunut ja muuttanut tuloksellisen toiminnan edellytyksiä. Verkkokaupan vahva mukaantulo on osaltaan vaikuttanut myös asiakaspalveluun kohdistuviin vaatimuksiin. Monet kivijalka- ja kauppakeskusmyymälöitä pyörittävät yritykset miettivät kuumeisesti yhä tehokkaampia toimintatapoja asiakaspalvelustrategian ytimeksi tai osaksi palvelukonseptia.

Yleensä asiakaspalvelukonsepti rakennetaan enemmän tai vähemmän neljän askeleen varaan: asiakkaan huomioiminen, tarvekartoitus, lisämyynti ja kaupan päättäminen. Tästä varmasti löytyy yhtä monta variaatiota kuin on yrityksiäkin…  Lopputulos on kuitenkin sama – konseptin tavoitteena on antaa myyjille ohjeet, miten asiakaspalvelutilanteen kuuluisi mennä, jotta kassaan kilahtaa mahdollisimman monta euroa. Asiakaspalvelukonseptista tehdään niin pureskeltu, että ohjeita noudattamalla jokainen myyjä kykenee ”hyvään” asiakaspalveluun. Onko palvelukonseptin keskiössä silloin asiakas vai yritys? Entä ollaanko silloin tuloksellisuuden ytimessä, jos fokus onkin retoriikasta huolimatta yrityksessä itsessään eikä asiakkaassa?

Mutta riittääkö tämä lähestymistapa enää kilpailussa verkkokauppaa vastaan? Eikö verkkokauppa pysty osaltaan vastaamaan juuri tuohon tarpeeseen, ehkä jopa henkilökohtaista (joka ei siis kuitenkaan välttämättä tarkoita läsnäolevaa) myyjää kattavammin? Klikkaamalla esimerkiksi tuoteryhmän, värin, koon ja hinnan saat sekunnissa koko tarjonnan silmien eteen ja fiksu verkkokauppa osaa jopa ehdottaa tässä yhteydessä muitakin kokonaisuuteen sopivia tuotteita.

Miksi asiakas sitten edelleen ainakin ajoittain valitsee fyysisen myymälän verkkokaupan sijaan? Henkilökohtaisuus, elämyksellisyys, mahdollisuus inspiroitua kenties? Miten nykyiset asiakaspalvelustrategiat vastaavat tähän kysyntään? Mitä jos rakentaisimmekin asiakaspalvelukonseptin aidon asiakaslähtöisesti yrityksen omien prioriteettien sijaan? Jos myyjä on intuitiivisesti kyvykäs, hän pystyy tarttumaan tilanteeseen asiakkaan tarpeista käsin. Aito läsnäolo, halu olla avuksi juuri kyseiselle asiakkaalle ja kyky kuunnella myös sanatonta viestintää ovat mielestäni avainasemassa. Tällöin asiakaspalvelutilanne ei välttämättä mene minkään askelkuvion mukaisesti, mutta lopputuloksena on aitoa asiakastyytyväisyyttä ”pakkopalvelun” sijaan.

Avainasemassa on myös laadun tasaisuus. Jokainen ovesta sisään astuva asiakas ansaitsee saman intensiteetin myyjältä. Tämä ei suinkaan aiheuta henkilöstöresurssien lisäämiseen paineita. Väitän, että ajallisesti ei juurikaan ole eroa siinä toimitaanko palvelutilanteessa automaattisesti askelkuviota noudattaen vai käytetäänkö siinä omaa herkkyyttä aistia asiakkaan toiveet. Lämmin hymykään ei vie yhtään enempää aikaa kuin väkinäinen virne. Haasteet aidolle asiakaspalvelulle tulevat resurssien saatavuudesta ja koulutuksen haasteista. Muistan jopa joskus kuulleeni tutkimustuloksen, jonka mukaan vain 2% väestöstä on luontaisesti loistavia asiakaspalvelijoita, joille itse asiakaspalvelutilanne on keskeinen työmotivaation lähde.

Väitän kuitenkin, että pyrkimys muuttaa asiakasfokus aitoon asiakaslähtöisyyteen maksaa koulutukseen käytettävät investoinnit monin verroin takaisin. Tyytyväiset asiakkaat kuluttavat enemmän ja puskaradio toimii parempana markkinointikeinona kuin perinteinen printtimainos. Tämän lisäksi asiakaspalvelijoiden työllä on mielekas motivaattori – asiakas. Esimiesten ja ylimmän johdon tulee toki olla kiinnostuneita keskiostosta, asiakasprosentista sekä muista tuloksellisen myynnin mittareista, mutta motivoiko näiden lukujen seuranta asiakaspalvelijaa tekemään työnsä asiakaslähtöisemmin? Jos yrityksen tavoitteena on myydä kolme tuotetta yhdelle asiakkaalle, niin riittääkö tämä motivoimaan asiakaspalvelijaa ehdottamaan hameen ostajalle myös kahta lisämyyntituotetta?

Hyvä fiilis tulee halusta löytää juuri kyseiselle asiakkaalle paras mahdollinen kokonaisratkaisu. Esimerkkitapauksessa aidosti läsnäoleva asiakaspalvelija toteaisi asiakkaan todennäköisesti tarvitsevan hameen lisäksi myös juhlapaidan, muutamat kokonaisuuteen sopivat korut, juhla-asun alle sopivat alusvaatteet sekä parit sukkahousut. Tyytyväinen asiakas on säästänyt aikaa, koska myyjä on havainnut hänen ostotarpeensa ja asiakas välttyy turhalta kaupoissa juoksemiselta. Todennäköisesti asiakas olisi myös unohtanut ainakin ne sukkahousut, joten tässä vältettiin myös naisten keskuudessa hyvin yleinen viime hetken sukkahousupaniikki. Yrityksen liikevaihto kasvoi myös enemmän kuin asetetun tavoitteen eli kolmen tuotteen verran. Entäs se asiakaspalvelija? Hän kokee taatusti työnsä merkityksellisemmäksi kuin askelkuviota noudattava marionetti…

- Maarit Pönni

- – - – - – - – - -

Maarit Pönni toimii HR Specialistina Crocsilla. Aiemmin hän on toiminut yli 10 vuoden ajan vähittäiskaupan alalla johtotehtävissä etsien uusia keinoa tuloksellisuuden lisäämiseksi.

Läsnäolon ja hyväksymisen vapauttava voima

Helteisenä keskiviikkoaamuna meitä oli kerääntynyt 13 osallistujaa Sitomon Aamulataukseen. Latauksen teemat, vihreän kesän energisyys ja luonnon kasvuvoima, tuntuivat todella sopivilta metaforilta samaan aikaan kuin työpaikoilla solmitaan kevään lankoja yhteen ja suunnitellaan tulevaa syksyä.

Minut hyvin tuntevat tietävät, että innostun nopeasti hyvinkin monesta asiasta, mutta Aamulatauksen vetäjän, työnohjaaja ja kouluttaja Laurin Siiralan kohdalla eivät ylisanat tahdo riittää. Hänellä on ainutlaatuinen tapaa esittää asioita hyvin maanläheisesti, muttei rautalangasta vääntäen eli kuulijalla jää oman oivaltamisen ja oppimisen ilo. On huikaisevaa, kuinka jollakin voi olla niin hieno kyky olla läsnä ja saada tuo sama tunne osallistujallekin.

Aamun aikana koin hyvin vahvasti sen, kuinka vapauttavaa on itsensä ja elämänsä hyväksyminen sellaisenaan kuin se tällä hetkellä on. Minun ei siis tarvitse arvottaa tilanteita, tunteitani ja itseäni hyvä tai huono –akselilla vaan saan ottaa hetket vastaan sellaisina kuin ne ovat. Olen omalla kohdallani huomannut, että juuri kaikenlainen arvottaminen vie tilaa ja energiaa nykyhetkeltä joko negatiivisen vastustamisen ja siitä pois pyristelyn muodossa tai sitten pelkona olemassa olevan hyvän menettämisestä.  Lisäksi kävi mielessä, että kaiken ääneen arvottaminen voi olla hiukan raskasta ympärillä oleville ihmisillekin; minulla tuskin on oikeutta olettaa, että kaikki ovat kiinnostuneita juuri minun mielipiteistäni ja tulkinnoistani…

Aamun aikana teimme myös muutamia harjoituksia, joissa käytimme hyväksi rauhoittavaa ja energisoivaa hengittämistä sekä ”maahan juurtumista”.  Itselleni oivalluttavin hetki oli se, kun Lauri kehotti siirtämään muistiinpanovälineet syrjään. Minusta on aina tuntunut  hiukan kontrollifriikkimäisesti, etten pysty ajattelemaan jos en voi samalla kirjoittaa, mutta huomasin, ettei se pidäkään paikkaansa. Lisäksi oli hyvin liikuttavaa  ja lohdullista huomata, etten hajoa vaikka rauhoitun. Olen aika pitkään ollut sitä mieltä, että hiljentyminen on pelottavaa, koska en ehkä uskalla enkä halua kuulla, mitä asiaa minulla on minulle. Mitähän muita mahdollisia ”absoluuttisia totuuksia” kannankaan mukanani?

Harjoituksiin liittyen mietin myös sitä, että vaikka kuinka tiedämme ihmisen olevan psykofyysinen olento, niin miksi silti yritämme vaikuttaa toisiimme ensi kädessä järjen keinoin? Eikö jokainen muutostilanne, kompromissi tai konflikti ratkeaisi paremmin jos ottaisimme ihmisen huomioon kokonaisuutena sen sijaan, että suuntaisimme kaiken energian ainoastaan järkisyiden paukuttamiseen? Ja olisiko todellinen läsnäolo ja aitous mahdollista sen sijaan, että pörhistelemme ja pullistamme egojamme tai vastakohtaisesti piilottelemme omaa lahjakkuuttamme?

Alla Laurin ajatuksia, jotka jäivät eniten mieleeni:

- Muutoksen välikappale olen minä. Voin vaikuttaa olemalla peloton.
- Olen vastuussa siitä, mitä lähetän ja vastaanotan. Lähetänkö ongelmattomuutta?
- Puhtaan havainnon muuttava voima. Puhdas havainto on mahdollinen jos ihminen on läsnä. Muutos on mahdollinen nykyhetkestä käsin (oma tulkintani).
- Elämän tahto on aina hyvä; ihmisten tahto voi olla jotakin muuta.
- Elämä on elinkautinen harjoitus.
- ”Minä en jaksa” voi tarkoittaa, että olen tekemässä jotakin, mikä ei elävöitä minua.
- Laurin loppukaneettina: ”Jatketaan matkaa!”

/ Marinka Wieru

Marinka Wieru toimii asiakkuuspäällikkönä Kotosalla Säätiössä. Marinka on ollut kiinnostunut itsensä kehittämisestä lukioajoista saakka, jolloin hän luki Ritva Enäkosken kirjan: “Hinku, halu ja haba – miten bodaan henkisen kantin kestäväksi.” Seniorimarkkinoiden lisäksi hänen intohimoihinsa kuuluvat aikakausilehdet, toiminnallinen treeni ja elokuvat.

Pelosta rohkeuteen, pimeydestä valoon!

Viimeisimmässä Sitomon Aamulatauksessa käsittelimme pelkoa ja rohkeutta. Valmentajana toimineen Nina Rinteen ensimmäisiin lauseisiin kuului: ”Ihmisellä on 50 000-60 000 ajatusta päivässä. Näistä 90 % on samoja.” Ajatus tuntui suorastaan tyrmäävältä! Onko tämä tieto omalla kohdallani pelottava vai rohkaiseva? Ruokinko mieltäni lannistavilla, negatiivisilla ajatuksilla, valinnoilla ja teoilla, vai ovatko liittolaisiani voimaannuttavat, elämään luottavat ajatukset?

Omassa elämässäni pelot olivat aiemmin valitettavan läheistä seuraa.  Pelko ja siitä seuraava epävarmuus eivät ole olleet minua suojelevia kumppaneitani vaan pikimmiten hidastavia ja lannistavia seuralaisia. Nyt kun aikuiselämää on n. 20 vuotta takana, minusta tuntuu, että olen pelkojeni  kanssa hyvinkin sinut. Paras keinoni päästä eroon ei-rakentavista ajatuksistani on ollut se, että olen tunnistanut ja rehellisesti tunnustanut pelkoni itselleni. Yhtä tärkeää on ollut tietoisesti olla tottelematta pelkojani ja tehdä asioita, joiden kautta olen voinut todistaa itselleni, etteivät ne toteudu.

Itselleni silmiä avaavin huomio on ollut se, että itse asiassa pelkäsin kauan onnistumista ja koin, etten ansaitse sitä. Olin jo hyvin nuoresta tyypillinen suorittaja, joka ei onnistumisen jälkeen tuntenut iloa vaan lähinnä huojennusta. En koskaan pysähtynyt tuulettamaan itselleni vaan välitön ajatus tietyn tason saavuttamisen jälkeen oli: ”Mitäs sitten, missä on seuraava tavoite?” Itseensä luottava ei ollut niiden adjektiivien joukossa, joilla olisin itseäni kuvaillut. Lukioaikana olin hyvin kiinnostunut mainosalasta, mutta koska sitä ei voinut opiskella pääaineena Suomen yliopistoissa, niin hylkäsin kaupallisen alan opiskeluhaaveet kokonaan, sillä älyni ei mielestäni riittänyt pääsykokeisiin. Pikakelauksella kolme vuotta eteenpäin ja löysinkin itseni pänttäämässä kauppatieteellisen tiedekunnan pääsykoekirjoja. Sinä keväänä jouduin kokonaan uudelleen ohjelmoimaan ajatukseni. Parhaiten prosessia kuvasi se, että tunsin kirjaimellisen kliseisesti olevani kalliolla, jolta oli pakko hypätä ja uskoa, että minua kannatteleva varjo aukeaa ajoissa. Jouduin myös käsittelemään sisäistä pelkoani siitä, etten kestä onnistumista (tässä tapauksessa opiskelupaikan saamista) vaan pääni hajoaa. Onneksi minulla oli mahdollisuus todistaa itselleni, että saadessani myöntävän opiskelupaikkatiedon yliopistosta, kestin sen –toki liikuttuen, mutta en hajoten. Suurena apuna tässä oli Esa Saarisen ja Curt Lindströmin ”Poppamies” –kirja, joka kertoo Suomen jääkiekkojoukkueen v. 1995 voittamasta kullasta. Suosittelen kirjaa todella lämpimästi; teos kertoo upealla tavalla sitoutumisesta, yksilön ja joukkueen onnistumisesta eikä sisältö ole vanhentunut tippaakaan 18 vuoden aikana.

Onnistumisen pelkooni on vaikuttanut myös se, että olen joutunut tietyssä vaiheessa ns. himmaamaan eli pitämään kynttilää vakan alla. Pelkäsin, että onnistumalla, olemalla itse parempi  pahoittaisin toisen mielen. Tästä ajattelutavasta ei seurannut mitään hyvää itselleni eikä toiselle. Seuraava Marianne Williamsonin ajatus on hyvin voimaannuttava; olemalla täysin oma itsensä, vapauttaa myös toiset loistamaan.

Onnistumisen esteistä kertoo hyvin myös seuraava tarina ruotsalaisesta golflegendasta, Annika Sörenstamista. Annikan uran alussa hänen valmentajansa kiinnitti huomiota siihen, että vaikka kilpailu oli sujunut hyvin, niin kierroksen loppuvaiheessa Annikan taso laski selvästi. Keskustelujen pohjalta valmentaja sai selville, että Annikaa hirvitti puheosuus, jonka voittaja joutuu pitämään kilpailun jälkeen. Tällä erittäin lahjakkaalla pelaajalla oli siis itse peliin liittymätön pelko, joka esti häntä onnistumasta. Voittopuhetta harjoiteltiin, jolloin myös uskallus voittamiseen kasvoi. Naisten 72 PGA-turnausvoittoa ja kymmenen major-titteliä kertovat omaa kieltään Annikan voittamisen taidosta.

Yksi pelkoon liittyvistä huomiostani on ollut se, että tietyissä tilanteissa toiset saattavat projisoida omia pelkojaan meihin. Usein he tarkoittavat hyvää eivätkä halua meidän epäonnistuvan. Ajattelisin kuitenkin niin, että meillä jokaisella on oma polkumme maailmassa, ja suurta lähimmäisen rakkautta on valaa toisiimme uskoa ja rohkeutta kulkea sitä pitkin. Arnold Schwartzenegger on viitannut asiaan hiukan ronskimmin: “If I had listened to the naysayers I would still be in the Austrian Alps yodeling.”

Nina esitti mielenkiintoisen ajatuksen siitä, että suurimmat pelkomme saattavat edustaa juuri niitä asioita, joita eniten haluamme. Vaatii rohkeutta myöntää itselleen, että on valmis suurempiin työhaasteisiin tai vaikkapa vaihtamaan kokonaan alaa. Samalla pelkää kaiken saavutetun menettämistä; mitä enemmän on saanut, sitä pahemmalta menettäminen tuntuu.

Omassa elämässäni olen kokenut myös päinvastaisesti eli olen saanut juuri sitä, mitä olen eniten pelännyt. Taloudellisten asioiden suhteen erittäin turvallisuushakuisena menetin työpaikkani tuotannollisten ja taloudellisten seikkojen takia. Samalla odotin esikoistani. Myöhemmin kahden lapsen äitinä mieheni aloittaessa omaa yritystään minut lomautettiin. Yllättävintä oli kuitenkin se, että kuinka suurimpien pelkojen toteutuminen toikin elämääni valtavasti positiivisia kokemuksia. Irtisanomisen jälkeen tein työtä markkinoinnin opettajana pääsykokeisiin valmentavassa yrityksessä. Työkokemus osoittautui yhdeksi elämäni antoisimmista –arvaattehan, että opetin myös rohkeudesta uskoa ja kestää oma onnistuminen? Lomautuksen aikana havahduin siihen, että raivoisasti uutta työtä hakemalla, verkostoitumalla ja keksimällä itselleni ”Haen työtä” –käyntikortin, tunsin olevani enemmän elossa kuin pitkään aikaan.  Aloin pohtia alan vaihtoa, joka myöhemmin toteutuikin. Ja mitä taloudelliseen turvallisuuteen tuli, rahat eivät loppuneet missään vaiheessa. Itse asiassa intouduin jopa kirjoittamaan blogikirjoituksen siitä, kuinka lapsiperhe pärjää kesälomalla pienemmällä budjetilla.

Lopuksi eniten mieleeni jääneitä Ninan ajatussyötteitä: ”Vähän päivässä on paljon elämässä. Taito voittaa taistelematta. Ihminen on ainoa olento, joka rakentaa itse ajatuksillaan kalterit itselleen. Kiitollisuus on viisain tunne missä tilanteessa tahansa. Rohkeutta rakkaudesta käsin. On eri asia tehdä päätöksiä pelosta kuin ilosta. Maailma resonoi sitä, mitä ajattelemme itsestämme. Mikä salainen pelko tai ajatus estää omaa kehittymistäni? Mikä olisi parempi ajatus niiden tilalle? Maailma järjestää asioita, mutta voisinko itse nopeuttaa tapahtumia omalla toiminnallani?”

- Marinka Wieru

Marinka Wieru toimii asiakkuuspäällikkönä Kotosalla Säätiössä. Marinka on ollut kiinnostunut itsensä kehittämisestä lukioajoista saakka, jolloin hän luki Ritva Enäkosken kirjan: “Hinku, halu ja haba – miten bodaan henkisen kantin kestäväksi.” Seniorimarkkinoiden lisäksi hänen intohimoihinsa kuuluvat aikakausilehdet, toiminnallinen treeni ja elokuvat.


Henkilökohtaisesta kasvusta Aamulatauksessa

Huikaisevan kirkkaana keskiviikkoaamuna minulla oli ilo olla yksi kolmestakymmenestä, joka oli saapunut Valmennustoimisto Sitomoon kuulemaan, oppimaan ja jakamaan kokemuksia henkilökohtaisesta kasvusta. Näin kevään kynnyksellä, luonnonkin pikku hiljaa herätessä aihe tuntui hyvinkin sopivalta. Uudenvuoden lupauksetkin saivat uutta ”kevätlannoitetta” kun niitä sai möyhiä uudella mullalla. Tänä vuonna on vielä kolme kvartaalia aikaa kasvaa!

Aluksi kävimme läpi kasvuun liittyviä määritelmäsisältöjä aamun valmentajana toimineen Tarja Kivistön johdolla. Kasvuun liittyy aina 1) luopumista; joudumme jättämään taaksemme tutut ajatusmallit ja vanhat toimintatavat.  Kasvuun kuuluu myös 2) kärsimys, kipu ja epämukavuusalueella oleminen. Lisäksi 3) itsensä johtaminen on välttämätöntä –on otettava henkilökohtaista vastuuta omista ajatuksistaan, tunteistaan ja niitä ohjaavista rajoitteista. Mielestäni lasten uhmaiät kuvaavat hyvin kasvua –olemme matkalla kohti uutta, osaavampaa, parempaa minua vaikka tie voi ajoittain olla kivikkoinenkin ja olo vähemmän seesteinen.

Tarja esitteli meille puuesimerkin voimin sitä alustaa, jossa jokaisen kasvu voi tapahtua ja mitkä tekijät mahdollistavat tai estävät kasvun. Syntymässä saadut geenit sekä kasvuympäristö muodostavat puun juuret, jotka edustavat ihmisen arvoja ja ns. syvintä minuuden tasoa. Puun runko kuvaa minuutta tällä hetkellä eli jokaisen omaa käsitystä vahvuuksistaan ja heikkouksistaan. Lehdet edustavat tavoitteita, jotka voivat liittyä elämän eri osa-alueisiin, esim. työhön, perheeseen tai harrastuksiin. Kuvaan piirtyivät kasvun ulkoisina tekijöinä myös aurinko ja pilvet. Auringon säteet ovat energisoivia, kuten esim. toiset ihmiset, tsemppaava kirja tai elokuva; mikä tahansa, mikä antaa lisädraivia ja uskoa tavoitteiden saavuttamiseen. Tummat pilvet kuvaavat vastakkaisena voimana kasvun horjuttajia ja niitä voivat olla esim. lannistavat ihmiset ja epäonnistumiset.

Seuraavaksi keskityimme puun lehtiä edustaviin tavoitteisiin. Tarja kertoi, että tavoitteet on usein ladattu hyvinkin erilaisilla asioilla ja uskomuksilla. Syynä tähän on se, että katsomme todellisuutta aina itsestämme käsin. Tähän ”todellisuuteen” vaikuttavat aiemmat kokemuksemme sekä ulkopuolelta tulevat havainnot, joiden kanssa käymme jatkuvaa, tiedostamatonta keskustelua.  Tarja kehottikin meitä haastamaan uskomuksiamme sen sijaan, että lähtisimme toteuttamaan niitä.

Uskomuksista johtuen en ihmettele, että oma todellisuuteni on välillä suorastaan sokerikuorrutettua tai vastakohtana läheiset saattavat epäuskoen kysyä, mistä ihmeestä olen saanut negatiivisia ajatusmalleja tiettyjä asioita kohtaan. Mieleeni tuli myös se, kuinka tärkeää johdon olisi avata ja sanoittaa yrityksen tavoitteita mahdollisimman laajasti ja monipuolisesti – toisille esim. kasvutavoitteet saattavat merkitä uutta ja innostavaa tapaa toimia, kun taas toiset voivat lamaantua vuorelta tuntuvien haasteiden edessä.

Aamupäivän kipein kysymys oli: ”Kuinka monelle teistä on joskus kerrottu, ettette ole hyvä jossakin?” Terapeuttisin anti oli osallistujien reaktio, jossa melkein kaikkien käsi nousi pystyyn – omani mukaan lukien. Yksi satuttavimmista kokemukseni liittyy ala-asteeseen, jolloin muutoin loistava opettaja käytti seinällä ollutta piirrostani esimerkkinä siitä, miten neljäsluokkalaisen ei enää kuuluisi piirtää. Kun tähän muistoon liittyy vielä suuri häpeä, niin ”Minä en osaa piirtää” –muistijälki on kuin tatuointi mielessäni. Lisäksi lapsen mielen tulkinta tästä oli se, että olen huono, en osaa, en pysty, en kelpaa. Tosin näin aikuisena terapoin itseni ostamalla tämän kirjan http://www.atenakustannus.fi/kirjat/kirja/436 ,  jonka piirrosohjeiden lisäksi ymmärsin, ettei koskaan -Ben Furmanin ajatusta myötäillen- ole liian myöhäistä saada itselleen onnellisia kuvaamataidon tunteja.

Kävimme pienryhmissä läpi myös seuraavia uskomuksia:

1. Jokaiseen ongelmaan on olemassa ratkaisu eikä ole ongelmaa ilman, että sillä olisi joku lahja sinulle.
2. Energia virtaa huomion suuntaan. Missä huomiosi on?
3. Teemme koko ajan parhaamme. Valinta on juuri niin hyvä kuin sillä hetkellä pystymme tekemään, ajattelemaan ja uskomaan.
4. Kaiken käyttäytymisen takana on myönteinen tarkoitus. Sinun vain pitää löytää se.
5. Joustavuus on menestyksen avain. Jos se mitä teet, ei toimi, tee jotain muuta.

Osa edellä mainituista ajatuksista aiheutti sen, että ryhmämme jäsenet innostuivat melkein puhumaan toistensa päälle (suomalaiset tuppisuut täytyy todellakin olla aikansa elänyt uskomus). Jotkut uskomuksista herättivät toisaalta-toisaalta –tulkintoja, toiset vastalauseita ja provosointiepäilyjä.  Hyvin mielenkiintoinen aspekti ryhmätyöosiossa oli se, ettemme tunteneet toisiamme entuudestaan emmekä tienneet esim. toistemme aloista tai ammattinimikkeistä mitään. Tajusin tämän myötä sen, kuinka nopeasti ja ehkä valitettavan virheellisesti saatan uskomusteni mukaisesti tulkita toisia koulutuksen tai työpaikan perusteella – en tarkoita tätä arvostelumielessä vaan enemmänkin niin, että kaikki tiettyä alaa edustavat ihmiset olisivat muka samanlaisia. Yritystasolla tällainen harjoitus voisi olla hyvin hedelmällinen niin, että eri osastoilla työtä tekevät muodostaisivat yhden ryhmän. Uskoisin, että molemminpuolinen ymmärrys ja arvostus voisivat hyvinkin kasvaa –ja väärät uskomukset samalla hälvetä.

Tarja esitteli meille innostavan kuvion siitä, kuinka uskomus vaikuttaa kykyyn tehdä työtä:

Kapasiteetti –> Ponnistelu eli työ –> Tulos –> Uskomus –> Kapasiteetti –> Ponnistelu eli työ jne.

Mielestäni kuviossa on erityisen rohkaisevaa se, että kykyyn eli kapasiteettiin tehdä työtä voi todellakin vaikuttaa. Tekemällä työtä ja onnistumalla siinä kasvaa itseluottamus, joka puolestaan vaikuttaa uskommeko itseemme vai emme (eli mikä on uskomus itsestämme). Kun uskomus on positiivinen, niin samalla nousee kykymme tehdä työtä. Tätä puoltavat myös ne psykologiset havainnot siitä, että ihmiset, jotka ns. uskovat olevansa parempia kuin todellisuudessa ovat, onnistuvat paremmin kuin ne, joilla on pessimistinen ja negatiivinen kuva omasta osaamisestaan. Toisin sanoen itseensä luottavat ovat positiivisella, itseään ruokkivalla kehällä, mistä johtuen he toteuttavat joka vaiheessa positiivista uskomustaan itsestään ja onnistumisestaan.

En usko pakonomaiseen ”nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin” –ajatteluun. Uskon jokaisen rajattomaan kykyyn kasvaa, kehittyä ja tulla parhaaksi omaksi itsekseen – jos ei muun niin tämän sattumalta Aamulatauksen päivänä inboxiini tulleen ajatuksen vuoksi: ”Happiness is neither virtue nor pleasure not this or that, but simply growth. We are happy when we are growing.” - William Butler Yeats – (http://www.happiness-project.com/)

/ Marinka Wieru

Marinka Wieru toimii asiakkuuspäällikkönä Kotosalla Säätiössä. Marinka on ollut kiinnostunut itsensä kehittämisestä lukioajoista saakka, jolloin hän luki Ritva Enäkosken kirjan: “Hinku, halu ja haba – miten bodaan henkisen kantin kestäväksi.” Seniorimarkkinoiden lisäksi hänen intohimoihinsa kuuluvat aikakausilehdet, toiminnallinen treeni ja elokuvat.