Etusivu
Sitouttaja on Valmennustoimisto Sitomo Oy:n ulkoiseen viestintään tarkoitettu yritysportaali. Portaali on luotu asiakkaidemme, yhteistyökumppaneidemme, työntekijöidemme sekä suuren yleisön iloksi, tietolähteeksi ja keskustelupaikaksi.

10 kysymystä esimiehelle

Pohdimme eilisessä Aamulatauksessa ihmisten ja erilaisuuden johtamista. Pääädyimme siihen, että ihmisten johtamisen tärkein lähtökohta tiivistyy kahteen sanaan: “Ymmärrä ihminen”. Ymmärtämiseen avautuu tie kun huomaamme ihmisten erilaisuuden ja  pyrimme toiminnallamme löytämään sen kuuluisan yhteisen sävelen. Se, millainen lähestymistapa toimii toiselle, ei useinkaan toimi toiselle. Ihmisten johtaminen on aina tunteiden ja tulkintojen johtamista, sillä ne ovat ovat läsnä kaikessa toiminnassamme.

Ymmärtäminen saikin keskusteluissa seuraavan merkityksen: ymmärtäminen on vastaantulemista ja aitoa HALUA ymmärtää toista, mutta toisaalta myös sen hyväksymistä, että kaikkiin tilanteisiin ei ole vastauksia eikä kaikkien kanssa vain kemiat kohtaa. Tervettä armollisuutta siis itselle ymmärtämisen tiellä.

Mitä ymmärtäminen tarkoittaa sinulle? Kun katsot ympärillesi; tiimiäsi, alaisiasi tai kollegoitasi, mitä näet? Omaa ymmärrystä työyhteisön tilanteesta on hyvä pysähtyä pohtimaan Marcus Buckinghamin 10 kysymyksen kautta. Ota siis itsellesi rauhallinen hetki ja mukava asento ja peilaa yhteistä tekemistänne seuraavien kysymysten kautta. Mitä näet?

Marcus Buckinghamin 10 kysymystä esimiehelle:

1. Tietävätkö alaisesi mitä odotat heiltä? (Kirjoita mitä odotat)
2. Onko alaisillasi oikeat materiaalit ja työkalut töittensä hoitamiseen?
3. Onko heillä mahdollisuus tehdä sitä mitä he parhaiten osaavat? (Mitä he sitten osaavat parhaiten?)
4. Oletko antanut viimeisen 7:n päivän aikana tunnustusta tai kehuja hyvästä työstä? (Kerro esimerkki)
5. Välitätkö? (Miten se näkyy?)
6. Kannustatko kehittymään? (Miten?)
7. Onko alaistesi mielipiteillä väliä?
8. Oletko onnistunut luomaan kulttuurin, jossa ihmiset omistautuvat laatutyön tekemiseen?
9. Oletko keskustellut alaistesi kanssa viimeisen 6:n kuukauden aikana heidän edistymisestään? (Henkilökohtaisesti)
10. Mikä edustaa alaistesi työssä oppimisen ja kasvamisen mahdollisuutta?

“Tapaaminen on alku; yhdessäolo on kehitys; yhdessä työskentely on menestys.”
-Henry Ford

Bisneksen kesäkausi tulee – oletko valmis?

”Heinäkuussa Suomi on kiinni.” Olen törmännyt tähän lauseeseen useasti. Tunnumme hyvin kollektiivisesti jakavan ajatuksen siitä, että heinäkuussa kaikki on kiinni, myynti hiljenee ja kauppaa ei tule. Välillä ajatuksissamme heinäkuu laajenee myös koskemaan osaa kesäkuusta ja osaa elokuusta… Tällöin Suomen ajatellaan olevan jopa kaksi kuukautta kiinni. Pitääkö tämä paikkaansa? Asiaa on mielestäni hyvä mutustella, varsinkin koska saman yrityksen seinien sisäpuolella ihmisillä saattaa olla hyvin erilainen näkemys asiasta. On viisautta nostaa uskomukset tarkastelun alle ja katsoa kesäkauden toimintaa laajemmasta perspektiivistä.

Myös meillä Sitomolla on totuttu pitämään heinäkuuta lomakuukautena, jolloin talo todella on kiinni. Tämä on tapa, josta varmasti keskustellaan ja jota myös kyseenalaistetaan. Olemme kuitenkin huomanneet, että tämä tapa toimii meille varsin hyvin. Jokaisella yrityksellä on oma tapansa ratkoa ja handlata kesäkausi. Ainoa tapa selvittää omat mahdollisuudet on kerätä ideat yhteen laariin, ja poimia niistä se, joka on tarkoituksenmukaisin ja juuri meille sopivin.

Näin kesän kynnyksellä onkin hyvä pysähtyä haastamaan omia uskomuksia ja löytää uusia tapoja kesäkauden toimintaan. Miten voimme kääntää usein lomakautta leimaavan haasteen, henkilöstön vähyyden, mahdollisuudeksi? Ehkäpä näin:

  • Haetaan merkitys tekemiselle! On se sitten toimiston suursiivo tai myynnin kampanja
  • Annetaan aidosti mahdollisuus/vastuu sijaiselle, hän voi yllättää meidät positiivisesti
  • Luodaan tunnelma, joka ruokkii tekemistä. Heinäkuussa voidaan leikitellä ja kokeilla rohkeasti uutta!
  • Laitetaan myös itsemme likoon, vain niin voimme odottaa sitä muilta
  • Worst case scenario – kriitikko meissä löytää kuopat, mutta estääkö pelko jopa tekemisen?
  • Viestitään selvästi mitä haluamme tapahtuvan, minkä haluamme olevan lopputulos. Tämä siivittää meidät siihen.

Yksi hyvä keino uskomusten haastamiseen on myös sanoittaa ajattelua eri tavoilla. Voit sanallistaa ”omaa heinäkuutasi” uusiksi esimerkiksi näin:

” Heinäkuussa ei kauppa käy”
” Usein kauppa ei käy heinäkuussa”
” Toisinaan kauppa ei käy heinäkuussa”
” Kauppa käy toisinaan heinäkuussa”
” Usein kauppa käy heinäkuussa”
” Heinäkuu on huippukuukausi myynnissämme”

Mikä vaikutus lauseen muuttamisella on ajattelullemme ja toiminnallamme? Uskallammeko kokeilla – vai annammeko kriitikon jyrätä koko heinäkuun?

”Anna inspiraation iskeä hetkessä”, sanoi Salvador Dalikin. Kesä on mitä mahtavin hetki toteuttaa inspiraatiota! Let’s do it!

Miten pidät huolta luottamuksestasi?

Keskiviikkoaamun Aamulatauksessa avasimme ajatuksia luottamuksesta myynnin perustana: ”luottamus omaan itseen ja toimintaan ovat onnistuneen (myynti)työn pohjalla”. BINGO! Allekirjoitan tämän täysin! Luottamus on asia, josta puhutaan niin paljon, että sitä on erehtynyt pitämään jonkinlaisena vakio-olotilana, vaikka todellisuus luottamuksen kokemus muuttuu ja elää. Olemmehan ihmisiä!

Oma pohdiskeluni aamun aikana keskittyikin siihen, että luottamuksen eteen joutuu tekemään töitä koko ajan. Fakta on, että toisinaan puhkumme itseluottamusta; tiedättekö, sellaista järkähtelemätöntä paloa ja luottoa omaan tekemiseen, ettei mikään voi sitä nujertaa. Mutta toisinaan – you know… luottamusta täytyy kaivelemalla kaivella ja silti mielen valtaa epävarmuus. Ah, ihana ihmisyys! Töitä luottamuksen eteen olen varmasti tiedostamattani tehnyt koko ajan, mutta Aamulatauksessa tulin siitä enemmän tietoiseksi. Ehkä tämän tiedostamisen kautta voin vaikuttaa siihen tulevaisuudessakin paremmin.

Silloin kun arjessa tulee onnistumisia toisensa perään on helppo luottaa itseensä eikä ole tarvetta epäillä itseään, myymäänsä tuotetta tai palvelua.  Mutta se, ”kuinka hyvin mulla menee”, punnitaankin niissä hetkissä kun asiat eivät suju parhaimmalla mahdollisella tavalla: kun asiakas ei osta, kun kaupat pitkittyy, kun näkökulmien vaihto tai tarpeiden löytäminen hankaloituu.

Oman uskomukseni mukaan tällaisissa tilanteissa ainakin hetkellinen luottamuksen katkeaminen omaa itseään, yritystä tai myytävää tuotetta tai palvelua kohtaan juuri tapahtuu. Tällöinhän myyjä menee peilin ääreen, eikö? Mitä siellä peilin ääressä on syytä tehdä? Ruoskia itseään? Vai motivoitua hyvän  kautta?

Sanna toi aamussa esille pettämättömän itsensä johtamisen työkalun, hallinnan ympyrän, jonka itse koen olevan loistava menetelmä itsetutkisteluun ylipäätään. Maailmaa helposti tulkitsee aikaisempien kokemusten mukaan pysähtymättä miettimään, mikä on oikeasti totta ja mihin itse voi vaikuttaa. Ja puolestaan, mille asioille ei voi mitään, mistä vain kannattaa luopua. Purkamalla tilanteen hallinnan ympyrän eri kehille, pystyy suuntaamaan fokusta oikeisiin asioihin – ja edesauttamaan luottamuksen vahvistumista.

Täytyy kuitenkin muistaa, että vain ajattelemalla ja luettelemalla asioita emme ole vielä missään. Näistä täytyy seurata välitön TOIMINTA. Mitä se toiminta on, se on kullekin yksilöllinen asia. Varmaa on, että toimintaa pitää olla. Vasta sen jälkeen puhumme jostakin konkreettisesta, jota sitten voimme tulkita onnistumisena ja askeleena eteenpäin.

Näin minä huollan suhdettani omaan luottamukseeni. Miten sinä teet sen?