Etusivu
Blogissa kirjoitetaan SITOMON valmennuksia sivuavista aiheista, kuitenkin rennosti ja vapaasti. Blogi täyttää tavoitteensa, jos se inspiroi ja antaa ajattelun aihetta. Arvostamme kaikkea kommentointia ja palautetta, joka vie yhteistä tekemistämme eteenpäin. Tervetuloa!

Ihmisyydestä

Ihminen on ihanan monimutkainen olento. Tätä monimutkaisuutta tulee vain liian harvoin pohtineeksi. Kiireen keskellä painamme menemään ja unohdamme pysähtyä. Juoksemme palaverista palaveriin, vastaamme sähköpostiin ja puheluihin, haemme lapset tarhasta, hoidamme kotitöitä, yritämme myös jossain vaiheessa urheilla, nähdä ystäviä ja tavata sukulaisia. Tämän kaiken keskellä unohtuu helposti se tärkein – itsemme kuuntelu.

Unohdamme kuunnella kehoamme, ajatuksiamme ja tunteitamme. Unohdamme pysähtyä katsomaan taakse päin ja kurkkaamaan kohti tulevaa. Unohdamme katsoa itseämme. Menemme vain – kovaa ja korkealta. Silti jossain syvällä korvien välissä soi: ”tiedän, että minun pitäisi pysähtyä, MUTTA KUN…” Viime keskiviikon Aamulataus sai minut pysähtymään ja miettimään missä minä olen nyt. Mikä minut on tähän tuonut? Mitä koen, tunnen ja ajattelen juuri nyt? Mitä kehoni kertoo minulle minusta itsestäni? Pysähdyin.

Tunnustan; jäin kiinni lievästä itsepetoksesta. Havahduin, että positiivisten uskomusten lisäksi olin syöttänyt itselleni myös muutaman negatiivisen uskomuksen, joihin olen ruvennut uskomaan ja pitämään niitä totena. Olin uskotellut, että on ok tukea ja kuunnella kaikkia, mutta unohtaa se tärkein – itsensä kuunteleminen. Olin uskotellut, että on ok, etten ehdi liikkumaan niin paljon kuin tarvitsisi tai näkemään ystäviä niin paljon kuin haluaisi. Olin uskotellut, että on ok sanoa kaikkeen ”kyllä” vaikka todellisuudessa olisi pitänyt sanoa ”ei.” Havahduin, että eihän se näin mene! Itseäni eteenpäin vievien uskomusten rinnalle oli ilmestynyt pieni lastillinen uskomuskuonaa. En ollut kuunnellut kehoni merkkejä tai alitajuntani viestejä tarpeeksi tarkkaan muutamaan kuukauteen… Niinpä lähdin kuona-astian tyhjennystalkoisiin.

Jos Sinä pysähdyt miettimään itseäsi niin mitä huomaat? Oletko sinä kerryttänyt itsellesi uskomuskuonaa? Onko sinulla uskomuksia, jotka ovat palvelleet sinua ehkä joskus, mutta et ole tarkastanut niitä enää aikoihin? Milloin olet viimeksi pohtinut, palveleeko uskomuksesi enää sinua? Ovatko uskomuksesi relevantteja? Vievätkö ne sinua eteenpäin?

Me kannamme mukanamme luontaista temperamenttia, lapsuuden oppeja ja tapoja, ympäristön muokkaamia arvoja ja toimintamalleja sekä geeneissä kulkevia viisauksia. Me luomme itsellemme uskomuksia, toimintatapoja ja ajattelumalleja. Ja meidän on mahdollista muuttaa niitä. Se juuri ihmisyydessä on niin tavattoman hienoa. Meillä on kyky oppia! Kuinka upeaa onkaan kokea jotain, joka jättää jäljen ja jonka johdosta rupeamme pohtimaan, havahtumaan ja heräämään. Ja siitä seurannutta oppimisen tunnetta ei voita mikään! Minä opin tällä viikolla tarkastelemaan omia, itselleni syöttämiä uskomuksia uusin silmin. Uskomukset vievät parhaimmillaan meitä eteenpäin, mutta pahimmillaan ne jarruttavat meitä. Pidän Kyle Maynardin koskettavaa tarinaa erinomaisena esimerkkinä siitä, mikä voima eteenpäin vievillä uskomuksilla on. Niitä meidän tulee syöttää itsellemme.

“Kun uskot, kaikki on mahdollista.”

- Tarja Kivistö


Tarinankerronta muutoksenjohtamisen työkaluna

Olen saanut kunnian olla mukana usean yrityksen muutoksessa tänä syksynä. Eräs hyvin kokenut toimitusjohtaja sanoi minulle viime viikolla eräässä keskustelussa, että hän on ymmärtänyt nyt, että yrityksen identiteettiä täytyy muuttaa, jotta tavoitellut asiat voisivat muuttua. Olen pohtinut tätä siitä saakka, kunnes seuraava ajatuskulku pälkähti minulle päähän lukiessani erästä opusta. Yritän avata sitä tässä.

Yrityksemme muodostaa lopulta siellä olevat ihmiset. Heidän mielessään on sovitut ja opitut toimintamallit. Heidän mielessään on käsitys siitä mitä me olemme ja mihin me pystymme ja syvimmälle menneessään nämä asiat muodostavat yrityksemme identiteetin.

Käsityksemme voi olla todellisuuteen pohjautuvaa tietoutta tai uskomuksia. Uskomus on siis tällainen “käsitys”, joka korvaa todellisuuden. Tämä on nyt tärkeä kohta. Uskomus korvaa todellisuuden. Eli se on käsitys, johon ihminen uskoo totena, mutta se ei ole totta. Toki sillä on paljon vaikutuksia todelliseen maailman, mutta se ei ole tosi.

Näinollen identiteettitason uskomukseen ei voida vaikuttaa todellisuudella. Ihmiset ovat korvanneet todellisuuden uskomuksella, jolloin sitä ei voida korvata toteen näytetyilla faktoilla.

Vanha tarina aiheesta menee näin:

“Psykiatri tapasi miehen joka uskoi olevansa kuollut. Psykiatri kysyi mieheltä; “Vuotavatko kuolleet verta?” hetken mietittyään mies vastasi: “Ei.” Lääkäri kysyi:” Eli, jos minä teen sinulle haavan sormeen veitsellä ja sinä vuodat verta, sinä et voi olla kuollut?”. Mies ei tietenkään voinut vastustella, koska oli olevinaan kuollut ja antoi lääkärin viiltää itseään. Nähdessään lopulta veren valuvan sormestaan mies huudahti:” Voi siunaus sentään, vuotavathan kuolleetkin verta.”

Tarina kuvaa hyvin sitä uskomusten maailmaa, joka meillä saattaa mielessämme olla.

Meillä ihmisillä on uskomuksia usealla tasolla. Ne voivat tekemiseen ja taitoihin liittyviä, kuten: “Minä en osaa” tai  “Minä pystyn mihin vain.” Tai ne voivat olla identiteettiin liittyviä: “Minä olen tällainen.” Ja näistä toiminnan tasoon voimme vaikuttaa helpommin, mutta identiteettitasoon voimme vaikuttaa vain epäsuorasti.

Ajatellaanpa, että yritys on valmistanut kaksikymmentävuotta kopiokoneita. Toimitusjohtaja oivaltaa käydessään toisessa yrityksessä vierailulla, jossa ei näy papereita pöydällä, että tulevaisuus onkin muualla, kuin paperisessa maailmassa. Hän päättääkin, että keskitytään tietokoneiden valmistamiseen ja  tietokoneiden käyttäjäystävällisyyden kehittämiseen kopiokoneiden sijaan. Yrityksen insinöörit ovat kaksikymmentävuotta kuvitelleet olevansa kuin munkkeja, jotka kopioivat maailman arvokkaimpia teoksia tuleville jälkipolville säilytettäväksi. Heidän maailmassaan paperi ja kopio ovat pyhiä. Aivan aluksi toimitusjohtajan on saatava insinöörit ymmärtämään oma visionsa. Ja paras konsti tähän on tarinankerronta. Palataan tähän pian.

Tarina on tosi. Tarinan yritys on Xerox vuosikymmenien takaa. Xeroxin toimitusjohtaja ymmärsi jo ennen Applea ja Macintoshia, että ihmiset tulevat tarvitsemaan käyttäjäystävällisen koneen ja paperittoman mahdollisuuden tiedon jakamiseen. He eivät vain lopulta saaneet sitä sopimaan identiteettiinsä, yhtiönsä uskomusjärjestelmään tai edes siellä vallitsevaan osaamiseen. Xeroxin logo oli tuolloin munkki, joka vaihdettiinkin Leonardo Da Vinciin, joka voitiin paremmin liittää keksijyyteen ja edelläkävijyyteen. Siltikään he eivät päätyneet valmistamaan tietokoneita kopiokoneiden sijaan.

Kun me alamme muuttaa omaa identiteettiämme, se tapahtuu  minäpuheen avulla. Niiden tarinoiden avulla, joita me itsellemme syötämme. Vaikka tapahtuisi mitä, me katsomme sitä omien uskomustemme ja odotuksiemme, kokemustemme ja muistojemme kautta. Johtaja ei voi suoraan käskemällä, prosesseja muuttamalla tai pelottelemalla saada ihmisiä halukkaasti mukaansa silloin, kun on kyse identiteettitason muutoksesta. Ihmisiä voi houkutella, ja heille voi näyttää vaihtoehtoja, mutta he lopulta itse päättävät miten muutokseen suhtautuvat. Parhaiten me liikautamme toisissamme näitä syviä identiteetin tasoja kertomalla tarinoita.

Hyvä johtaja ymmärtää oman yrityksensä syvän tarinan ja sen vaiheet. Näistä hän kertoo tarinoita, jotka koskettavat ihmistä. Ja tämä taas vaatii yhteistä aikaa.

ELI

Jos nyt nousi karvat käsissä pystyyn ja totesit, että: “Ei minulla ole aikaa kuljeskella horinoimassa.” Voin vakuuttaa, että tämä on arvokkainta mihin aikaasi voit käyttää. Kautta aikojen ihmisten tietoutta, arvomaailmoja, kulttuuria ja viisautta on jaettu tarinoiden kautta. Ihmisillä on tarinoille “omat korvat”. Tämä tapa puhuttelee meitä syvemmin, kuin ymmärrämmekään. Ja taitoa voi harjoitella; ota kahvikuppi ja istahda ihmisen viereen ja kerro tarina esimerkiksi elämästäsi, kun opit jotain tai yritykseesi liittyvästä asiakaskohtaamisesta tai kauppatilanteesta. Tai kerro mitä opit siltä vanhalta herralta ennen hänen eläkkeelle jäämistään. Eläydy ja antaudu kokemukselle siinä hetkessä ja luo se uudelleen esiin.

Näillä tarinoilla osoitat ihmisille mitä arvostat ja pidät tärkeänä. Ja näin fiksu ihminen saa mahdollisuuden oivaltaa itse syyt muutokselle. Muutos edellyttää yksilöltä vanhan tiedon purkamista, joka on useimmiten epämukavaa. “Minä olinkin väärässä” voi ottaa ylpeyden päälle. Tarinoiden kautta yksilöt saavat rauhassa omaksua itsenäisesti tietoa, tarkastella sen sopivuutta maailmankuvaan ja lopulta hyväksyminen voi tapahtua.

Tarinoilla saat siirrettyä muutoksen siemenet ihmisten mieliin ja identiteetti alkaa hitaasti muuttua. Silloin prosessit, toimintasuunnitelmat ja tekeminen ja lopulta muutos voivat tulla mukaan kuvioihin täysipainoisesti.

Kokeile edes.

Omat rajat vai Rajaton?

Etsitkö koskaan tietoisesti omia rajojasi? Jos, niin millä elämän osa-alueilla? Millaisia metodeja käytät? Sitoutatko itseäsi ottamalla muita mukaan poinnisteluihisi?

Nyt jo kansankieleenkin tarttunut mukavuusalue ei ehkä kaipaa selityksiä. Se on kuitenkin sellainen ominaisuuksiltaan, että se tuppaa kutistumaan ilman ponnisteluja. Tästä taas seuraa omien uskomusten, odotusten ja lopulta mahdollisuuksien kapeneminen.

Muistan katsoneeni noin kaksitoistavuotiaana ensimmäisen kerran klassikkoelokuvan Rockyn. Hahmo on oivallinen nuorelle samaistumiseen (myös tytölle). Nöyryys, taistelutahto ja ponnistelu liikautti minussa jotain vahvasti. Ainakin niin, että muistan lähteneeni samalla hetkellä ulos lenkille, kun elokuvan lopputekstit alkoivat. :)

Omien rajojen venyttäminen onnistuu, kun olemme valmiita muuttamaan odotuksia ja uskomuksia itsestämme. Toisinaan uudet asiat; paikkakunnan tai työn vaihtuminen tekee tämän helpommaksi ja joskus pakolliseksi.

Pysähdy hetkeksi miettimään millä alueilla päästät itsesi helpolla toistuvasti, sellaisilla joiden miettimistä välttelet, joiden tiedät pitkässä juoksussa haittaavaan terveyttäsi, suhteitasi tai muuta elämän tärkeää osa-aluetta.

Julia Prusi: Omat Rajat, Galleria Kapriisi, Tampere

(Teos sai minut kirjoittamaan tämän postauksen).


Mitä häviäisit, jos koittaisit joskus rajojasi myös tällä ajattelemallasi vaikealla osa-alueella? Mitä jos koittaisit tosissasi ponnistella?

Aina voimme palata vanhaan tapaan. Mieti hetki, kuinka hyvältä tuntuisikaan saavuttaa edes pientä kehitystä. Jo yhden askelen ottamisella me voimme muuttaa näkökulmaa asiaan ja saavuttaa voimaa sen toisen askelen ottamiseen. Ensimmäinen askel on kuitenkin aina vaikein. Ja muista, on odotettavissa yksi tai kaksi repsahdusta, joten, kun tiedät tämän jo; älä jää niihin repsahduksiin makaamaan; vaan käytä energiasi uuden aloituksen tekemiseen. Näin onnistut!


Rajaton: Butterfly