Etusivu
Sitouttaja on Valmennustoimisto Sitomo Oy:n ulkoiseen viestintään tarkoitettu yritysportaali. Portaali on luotu asiakkaidemme, yhteistyökumppaneidemme, työntekijöidemme sekä suuren yleisön iloksi, tietolähteeksi ja keskustelupaikaksi.

Tämänhetkiset ajatukset määräävät tulevaisuuden

Me tuppaamme ajattelemaan tuttuja ratoja pitkin. Tutkimuksessa on todettu, että ajattelemme päivittäin 50 000-60 000 ajatusta ja niistä 90% on samoja kuin eilen. Useat kertovatkin kokemuksista ajatusten vangiksi jäämisestä. Vellomisesta. Siitä kun ajatuksia ei saa katki, vaikka haluaisi. Jos 90% ajatuksistamme on samoja kuin eilen, en ihmettele tätä kokemusta. Miten tätä prosenttiosuutta saisi pienennettyä? Miten saisi uudistettua itseään päästämällä irti kuluttavista ajatuksista tai rajoittavista uskomuksista? Miten pystyisi lopettamaan vellomisen?

Kuluttavista ajatuksista irti päästämisessä on varmastikin oleellista hyväksyminen, luottamus ja yksinkertaisesti uusien, eteenpäinvievien ajatusten ja uskomusten luominen vanhojen, jo meitä tarpeeksi palvelleiden ajatusten tilalle. Tiedämme kaikki, että ajatusten kieltäminen ja lopettamaan pakottaminen ei tuota pysyvää ratkaisua. Itse asiassa kielletyt asiat muuttuvat sillä siunaamalla superhaluttaviksi kun kiellämme ne itseltämme. Kuinka monesti olemmekaan kieltäneet itseltämme esim. herkuttelun – ja mihin kielto valtaosalla meistä on johtanut? Niinpä. Siksi ei auta kuin hyväksyä tilanne.

Oleellista on myös luottaa siihen, että asiat selkiytyvät ja lopulta kaikki kääntyy hyväksi. Ilman luottamusta parempaan, meidän on todella vaikea suggestoida itsemme ajattelemaan toisin. Kun luotamme, rauhoitumme – ja vapautamme tilaa pääkopasta. Hokiessamme “kiire, kiire, kiire” tai “ei tästä tuu mitään”, ei siitä varmasti tulekaan mitään. Rauhoittuminen, oli keino mikä hyvänsä, on viisauden alku. Lenkki, meditaatio, kupillinen kuumaa, potkunyrkkeily – mikä vaan, mikä tuottaa meille iloa ja saa meidät hetkeksi unohtamaan ajatusten sekamelskan, vie meitä eteenpäin.

Tärkeää on myös päivittää vanhoja uskomuksia uusilla. Joskus on hyvä pysähtyä ja tarkastella mitä uskomuksia meillä on itsestämme äitinä/puolisona/työntekijänä/esimiehenä jne. Tai otetaanpa kollektiivinen näkökulma: mitä uskomuksia meillä on yrityksestämme? Johtuuko se, ettemme mene eteenpäin itseasiassa siitä, että olemme naulinneet itsemme tiettyyn ruutuun? Jos meillä on tietoa, taitoa ja osaamista, mutta ei haluttuja tuloksia, johtuuko se siitä, mitä ajattelemme itsestämme ja toisistamme tai minkä uskomme olevan mahdollista ja minkä ei? Näemmekö itsemme/toisemme/asiakkaamme samojen silmälasien läpi viikosta toiseen? Voisimmeko nähdä erilailla? Ja mihin se meidät veisi?

Ajatukset ja uskomukset ovat kaiken tekemisen moottori, siksi niiden äärelle on tärkeää pysähtyä. Se mitä saamme aikaan, on aina jonkin uskomuksen ohjaamaa. Minkä? Palveleeko se meitä todella?

Ajatukset tänään, määräävät tulevaisuuden huomenna.

Aitouden voima

Meissä ihmisissä on yksi piirre, joka näyttää vetävän toisia puoleensa magneetin lailla. Yksi sellainen, joka saa kahden tuntemattoman ihmisen lähentymään toisiaan ennennäkemättömän lyhyessä ajassa. Yksi, jonka kautta rakennetaan pitkiä, luottamukseen perustuvia yhteistyösuhteita, kumppanuuksia ja onnistuneita projekteja. Yksi, joka saa meidät suosittelemaan yrityksiä toisille. Yksi, joka saa meidät ostamaan jotain, mitä emme ajatelleet ostavamme. Se on aitous.

Rupesin miettimään viime viikkojen kohtaamisia, ihmisiä, joita olen tavannut työssä, kotona, kaupungilla, shoppailureissulla, lähi-Siwan hedelmäosastolla, leikkipuistossa, taloyhtiön pihatalkoissa ja apteekissa. Eteeni on sattunut pääsääntöisesti mukavia, valovoimaisia ja puoleensa vetäviä ihmisiä, joita kaikkia on yhdistänyt kyky olla aito. Tämä aitous on vienyt kohtaamisemme aivan uudelle tasolle ja synnyttänyt tapaamisista elämyksiä. Viereeni on toki tupsahtunut myös henkilöitä, jotka ovat vetäneet paksun verhon eteensä ja kurkkineet yhdellä silmällä esiripun takaa, ihmisiä, jotka eivät ole olleet paljaana kohtaamisissa eivätkä avoimia aidolle dialogille.

Ymmärrän valinnan verhoon kietoutumisesta, onhan aitona, omana itsenään olo todella pelottavaa touhua. Vedän itsekin verhoa eteeni silloin kun haluan erityisen paljon suojella itseäni. Koska kun olet aito, olet kaikki tavarat esillä, ja valmiina ottamaan milloin tahansa vastaan kommentteja/eleitä/ilmeitä/tunteita, jotka mahdollisesti satuttavat ydintäsi, identiteettiäsi. Helpompaa on suojata itsensä kankaanpalalla niin jää ainakin jotain pyhää itselle, jota toiset eivät ulotu sorkkimaan.

Tiedän paljauden tunteen oman ammattini kautta hyvinkin elävästi. Tiedän, miltä tuntuu olla stagella, heittäytyä menemään ja ottaa vastaan kaikki. Huh, karmivaa, mutta toisaalta ah, niin palkitsevaa! Joskus aikaisemmin olen myös valmentajana yrittänyt kääriytyä pikkuruiseen liinaan, yrittänyt pitää yllä sitä “hieman erilaista minää, valmentajaminää”, mutta todennut sen tien vielä kivisemmäksi ja vaikeammaksi – eihän ole olemassa mitään “valmentajaminää” ja “minää” – on vain minä, jossa saattaa painottua hieman eri kulmat eri tilanteessa, mutta joka ei milloinkaan voi irrottautua omista kokemuksistaan ja elämästään. Enkä enää haluaisikaan. En usko, että meidän on mahdollista saada toisia avautumaan jos emme itse ole täysin avoinna, siksi itselleni on vain yksi tapa tehdä työtä – aidosti. Olen huomannut, että vain niin saavutan myös täyden täyttymyksen ja tyydytyksen tunteen. Parhaimmillaan aitous on siis hirvittävän palkitsevaa.

Uskon, että tämä aitouden vaatimus ulottuu ammattiin kuin ammattiin. Lähes jokaisessa ammatissa on loppuviimein kyse toiseen ihmiseen vaikuttamisesta; teemme työtä, joka jollain tasolla vaikuttaa viimein jonkun ihmisen toimintaan. Jos haluamme jättää ihmiseen niin vahvan tunnejäljen ja kokemuksen, että hän palaa takaisin, meillä on vain aitouden tie valittavana. Kaikki päälleliimattu näkyy, kaikki verhot kyllä aistitaan, kaikki tekohymyt etäännyttävät. Myyntityötä tekevät tietävät tämän erinomaisesti. Meidän ei ole mahdollista vaikuttaa ihmiseen syvästi ja saada hänet hurmaantumaan meistä tai palvelusta, jota tarjoamme jos emme ole itse aidosti läsnä ja seiso 100%:sti asiamme takana.

Aitous on myös siitä mahtava voima, että sen avulla saadaan monia asioita anteeksi. Ja tämä on hyvä, koska kun olemme täysin omia itseämme, mokia sattuu. Kun heittäydymme, saatamme puhua vähän sekavia tai takellella suomen kielessä, mutta mitä väliä? Kaikki nämä itse asiassa lähentävät ihmistä entisestään. Inhimillisten mokien ja niistä seuranneen vilpittömän pahoittelun tai yhteisen nauruhetken ansiosta kaukaisista ja etäisistä jumalolennoista tuleekin tyyppejä, joihin voi samastua; myyjästä tulee ihminen, ostajasta tulee ihminen, valmentajasta tulee ihminen, esimiehestä tulee ihminen, äidistä/isästä tulee ihminen. Ihan vain siksi, että kun maskit riisutaan, jäljelle jää aina ihminen. Ja ihmiset tunnetusti vetävät toisiaan puoleensa.

Loppujen lopuksi, onko meillä muuta vaihtoehtoa kuin olla aito – silläkin uhalla, että se välillä sattuu?

Tästä älykkyyden lajista on työelämässä pula

Älykkyyttä on monenlaista ja eri ihmisillä omassa ainutlaatuisessa suhteessaan. Kokemukset ja oppiminen harjaannuttavat meitä. Taipumukset vievät meitä tiettyyn suuntaan, joita ympäristö vahvistaa vallitsevien arvojen mukaisesti. Eri työtehtävissä, työpaikoissa ja -kulttuureissa on erilaiset osaamisen tarpeet ja arvostukset. On selvää, että matemaattis-loogista älykkyyttä tarvitaan. Nykypäivänä kielellinen lahjakkuus on eduksi. Onneksi myös emotionaalisesta älykkyydestä on puhuttu työn maailmassa jo pitkään, ja sen arvo huomataan.

On kuitenkin yksi älykkyyden laji, josta ei puhuta työn maailmassa sen omalla nimellään tai eritellysti, vaikka hyödyt olisivat valtavat. Ja se on henkinen eli spirituaalinen älykkyys. Syyt miksi tästä ei puhuta, ovat varmasti moninaiset. Monella ei ole kieltä kuvaamaan sitä – ja silloin siitä mihin ei löydy sanoja, on vaikea puhua. Yksi syy voi olla se, että henkisen älykkyyden mittaaminen on vaikeaa, kuten osan emotionaalistenkin taitojen mittaaminen. Vaikutukset kuitenkin ovat suunnattomat jos työyhteisössä on keskittynyttä henkistä älykkyyttä muiden älykkyyslajien rinnalla.

Voit ajatella, että kognitiivinen älykkyys luo ikäänkuin pohjan kaikelle. (Jätän tästä pyramidista pois nyt fyysisen älykkyyden, enkä myöskään lajittele Gardnerin lajien mukaan tätä. Rentoudutaan ja kuvitellaan vain tämä polku). Eli kognitiivinen luo pohjan. Siinä päällä on emotionaalinen älykkyys. Tunnetko ihmisiä, jotka ovat kognitiivisesti kehittyneitä, mutta emotionaalisella puolella on vielä tilaa kehittyä? Kyllä, molemmista on hyötyä. Ja tämä henkinen älykkyys on vielä tämän emotionaalisen yläpuolella tai ympärillä.

Emotionaalliseen älykkyyteen kuuluu (mm. Golemanin mukaan) kyky tiedostaa omia tunteitaan. Myös sosiaalinen tietoisuus, kyky empatiaan ja kyky “organisaatiotietoisuuteen” sisältyvät emotionaaliseen älykkyyteen. Listaan voi lisätä oman itsen johtamisen taitoja, kuten kyky vaikuttaa omiin tunteisiin, optimismin säilyttäminen, pitkäjänteisyys, läpinäkyvyys/aitous, oma-aloitteisuus ja kyky sopeutua. Ja tietenkin sosiaaliset taidot, kuten kyky kehittää toisia, inspiroivuus yhteisössä, vaikuttamistaidot ja yhteistyötaidot.

Näistä onneksi jo osataan puhua työyhteisöissä ja niitä osataan ja halutaan kehittää. Henkisestä taidosta olisi näiden lisäksi suurta hyötyä. Mutta mitä tämä vaikeasti kuvattavissa oleva henkinen älykkyys sitten on? Ja mitkä ovat sen hyödyt? Henkistä älykkyyttä voisi määritellä seuraavasti:

  • Kyky elää arvovetoisesti. Kyky tunnistaa ja eritellä arvoja itsessään, yhteisössä ja toisissa – Kun elämme arvovetoisesti, päätöksenteko ja hallinnantunne helpottuu ja pystymme tehokkaammin suuntaamaan fokusta oikeasti merkityksellisiin asioihin.
  • Kyky elää ja johtaa merkitysvetoisesti. Kyky tunnistaa eri merkitykset eri ihmisillä ja itsessään - Kun tiedämme “miksi”, kestämme paremmin myös epävarmuutta ja se kantaa meidät vaikeidenkin hetkien yli. “Ihminen kestää lähes mitä tahansa kun ymmärtää miksi” - Victor E. Frankl
  • Kyky ymmärtää hyvin erilaisia ihmisiä ja näkökulmia – Tämä on toimivan yhteistyön pohja. Jos emme todella ymmärrä erilaisuutta, hyväksy sitä ja osaa käyttää sitä voimavarana, on yhdessä tekeminen vaikeaa ja jopa tuloksetonta.
  • Kyky säilyttää vahva usko tulevaan ja elämään vaikeinakin aikoina - Tämän siivin jaksamme jatkaa ja näemme mahdollisuuden parempaan. Emme lannistu, menemme läpi harmaan kiven. Tätä periksiantamattomuutta tarvitsemme jatkuvasti, muuten jähmetymme ja tulemme pelkojemme ohjaamiksi.
  • Kyky tehdä viisaita ja empaattisia ratkaisuja isommasta viitekehyksestä käsin - Näin tehdyt päätökset kestävät tarkastelua ja kyseenalaistamista myös myöhemmin.
  • Kyky kuunnella omaa sisäistä ääntään ja tunnistaa ego itsessään – Itsetietoisuus ja itsensä johtaminen on kaiken kasvun ja kehittymisen perusta. Yhdessä menemme eteenpäin vain jos yksilöt menevät eteenpäin ja eteenpäinmeno vaatii aina oman sisäisen äänen ja egon tunnistamista.
  • Kyky hahmottaa elämän ja maailman kompleksisuutta ja hyväksyä ristiriitojaEmme voi hallita kaikkea, jotkut asiat on vain hyväksyttyvä. Hyväksyminen auttaa suuntaamaan fokuksen asioihin, joihin itse voimme vaikuttaa ja se kasvattaa kokemusta hallinnan tunteesta.

Muuttuva ja pirstaloituva maailma mahdollistaa yhä enemmän vaihtoehtoja elää elämää ja valita oma suunta. Tämä lisää työpaikoillakin arvojen ja elämäntapojen moninaisuutta. Ihmisten johtaminen muuttuu ylhäältä rinnalle kulkemiseksi. Väitänkin, että henkisen älykkyyden taidot tulevat vuosien saatossa erittäin tärkeiksi yritysten johtajille.

1 valmentaja, 221 miestä ja puolijoukkueteltta

Mikä saa naisen viettämään 24h pimeässä ja kylmässä metsässä 221 miehen kanssa? Halu oppia. Vedin armeijan harmaat ylle yhdeksi päiväksi viime viikolla silkasta halusta laajentaa näkökulmaa, oppia ja kehittää itseäni. Pääsin seuraamaan aitiopaikalta johtamista, tiimitoimintaa, huippuunsa vietyä rasitusta ja ihmismielen liikkeitä kun minulle tarjoutui mahdollisuus mennä havainnoimaan ryhmätaitokilpailua, jossa ryhmät suorittivat 25 km:n pituisen ja lukuisten psyykkistä kanttia koettelevien tehtävien täyttämän marssin. Voin sanoa, että opin!

Päällimmäisenä metsäkeikasta mieleeni jäivät solidaarisuus, itsensä voittaminen, kaverin auttaminen, tunnelma ja ihmisläheinen johtaminen. Tiedän, että näin vain minimaalisen pienen osan siitä, mitä varuskunnan seinien sisäpuolella tapahtuu, mutta sain paljon ajateltavaa myös tänne siviilielämän puolelle, jotka haluan kanssanne jakaa:

1) SOLIDAARISUUS JA KAVERIN AUTTAMINEN – Toisille ryhmille tämä vaikutti olevan itsestäänselvä asia – ja toisille ei. Liikutuin siitä, kuinka toiset ottivat väsyneimmän miehen varusteet automaattisesti kantoon omiensa lisäksi, auttoivat vaatteiden pukemisessa kun voimat eivät enää riittäneet tai ottivat nilkkansa satuttaneen kaverin hartioille kannettavaksi. Mykistyin. Näissä tiimeissä oli ainutlaatuinen tunnelma – ja sen vaikutus näkyi myös lopputuloksessa. Ryhmätaitokilpailun korkeimmille sijoille sijoittuivat ryhmät, joissa vallitsi aito, yhteen hiileen puhaltamisen meininki – ei ryhmä, jossa oli kovakuntoisimmat jätkät.

Kysy itseltäsi: Miten teillä pelaa yhteistyö? Kuinka paljon lojaaliutta koet kollegoitasi kohtaan? Auttavatko ihmiset pyyteettömästi toisiaan? Menettekö yhdessä kohti yhteisiä tavoitteita vai edetäänkö yksilöinä omaa kruunua kiillottaen? Kantaisitko sinä kollegasi varusteita 25 kilometriä?

2) IHMISLÄHEINEN JOHTAMINEN – Joukkue on johtajansa näköinen. Siinä vaiheessa kun johtaja kiroaa väsymystään ja päästää sanat “ei tästä v***u tuu mitään” suustaan, on peli taputeltu. On turha odottaa muilta toisenlaista käyttäytymistä jos itse on jo luovuttanut. Jokainen ele, sana ja liike rakentaa kulttuuria. Tunnelma, jonka johtaja pystyy luomaan porukkaansa siinä vaiheessa kun väsymys on kovimmillaan, nälkä suurimmillaan, pää heikoimmillaan ja metsä pimeimmillään, on kultaakin arvokkaampi.

Kysy itseltäsi: Miten itse johdat porukkaasi? Mitkä ovat olleet opettavaisimpia tilanteita, joissa johtajuus on punnittu? Miten vastoinkäymisistä on päästy eteenpäin? Millaista johtajuutta eri yksilöt kaipaavat? Mitä sinä johtajana kaipaat heiltä?

3) ITSENSÄ VOITTAMINEN – Tästä kai ryhmätaitokilpailussa loppuviimein oli kyse. Itsensä voittamisesta. Jokainen, joka tuli maaliin, oli voittanut itsensä. Tämä näkyi varusmiesten hymyistä ja kyynelistä ja kuului naurusta, ilosta ja tuuletuksista. Kun maalissa ryhmät saivat kiitokset, lämpimät kehut ja kädenpuristukset henkilökunnalta, oli tämän naisen käännyttävä sivummalle pyyhkimään kyyneleitään. Ilo, onni, itseluottamus, huipussaan ollut ryhmähenki, voittamisen riemu. Wow!

Kysy itseltäsi: Milloin olet viimeksi ylittänyt itsesi? Mitä silloin tapahtui? Milloin olette viimeksi juhlineet porukalla yhteisiä saavutuksia? Olisiko nyt aika? Mitä voit tehdä nostaaksesi itsesi uudelle tasolle – kerta toisensa jälkeen?

24h metsässä opetti myös paljon muuta. Tiedän nyt millaista on yöpyä puolijoukkueteltassa myrskylyhdyn valossa, tiedän mikä merkitys löytyy sääntöjen takaa, tiedän millaista on vetää housut jalkaan pyyhkimättä, tiedän, että pimeässä metsässä liikkuminen on todella haastavaa ja tiedän paljonko täyspakkaus painaa. Kiitos avuliaalle henkilökunnalle maailmanne raottamisesta siviilille!

- – - – - -
Haluan jatkossakin kasvattaa ymmärrystä erilaisista ammateista ja ammattilaisista. Teetko sinä työtä, jonka maailmaa haluaisit raottaa muulle kansalle? Teetkö työtä, johon ehkä on perinteisesti liitetty vahvoja stereotypioita, joita haluaisit purkaa? Tai haluatko vaan avata millaista työ todella sinun työssäsi on? Etsin eri yrityksiä/yhdistyksiä/ryhmittymiä/joukkueita joiden toimintaa voisin tulla seuraamaan ja laajentamaan näin omaa ja muiden maailmankuvaa. Kiinnostuitko? Ota yhteyttä minuun (tarja.kivisto@sitomo.fi, p. 044 3212336).

Musiikkia sielulle

Kirjoitin pari viikkoa sitten tunnelmanluonnista ja siitä, kuinka koen sen olevan taitolaji. Se on jotain, joka tehdään, joka ei vain synny.

Törmäsinkin sopivasti eilen erään brittibändin live-taltiointiin, joka herätti minussa tunteita ainutlaatuisen tunnelman takia. Ihastuin bändin tapaan heittäytyä ja antautua musiikin vietäväksi. Pohjatonta iloa, tekemisen riemua, aitoutta, taitoa ja läsnäoloa. Ja ne tunteet, mitä he onnistuivat välittämään ja herättämään yleisössä – ja myös täällä kotisohvalla – silkkaa taikuutta!

Sen lisäksi, että päätin varata liput kyseisen bändin keikalle, päätin myös kiinnittää extrahuomion tunnelmaan työpaikalla, kotona, kahvilla, lenkkipolulla, kaupassa – you name it. Aion tutkia maastoa extrasuurella suurennuslasilla ja oppia miten tunnelmaa rakennetaan eri ihmisten ja eri paikkojen toimesta. Millainen tunnelma missäkin tilanteessa sytyttää? Miten se tehdään? Ja jos ei sytytä, miksi ei? Hmmm… Aion lähteä matkalle tunnelmanluontiin ja tulen raportoimaan kokemuksista myöhemmin syksyllä.

Ainiin, ehkä sinuakin kiinnostaa, että mikä se bändi oli, mikä sai aikaan tämän tunnetilan. Täältä löytyy live-taltiointi, joka minut sytytti. Mitä viboja se sinussa herättää? Itse ajattelen, että vaikka en osaakaan soittaa kontrabassoa samalla tavalla, toivon, että voin herättää vastaavanlaisia tunteita jollain muulla konstilla.

Onnellisuus ei tapahdu, se tehdään

Kerromme usein tavoittelevamme menestystä. Mutta mitä oikeastaan silloin tavoittelemme? Mitä menestys on? Se tarkoittanee meille kaikille hieman eri asiaa. Jos seuraa menestys-käsitteen käyttöä mediassa, huomaa varsin pian, että menestyneillä ihmisillä viitataan lähes yksinomaan taloudellisesti tai urallaan menestyneisiin ihmisiin. Itse näen menestyksen laajemmin.

“Menestystä ei ole ilman täyttymyksen tunnetta”. Se, mistä täyttymyksen kokemus itselle tulee, on jokaisen itse löydettävä. Toiselle kokemuksen menestymisestä antaa onnistuminen äitinä/isänä, toiselle onnistuminen johtajana/työntekijänä/yrittäjänä, kolmannelle menestys tulee tyydytyksen tunteesta tilinauhaa katsellessa, neljännelle oman talon rakentamisesta ja viidennelle näistä kaikista. Mitä ikinä menestyminen meille tarkoittaakin, yksi asia tuntunee yhdistävän kokemusta menestyksestä – ja se on onnellisuus. Menestys ilman onnellisuuden kokemusta, on tyhjää ja jopa arvotonta. Todellinen menestys on synonyymi onnellisuudelle.

Menestyksen eli onnellisuuden pohjalla on aina onnistunut itsensä johtaminen. Onnellisuutta ei tapahdu vahingossa, se tehdään. Se tehdään joka päivä päämme sisällä ja ulos näkyvinä tekoina. Se tehdään joka kerta kun opimme laajentamaan näkökulmaa, päästämään irti meitä rajoittavista uskomuksista ja korvaamaan ne eteenpäin vievillä. Tai kun opimme käsittelemään tunteita ja oppimaan niistä. Tai kun valitsemme lenkkipolun tunnin nettisurffailun sijasta. Mitä ikinä se kenelle onkin.

Hyvin harvoin meidän itseasiassa on perusteltua syyttää ympäristötekijöitä tai geenejä jos emme saavuta haluamaamme. Tutkimustulokset ovat osoittaneet, että onnellisuuteen vaikuttaa 10% olosuhteet, 50 % geenit ja 40% omat ajattelutaidot. Meillä on siis iso mahdollisuus saavuttaa onnellisuus, tasapaino ja täyttymyksen tunne vain suuntaamalla ajatteluamme. Tämä tieto on toisaalta lohduttavaa, ja toisaalta kirpaisevaa. Lohduttavaa siksi, että se vahvistaa käsitystä siitä, että olen tosiaan itse oman elämäni ruorissa, mutta kirpaisevaa siksi, että en voi piiloutua niiden ah, niin mukavien syiden taakse kun en ensi kerralla saavuta tavoitettani. Auts!

Ennen kuin tänään menet nukkumaan, ota omaa aikaa puolisen tuntia. Ota rauhallinen tila ja vastaa allaoleviin kysymyksiin edeten järjestyksessä vasemmalta oikealle. Pysähdy kysymyksen ääreen ja kirjoita vastaukset paperille. Kun olet saanut tämän valmiiksi, lue vastauksesi uudelleen ja tarkastele, mitä ne opettavat sinulle.

Ensimmäisenä tulevat kysymykset johdattavat sinut itsesi ääreen tässä ja nyt. Jälkimmäiset kysymykset herättelevät pohtimaan tavoitteita ja muutoksen mahdollisuutta:

  • Kuka minä olen? – Kuka minä voisin olla?
  • Miten toimin? – Miten voisin toimia?
  • Mitä osaan ja tiedän? – Mitä voisin vielä oppia?
  • Mitä saan nyt aikaan konkreettisina tekoina ja lopputuloksina? – Mitä voisin saada aikaan?