Etusivu
Sitouttaja on Valmennustoimisto Sitomo Oy:n ulkoiseen viestintään tarkoitettu yritysportaali. Portaali on luotu asiakkaidemme, yhteistyökumppaneidemme, työntekijöidemme sekä suuren yleisön iloksi, tietolähteeksi ja keskustelupaikaksi.

Sitomolla näyteltiin tänään

Järjestimme tänään näytellyn tilanteen toimistollamme. Kyseessä oli Sitomon Aamulataus ja paikalla kolmisenkymmentä johtajaa ja vaikuttajaa.

Harjoittelimme palautteen antamista rakentaen “aitoja” tilanteita. Näyttelijä uppoutui palautteen vastaanottajan rooliin ja osallistujat saivat harjoitella riskittömästi haastaviakin tilanteita palautteen antajan roolissa.

Keskustelu kävi vilkkaana ja ammensimme kokemuksia ja tietotaitoa läsnäolijoilta. Hyvä palaute määriteltiin yllättävänkin samanmielisesti oikea-aikaiseksi, konkreettiseksi, toisen kehitystä ruokkivaksi ja riittävän tiuhaan tulevaksi.

Jatkukoon keskustelu aiheesta täällä; jäikö jotain sanomatta? Saitko lisää oivalluksia? Tai luitko jutun ja vaikket ollut paikalla; haluat kommentoida aihetta kertoen oman mielipiteesi hyvästä palautteesta. Tai, millainen on ollut oma opettavaisin palautetilanteesi?

Allekirjoittaneen oma henkilökohtainen motiivi on lisätä keskustelua aiheen ympäriltä, koska uskon palautekulttuurin kehittämisen olevan monivaikutteinen pääoma yrityksessä.

Oletko hanhi mihin mikään ei tartu?

Olen tänään joutunut oman epämiellyttävän totuuteni eteen pohtiessani valmennusten vaikuttavuutta. Sitä viisasten kiveä, miten valmennus saadaan vaikuttamaan toivotulla tavalla (ja varmasti), ovat kaikki valmentajat etsineet ja etsivät yhä. Miten annetaan se, mitä asiakas tilaa ja vielä niin, että saadaan sellainen prosessi aikaan, että asiakas saa lopulta sen mitä oikeasti tarvitsee: omien, yrityksensä ja joukkueensa tavoitteiden saavuttamista varten.

Niin, miksi valmennusta ostetaan? Usein se ainakin selitetään tuottavuuden kasvun haulla, joka toteutetaan ajetun muutoksen tai kehittymisen voimin. Syyt voivat kuitenkin olla yhtä moninaiset kuin on ihmismieliäkin.

Sain tänään kokemusvuosissa vanhemmalta kollegalta neuvon: “Oppii ne lapsetkin lukemaan ilman opettajaa tarvittaessa.” Niin, miksi? Kun on halua ja tarvetta, niin kehitystä tulee. Eli valmentajan ensisijaisia taitoja on sytyttää halu ja tarve. Ja jopa pakko. Miten pitkälle näissä sitten voi mennä? Otanko riskin, että asiakas suuttuu ja loukkaantuu?

Keinoja on monia. Voidaan provosoida, herättää sopivaa tunneilmastoa ja luoda ulkoisia pakkoja. Ja pitää muistaa ettei kehittyminen ole aina kivaa. Asiakkaalle valmennus on aina matka. Matka omaan itseesi, matka pelkoihin, matka omien toimintatapojen ja näkemysten kyseenalaistamiseen, matka luovuuteen, matka vastaanottavaisuuteen ja uuden kohtaamiseen. Matka epävarmuuteen. Valmennus tarjoaa matkan myös valmentajalle hänen tukiessa asiakasta prosessissa pahimpien hetkien ylitse, seuratessaan asiakkaan kipuilua ja nähdessään lopuksi sen oivaltamisen ja havahtumisen hetken, kun muutosta alkaa tapahtua. Itse olen saanut kokea molemmat puolet ja siksi olen vakuuttunut valmennuksen toimivuudesta.

Omalle kohdalleni on sattunut useita valmentajia eri rooleissa. Heitä on tullut työkaverin, mentorin, esimiehen ja kollegan muodossa. Olenpa hakeutunut ihan ammattivalmentajienkin seuraan. Osa tielleni tulleista suurista ihmisistä on vaikuttanut ajatteluuni syvästi ja olen heille siitä ikuisesti kiitollinen. Tuskinpa tänä päivänä olisin puoliksikaan niin kohtuullinen puoliso, ystävä tai työtoveri ilman valmentautumista. Enkä varmaankaan viihtyisi itseni kanssa näin hyvin. Lisäksi en uskaltaisi katsoa taaksepäin ja todeta, että tulipahan mokailtua, ja että siitä opittiin. Kantaisin sisälläni häpeää ja syyllisyyttä suurina taakkoina ilman valmentautumista. Ja sillä, että olen mennyt ihmisenä eteenpäin ja oppinut ajattelun taitoja, on ollut varmasti tuottavuutta lisäävä vaikutus, ja ennen kaikkea elän parempaa elämää itseni ja läheisteni kannalta.

Tästä syystä haluan tarjota toisillekin saman mahdollisuuden.

Tässä lista asioita, joiden uskon vaikuttaneen itsessäni valmennuksen vaikuttavuuteen. Poimi itsellesi sopivin ennen seuraavaa tilaisuuttasi valmentautua:

  1. Halu kehittyä. Etsi paikkoja olla parempi siinä mitä teet ja kerro se ääneen.
  2. Kokeile oppimaasi, kuulemaasi ja lukemaasi käytäntöön. Heti. Mahdollisimman pian. Ja yritä useamman kerran.
  3. Katso peiliin ja pyydä palautetta. Vaikka sattuu, välillä kovaakin, ole armollinen itsellesi ja ota opiksesi. Kiitä palautteen antajaa. Ja älä syyllisty.

Matkallasi sinua auttaa vankka itsetuntemus. Kiinnitä huomiota seuraaviin seikkoihin:

  • Selvitä miten opit parhaiten? Mistä motivoidut?
  • Etsi estäviä tai auttavia uskomuksia itsestäsi. Sanotko ennen valmennusta: “Mä tiedän tämän jo” tai “ei tästä mitään pysyvää jää”. Vastaavat kommentit estävät oppimista. Sano mieluummin itsellesi; “Tähän on kätketty minulle jotain suurta, jotain mikä vie minua eteenpäin.”
  • Ota vastuu omasta oppimisestasi ja eteenpäin menostasi. Ole se lapsi, joka oppii lukemaan ilman opettajaa!

Tarinankerronta muutoksenjohtamisen työkaluna

Olen saanut kunnian olla mukana usean yrityksen muutoksessa tänä syksynä. Eräs hyvin kokenut toimitusjohtaja sanoi minulle viime viikolla eräässä keskustelussa, että hän on ymmärtänyt nyt, että yrityksen identiteettiä täytyy muuttaa, jotta tavoitellut asiat voisivat muuttua. Olen pohtinut tätä siitä saakka, kunnes seuraava ajatuskulku pälkähti minulle päähän lukiessani erästä opusta. Yritän avata sitä tässä.

Yrityksemme muodostaa lopulta siellä olevat ihmiset. Heidän mielessään on sovitut ja opitut toimintamallit. Heidän mielessään on käsitys siitä mitä me olemme ja mihin me pystymme ja syvimmälle menneessään nämä asiat muodostavat yrityksemme identiteetin.

Käsityksemme voi olla todellisuuteen pohjautuvaa tietoutta tai uskomuksia. Uskomus on siis tällainen “käsitys”, joka korvaa todellisuuden. Tämä on nyt tärkeä kohta. Uskomus korvaa todellisuuden. Eli se on käsitys, johon ihminen uskoo totena, mutta se ei ole totta. Toki sillä on paljon vaikutuksia todelliseen maailman, mutta se ei ole tosi.

Näinollen identiteettitason uskomukseen ei voida vaikuttaa todellisuudella. Ihmiset ovat korvanneet todellisuuden uskomuksella, jolloin sitä ei voida korvata toteen näytetyilla faktoilla.

Vanha tarina aiheesta menee näin:

“Psykiatri tapasi miehen joka uskoi olevansa kuollut. Psykiatri kysyi mieheltä; “Vuotavatko kuolleet verta?” hetken mietittyään mies vastasi: “Ei.” Lääkäri kysyi:” Eli, jos minä teen sinulle haavan sormeen veitsellä ja sinä vuodat verta, sinä et voi olla kuollut?”. Mies ei tietenkään voinut vastustella, koska oli olevinaan kuollut ja antoi lääkärin viiltää itseään. Nähdessään lopulta veren valuvan sormestaan mies huudahti:” Voi siunaus sentään, vuotavathan kuolleetkin verta.”

Tarina kuvaa hyvin sitä uskomusten maailmaa, joka meillä saattaa mielessämme olla.

Meillä ihmisillä on uskomuksia usealla tasolla. Ne voivat tekemiseen ja taitoihin liittyviä, kuten: “Minä en osaa” tai  “Minä pystyn mihin vain.” Tai ne voivat olla identiteettiin liittyviä: “Minä olen tällainen.” Ja näistä toiminnan tasoon voimme vaikuttaa helpommin, mutta identiteettitasoon voimme vaikuttaa vain epäsuorasti.

Ajatellaanpa, että yritys on valmistanut kaksikymmentävuotta kopiokoneita. Toimitusjohtaja oivaltaa käydessään toisessa yrityksessä vierailulla, jossa ei näy papereita pöydällä, että tulevaisuus onkin muualla, kuin paperisessa maailmassa. Hän päättääkin, että keskitytään tietokoneiden valmistamiseen ja  tietokoneiden käyttäjäystävällisyyden kehittämiseen kopiokoneiden sijaan. Yrityksen insinöörit ovat kaksikymmentävuotta kuvitelleet olevansa kuin munkkeja, jotka kopioivat maailman arvokkaimpia teoksia tuleville jälkipolville säilytettäväksi. Heidän maailmassaan paperi ja kopio ovat pyhiä. Aivan aluksi toimitusjohtajan on saatava insinöörit ymmärtämään oma visionsa. Ja paras konsti tähän on tarinankerronta. Palataan tähän pian.

Tarina on tosi. Tarinan yritys on Xerox vuosikymmenien takaa. Xeroxin toimitusjohtaja ymmärsi jo ennen Applea ja Macintoshia, että ihmiset tulevat tarvitsemaan käyttäjäystävällisen koneen ja paperittoman mahdollisuuden tiedon jakamiseen. He eivät vain lopulta saaneet sitä sopimaan identiteettiinsä, yhtiönsä uskomusjärjestelmään tai edes siellä vallitsevaan osaamiseen. Xeroxin logo oli tuolloin munkki, joka vaihdettiinkin Leonardo Da Vinciin, joka voitiin paremmin liittää keksijyyteen ja edelläkävijyyteen. Siltikään he eivät päätyneet valmistamaan tietokoneita kopiokoneiden sijaan.

Kun me alamme muuttaa omaa identiteettiämme, se tapahtuu  minäpuheen avulla. Niiden tarinoiden avulla, joita me itsellemme syötämme. Vaikka tapahtuisi mitä, me katsomme sitä omien uskomustemme ja odotuksiemme, kokemustemme ja muistojemme kautta. Johtaja ei voi suoraan käskemällä, prosesseja muuttamalla tai pelottelemalla saada ihmisiä halukkaasti mukaansa silloin, kun on kyse identiteettitason muutoksesta. Ihmisiä voi houkutella, ja heille voi näyttää vaihtoehtoja, mutta he lopulta itse päättävät miten muutokseen suhtautuvat. Parhaiten me liikautamme toisissamme näitä syviä identiteetin tasoja kertomalla tarinoita.

Hyvä johtaja ymmärtää oman yrityksensä syvän tarinan ja sen vaiheet. Näistä hän kertoo tarinoita, jotka koskettavat ihmistä. Ja tämä taas vaatii yhteistä aikaa.

ELI

Jos nyt nousi karvat käsissä pystyyn ja totesit, että: “Ei minulla ole aikaa kuljeskella horinoimassa.” Voin vakuuttaa, että tämä on arvokkainta mihin aikaasi voit käyttää. Kautta aikojen ihmisten tietoutta, arvomaailmoja, kulttuuria ja viisautta on jaettu tarinoiden kautta. Ihmisillä on tarinoille “omat korvat”. Tämä tapa puhuttelee meitä syvemmin, kuin ymmärrämmekään. Ja taitoa voi harjoitella; ota kahvikuppi ja istahda ihmisen viereen ja kerro tarina esimerkiksi elämästäsi, kun opit jotain tai yritykseesi liittyvästä asiakaskohtaamisesta tai kauppatilanteesta. Tai kerro mitä opit siltä vanhalta herralta ennen hänen eläkkeelle jäämistään. Eläydy ja antaudu kokemukselle siinä hetkessä ja luo se uudelleen esiin.

Näillä tarinoilla osoitat ihmisille mitä arvostat ja pidät tärkeänä. Ja näin fiksu ihminen saa mahdollisuuden oivaltaa itse syyt muutokselle. Muutos edellyttää yksilöltä vanhan tiedon purkamista, joka on useimmiten epämukavaa. “Minä olinkin väärässä” voi ottaa ylpeyden päälle. Tarinoiden kautta yksilöt saavat rauhassa omaksua itsenäisesti tietoa, tarkastella sen sopivuutta maailmankuvaan ja lopulta hyväksyminen voi tapahtua.

Tarinoilla saat siirrettyä muutoksen siemenet ihmisten mieliin ja identiteetti alkaa hitaasti muuttua. Silloin prosessit, toimintasuunnitelmat ja tekeminen ja lopulta muutos voivat tulla mukaan kuvioihin täysipainoisesti.

Kokeile edes.

Tuumasta toimeen

Marraskuun ensimmäisessä Aamulataus –valmennuksessa aiheena oli ”suunnittelu vs. tekeminen” eli miten tartumme toimeen ja viemme hyvät suunnitelmat toteutukseen. Teema sopii loistavasti marraskuun alkuun, koska näin pimeään aikaan ainakin itse huomaan tarvitsevani extra annoksen energiaa ja tekemisen meininkiä.

Kaikki ehkä tietävät tunteen, kun edessä olisi suuri päätös, vuori tekemätöntä työtä tai iso haaste ja toimeen on vaikea tarttua. Käytämme valtavasti aikaa jahkaamiseen, tekosyiden keksimiseen ja asian välttelyyn, kunnes jokin saa meidät tarttumaan toimeen. Kipinä toimeen tarttumiseen voi lähteä meistä itsestämme tai yksinkertaisesti jokin ulkoinen syy pakottaa meidät ratkaisemaan haasteen.

Edessä oleva päätös voi olla hieman epämiellyttävä ja se voi vaatia epämukavuusasteelle menemistä, siksi ehkä jäämme monesti suunnitteluasteelle tai keksimme mitä moninaisempia tekosyitä miksi emme vain ryhdy tekemään. Verukkeena voi olla, että se on liian vaikeaa, liian vaarallista, liian suurta tai liian pelottavaa. Oma mielemme keksii nämä tekosyyt, joten siis voimme myös itse keksiä tekosyille vastaväitteet. Päättämättömyys aiheuttaa myös kärsimystä ja vie energiaa, joten tuleekin pohtia kumpi kärsimys vie eteenpäin? Peloista emme koskaan pääse ja pelkoja voi hallita vain kohtaamalla ne. Päätös on aina hieman riskinottoa ja suuretkin haasteet on mahdollista selättää, kun pilkkoo ne palasiksi.

Kun päätöstä on lähtenyt toteuttamaan ja vaikka kuinka on luvannut itselleen pysyvänsä tavoitteessa, tulee jossain vaiheessa hairahdus. Siinä vaiheessa tulee olla armollinen itselleen ja keskittyä itsensä soimaamisen sijaan uudelleen aloittamiseen. Lipsahduksen jälkeen pahinta on lopettaa suunnitelman toteuttaminen ja siksi tulisikin keskittyä miettimään pitävä suunnitelma uudelleen aloittamiseen. Sillä yksi poikkeama tieltä on vienyt sinut vain hetkeksi sivuraiteille, mutta paalaaminen alkuperäiseen tavoitteeseen on vielä mahdollista. Hyväksy tosiasiat, mutta älä silti menetä toivoasi!

Päätöksen teossa ja siinä pysymisessä voi auttaa, että sen sanoo ääneen toiselle tai kirjoittaa paperille. Päätös konkretisoituu ja kuin huomaamatta ensimmäinen askel on jo otettu. Näin järjestät itsesi pulaan ja loppu on selviämistä! Ja kysy rohkeasti apua ja tukea läheisiltäsi tai työkavereiltasi. He varmasti auttavat, kun kerrot kuinka tärkeä tavoite on sinulle. Huomasinpas valmennuksen jälkeen itsekin sanoneeni eräälle ystävälle saattavani loppuun kauan keskeneräisenä olleen projektin tämän kuun loppuun mennessä, joten nyt on myös itse ryhdyttävä tuumasta toimeen!

Päätösten edessä pitää nöyrtyä ja haasteelle antautua. Kun uskoo asioitten olevan mahdollisia, ne myös ovat sitä. Henry Fordin sanoin: ”Whether you think you can or can’t, either way you’re right.”

- Kaisa Seppo