Etusivu
Sitouttaja on Valmennustoimisto Sitomo Oy:n ulkoiseen viestintään tarkoitettu yritysportaali. Portaali on luotu asiakkaidemme, yhteistyökumppaneidemme, työntekijöidemme sekä suuren yleisön iloksi, tietolähteeksi ja keskustelupaikaksi.

Palvele etukäteen – ilmaiseksi

Chris Anderson toteaa tässä ajatuksia herättävässä kirjassa, että digitaalisilla markkinoilla nolla on tehokkain hinta. On annettava jotakin ilmaiseksi, jotta voitaisiin hankkia rahaa jollakin muulla.

On syntymässä ilmaistalous, joka perustuu aineettoman lahjoittamisen ja myymisen yhdistämiseen. Ilmainen on mullistamassa tapamme käydä kauppaa.

Ajatuksia herättävä, suosittelen!

Yhteistyössä on supervoimaa

Kahden minuutin herätys motivaatiosta ja yhteistyön voimasta. Olisipa näitä rohkeita poikia enemmän, jotka aloittavat vaikeita asioita uskoen omiin kykyihin.

Valmentajamme Tarja Kivistön artikkeli luottamuksen rakentamisesta parisuhteessa Monikkoperheet-lehdessä 3/2012

Sitomon valmentaja ja parisuhdeneuvoja Tarja Kivistö kertoo ajatuksiaan ja kokemuksiaan luottamuksen rakentamisesta 14.9.2012 ilmestyneessä Monikkoperheet-lehdessä (nro 3/2012). Tarja kommentoi artikkelissa asiantuntijanäkökulmasta sitä, miten jo kerran menetetyn luottamuksen voi saada takaisin. Lue tiivistelmä Tarjan artikkelista alapuolelta.

Tarja kannustaa lehtiartikkelissa, että luottamuksen rakentaminen uudelleen vaikeankin tilanteen ja pettymysten jälkeen on lähes aina mahdollista. Hän muistuttaa, että luottamuksessa on kyse arvostamisesta, kunnioittamisesta ja ymmärtämisestä. Sen palauttaminen vaatii asian hyväksymistä, lujaa tahtoa, kovaa työtä ja kenties uusien toimintamallien opettelua.

Luottamuksen rakentaminen on matka

Tarjan mukaan luottamuksen takaisin saamisella on paremmat edellytykset onnistua, kun pariskunta ymmärtää sen olevan matka, joka ottaa oman aikansa. Mitään ei saavuteta yhdessä yössä tai yhdessä viikossa, ei edes yhdessä kuukaudessa eikä välttämättä yhdessä vuodessakaan. Kipeät asiat saattavat pulpahdella pintaan erityisesti riitatilanteissa ja paha olo voi tuntua vatsanpohjassa vielä kauan tapahtuneen jälkeenkin. Aika ja asian aktiivinen työstäminen auttaa tässäkin. Hiljalleen huomaa, että olo helpottuu ja toiseen voi jälleen luottaa. Tie on kivinen, mutta lopputuloksena voi syntyä jotain hyvin ainutlaatuista. Matka saattaa osoittautua parhaimmaksi matkaksi, millä on ollut.

Tärkeimmän neuvon, minkä Tarja antaa luottamuksen palauttamisesta haaveileville on omista tunteista puhuminen ja toisen kuunteleminen. Niin kuin missä tahansa ihmissuhteessa, myös parisuhteessa pitää olla avoin keskusteluyhteys. Kun parisuhteeseen halutaan saavuttaa luottamus uudelleen, on parin harjoiteltava puhumaan tunteistaan, ajatuksistaan ja kokemuksistaan sekä opeteltava kuuntelemaan toista aidosti olemalla läsnä. Tarjan mukaan se, että toinen kokee todella tulleensa kuulluksi, on yksi arvokkaimmista kokemuksista, minkä puolisolle voi antaa.

Ulkopuoliselta tukea, selkeyttä ja uusia näkökulmia

Tarja kannustaa artikkelissa hakemaan rohkeasti ulkopuolista apua jos asian käsitteleminen kahdestaan tuntuu vaikealta tai jos kokee, että junnaa samaa rataa yhä uudelleen ja uudelleen. Ulkopuolinen tuo selkeyttä tilanteeseen avaamalla asiaa uusista näkökulmista kummankaan puoleen asettumatta. Hän opastaa konkreettisesti, miten suhteen voi nostaa uudelle tasolle ja on tukena pariskunnan matkalla. Milloinkaan ei ole myöhäistä hakea apua, vaikka Tarja kehoittaakin hakemaan ulkopuolista tukea vaikeaan tilanteeseen mahdollisimman varhain. Tarjasta on hienoa, että yhä useammin parineuvontaan hakeutuu myös pareja, jotka haluavat työstää suhdettaan ennaltaehkäisevästi. Kun sitten myöhemmin kohtaa haasteita, on niistä helpompi selviytyä toinen toista tukien kun taskussa on jo työvälineet valmiina. Oman parisuhteen tuunaaminen uudelle tasolle on satsaus itseensä, kumppaniinsa, perheeseen ja tulevaisuuteen!

Lue koko artikkeli Monikkoperheet-lehdestä. Lehden voi tilata Monikkoperheet ry:n nettisivujen kautta. Tarjan parisuhdetyöhön voit myös tutustua tarkemmin täällä.

5 asiaa jotka voivat ennustaa loppuunpalamista työssä

Teetkö liikaa töitä? Teetkö usein viikonloppuisinkin töitä? Pyöriikö työasiat mielessäsi tauotta?

Välillä on hyvä kokeilla rajojaan, epämukavuusalue kasvaa kuitenkin vain, jos osaat jaksottaa levon ja rentoutumisen kovatasoisen tekemisen lomaan.

Myös huippu-urheilijat kohottavat kuntoaan sopivalla levon ja rasituksen tasapainolla, eikä normaali ihminen ole mitenkään erilainen levon tarpeen suhteen, kuin huippu-urheilija. Urheilijakin menee “ylikuntoon” liiasta rasituksesta.

Mistä sitten voit tunnistaa “ylikunnon” työssä:

  1. Toivottomuus. Kun tunnet itsesi syvästi väsyneeksi alkaa optimistisuus ja tavoitteellisuus vaihtua pessimismiksi ja ajatuksissa huominen päivä ei  tunnu tuovan helpotusta.
  2. Keskittymiskyvyn puute. Toinen asia, joka kertoo sinun työskentelevän rajoillasi on kyvyttömyys keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Työpäivän jälkeen ei ole voimia olla pitkäkestoisesti paikallaan minkään asian äärellä.
  3. Tarvitset koko ajan kahvia jaksaaksesi (laastari laastarin päälle). Ota lepoa, jos tarvitset koko ajan kahvia jaksaaksesi.
  4. Ärsyyntyneisyys. Jos hermostut pienistä asioista helposti koko ajan ja tunnet että luovuutesi on kadonnut, eikä mikään naurata, on aika pysähtyä.
  5. Henkinen ja fyysinen pahoinvointi. Sairastelet usein, saat monta flunssaa peräjälkeen tai kärsit jatkuvasti päänsärystä ja niskakivuista on myöskin merkkejä siitä, että tarvitset rauhoittumista ja pysähtymistä.

Jatkuva tarve tehdä töitä enemmän ja enemmän, voi ajaa ilman lepoa loppuunpalamiseen. Hyvä tasapaino rasituksen ja levon suhteessa tekee ihmisestä aikaansaavemman. Kokonaisvaltainen kapasiteettisi on käytössäsi paremmin kyetessäsi jaksottamaan työn ja vapaan sopivasti. Saat tällöin enemmän aikaan vähemmällä. Myös syvä omakohtaisen merkityksellisyyden kokeminen työssä suojaa haitalliselta stressiltä.

Mikä taito tai oppi viisinkertaistaa tuloksen?

Luin muutama viikko takaperin mielenkiintoisen blogitekstin johtamisesta, johon oli otettu mukaan entisen panttivankineuvottelijan George Kohlrieserin tositarina.

”Yhdeksänvuotias tyttö herää yöllä isoäitinsä kanssa ja näkee taloon tunkeutuneen miehen pitelevän mailaa lyöntiasennossa päällään. Isoäiti ei hätäänny, vaan sanoo miehelle rauhallisesti, että hän on tullut oikeaan paikkaan ja on tervetullut. Mummo toteaa, että ulkona on erittäin huono ilma, mies näyttää märältä ja nälkäiseltä. Hän kysyy haluaako mies syötävää, tarjoutuu hakemaan vieraalle kuivat vaatteet ja antamaan hänelle lämpimän nukkumispaikan. Mies rauhoittuu, syö, jää nukkumaan ja on aamulla hävinnyt. Hetken kuluttua saapuu poliisi, jonka koira on jäljittänyt miehen. Mies oli vankilasta karannut psykopaattimurhaaja, joka oli tappanut perheen naapurustossa. Mummo oli onnistunut luomaan mieheen sellaisen tunnesiteen, ettei mies kaapannut tai tappanut heitä. ” (Kohlrieser, George. 2006. Hostage at the table. Jossey-Bass.)

Tilanteena tämä ei onneksi ole kovin tavallinen, mutta tämä sai ajattelemaan ihmisten kohtaamisia ja neuvottelutilanteita eri tavalla.

Neuvottelutaidoista on kirjoitettu monta kirjaa ja paljon on myös kirjoittamattomia ”kikkoja” näitä tilanteita varten. Ja juuri näihin niin sanotusti päälle liimattuihin asioihin me usein tartummekin unohtaen samalla jotakin tärkeää; tähän päivään meidät on kuljettanut aina jonkinlainen historia ja kokemukset, sekä subjektiiviset että objektiiviset.

Mietin tuota isoäitiä (olettaen että hänellä ei kokemusta kyseistä tilanteesta ollut), miten hän selvisi tilanteesta, jossa mukana oli myös hänen lapsenlapsensa? Hänet oli ajettu ihmisenä nurkkaan, vastuullaan myös toisen ihmisen henki. Hänen täytyi vanhempana ratkaista tilanne, hänen ihmisyyttään ja oikeuksiaan lähestyttiin nyt aggressiivisesti. Mitä hänelle jäi jäljellä? Tilanne, jossa moni hätääntyisi, kääntyikin niin, että isoäiti otti tilanteen hallintaan, hän näki mahdollisesti eri vaihtoehtoja ja toimi rauhallisesti parhaaksi katsomalla tavalla.

Mitä me oikeastaan tarvitsemme neuvotellessamme? Kikkoja on varmasti hyvä ja hyödyllistä käyttää, mutta voisimmeko hyötyä kuitenkin enemmän siitä, että lähestyisimme toista ihmistä aina ajatuksena tehdä positiivinen muutos toisen ihmisen elämään?

Meidän täytyy vaalia tärkeän tunnesiteen luomista, luottamusta, jonka rakentaminen ei aina olekaan niin helppoa. Kun luottamusta ei vielä ole, ainoa keino on lähestyä toista ihmisenä, sen taustatiedon ja historian pohjalta, jonka sinä olet kokenut ja oppinut, säilyttäen kuitenkin avoimuus siitä, että mekin voimme aina joka kerta oppia toiselta jotakin.

Onnistuisimmeko paremmin seuraavalla kerralla, jos:

1)   Ajattelisimme mahdollisimman paljon mitä tahdomme ja miten sen saavutamme

2)   Emme keksisi tekosyitä

3)   Käyttäisimme enemmän aikaa ihmisten kanssa

4)   Tekisimme kovasti töitä

5)   Valmistautuisimme enemmän

6)   Pitäisimme itsestämme ja luottaisimme itseemme

7)   Keskittyisimme siihen suhteeseen ja tilanteeseen, missä kulloinkin olemme, ymmärtäen kuitenkin prosessit

8)   Myynnissä keskittyisimme lopputulokseen?

Meillä ei mene sisu kaulaan, ei ainakaan se suomalainen

Meillä on edellisen vuosisadan vaihteessa syntynyt ja sodissa vahvistunut kansallinen arvo: suomalainen sisu.

Yleisesti tuntuu, että suomalainen sisu terminä on kokenut inflaation, varsinkin nuoremmissa polvissa. Kun aiheen googlaa, löytyy Wikipedian kommentit aiheesta, muutama talouspainoitteinen lehtijuttu ja pari kansallismielistä artikkelia. Nyt, kun sisua juuri tarvitaan, on sen sisältämä lataus hiipumassa. Voisiko siis suomalaisen sisun päivittää nykyaikaan. Kokeillaanpa, otetaan vaikka leikkisästi kirjaimien S-U-O-M-A-L-A-I-N-E-N-S-I-S-U kautta.

Sitkeyttä. Ei anneta heti periksi, jos ei onnistuta. Kurkataan vielä kulman taakse. Kouluun kannattaa hakea useamman kerran, osaamistaan päivittää. Monta juttua oppii vasta vuosien työn jälkeen. Myyntityö vaatii sitkeyttä ja yrittäjyys vie välillä äärimmilleen. Parisuhteessakin tulee pahoja paikkoja eteen, silti ei anneta periksi. Suomalaisen sisun tarinat viidenkymmenen vuoden takaa kuuluu näin: “minäkin hiihdin kymmeniä kilometrejä suuntaansa joka päivä kouluun ja koulusta kotiin.” Mitä viidenkymmenen vuoden päästä kirjoitetaan tämän päivän sisusta? Ei ainakaan, että joku jaksoi istua BB talossa. Toivottavasti.

Uskotaan tulevaisuuteen. Luotetaan, että elämä kantaa. Uskotaan itseen, toisiimme ja siihen että hyveet voittavat maan päällä. Yksi hyvä teko ja ihminen vastaa viittä huonoa. Uskotaan, että osaamme valita oikean tien väliaikaisesta sumusta huolimatta. Uskotaan, että isovanhempamme ja vanhempamme ovat tehneet aina parhaansa niillä tiedoilla ja taidoilla mitä heillä oli. Nyt on meidän vuoro.

Opitaan virheistä. Menneisyys on vankila tai oppikoulu. Ihminen itse määrittää rajoitteensa uskomuksillaan. Annetaan toisillekin mahdollisuus oppia virheistä, muuttua ja mennä eteenpäin. Ei lukita muita omilla uskomuksilla ja oletuksillamme paikalleen. Yksi konkurssin tehnyt yrittäjä on yhtä oppia viisaampi ja onnistuu seuraavalla yrittämällä paremmin. Suomi tarvitsee nyt yrittäjyyttä.

Muistetaan perusasiat. Perusasiat työssä, ihmisyydessä ja arjessa. Lapset kaipaavat vanhempiaan kotona, hyvää perusruokaa ja turvallisuutta. Me ihmiset tarvitsemme liikuntaa voidaksemme hyvin, kohtuullisuutta nautinnoissa ja riittävästi lepoa. Työssä meillä on perustehtävä, jonka voit myös juuri nyt palauttaa mieleesi ja löytää siihen hohtoa omalla asennoitumisellasi.

Autetaan toisiamme ja lähimmäisiä. Me emme ole yksi vaan me, olemme monikko. Me olemme me. Maailman jokainen ihminen on meille lähimmäinen ja asuttamamme pallo on meille yhteinen. Suomalainen sisu voi olla myös välittämistä ja lähimmäisen rakkautta, oikeamielisyyttä ja avarakatseisuutta.

Lempeyttä ja viisautta. Lempeyttä toisiamme ja itseämme kohtaan. Otetaan asiat riittävän vakavasti, mutta muistetaan kaikkien olevan epätäydellisen täydellisiä. Nyt kaivataan rakentavaa keskustelua yhteisistä asioista; oma uhriutuminen ja toisten agressiivinen syyttely ei ole sitä.

Avarakatseisuutta. Nyt, jos koskaan tarvitaan kykyä nähdä asioita laajemmin. Jos toisaalla mahdollisuudet vähenevät, ne varmasti lisääntyvät toisaalla. Huutia apatialle ja masentavalle medialla. Tilaa sivistykselle, näkökulmille ja uteliaisuudelle. Siellä missä on hämmennys, on uusi oppi lähellä.

Ihmisyyden nostamista rakenteiden edelle. Rajut rakenteet, säännöt ja ohjaus tukahduttaa elämän. Nyt on aika antaa vastuuta ihmisille. Vammautamme valtavan potentiaalin, jos nyt lisäämme kyttäystä tai valvontaa yrityksissä ja yhteisössämme.

Notkeutta. Liittyy myös edelliseen. On aika purkaa rohkeasti vanhoja järjestelmiä ja uudistua. Nykymaailma vaatii sitä kipeästi ja me pystymme siihen.

Ennakkoluulottomuutta. Ja vieläkin jatkoa edelliseen. Tähän voisi lisätä vielä sen, että meidän on avattava rajojamme Suomeen, jotta selviämme tulevasta ikäjakauman muutoksesta. Aihetta sivuaa hiukan seuraava Hans Roslingin esitys; joka ottaa kantaa siihen miten väestönkehitys maapallolla kokonaisuutena lopulta pysähtynee…

Nöyryyttä. Nöyryys on ylpeyden vastakohta ja kuuluu luonnollisena osana menestyvään kulttuuriin. Se on sitä, että ensin tehdään duuni ja sitten korjataan sato, ei toisinpäin. Elämää ei opi kokonaan koulussa, vaikka sieltä hyvät lähtökohdat saakin. Nöyryys on yhteisen edun asettamista oman edun edelle, ja johtaa usein parempaan lopputulokseen kuin ylpeyden kautta tehdyt teot.

Syrjäytymisen ehkäisyä. Syrjäytymisen ehkäisyyn kannattaa panostaa nyt, eikä kymmenen vuoden kuluttua. Lapset ovat yhä vähemmän aikaa lapsia ja kurkistavat nuoruuden verhojen taakse yhä aiemmin. Aikuisuus sen sijaan ei tule yhtään nopeammin, vaan nuoruusaika pitenee. Varhaista työkokemusta ei saa, sillä nykyään ei alle 18-vuotiasta oteta kesähessuksi ja näin nuori tarvitsee tukea, aktiviteetteja, ohjausta ja läsnäoloa entisaikoja enemmän.

Innokkuutta ja inspiroitumista. Muutos pitää potkaista liikkeelle ja pitää se siinä. Ilman jatkuvaa uudelleen innostumista tämä on melko haastavaa. Inspiraatio tarvitsee syntyäkseen aikaa, tilaa ja arjesta irrottautumista. Tietotyö ja vuorovaikutustyö eivät itsekseen takaa inspiraation hetkiä ja innostusta. Varataan niille aikaa, joka viikko. Tämä maksaa itsensä takaisin moninkertaisesti, sillä innostunut ja inspiroitunut väki saa muita enemmän aikaan.

Suostumista. Muutokseen täytyy suostua, antautua kaikelle sille uudelle, jota se tuo mukanaan. Lapsemme eivät koskaan tule elämään samanlaisessa maailmassa kuin me aikoinaan kasvoimme. Suostuminen vaatii irtipäästämistä, vanhoista ajattelutavoista luopumista ja ennakkoluulotonta asennetta, meiltä kaikilta.

Uusiutumiskykyä. Uusiudumme koko ajan ja kannattaa antaa itselleen lupa uusiutua ja hakea uusia näkökulmia, tietoa ja tutkimuksia. Uusiutumiskyky vaatii keskittymistä ja läsnäoloa, maailman vastaanottamista ja intuition kuuntelemista, ei se niin mahdotonta ole, kun vain jaksaa yrittää.

Syökö kulttuuri strategian aamupalaksi?

Mitä strategia on? Onko se jotain todella vaikeaselkoista, joka on etäällä työn arjesta ja jonka kanssa voi pelata kuuluisaa hevonpaskabingoa? Onko se jotain, joka on määriteltynä kymmensivuisessa powerpoint-dokumentissa, joka henkilöstölle jaetaan kerran vuodessa? Luodaanko strategia johdon “Strategiset linjaukset”-palavereissa Levin hienoimmassa hotellissa rinteen päällä?

Tein pienimuotoista gallupia lähipiirissäni ja kun esitin kysymyksen: ”mitä strategia on?”, sain kahdentyyppisiä vastauksia; niitä, jotka kertoivat strategiasta oppikirjamaisen määritelmän, kuten ”strategia tarkoittaa suunnitelmaa, jolla pyritään saavuttamaan tavoiteltu päämäärä. Se yhdistyy vahvasti sodankäyntiin ja tulee kreikan kielen sanasta…” Toiset vastaukset olivat perin epäileviä; strategiaan tuntui liittyvän jotenkin kovin negatiivinen kaiku. Se nähtiin usein asiana, jota on vaikea määritellä tai jota yrityksen ihmiset harvoin ovat todella sisäistäneet. Strategia koettiin johdon etuoikeutena, johdon määrittelemänä pitkän tähtäimen tavoitteena, jota juuri kukaan ei arjessa osannut toteuttaa.

19.9 Aamulatauksessa pohdimme strategian olemusta. Nostimme pöydälle ajatuksemme, näkemyksemme ja kokemuksemme strategiasta ja sen jalkauttamisesta. Tulos oli havahduttava ja herättävä! Olimme kaikki yhtä mieltä siitä, että strategian tulisi olla tapa tehdä, tapa olla ja tapa ajatella. Sen tulisi olla se ilma, jota organisaatiossa hengitämme ja elämme todeksi. Kulttuurin tulisi tukea strategiaa ja strategian kulttuuria. Oikeastaan niiden välille voitaisiin laittaa yhtäsuuruusmerkki. Mietimme, kuinka monessa organisaatiossa tilanne on näin suotuisa, kuinka monessa yrityksessä tässä ollaan onnistuttu? Niin, että strategiaa eletään todeksi päivittäin niissä arjen pienissä teoissa ja ajattelu- tai toimintatavoissa. Kaikessa siinä, mitä teemme.

Uskon, että strategian jalkauttaminen vaatii avoimuutta, perustelua ja toistamista. Se vaatii rajoittavista uskomuksista vapautumista, se vaatii kaikkien panosta ja osallistumista. Kestävä ja toimiva strategia, joka vie yritystä ja ihmisiä eteenpäin sekä mahdollistaa kehityksen, edellyttää, että se todella on ilma, jota hengitämme. Parhaimmillaan kulttuuri ei todellakaan syö sitä aamupalaksi, ei edes välipalaksi. Se tukee ja mahdollistaa maaston, jossa voimme strategiaa toteuttaa.

Miten ilmiöt syntyvät?

Heathin veljesten kerrassaan mielenkiintoinen opus siitä, miksi jotkut asiat tarttuvat ja leviävät ilmiöiksi, kun taas toiset eivät.

Kaverit ovat löytäneet mielestäni yksinkertaisen mallinnoksen siitä, miten ihmismieli muistaa asioita, miksi tietyt asiat jättävät muistijäljen ja tietyt taas eivät.

Suosittelen kaikille niille, jotka potevat erottuvuushaasteita!

Erilaisuus, onko se kirosana?

Keskiviikon Aamulatauksessa kävimme keskustelua siitä, minkälaista erilaisuutta työelämässä on ja miten siihen voi esimiehenä suhtautua.

Jos katsotaan asiaa käsitteiden kautta, erilaisuus on alun perin jotakin muista poikkeavaa, vähemmistö.  Sanakirjan mukaan erilaisuuden synonyymejä ovat mm. erilaatuisuus, ero, eroavuus, poikkeavuus. Aikamoisia negaatiota aiheuttaa ainakin itsessäni, jos luonnehtisin olevani poikkeava henkilö. Maiskuttele vaikka itse, miltä kuulostaa puhua erilaisuudesta.

Pitäisikö tässä sitten alkaa olemaan samanlaisia? Vai muokataanko käyttämämme kielen ja käsitteiden merkitystä vastaamaan sitä, mitä niillä tarkoitetaan nykyään?

Aamulatauksessa oli mukana myös Soile, jolta koetan itse omaksua sanan MONINAISUUS. Onhan sekin parempi kuin erilaisuus.  Tai miten olisi yksilöllisyys? Joka tapauksessa, aamun anti oli loistava, humoristinen ja ajatuksia herättävä, juuri niin kuin toivomme jokaisen Aamulatauksen olevan. Erityiskiitos kuuluu luonnollisesti niille asiakkaillemme, jotka tekivät tilaisuudesta taas niin ainutkertaisen ja inspiroivan kokemuksen.

Se mitä yhdessä totesimme erilaisuudesta seisoo tässä: Avain muiden tuntemiseen on siinä, että tutustuu itseensä. Mitä olen ottanut mukaani lapsuuden ja tähänastisen elämäni kulttuureista ja ympäristöistä? Mitkä kokemukset ovat tehneet minusta minut? Entä miten itse havainnoin maailmaa? Käytänkö mieluiten mielikuvia, ääniä vai ehkä kokemuksia ja käsin kosketeltavia, ns. kinesteettisiä toimintatapoja? Onko minulle tärkeää asiat vai ihmiset? Entä nopeat muutokset vai huolellisesti suunnitellut kehitysprojektit? Miten intuitioni ohjaa minua vuorovaikutuksessa toisten kanssa? Mikä tuntuu luontevalta ja hyvältä ja mikä ei?

Kun tiedostan näitä erovaisuuksia itsessäni, on minun helpompi ottaa näkökulmia huomioon myös toisissa. Näin opin esimiehenä myös asettamaan sanani ja tapani toimia kulloisenkin henkilön kanssa siten, että kommunikointimme on helpompaa ja enemmän toiset huomioonottavaa.

Perusteeksi tällaisen oppimisille riittää jo pelkästään se, että tuntiessani kollegani voin saada viestinnän vaikuttavuuden kasvamaan. Näin säästyy aikaa ja vaivaa. Lisään tällä myös kommunikoinnin mukana syntyviä positiivisia tunteita; toisen tunnetta arvostetuksi tulemisesta ja kuulluksi tulemisesta, jotka taas lisäävät sitoutumista yhteiseen tekemiseen.

Muutama ajatelma aiheeseen:

”Olemuksesi puhuu niin voimakkaasti, etten kuule, mitä sanot.” – Ralph Waldo Emerson

”Kokonaisvaltaisesti elävä ihminen etsii merkitystä kanssaihmisistään, mutta hän ei löydä merkitystä, ellei hän opi kohtelemaan muita ihmisiä huomaavaisesti ja kunnioittavasti.” – G. E. Rennie, rehtori, Discovery School, Campbell River, BC, Canada

Minä otan täyden vastuun omasta elämästäni

Nyt lähden taas ääneen ajattelun tielle.

Lupasin kirjoittaa konkretiaa vastuunottamisesta ja vastuusta. Siitä, mitä vastuunottaminen omasta elämästä on ja miten sitä voi lisätä. Mitä vastuu on? Mitä on kyky vastata?

Vastuun määritelmä ja yllätysyllätys oikotietä eli wikipediaa pitkin, olkaa hyvä:

VASTUU, substantiivi

  1. se, että jonkun täytyy vastata jostakin, ottaa jonkin asian toteutumisesta syy niskoilleen
    Olen vastuussa hänestä.
    Rehellinen ei voi välttää vastuuta.
  2. mon. se, jonka joku on vastuullinen maksamaan
    Suomen vastuut Espanjan tukipaketissa selviävät myöhemmin, kun paketin tarkka koko selviää.

Ja minä kirjoitan tämän nyt ihmisestä ja yksilöstä käsin, koska se on omasta mielestäni kiinnostavampaa. Muutos lähtee ihmisestä ja yksilöstä. Jos kirjoittaisin vastuusta ison joukon kautta ulkoistaisin sen sinusta ja myös minusta.

Varoitus: aloitan ajattelun aika kaukaa ja yksinkertaistan tässä paljon asioita.

Me emme pärjää maailmassa yksin. Meistä kukaan ei olisi ensinkään elossa aikuisena, jos meistä ei olisi joku pitänyt huolta vauvana tai meitä ei olisi rakastettu. Aikuisenakin me tarvitsemme toisia, me emme selviäsi maailmassa mitenkään yksin. Ei tunnetasolla, eikä materiaalisesti. No niin, eli ihmisen yhteiselon kehityksessä on eletty rintarinnan ja sieltä käsin meille on muodostunut vaihdantaan perustuva järjestelmä. Järjestelmä joka on yksinkertaisuudessaan pohjautunut alunperin hengissä selviämiseen ja aikojen saatossa muutuunut monimutkaisemmaksi ja moniuloitteisemmaksi.

Yksinkertaisuudessaan se kuitenkin menee näin: minä keräsin itselleni ruokaa ja yritin pitää itseni lämpimänä vaatteilla, yritin selvitä hengissä. Minä olin parempi tekemään vaatteita, kuin sinä ja sinä taas metsästit mielluummin. Minä tein sinulle vaatteita ja sinä toit minulle lihaa. Hinta määräytyi koetun arvon mukaan ja vaihdanta onnistui.

Ei tarvitse varmaankaan kirjoittaa koko historiaa tähän auki, mutta mitä tämä nykypäivänä on? Joku tekee johonkin firmaan tai julkiselle puolelle töitä, saa korvauksen ja kantaa rahat jollekin ja saa vaihdossa hengissäpidintä. Mikä arvo tässä matkalla voi muuttua? No sen työn arvo. Minun maailmankuvassani on yksilön vastuulla hoitaa se oman työn arvo sille tasolle, jonka vaihdanta kutakin tyydyttää. Miten? Kehittämällä itseään, opiskelemalla ja harjoittelemalla, tekemällä paremmin ja kommunikoimalla paremmin. Tekemällä valintoja, jotka luovat uusia vaihtoehtoja omaan tulevaisuuteen, käymällä kohti pelkoja, jotka estävät valintoja ja ajattelemalla itsestä; maailmasta ja toisista uudella tavalla eli henkisellä kasvulla ja itsearvostusta parantamalla. Ja moinen kuuluu sille kenelle se on mahdollista. Ihmiset joille se ei aina ole mahdollista esim. vaikeasti sairaat, lapset ja vanhukset; heistä meidän tulee pitää huolta yhdessä.

Voisitko kuvitella kuulevasi nykypäivän slummissa Intiassa jonkun sanovan, etten ota työtä tai koulutuspaikkaa vastaan, kun “se ei ole mun juttu”? Meidän hyvinvointimme on vaarassa pehmentää meidät ja ns. selvitymisen vaisto on alkanut rapautua; jolla Suomi ihan hetki sitten rakennettiin.

Soisin nykypäivän ihmisille pohdiskeltavaksi lauseen: “että edelleen jokainen saa ansionsa mukaan ja sen mukaan miten arvostat itseäsi. Uhriutuminen: “että mä en voi tälle mitään” ei auta meistä ketään. Nykymaailmassa Suomessa on valtavasti vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia. Ole rehellinen itsellesi. Näin on. Kaikilla ihmisillä on sama aika käytössään, monia teitä eteenpäin on, korkea koulutuskaan ei aina ole tarpeellinen.

Mitä  sitten voit tehdä nyt?

Ajatteluharjoitus 1.

Luovu vastuuta rajoittavista ajatuksista:

  • Olen liian nuori / olen liian vanha
  • En voi, koska olen syntynyt tällaiseen ympäristöön/perheeseen/maailmaan…
  • En osaa / en opi
  • Luovu ajatuksesta, että kaikki pitäisi olla täydellistä tai asiat pitäisivät osata täydellisesti ennenkuin voi tehdä mitään

Ajatteluharjoitus 2.

Ota paperia ja kynä, ala kirjoittamaan vimmaisesti. Keskity yhteen kysymykseen kerrallaan, anna paperille tulla kaikki mikä heti pälkähtää mieleen. Luota minuun, tämä toimii:

1. Minkä tekemisestä nautit eniten?

2. Mikä tuo elämääsi virtaa tällä hetkellä?

3. Jos kaikki olisi mahdollista, sinulla olisi kaikki aika ja varat käytössäsi; mitä haluaisit elämässäsi tehdä tai saavuttaa?

4. Keneltä voisit pyytää apua?

5. Mitä voisit tehdä heti nykyisessä elämässäsi kohti unelmaasi?

6. Mene tekemään! Aloita heti!

”Et ole olemassa vain ansaitaksesi elantosi. Olet olemassa auttaaksesi maailmaa elämään paremmin, suuremmalla visiolla, mutta hienommalla tavoin ja saavutusten hengellä. Olet olemassa rikastuttaaksesi maailmaa, ja köyhdytät itseäsi, jos unohdat tehtäväsi.” – Woodrow Wilson