Etusivu
Sitouttaja on Valmennustoimisto Sitomo Oy:n ulkoiseen viestintään tarkoitettu yritysportaali. Portaali on luotu asiakkaidemme, yhteistyökumppaneidemme, työntekijöidemme sekä suuren yleisön iloksi, tietolähteeksi ja keskustelupaikaksi.

Huikean inspiroiva otos elävästä elämästä – Susan Boyle

Et olisi uskonut, että tässä käy näin. Inspiroidu viidessä minuutissa! Harvoin tosi-tv tai kilpailuohjelmissa näkee mitään tällaista. Katso, jos et ole vielä nähnyt.

Susan Boyle – Britains got talent 2009

Kumpaa saisi olla, vanhaa vai uutta työkulttuuria?

Väitän, että on olemassa osittain kaksi erilaista työn maailmaa: “vanhan työn maailma” ja “uuden työn maailma”. Vanhan työn maailma pitää sisällään autoritaarisuutta ja hierarkisuutta, pelolla johtamista ja ihmisten koneellistamista. Uuden työn maailmassa painottuu puolestaan valmentava johtajuus, irtisanoutuminen vahvoista ja byrokraattisista rakenteista ja ihmisen huomioiminen kokonaisuutena: ajattelevana, tuntevana ja tuottavana yksilönä.

2010-luvun maailmassa nämä kaksi työn maailmaa tuntuvat vielä elävän ja voivan paksusti rinnakkain. On molempien kulttuurien kannattajia ja toteuttajia. Itse kuulun jälkimmäiseen kastiin. En tosin näe, että nämä täysin sulkisivat toisensa pois; olen tavannut monia hierarkisia organisaatioita, joissa on huomioitu ihminen ihmisenä ja toteutettu valmentavan johtajuuden ideaa. Ja toisaalta, olen tavannut monia ei-byrokraattisia ja tiukoista järjestelmistä vapaita organisaatioita, joissa ihminen on pelkistetty vain koneen osaksi.

Uskon, että niin kauan kun näemme henkilöstöjohtamisen ja organisaation hyvinvoinnin toisessa kädessä ja tuloksenteon ja tuottavuuden toisessa kädessä, olemme metsässä. Itselläni nämä sijaitsee saman nyrkin sisällä: tulokset ja tuottavuus ovat erottamattomassa yhteydessä työn ilmapiiriin. Ihmisethän ne työn tekee. Jos voi huonosti työyhteisössä, jos työllä ei ole merkitystä, jos kylmät väreet nousevat selkä piitä pitkin joka päivä kun avaa työpaikan oven, mitä luulet, miten sitoutunut ja vastuunottavainen näin kokeva ihminen voi olla?

Onneksi monet tuntuvat jo nykypäivänä jakavan tämän ajatuksen kanssani. Ei työilmapiiriin ja ihmisiin panostaminen ole pois “tuottavasta työstä” eikä se vaadi työryhmien perustamista tätä varten. Se pitäisi olla osa yrityksen DNA:ta. Se, mitä me hengitämme ja elämme todeksi joka arkipäivä, se mikä näkyy siinä, miten puhumme toisillemme, miten kohtaamme toinen toisemme ja millainen suhde meidän välillä on.

Väitän, että avain tuottavuuteen (ja todelliseen hyvinvointiin) tulee ihmisiin panostamisen kautta. Kun yksilö kasvaa, myös yritys kasvaa. Emme elä enää tehdasmaailmassa, jossa koneiden voitelu riitti lopputuloksen takaamiseksi, nyt on voideltava ihmisiä.

Vain tämä hetki on totta

Kuinka helposti me käytämme ajatuksiamme ja aikaamme joko eilisen tai huomisen pohtimiseen, vaikka samaan aikaan tiedämme, että ainoa hetki joka on totta on tämä, tässä ja juuri nyt.

Eilisen kokemukset  vaivaavat  ja niistä on vaikeaa päästää irti. Pohdittavaa riittää mm. Siinä, miksi siinä kävi niin, miten ihmeessä minä käyttäydyin tuolla lailla, mitä olisi voitu tehdä toisin, mitä se toinen oikein ajatteli. Listaa voi jatkaa loputtomiin.

Miten paljon reflektoimme asioita, jotka on jo tapahtuneet? Aika paljon, väitän itse pohjaten tämän ajatuksen kokemuksiin lukuisten ihmisten kanssa jo pitkän aikaa työskennelleenä.

Onko mahdollista hyväksyä se, mikä on jo tapahtunut.  Todeta, että näin kävi. Miettiä vain, että jos kohdatessaan samankaltaisen tilanteen uudestaan, voi kokeilla toisenlaista toimintatapaa.

Ja päästää irti.

Entäs se huominen, ensi viikko ja koko tulevaisuus? Kuinka paljon murehdimme asioita riskien ja ei-toivottujen tapahtumien kuvitelmien kautta?

Voisiko joskus miettiä, mitä itse voi tehdä niille asioille juuri nyt?

Eilinen meni jo. Huominen ei ole vielä täällä. Ainoa, mikä on aidosti totta, on tämä hetki, tässä ja nyt.

Mistä asioista voimme iloita juuri nyt? Onko minulla oikeasti jotain hätää tällä hetkellä? Mikä on tämä läsnä oleva tilanne? Keitä tähän kuuluu? Miten voisin nauttia juuri tästä hetkestä ja tuottaa muillekin mukavia kokemuksia?

Uskon, että maailma tapahtumineen pitää kyllä huolen siitä, että saamme riittävästi haasteita ja huolia kohdataksemme. Sen vuoksi on tärkeää osata tunnistaa ne arjen pienet ilot, tämä hetki tässä ja nyt, samoin kuin se mikä on kaikkein tärkeintä.

Tärkeintä on tämä hetki.

Valmentajamme Jonna Söderholmin artikkeli Knauf Oy:n lehdessä 3/2012

Valmentajamme Jonna Söderholm ruotii nykytyöelämää Knauf Oy:n sidosryhmälehden numerossa 3/2012. Jonna peräänkuuluttaa artikkelissaan “Miten teillä voidaan?” ihmisyyden muistamista hektisen, aikataulutetun ja tavoitteisiin pohjautuvan arjen keskellä. Ihmisethän ne ovat loppuviimein ne, jotka työn tekevät. Siksi ihmisiin panostaminen näkyy myös viivan alla.

Työssä jaksamista ei Jonnan mielestä saisi pelkistää vain työn ergonomian tarkkailuun vaan fyysisen hyvinvoinnin lisäksi on muistettava mentaalinen ja sosiaalinen puoli. Tämän huomioimiseksi Jonna ehdottaakin, että mitä jos perinteisen “Mitä kuuluu”- kysymyksen sijaan kysyisimmekin “Miten sinä voit?”. Mitä silloin tapahtuisi?

“Suosittelen kaikille lämpimästi viikon jaksoa, jonka aikana olemme aidosti kiinnostuneita siitä, miten työkaverit voivat. Kuulluksi tulemisen tunne on melkoinen rohto, joka toteutuessaan lisää innostusta, motivaatiota, sitoutumista ja lopulta myös tuloksia”, Jonna kiteyttää ajatuksensa.

Lue koko artikkeli Knauf Oy:n sidosryhmälehdestä numerosta 3/2012. Artikkelin löydät myös täältä.

Palvelumaksut—niin 1900-lukua

Taannoin useiden palveluiden siirryttyä sähköisiksi, syntyi ilmiö nimeltä Palvelumaksu. Tätä on tavattu niin pankeissa, lääkäriasemilla, yms…

Mitä se sitten tarkoittaa? Maksat siitä, että huolehdit laskuistasi itse verkkopankin avulla. Tai maksat siitä, että lääkäriaseman vastaanotto printtaa sinulle kuitin.

Palvelu on mielestäni tapa toimia työn tekemisen ohessa asiakas huomioiden ja hänen tarpeitaan palvellen. Miten sen voi hinnoitella? Hymy euron, huomiointi kaksi. Niinkö?

Meidät on totutettu jo monenlaisiin palvelu- ja toimistomaksuihin. Senhän pitäisi tarkoittaa sitä, että palvelua ei saa, jos sitä ei ole hinnastossa.  Siksipä minäkin muiden muassa olen rakentanut tiettyjä mielikuvia erilaisista asiointitilanteista, joissa en ainakaan odota minkäänlaista palvelua tai tarpeitteni kuuntelua.

Kliseeksi muodostuneita esimerkkitoimialoja, joista puuttuu  henkilökohtainen palvelu ovat oman kokemukseni mukaan ainakin kaikki auton hankintaan tai siitä huolehtimiseen liittyvät palvelut.

Kas, sainkin tässä eräänä päivänä yllättyä ja purkaa omia ennakkoajatuksiani:

Käynti autohuoltoa tarjoavassa yrityksessä, syynä katsastusmiehen antama nootti vikakoodista x.  En ollut aiempaan huoltoliikkeeseen tyytyväinen, joten päätin kokeilla toista siitä ihan vierestä.

Vikakuvauksen kerrottuani erittäin ystävällinen nuorimies (kuulostaa muuten komealtakin) sanoo, että voin ajaa minulle sopivana aikana siihen heidän tykö käymään, niin katsovat mikä siellä on ja sitten voin halutessani varata heiltä myös vian korjauksen.

Kysyessäni, mitäs se katsominen mahtaa kustantaa, saan kuulla ”ei se katsominen vie paljoa aikaa, eikä me siitä mitään veloiteta”.

Tarkastin vielä puhelun jälkeen, oliko tämä numero sitten jotenkin kalliisti hinnoiteltu, mutta ei, kyllä se oli ihan tavallinen puhelin.

Vika korjattiin heti siinä paikan päällä ja lasku oli hämmästyttävän pieni, taidanpa suositella tätä yritystä myös tuttavilleni.

Katsastusasemalla ennakkoajatukseni oli se, että palvelutiskin takana oleva lady todennäköisesti olisi asiakaspalvelun ammattilainen siinä missä itse katsastusta tekevät ehkä eivät paljon puhua pukahtaisi.

Ja kas, taas sain yllättyä!

Lady palvelupisteessä puhutteli minua aika konemaisesti ja koska minä olin unohtanut sen aiemman tarkastusraportin kotiin, hän kyllä kertoi voivansa printata sen tästä, lisäten väsyneesti että ”se kyllä maksaa sulle, kuusi euroa”. Paina print, tulostin tulostaa yhden mustavalkoisen A4-paperin ja hinta on kuusi euroa. Selvä, sanoin minä, anna mennä vaan, haluaisin nyt vaan saada sen katsastusleiman.

Ja vielä pisteeksi iin päälle, juron näköinen herra Katsastaja kutsui minut luokseen, katsoi silmiin, kertoi kaiken olevan kunnossa ja suositteli kirjautumista heidän asiakkaakseen, koska voisin olla mukana hienojen palkintojen arvonnassa, ja että rouvan auto on nyt valmis, voitte ajaa sen tuosta pois ja vielä oikein mukavia ajoja ja viikonloppuja.

Eikä laskussa ollut mukana palvelumaksua, hymyä ja kiinnostusta ei siis oltu hinnoiteltu mukaan.

Hyvästi palvelumaksut ja tervetuloa aito, ilmainen ihmisten kohtaaminen sekä asiakkaan asioista välittäminen.

Kappale jolla on merkitystä

Club for five on tehnyt hienon verison John Farnhamin kappaleesta “You´re the voice”. Pysähdy ja kuuntele löydätkö merkityksiä itsellesi.

We have
The chance to turn the pages over
We can write what we want to write
We gotta make ends meet, before we get much older

We’re all someone’s daughter
We’re all someone’s son
How long can we look at each other
Down the barrel of a gun?

Chorus:
You’re the voice, try and understand it
Make a noise and make it clear
Oh-o-o-o, whoa-o-o-o!
We’re not gonna sit in silence
We’re not gonna live with fear
Oh-o-o-o, whoa-o-o-o!

This time
We know we all stand together
With the power to be powerful
Believing, we can make it better

Oooooooh,
We’re all someone’s daughter
We’re all someone’s son
How long can we look at each other
Down the barrel of a gun?…

You’re the voice, try and understand it
Make a noise and make it clear
Oh-o-o-o, whoa-o-o-o!
We’re not gonna sit in silence
We’re not gonna live with fear
Oh-o-o-o, whoa-o-o-o!

{Instrumental[Bag Pipes(Tin Whistle)]}

Ooooooh
We’re all someone’s daughter
We’re all someone’s son
How long can we look at each other
Down the barrel of a gun?…

You’re the voice, try and understand it
Make a noise and make it clear
Oh-o-o-o, whoa-o-o-o!
We’re not gonna sit in silence
We’re not gonna live with fear
Oh-o-o-o, whoa-o-o-o!
(repeat until end of song)

Puhumalla siitä selviää

Moniin haasteisiin niin koti- kuin työelämässä on yksi voittamaton ratkaisu: puhuminen. Niin yksinkertaiselta kuin se kuulostaakin, kyseessä on aikamoinen taitolaji. Tämän olen vuosien varrella oppinut kun olen itse tätä taitoa yrittänyt harjoittaa ja kun olen vierestä kuunnellut lukuisten muiden ihmisten puhetta; kollegoiden, esimiesten, ystävien, vanhempien, puolison, lapsien. Puhetavoissa on aikamoisia eroavaisuuksia.

Viime Aamulatauksessa keskustelimme palautteesta, työn arjessa käytävistä keskusteluista ja kehityskeskusteluista. Aamu sai jälleen kerran pysähtymään tuon ihmeellisen taidon, puhetaidon, äärelle. Kuinka merkityksellisessä asemassa se onkaan kaikessa mitä teemme myös organisaation seinien sisäpuolella. Kun kommunikaatio pelaa, kun ihmiset viestivät avoimesti ja kun he kokevat tulevansa kuulluksi, voimme odottaa myös tekemiseltä paljon. Väitän, että kuulluksi tulemisen ja arvostuksen kokemus ja sitä kautta kasvava luottamus, on yksi tärkeimmistä sitouttamiseen vaikuttavista tekijöistä. Ja sitoutumisen tuloksen tiedämmekin.

Työpäivämme koostuvat lukuisista kohtaamisista päivien ja viikkojen aikana, jotka antavat mahdollisuuden yhteistyön buustaamiseen vuorovaikutuksen avulla. Välillä kuitenkin tuntuu, että emme huomioi tarpeeksi näitä arjen jokapäivisiä kohtaamisia emmekä anna niille niiden ansaitsemaa painoarvoa. On jopa hiukan paradoksaalia, että satsaamme kaiken kehityskeskusteluihin, mutta unohdamme panostaa arjen keskustelutilanteisiin. Kehityskeskustelut tarkoittavat vain muutamaa tuntia vuodessa yhteistä aikaa, mutta arjen keskustelutilanteista muodostuu satoja, jopa tuhansia tunteja yhteisiä hetkiä vuodessa. Siksi ei ole sama, miten nämä kohtaamiset käytämme. Molempiin voimme painostaa ja molempiin kannattaa panostaa.

Jos käytämme edes suurimman osan ihmisten välisistä kohtaamisista niiden ansaitsemalla arvolla, uskon, että rakennamme niillä luottamusta ja vahvistamme sitoutumista. Mutta jos nämä tunnit ovat täynnä epäonnistuneita viestintäkokemuksia, tunnetta siitä, ettei ole tullut kuulluksi tai ei ole saanut viestiään perille, uskon, että lisäämme tällä kehitystä toiseen suuntaan: kasvatamme ketutusta, ärsyyntymistä ja erkaantumista toinen toisistamme. Myös tämän kehityskulun lopputuloksen tiedämme.

Mutta, kuten aluksi sanoin, onnistuneen vuorovaikutussuhteen luominen on taitolaji. Parhaaksi siinä oppii kun harjoittelee. Yksi hyvä arjen harjoitus on varsin simppeli, mutta lupaan, että vaikutukseltaan vahva: Mitäs jos ensi kerralla kun kohtaamme ihmisen katsommekin häntä hieman pidempään silmiin, puristamme hieman kovempaa hänen kättään ja välitämme katseella hänelle, että olemme aidosti kiinnostuneita hänestä. Itse olen huomannut että jo näillä kolmella yksinkertaisella tavalla saa ihmeitä aikaan. Se avaa mahdollisuuden tuottaviin keskusteluihin!

Miten linnakundista tuli kirurgi

Arno Kotro Christer Lybäck – Kirjavinkki – veitsen terällä

”Ehkä ihminen syntyy elämänsä aikana monta kertaa – ja kuoleekin.”

Kirja on nopealukuinen, koskettava ja herkkänä minun oli tätä vaikea lukea, niin hurjia ja surullisia tilanteita kirjoittajan elämään mahtuu.

Jos kirjoittaja on elämästään selvinnyt, niin selviän hienosti minäkin. Kirja voimauttaa, herättää empatian, laittaa kysymään elämän tarkoitusta ja laittaa haluamaan pitää tärkeimmistä asioista huolta.

Apulannan sanoin ”pohjakosketus suuntamme näyttää”, kertoo tämä kirja juuri tuosta ensimmäisestä lainauksesta. Siitä miten elämän mutkat vievät meitä ylös ja alas, syksystä kevääseen ja taas ympäri syntymistä kuolemiin. Jotain lohdullista tässä kaikessa on, pimeyden jälkeen koittaa aina valoisa aika.

Suosittelen lukemaan. Kirjan voi tilata mm. Adlibriksestä.