”Kaikista ihmisille annetuista lahjoista on puhetaito kaikkein arvokkain. Kenellä se on, hän on suurta kuningastakin mahtavampi. Hän on itsenäinen voima maailmassa.”
- Winston Churchill
Sanoilla liikahtelevat suuret massat. Sanoilla saadaan aikaan tunteita ja ajatuksia. Sanoilla luodaan uutta. Mutta ovatko kaikki sanat ja kaikkien ihmisten sanat yhtä suuria painoarvoltaan? Eivät. Sanat liikauttavat ihmisiä vasta sitten kun puhuja saa ne liikauttamaan. Puhujalla on valta käsissään. Logos. Ethos. Pathos. Puhe, puhujan luonne, tunteiden ilmaisu. Ne ratkaisevat. Jo Antiikin aikana se tiedettiin: hyvä puhuja ja esiintyjä hallitsee argumentit ja kielenkäytön, on persoonallisesti uskottava ja osaa vaikuttaa ja vedota tunteisiin. Vanhojen viisaiden oppien laittaminen käytäntöön on kuitenkin yllättävän vaikeaa, koska esiintyminen jännittää ja jännityksen koetaan usein pilaavan esiintymisen.
Mutta hei hurraa, nyt seuraa iloinen ilmoitus kaikille niille, jotka jännittävät esiintymistilanteita: Esiintyminen on aina jännittävää! Siis aina! Vaikka esiinnyt työksesi, se silti hyvin todennäköisesti jännittää sinua ennen estradille astumista. Miksi? Mikä siinä on niin pelottavaa? Olemmehan esiintyneet syntymästämme asti. Vauvana yritimme parhaamme mukaan hymyillä niille tutuille ja tuntemattomille, jotka sitä meiltä tivasivat vaunukopan suojuksen yli. Vähän myöhemmin opimme, että meitä palkitaan onnistuneesta esiintymisestä: ”jos olet kiltisti niin…” Uhmaiässä ymmärsimme, että myös meillä on oikeus näyttää negatiiviset tunteemme ja sanoa ajatuksemme ääneen, haastaa vanhempien auktoriteetti. Tosin, jos esiintymisemme ei miellyttänyt, siitä todennäköisesti seurasi joku rangaistus. Murrosikä ja aikuiseksi kasvaminen on usein ollut esiintymisen kulta-aikaa. Yritimme esiintyä vakuuttavasti ja kerätä huomiota ja näimme paljon vaivaa luodaksemme itsestämme hyvän kuvan. Ja entä sitten ne esiintymiset luokan edessä? Moni ihminen ei laula vieläkään, koska joutui yläasteella kaikkien eteen yksin laulamaan.
Aamulatauksessa 5.10 esiinnyimme taas. Ja jopa ihan kaikkien edessä. Viestintä- ja vuorovaikutustaitojen kouluttaja Eeva Kaarne pisti kuulijat rohkeasti pohtimaan omia esiintymiskokemuksia ja sitä, miten jäämme toisten mieleen omalla esiintymisellä. Aamulla nähtiin toinen toistaan vaikuttavampia esiintymisiä. Jotkut niistä saivat meidät jopa kättelemään, halailemaan ja venyttelemään, mutta kaikki saivat meidät jakamaan toisillemme aplodeja ja suosionosoituksia. Ja sitähän ihminen juuri tarvitsee voittaakseen esiintymispelon! Kannustusta! Kannustusta siihen, että uskallan mennä yleisön eteen, kannustusta siihen, että uskon pystyväni esiintymään ja kannustusta siihen, että uskon selviäväni tilanteesta.
Vaikuttava esiintyminen vaatii uskoa itseen. Valitettavasti uskolla ei voi kuitata kaikkia muita puutteita. Hyvä esiintyminen vaatii uskon lisäksi huolellista valmistautumista: harjoittelua etukäteen, puheen tavoitteen kirkastamista, yleisön huomioon ottamista ja puheen kohdistamista oikein. Ja mikä tärkeintä: hyvän puheen tulisi herättää tunteita! Parhaimmillaan puhe on ihme. Ihme, joka vetoaa kuulijan syviin tunteisiin ja saa kuulijoissa aikaan muutoksen siemenen.
Suomalaisia puhujia pidetään usein surkeina. Meitä pidetään puhujina, jotka eivät kykene ihmeiden tuottamiseen. Sanotaan, että suomalaiset puhujat eivät ole innostavia ja puheet eivät liikauta kuulijoissa mitään. Meillä puhe on liian usein esitelmöintiä, josta puuttuu kaikki se, mikä tekee puheesta puheen. Siitä puuttuu into, aitous, tunteet ja huumori. Missä ne ovat? Jäivätkö ne koulussa pidettävien esitelmien alle? Vai ovatko tutkielmat ja väitöskirjat syöneet meistä innostamisen taidon? Meitä on opetettu kouluissa ja yliopistoissa vuosikausia pitämään hyviä esitelmiä ja kirjoittamaan hyviä esseitä. Palautetta olemme usein saaneet vain esityksen pituudesta ja tiedon paljoudesta, arvosanakin on määräytynyt niiden mukaan. Esitystekniikkaan ei ole kiinnitetty huomiota. Nyt tulee syvä hiljaisuus. Onko siis ihme, että meitä sanotaan huonoiksi puhujiksi? Mistä olisimme oppimme voineet saada?
Minä haluan kääntää kelkan – ja toivon teistä mahdollisimman montaa seurakseni. Haluan sytyttää ihmeen! Aloitetaan siis innostamaan ja sytyttämään tunteita. Aktivoidaan kuulijat mukaan ja herätetään heidät ajattelemaan. Ei pidetä esitelmiä, pidetään Puheita isolla P:llä. Valmistaudutaan huolella ja lähdetään seuraavaan esiintymistilaisuuteen positiiviselle asenteella. Mennään onnistumaan! Ja sitten jos mokataan niin so what? Kukaan ei siihen todennäköisesti kuole. Kokeilepa näitä vinkkejä ensi kerralla ja muista:
”Kun puhe tulee sydämestä, se näkyy.”
- Tarja Kivistö
Tietoja sitomo
Moi,
Aina yhtä ajankohtainen aihe, kiitos että nostit tämän esille! Parhaita kuulemiani puheita ovat olleet ne, jotka ovat tulleet suoraan puhujan sydämestä ja temmanneet mukaansa 110-prosenttisesti. Minä en useinkaan huomaa pieniä vajavaisuuksia sisällössä enkä puutteita artikulaatiossa, kunhan esiintymisen ilo kokonaisuudessaan hehkuu. Onko se sitten luontaista karismaa vai huippuunsa viritettyä esiintymisen taito vaiko kombinaatio molempia. Kunhan inspiraatio, intohimo ja ihastus välittyvät avoimesti, myös jännityksen ulospäin näkyvät elementit menettävät merkityksensä. Itse olen yrittänyt esiintyä julkisesti mahdollisimman paljon, kiitos Sitomon poppoolle innostuksen ruokkimisesta. Mokattua tulee toisinaan, mutta aivan kuten kirjoitit, Tarja, so what??? Toki voisi tyytyä treenaamaan yksin peilin edessä kotona, mutta eivät huippumuusikotkaan esiinny kylppärin seinille. Puolet fiiliksestä tulee mielestäni kohderyhmältä, esiintymispaikasta ja tilannetekijöistä.
Näyttäkää te Sitomossa mallia tässä esiintymisasiassa ja aloittakaa esimerkiksi videobloggaamalla. Odotan innolla!
- P