Etusivu
Sitouttaja on Valmennustoimisto Sitomo Oy:n ulkoiseen viestintään tarkoitettu yritysportaali. Portaali on luotu asiakkaidemme, yhteistyökumppaneidemme, työntekijöidemme sekä suuren yleisön iloksi, tietolähteeksi ja keskustelupaikaksi.

Sisäinen yrittäjyys

Sitomon Aamulatauksessa oli 25.1.2012 aiheena “Sisäinen yrittäjyys”. Mitä sinulle tulee mieleen sanaparista?

Sisäinen yrittäjyys on tullut viime vuosina vastaan terminä julkisten laitosten ja koulumaailman julkaisujen sekä siellä käytävän keskustelun yhteydessä. Halusimme herättää keskustelun aiheen tarkemmaksi määrittelyksi. Tässä ehkäpä jopa yli-inhimillinen tuloksemme.

Sisäinen yrittäjä: Itseohjautuva, sisäisen motivaation omaava tavoitteenasetantaan kykenevä omilla aivoilla ajatteleva vastuunkantaja. Hänellä on kirkas kuva kokonaisuudesta ja hän kykenee näkemään syy-seuraussuhteita. Lisäksi hän kokee yrittäjämäistä tuskaa nauttiessaan huomisen epävarmuudesta.

Tällaisia ihmisiä suurin osa työnantajista haluaisi palkata. Miksi tällaisia tuntuu olevan liian vähän nykyisen työelämän tarpeisiin? Kasvaako nykyperheistä isän ja äidin esimerkillä, koululaitoksen tukemana sisäisiä yrittäjiä?

Nina

Ps. Onnellisena yrittäjänä voin jakaa seuraavan: tässä erään työntekijämme kirjoitus henkilökohtaisesta kokemuksesta sisäisestä yrittäjyydestä.

—–

Sisäinen yrittäjyys tarkoittaa minulle oma-aloitteellisuutta, vastuullisuutta ja halua kehittää itseäni. Se näkyy toiminnassani asenteessa, joka kertoo, että ”hei, teen tätä työtä yhtä suurella sydämellä ja yhtä suurella draivilla kuin tekisin tätä jos tämä olisi oma yritykseni!” Sisäisenä yrittäjänä koen tekeväni työtä itselleni. Olen tässä täysillä mukana. Haluan antaa paljon ja vielä enemmän. Olen valmis ottamaan vastuuta. Olen valmis kantamaan korteni kekoon. Olen täällä, koska uskon siihen mitä teen. Olen täällä, koska koen tämän omakseni. Olen täällä, koska haluan kehittyä ja oppia. Tämä, vahva sitoutuminen ja kova halu, vastuunottaminen ja työhön täysillä uskominen, on minulle sisäistä yrittäjyyttä. Haastankin sinut nyt pohtimaan mitä sisäinen yrittäjyys merkitsee Sinulle ja miten sitä toteutat nykyisessä työssäsi – Vai toteutatko?

Valtaako sinut tekemisen meininki kun avaat työpaikkasi oven? Otatko vastuuta työpaikalla? Tunnetko paloa työtäsi kohtaan? Oletko innokas ja aloitteellinen? Kestätkö myös epämiellyttäviä asioita, kuten epävarmuutta? Oletko ajoittain valmis astumaan ulos mukavuusalueeltasi? Mitä edelliset kysymykset aiheuttavat sinussa? Pystytkö vastaamaan niihin ”kyllä”, vai tuovatko ne ihollesi kylmät hikikarpalot tai tunnetko outoja vatsanväänteitä? Jos tunnet, niin mieti mistä kokemuksesi johtuu. Koetko todella tekeväsi työtä, johon olet valmis sitoutumaan, josta olet valmis ottamaan vastuuta ja jossa siedät myös epämiellyttäviä asioita?

Uskon, että sisäinen yrittäjyys on tietyllä tapaa sisäsyntyinen tekijä, mutta uskon myös siihen, että sitä voi kehittää. Sisäisessä yrittäjyydessä kun on yksinkertaisesti kyse asenteesta. Henkisestä asenteesta. Ja asennetta voi aina muuttaa. Se kuitenkin vaatii työtä ja panostusta. Jos haluaa kasvaa, pitää sietää kasvun kipua. Ja jos sitä sietää, on tie avoin.

Haastan Sinut! Lähde matkalle sisäiseksi yrittäjäksi. Tutki itseäsi, selvitä mitä haluat, mitä tunnet, mitä ajattelet. Ota rohkeasti vastuuta ja kanna kortesi kekoon. Saat varmasti enemmän kuin annat.

Kokeilepa!

- Tarja

Moraali ja mikä on viime kädessä oikein?

Istuskelin lauantai-iltaa ulkomailla erään keskustan kauppakeskuksen kuppilassa siemaillen oluttani ja lueskellen juuri ostamaani opusta elämänohjeaforismeista. Odottelin muita samaan kyytiin lähtijöitä ja ajattelin nautiskella hetken yksin ajasta, joka minulle siunaantui. Omistan lukuisia kirjoja, joissa on toinen toistaan nerokkaammin muotoiltuja yleisiä tai vähemmän yleisiä totuuksia elämästä. Tämä pieni taskukokoinen kirja koukutti ajatukseni varsin tehokkaasti.

Käänsin sivua ja luin ajatuksen:

“Älä koskaan anna moraalin asettua sen tielle, minkä tiedät olevan oikein.”

(Isaac Asimov)

Päässäni kuului naksahdus ja kädessäni ollut lasi pysähtyi matkalla huulille. Luin lauseen uudelleen ja aivoistani alkoi kuului rahinaa. Olin pohtinut tätä kysymystä moneltakin kantilta pari kertaa aiemminkin mutta Asimovin tapa tiivistää ajatus sai minut hiukan hämilleen.

Palauttelin pikku hiljaa mieleeni käsitteistöä ja määritelmiä. Moraali on käsitys oikeasta ja väärästä. Etiikka on moraalifilosofiaa, joka tutkii moraalia ja siihen liittyviä kysymyksiä. Niin, ja Humen laki. Moraalisia sääntöjä ei voi johtaa tosiasioista, vaan moraali on irrallaan luonnollisista totuuksista. Moraali ei siis perustu sinänsä objektiivisiin faktoihin vaan subjektiiviseen sisäiseen kokemukseen. Voiko minulla olla kaksi moraalista käsitystä päällekkäin tai rinnakkain? Miten moraali voisi asettua sen tielle, minkä jo tiedän ja tunnen olevan oikein? Eikös minulla ole silloin käsissäni jonkinlainen eettinen paradoksi, joka johtuu siitä, että moraalikäsitykseni on sisäisesti ristiriidassa? Vai onko moraalissa erilaisia aikajänteitä? Ajatussolmuni ei tuntunut purkautuvan.

Ensinnäkin, jos tiedän ja tunnen jonkin olevan oikein, voiko kyse olla jostakin muusta kuin moraalisesta kysymyksestä? Onko kyse siis siitä, että liian tiukka moraali ei saa muodostua esteeksi jollekin ylevämmälle tavoitteelle, jonka tiedän ja tunnen olevan viime kädessä oikein? Eli toisaalta tarkoittaako tämä siis, että tarkoitus pyhittää keinot? Aforismiin alkoi äkkiä löytyä lukuisia uusia näkökulmia. Koitin kuumeisesti keksiä esimerkkiä, joka kallistaisi paradoksikiikkulautaani kohti jompaa kumpaa laitaa.

Abortti ja eutanasia ovat moraalifilosofisia paradokseja. Näkökulmasta riippuen voidaan moraalilla perustella kumpi tahansa tapa toimia, erityisesti jos vaihtoehdoiksi määritellään kyllä ja ei. Molempiin sisältyy selvästi sekä yleisen moraalikäsityksen mukainen väärä että näiden toimenpiteiden kannattajien mielestä oikea, lopputuloksen näkökulmasta. Eutanasianhan voi ajatella niin, että toisen ihmisen hengen riistäminen tai siinä avustaminen ovat aina väärin ja vastoin moraalia. Jos vaihtoehtona kuitenkin on pitkittynyt tuska, josta ei ole paluuta, eutanasialla voidaan kuitenkin saavuttaa ihmisen itsensä kannalta hänen omasta mielestään parempi lopputulos. Suurempi tarkoitus kävelisi siis muussa tilanteessa moraalin vastaisen toiminnan yli. Aborttia voinee ajatella saman analogian mukaan.

Mieleeni tuli yhtäkkiä sanonta: “Sodassa ja rakkaudessa kaikki on sallittua.” Voisinko jättää tarttumatta hetkeen sen vuoksi, että tuntisin sen olevan sillä hetkellä moraalisesti väärin mutta viime kädessä oikein? Todennäköisesti en, jos ylevä tavoite olisi sellainen, jonka takana voisin täysin varauksetta seisoa. Olisinko siis valmis tekemään vastoin moraaliani? Todennäköisesti olisin. Jos olisin parisuhteessa ja törmäisin ihmiseen, jonka uskoisin olevan elämäni suuri rakkaus (enkä olisi siihen mennessä vielä ollut asiasta aivan varma kenenkään muun kanssa), olisiko oikein pidättäytyä vai tarttua hetkeen? En tarkoita, että pettäminen millään tasolla olisi lähtökohtaisesti hyväksyttävää mutta jos tiedän jonkin olevan viime kädessä oikein, mitä se voisi oikeuttaa? Milloin carpe diem on oikeasti sovellettava periaate? En keksinyt kovin montaa tilannetta, jotka voisivat oikeuttaa minut sisäisesti lyhyellä tähtäimellä moraalittomaan toimintaan. Päädyin kuitenkin lopputulokseen, että tällainen tilanne saattaisi olla jossakin tapauksessa mahdollinen. Vaatii tosin todella pitkälle jalostunutta itsetuntemusta ja raakaa rehellisyyttä itselleen kyetä erottamaan tällaiset tilanteet hetkellisistä mieliteoista.

Ehkä arkisin tilanne, jossa tällainen moraalinen paradoksi tulee eteen ovat ns. hyväntahtoiset hätävalheet, joita ei kerrota oman itsensä suojelemiseksi vaan enemmänkin toisen suojelemiseksi. Joskus voi olla tilanne, että toiselle ei kannata kertoa asiaa juuri sillä hetkellä niin kuin se on, vaan on parempi jättää kertomatta tai kertoa jotain muunneltua totuutta hyvän tarkoituksen oikeuttamana.

Kyse on väistämättä myös aikajänteestä. Moraalinen vääryys lyhyellä tähtäimellä voisi olla hyväksyttävää, jos pidemmällä tähtäimellä kaikki, joihin sillä on vaikutusta, hyötyisivät enemmän tai tuntisivat olonsa paremmaksi kuin kärsisivät. Subjektiivista toki, koska kyse olisi omasta näkökulmastani ja oletuksistani, mutta kysymyshän on joka tapauksessa subjektiivisista tuntemuksista ja uskosta siihen, mikä on viime kädessä eniten oikein.

Kaikkiaan Asimovin tiivistys on nerokas näkökulma, joka kehottaa ihmisiä uskomaan johonkin ylevämpään ja suurempaan. Välillisesti se kehottaa taistelemaan itse valitun “viime kädessä oikean” puolesta, vaikka joutuisi matkan varrella tekemään vaikeita valintoja uskoen kuitenkin tekevänsä viime kädessä pitkällä tähtäimellä oikein. Toisaalta voimme pohtia myös viittaako ajatus siihen, että jos moraalimme saattaisi asettua esteeksi jollekin, minkä tiedämme olevan oikein, elämmekö enemmän opittujen tai meille ulkoa annettujen sääntöjen mukaan kuin sen mukaan, mitä itse tunnemme ja mihin uskomme.

Muistin jälleen miksi pidän niin paljon aforismeista ja niihin tiivistyvästä ajattelusta ja viisaudesta.

Mitä mieltä sinä olet? Keksitkö jonkin tilanteen, missä voisit ottaa Asimovin neuvosta vaarin?
Voiko jokin mielestäsi olla yhtä aikaa moraalisesti oikein ja väärin?

PEILAAJA